Tästä on kuulkaa laadukkuus kaukana

Biorytmit ovat taas päin persettä. Että voi olla elämä tahmeaa. Silmät roikkuu ja suu se vaan haukottelee. Puheesta ei ota kukaan tolkkua, eikä kirjoituksestakaan saa mitään selvää. Että jos joku lupaa täältä jotakin laadukasta, niin se voisi kyllä tarjota minulle nikotiinipurukumin henkisistä kärsimyksistä.

Tänään eräs huoliteltu ja meikattu mummeli sanoi minulle, että vanheneminen on inhottavaa. ”Se on aivan hirveää. Siinä ei ole mitään hauskaa. Vai keksitkö sinä siitä mitään hyvää sanottavaa?” Sitten hän kertoi afrikkalaisen sananlaskun: vanheneminen on pahempaa kuin nälänhätä. Nälänhätä loppuu joskus, mutta vanheneminen ei koskaan, mummo vielä tarkensi. Minusta se on kyllä toisinpäin, mutta enhän minä sitä voinut sanoa. Jos totta puhutaan, niin minä menin sanattomaksi. Harvoin näkee niin hyväkuntoista ja laitettua mummelia.

Sunnuntaina toinen mummo kävi kimppuuni ja kysyi, onko minulla lapsia. Typeränä tunnustin. Siitähän se riemu nousi. Mummo alkoi tivata, että kuka niitä hoitaa kun minä olen töissä. Sanoin, että kyllä ne pärjäävät kun ovat niin isoja jo ja että isäkin niillä on, mutta mummo kyräili minua vinosti hymyillen. ”Uskoisikohan tuota?”, se mutisi ja kyttäsi vielä ovelta mennessään. Lieneekö soittanut sosiaaliviranomaisille. Ihme mummoja, jumaleisson.

Blogilistan myymisestä en ymmärrä hevon helvettiä. Kaikkialla käy kamala kuhina ja yritän kovasti ponnistella, jotta ymmärtäisin miten se voisi millään tavalla liikuttaa minua. Villi unelma tietenkin on, että VR:n patsasmiehet ottavat minuun yhteyttä ja ostavat tästä mainosaikaa. Ajatella, kun ne tuossa viuhahtaisivat ja patsastelisivat. Vähänkö olisin polleana kuin Jari Tervo taksin takapenkillä. Minä olen maailman kuningas.