sunnuntaina, huhtikuuta 03, 2005

Ei sitä yhtä ja samaa aina

Lähdin lenkille puolen päivän aikaan ja panin toppatakin päälle. Oli minulla hanskat ja huivikin kaulassa. Olen varmaan mummoutumassa tai jotakin. Eihän kukaan järkevä ihminen tee näitä juttuja. Siellä oli ehkä parikymmentä astetta auringossa. Siinä sitten leuhotin takki auki koiran perässä ja läähätettiin yhdessä. Niinhän ne väittävät, että koira ja omistaja alkavat vähitellen muistuttaa toisiaan.

Lokipäiväkirjakierros
näin kauniina päivän on sairasta puuhaa. Tein sen kuitenkin. Mutta koska on näin kaunis päivä, aion mennä pihalle haaveilemaan kauniista puutarhasta. Olen yrittänyt kolme kesää saada tätä länttiä kukoistamaan, mutta mikään ei menesty. Alkukesästä näyttää ihan sievältä, mutta jo juhannuksen jälkeen alkavat orvokit rupsahtaa, pelargoniat kuivua pystyyn ja lobeliat muistuttaa vanhaa heinää. Heinäkuussa liljakukot mussuttavat ja nussivat toisiaan liljoissani. Marketat ruskettuvat ja varjoon istutettujen verenpisaroitten nuput jäävät liian vetisinä aukeamatta. Sireeni ei ole istuttamisen jälkeen kasvattanut kuin yhden mutanttioksan. Elokuussa rikkakasvit ovat vallanneet kaiken. Ei mene mun jakeluuni, että ne pärjäävät mutta muut eivät. Siankärsämö ei varsinaisesti ole minusta mikään silmänilo siellä täällä töröttäen.

Talvimyrskyt pudottivat isoja karahkoja keskelle kukkapenkkiä. Parimetrinen oksanhaarakin nojaa yhä pihaa reunustaviin kuusiin. Joulukuusi on kyljellään keskellä pihaa. Koira käy siihen vakituisesti pissimässä.

Tämä kaikki tekee minut hyvin onnettomaksi. Pitäisi saada kivikkopuutarha, mutta tänne ei pääse kivikuormaa tuomaan kuin sisäkautta. Voi olla aika työlästä, kun ei tohtisi pitkin parkettia työntää kottikärryjä. Toinen vaihtoehto on kuskata kivet parisataa metriä vaikeamaastoista metsäpolkua pitkin. Helikopteri olisi kova sana.

9 kommenttia:

illuusia kirjoitti...

Samat on tunnelmat! Koiralenkillä tuli hiki, kun en raatsinut luopua vielä villapoolosta siellä toppiksen alla ja olipa minulla pitköt kalsaritkin farkkujen alla, jalassa varrelliset talvipopot.

Kiinnostaa hieman tuo puutarhasi. Suret nimittäin turhia. Orvokkien kuuluukin lotkastua juhannukseen mennessä, jolloin on aika riipiä ne pois ja panna muuta tilalle - elleivät ne ole monivuotisia orvokkeja, jolloin ne pysyvät hollissaan nyppimällä kukat. Pelakuille ja lobelioillle saksia välillä, niin kasvu jatkuu. Sireeni on hidaskasvuinen ja oikukas. Joinain vuosina on viisi kukintoa, joinain parikymmentä, nuoressa sireenissä siis. Itselläni on liljavillitys, koska ne ovat idioottivarmoja ja kestävät hyvin vuodesta toiseen. Ovat lisäksi aika talvenkestäviä, jos ajat myyrät pois... Kukot vaan napsautetaan vesiastiaat ja tukehdutetaan hitaasti hymyillen hengiltä. Siankärsämö on muuten upea kukka!

Kivikkotarha on muuten kova sana. Pistäpä pystyyn ja ala kasvattaa kaljapiimäseoksella sammalta kivien kylkeen. Kivaa! Piankos sitä kiviä kantaa porukalla vaikka sisäkautta. Itsellä oli periaate, että joka kerta kun kävin läheisessä metsässä, toin yhden kiven. Samoin ystävät toivat tullessan kiven kainalossaan. Siinä se tosiystävyys punnittiin.:)

Saara kirjoitti...

Oi Oliwia! Mikäs enkeli se siihen pyllähti. Siis että puutarhaelämäni ei olekaan ihan päin hemmettiä. Miten voisin kyllin kiittää. Tosiaan, täytyy asettaa ehto muksujen kavereille, että tänne ei ole tulemista ilman kiveä.

Minä olen listinyt niitä liljakukkoja ihan kynsillä. Sormet ovat sitten olleet punaisina loppupäivän. Joskus olen listinyt kaksi kerrallaan. Melkoinen kuolema.

Siankärsämö voisi olla upea, jos ne kaikki olisivat samassa paikassa. Mutta kun niitä nousee joka kolosta, niin se on kamalan epäsiistin näköistä!


Aloitin jo haravoinnin ja raijasin ne oksankarahkat piiloon. Revin vanhat humalanvarret alas ja tyhjensin ämpärit, joissa oli ollut värikkäitä jäälyhtyjä jäätymässä joulusta asti.

Ehkä toivoa on. Hyttysten tanssinkin näin ja kevään ensimmäisen perhosen.

minh kirjoitti...

Olispa puutarha! Olen ikäni haaveillut sellaisesta keittiöpuutarhasta, jollaisia Irlannissa oli hienoissa vanhoissa taloissa. Siellä sitten yrtit kasvoivat.
Olen tappanut kaksi peikonlehteä tänä talvena. Hävettää.

Tänään kävelin keskustaan toppatakissa ja villahuivissa ihanan lämpimässä. Sitten takaisin kun aurinko alkoi laskea. Viime kerrasta on niin kauan, että itkin, kun liikutuin koiranpaskasta ja siitä, etten ole vielä retkahtanut.

Kotona luin tätä blogiasi ja vaivuin tuohon haaveilemaan erilaisista puutarhoista. Meillä ei ole edes parveketta, mutta talon päätyyn, kissojen hautausmaalle voisi laittaa jotain narsissia ja auringonkukkaa tulemaan. Saako yleisillä pihoilla istutella omiin nimiin?
-minh-

Mocartes kirjoitti...

Vierivä kivi ei sammaloidu. Kivi on ehdottomasti paras paljaaltaan. On rikos kaataa kiven päälle mitään tai peittää sitä multaan. Korkeintaan voi panna kiveä kiven päälle.

Saara kirjoitti...

Joo, Minh, minäkin haaveilin aina puutarhasta ja haaveilen vieläkin, vaikka se sitten tuossa muka on olevinaan.

Minä olen taannoin puutarhan puutteeessa istutellut kukkia minne sattuu yleisiin pihoihin ja talojen seinustoille. Ihme, että saivat olla rauhassa. Yleensä eivät kai saa.

Kyllä sammalkin on kaunista. Itse raakasin tuon takapihan kallionpalasen sammalen alta silti, ja se on kyllä komea.

illuusia kirjoitti...

Mocartesilta on nyt ihan pakko kysyä jotakin. Nimittäin miksi on rikos peittää osa kivestä? Tai onko rikos yrittää kaunista sammalkasvua kiven pintaan, ei koko pintaan, vaan osaan, niin että kiven kauneimmat kuviot näkyvät? Kivi itsessäänhän on kaunis ja mieluiten niin, että se on luonnonsijoillaan. Aina tämä ei ole mahdollista, ja kun on kivihimo kuten minulla, olen kyllä tehnyt varsin ison kivikkotarhan itselleni. Osassa kiviä on hiukan luonnonsammalta, mutta suurin osa on paljaltaan, mm.. isot siirtolohkareet, joihin olen jopa siirtänyt sammalta kuoppakohtiin ja se on alkanut kasvaa siihen kiinni.

Mocartes kirjoitti...

Noo, ehkä naisille voi sallia tuollaisia lipeämisiä kivien koristeluun, vaikka peruslinja on syytä pitää selkeänä: suosi paljasta pintaa luonnontuotteessa.

Saara kirjoitti...

Saatoin omat ja naapurin muksut kouluun aamulla ja sanoin, että nykyään meille on sisäänpääsymaksuna yksi vähintään nyrkin kokoinen kivi. Muksut alkoivat vain tirskua, ikään kuin olisin jotenkin tärähtänyt.

Voi olla, että saan uurastaan kiviprojektini läpi ihan yksikseni.

Saara kirjoitti...

Huh, just tulin duunista ja oven edessä oli jo kolme kiveä. Tästä se lähtee.