Lähdin lenkille puolen päivän aikaan ja panin toppatakin päälle. Oli minulla hanskat ja huivikin kaulassa. Olen varmaan mummoutumassa tai jotakin. Eihän kukaan järkevä ihminen tee näitä juttuja. Siellä oli ehkä parikymmentä astetta auringossa. Siinä sitten leuhotin takki auki koiran perässä ja läähätettiin yhdessä. Niinhän ne väittävät, että koira ja omistaja alkavat vähitellen muistuttaa toisiaan.
Lokipäiväkirjakierros näin kauniina päivän on sairasta puuhaa. Tein sen kuitenkin. Mutta koska on näin kaunis päivä, aion mennä pihalle haaveilemaan kauniista puutarhasta. Olen yrittänyt kolme kesää saada tätä länttiä kukoistamaan, mutta mikään ei menesty. Alkukesästä näyttää ihan sievältä, mutta jo juhannuksen jälkeen alkavat orvokit rupsahtaa, pelargoniat kuivua pystyyn ja lobeliat muistuttaa vanhaa heinää. Heinäkuussa liljakukot mussuttavat ja nussivat toisiaan liljoissani. Marketat ruskettuvat ja varjoon istutettujen verenpisaroitten nuput jäävät liian vetisinä aukeamatta. Sireeni ei ole istuttamisen jälkeen kasvattanut kuin yhden mutanttioksan. Elokuussa rikkakasvit ovat vallanneet kaiken. Ei mene mun jakeluuni, että ne pärjäävät mutta muut eivät. Siankärsämö ei varsinaisesti ole minusta mikään silmänilo siellä täällä töröttäen.
Talvimyrskyt pudottivat isoja karahkoja keskelle kukkapenkkiä. Parimetrinen oksanhaarakin nojaa yhä pihaa reunustaviin kuusiin. Joulukuusi on kyljellään keskellä pihaa. Koira käy siihen vakituisesti pissimässä.
Tämä kaikki tekee minut hyvin onnettomaksi. Pitäisi saada kivikkopuutarha, mutta tänne ei pääse kivikuormaa tuomaan kuin sisäkautta. Voi olla aika työlästä, kun ei tohtisi pitkin parkettia työntää kottikärryjä. Toinen vaihtoehto on kuskata kivet parisataa metriä vaikeamaastoista metsäpolkua pitkin. Helikopteri olisi kova sana.
How to Survive November 2024 – 13
20 tuntia sitten
Tekstit
6 kommenttia:
Oi Oliwia! Mikäs enkeli se siihen pyllähti. Siis että puutarhaelämäni ei olekaan ihan päin hemmettiä. Miten voisin kyllin kiittää. Tosiaan, täytyy asettaa ehto muksujen kavereille, että tänne ei ole tulemista ilman kiveä.
Minä olen listinyt niitä liljakukkoja ihan kynsillä. Sormet ovat sitten olleet punaisina loppupäivän. Joskus olen listinyt kaksi kerrallaan. Melkoinen kuolema.
Siankärsämö voisi olla upea, jos ne kaikki olisivat samassa paikassa. Mutta kun niitä nousee joka kolosta, niin se on kamalan epäsiistin näköistä!
Aloitin jo haravoinnin ja raijasin ne oksankarahkat piiloon. Revin vanhat humalanvarret alas ja tyhjensin ämpärit, joissa oli ollut värikkäitä jäälyhtyjä jäätymässä joulusta asti.
Ehkä toivoa on. Hyttysten tanssinkin näin ja kevään ensimmäisen perhosen.
Vierivä kivi ei sammaloidu. Kivi on ehdottomasti paras paljaaltaan. On rikos kaataa kiven päälle mitään tai peittää sitä multaan. Korkeintaan voi panna kiveä kiven päälle.
Joo, Minh, minäkin haaveilin aina puutarhasta ja haaveilen vieläkin, vaikka se sitten tuossa muka on olevinaan.
Minä olen taannoin puutarhan puutteeessa istutellut kukkia minne sattuu yleisiin pihoihin ja talojen seinustoille. Ihme, että saivat olla rauhassa. Yleensä eivät kai saa.
Kyllä sammalkin on kaunista. Itse raakasin tuon takapihan kallionpalasen sammalen alta silti, ja se on kyllä komea.
Noo, ehkä naisille voi sallia tuollaisia lipeämisiä kivien koristeluun, vaikka peruslinja on syytä pitää selkeänä: suosi paljasta pintaa luonnontuotteessa.
Saatoin omat ja naapurin muksut kouluun aamulla ja sanoin, että nykyään meille on sisäänpääsymaksuna yksi vähintään nyrkin kokoinen kivi. Muksut alkoivat vain tirskua, ikään kuin olisin jotenkin tärähtänyt.
Voi olla, että saan uurastaan kiviprojektini läpi ihan yksikseni.
Huh, just tulin duunista ja oven edessä oli jo kolme kiveä. Tästä se lähtee.
Lähetä kommentti