Huutoja hanurista

Keski-iän matalasuhdanne (löysin Kervålta, kiitos vaan taas niin pirusti) jatkuu, jatkuu kenties viisikymppiseksi asti. Kahdelle miljoonalle ihmiselle tehty tutkimus 80 eri maassa paljastaa, ettei keski-iän kriisiltä välty kukaan ja että 44 vuoden iässä ihminen on eniten maassa. Se on ihan perkeleen maassa. Edessä ei näy enää mitään hauskaa ja taaksepäin ei pääse. Olen siis juuri matkalla kohti elämän mustinta ydintä. Sinne pääsevät tasapuolisesti kaikki, naidut ja naimattomat, äidit, isit ja lapsettomat. Aina kaikki on joka tapauksessa päin helvettiä, olet mikä olet.

- Paras arvaukseni [keski-iän ahdistuksen syyhyn] on, että ihmiset viimein oppivat luopumaan mahdottomista unelmistaan. He saavat odotuksensa tasolle, joka on mahdollinen saavuttaa, hän arvioi. - Siis näin sanoi Andrew Oswald, Warwickin yliopiston tutkija.

Toisaalta voisi olla kiitollinenkin monista asioista, esim. siitä ettei asteroidi osunut päähän (vakoilusatelliitilla on tosin vielä mahdollisuus) eikä oma tytär ole tietääkseni vielä palkannut kavereitaan ampumaan meikäläistä jalkajousella takaraivoon. Mitä tahansa voi tapahtua. Voisi siis olla kiitollinen myös siitä, ettei mitä tahansa tapahdu.

Nelikymppiset ovat typeriä. Antavat elämänsä suistua ahdinkoon ihan vain sen takia, että on pitänyt pistää unelmat realistisemmiksi. Mistä tässä nyt unelmoisi edes. Että pääsisi eroon kuukautisista ja pemssistä. Saisi selän kuntoon ja heräisi jonakin päivänä siihen, ettei mihinkään satu. Lääkärini kyllä väitti, että silloin ihminen on kuollut. Pitää siis olla kiitollinen vielä siitäkin, että sattuu. Kuka tätä valitusvirttä jaksaa lukea. Piti kirjoittaa ihan eri sävyyn, mutta ahdistus iski taas puun takaa.

Lopputili häämöttää

Olipa hyvä, että se tarjoilija oli niin lahopäinen, ettei muistanut tuoda toista kierrosta. Eikä se muistanut sitten kahviakaan. Ruuan se muisti ja laskunkin, kun Susun kanssa muistutettiin. Pyysi se anteeksi ja antoi alennustakin. Olut jäi siis yhteen ja hyvä kun jäi. Pääsee huomenna paremmin töihin. Kahdeksasta extrasta ei yhdellekään taas sopinut paikata sairastunutta kaveriaan. Otan taas lopputilin ihan kohta.

Voiko maisteri olla läski?

Onpas taas ollut mielenkiintoinen tutkimus meneillään. Minulla on sellainen muistikuva, että olen tämän vuoden aikana vastannut johonkin Kelan ruokailutottumuskyselyyn. Tai sitten vain luin sen läpi, enkä tapani mukaan lähettänyt sitä eteenpäin. Tai sitten lähetin.

No, tutkimuksessa siis kävi ilmi, että vaikka suomalaiset syövät nykyään erityisen terveellisesti ja ovat vähentäneet tyydyttyneiden rasvojen sekä suolan syöntiä, ne ovat järjestään läskejä kaikki tyynni. Tai ainakin puolet suomalaisista. Huonosti koulutetut eritoten. Siis lihottaako terveellinen ruoka?

Parhaiten koulutetuilla on matalin verenpaine ja pienin painoindeksi. Kannattaa siis kouluttautua, hyvä nuoriso. Pääsette vähemmillä paineilla, eikä tarvitse mussuttaa suruunsa. Tai vastaavasti tulette nipoiksi, jotka laskevat jokaisen suupalansa, mutta toisaalta on aikaa myös sitten nukkua hyvin, kuntoilla ja vahdata itseään herkeämättä. Mahdollista on myös ostaa vähärasvaisia fileitä arkiruokapöytäänkin tai käydä ravintolassa syömässä keveitä salaattilounaita, kunhan rutiköyhänä opiskeluaikana olette lihottaneet ensin itsenne hampurilaisilla, tonnikalalla ja makaronilla muutamia vuosia. Siitä se sitten lähtee. Kilot karisevat, kun paperit on kourassa.

Ihan erillisenä ihmettelynä: Ketkä siis ovat parhaiten koulutettuja? Lääkärit? Professorit? Vai riittääkö FM? Voiko maisteri olla läski?

Olen syönyt joka päivä lounaaksi salaatin entisen kahden reissumiehen sijaan. Olen tehnyt niin jo heinäkuusta asti enkä ole laihtunut grammaakaan. Enkä ole jatkanut mussuttamista toisesta päästä päivääkään. Suoraan sanoen vituttaa. Eläessäni en ole syönyt suklaalevyllistä kerralla, enkä muutenkaan pysty mässäämään. Ei meillä ole kaapissa koskaan mitään mässättävää, kun lapset ovat aina ehtineet vetää kaapin tyhjäksi. Tai sitten siellä on niin vähän, etten äitinä kehtaa ottaa, ettei kukaan lapsista vaan jää ilman.

Olen pitänyt nyt kolmena päivänä peräkkäin askelmittaria töissä. Kevyenä työpäivänä (7,5 h) tulee sellaiset 10 000 askelta, vähän rankempana 12 000 ja rankinta päivää ei tällä viikolla vielä ole ollutkaan. Askelten lisäksi sylissä on jatkuvasti jokin kuorma tulossa tai menossa jonnekin. Kyykin myös ylös alas pitkin päivää, kurottelen korkealle ja ryömin hyllyjen alle. Tätä olen tehnyt nyt viisi vuotta.

Herään normaalisti puoli kuusi, nyt marras-joulukuussa puoli viisi, käyn koirien kanssa ulkona, juoksen junalle ja säntään töihin. Tulen kotiin neljän kieppeissä ja laitan ruuan perheelle. Kello 17.00 alkaa vapaa-aika ja pääsen hetkeksi istumaan. Kun otan sukat pois jaloista, nilkkojen ympärillä on puolen sentin vahvuiset painaumat. Noin seitsemän kieppeissä alan järjestää paikkoja, pesen pyykkiä tai lakaisen lattioita. Lataan astianpesukoneen ja käytän koiria pihalla. Sen jälkeen olen valmis sänkyyn. Uni tulee siinä kymmenen maissa, vaikka seitsemän tunnin yöuniin pitäisi nukahtaa jo yhdeksältä.

Ymmärrän hyvin, että olen läski. Enhän minä voi millään laihtua, koska en ole hyvin koulutettu. Hyvä ihme sentään. Kaikkeni olen tehnyt, mutten vielä laihduttamismielessä ole älynnyt lukea maisteriksi.

Olen mittaillut verensokeriani tässä parin kuukauden ajan. Ei kovin hyvältä näytä. En kuitenkaan uskalla mennä lääkäriin, sillä tinttaisin sitä turpaan, jos se kehottaisi liikkumaan enemmän.

... mutta kun läskit pursuaa!

Valokuvatorstain aiheena portaat.

_________________________________________________________________

Hyvät hyssykät sentään. Lupasin vaikka mitä bloggauksia ja blogihäiriköintejä eilen ja jooh, tämän illan olen tuijottanut itseäni peilistä. Tämä ei ole mikään korkealentoinen kielikuva, kuulkaa, vaan niin on raijattu kaapista ulos kaikki vaatteet, eikä mulla ole mitään päällepantavaa! Huomenna pitäisi mennä töihin ihmisten ilmoille, ihan siis messuille illaksi ja vielä lauantaiaamupäiväksikin, mutta kun LÄSKIT pursuaa! Mihin minä nyt enää ehdin ne tunkea, mitä? Ja ihmisten ilimoille tässä, herranjumala. Siis montako tuntia tässä tuli puljattua? Mitä? Neljä! Kyllä on ihanaa, kun on aikaa taas itsellekin. Että näin onnellisesti. No nyt jää taas bloggaaminen sitten ties mihin asti.

Verkkolehtikatsaus

a) Siis ketä jaksaa kiinnostaa päivästä toiseen Suomen ja Venäjän väliset rekkaruuhkat? Eilen, tänään, toissa päivänä, viime viikolla, kaksi viikkoa sitten, kuukausi sitten, vuosi sitten... Mikä tämän funktio oikein on? On siellä jonoja, joo. Vähemmälläkin menee perille. Sinnehän saatiin jo rahat lisäkaistan tekemiseen ja sekin vietiin kantatie 51:n kunnostukseen tarkoitetuista rahoista. Mitä nämä viestintävälineet vielä ovat vailla? (YLE 25.9.) Onko siellä joku, jota erityisesti vaivaa tämä jatkuva suma. Onko ehkä rahtareissa soluttautuja, joka lähettelee tekstiviestejä STT:lle päivittäin? "Jonoa pukkaa taas niin perkeleesti."

b) Ja entäs tämä?
Tulevan joulun postimerkit myös tuoksuvat joululta. Kun 0,55 euron arvoista postimerkkiä hankaa, voi haistaa kanelia, inkivääriä ja neilikkaa. Tuoksu tulee lakkakerroksen alle piilotetusta kapselista, joka alkaa rikkoutuessaan tuoksua. (HS 25.9.)
Voi hitto sanon minä. Olisikohan halvemmaksi tullut, jos oltaisiin saatu ihan vaan hajuton joulupostimerkki tänäkin vuonna. Hintakin näyttää nousseen viime vuodesta. Tiesittekö, että Suomessa on niin kallis ykkösluokan peruspostimaksu, että sillä samalla rahalla menee kortti perille vaikka Amerikkaan asti. No, nytpä voi vastata joulupostimerkin hinnannousua valittaville asiakkaille ihan vaan haistattamalla.

c) Miiiitä helvettiä? Puolet nuorista ei tunne ehkäisyasioita. Nyt alkaa vähitellen valjeta, että puolella kansakunnasta ei siis todellakaan ole kaikki ns. kotona. Se selittää paljon muutakin.
Toisaalta: Gynekologi Tarja Olkinuoran mukaan vain viidennes nuorista tietää, ettei hormoniehkäisy heikennä hedelmällisyyttä (IS 25.9.)
Ei sen puoleen, että minäkään tuota olisin tiennyt. Mitähän varten hormoniehkäisy on keksitty, jos se ei kerran heikennä hedelmällisyyttä? Lääkäreillä on kyllä ihan kummia mielipiteitä. Ymmärrän kyllä, että tässä tarkoitetaan sitä, ettei se vie kykyä tehdä lapsia, mutta herranjestas, kyllä se kuitenkin on ehkäisy.

d) Että mua ottaa päähän tuo Big Brotherin uutisointikin. Ihan normaalit sanomalehdet hypettävät tätä idioottiformaattia harva se päivä. Jo on jumankauta huonosti meillä asiat, että sanomalehtien pitää uutisoida joidenkin wannabejulkkisten peitonalustouhuista. Siis kyllä hävettää kaikkien suomalaisten journalistien puolesta.

PS. Joku on vienyt multa j-kirjaimen näppäimen.

____________________________________________________________

Ja sivupalkkiutelusta kävi ilmi, ettei monellakaan (47%) itse asiassa ole lainkaan vaatteita ja että he mielellään käyvät sängylle makaamaan. Osa pukeutuu edelleen bloggareiden keskuudessa suosituksi tulleeseen omaperäiseen mustaan ja joka kolmas vastaaja huomautti, että kyselyni oli tunkeileva.

Tämmöisessä joutavassa lätinässä ei mitään otsikoita tarvita

Tämä on taas niitä päiviä, ettei kannata tehdä enää yhtään mitään. Tämän blogin uuden ulkoasun IE -ongelmat saavat puolestani olla. Kun se ei sillä kerran näy, niin sitten ei vaan näy. Käyttäkää Firefoxia hyvät ihmiset. Se on kyllä hyvä. Joka tapauksessa tänään on jo palanut makaronit pohjaan, puhjennut kumi ja ollut muutenkin tahmeaa. Nimittelin lapsiani kermaperseiksi ja paiskasin kauhan tiskialtaaseen niin lujaa, että se paukahti poikki. Noin. Kauppareissulla näin juuri äsken suloisen pikkuihmisen istuvan rattaissa tuttia luttuuttaen, kun isänsä kusi siinä ohimennen pyörätien reunaan rööki huulessa ja jatkoi sitten rattaitten työntämistä samalla kun kiskoi vetoketjuaan kiinni. Ei tainnut olla ihan selvistäpäinkään. Kattilan sain putsattua ja kumin korjattua kuopuksen fillarista, mutta tätä ärsytystä en saa enää tänään mitenkään korjattua. Kyllä me vanhemmat ollaan sitten ihania.

Huomenna siis Kanada

No okei, en väitä, että voittobiisi olisi ollut huono, päinvastoin, se oli täynnä... hmm... tunnetta, siis hyvä, hyvä niin. Mutta ei Hanna kyllä noin huono ollut! Jotenkin oletin, että koko instituutio olisi Lordin myötä menettänyt sen konservatiivisen pointtinsa, mutta paskat, ei ollut. Ne haluavat sen tilulinunsa aina vaan, joten olkoot niin. Jatkossa saavat seurata euroviisunsa ilman minua. Plääh.

Jotta että huomenna Suomi saa luvan peitota Kanadan or else...

Vappuvaikerrusta

Viime päivien kiire on imenyt minut kuiviin. Sormenpäät ovat halkeileet. Pieniä tulehtuneita haavoja on joka sormessa, niin ettei näpeissä pysy enää mikään. Kolikoiden kaivaminen kassalaatikosta pistää vaikertamaan ja kirjat karkaavat otteestani lattialle putoillen. Tietokoneen naputtelua ei ole voinut enää vapaa-ajalla edes ajattella. Ruokakauppojen kassoilla näyttävät nykyisin pitävän hansikkaita. Kaipa sitä pitää alkaa vakavasti harkita tai ainakin kokeilla.

Samalla kun tekemättömien töiden suma purkautuu toisesta päästä, ne alkavat kasautua toisaalle. Uuden tytön piti huomenna aloittaa työt, mutta eilen se laittoi sähköpostia, ettei tulekaan. Positiivista oli sentään se, että edes ilmoitti. Hommasin kyllä jo uuden ihmisen kesäkuun alusta töihin. En jaksa alkaa kysellä ympäriinsä, kuka nyt näin lyhyellä varoitusajalla töihin pääsisi heti huomenna. Kaipa se on ruvettava tekemään seitsemänpäiväistä työviikkoa itse nyt toukokuun ajan, kun ei tähän hätään ehdi ketään enää opettamaankaan. Omat opiskelutehtävätkin ovat kasautuneet suureksi pelottavaksi möykyksi, jolloin niiden aloittaminen vaatii yliluonnollisia ponnistuksia. Ehkä en enää koskaan ehdi bloggaamaan, mikä näillä postauksilla ei liene suuri vahinko.