Lukeminen kannattaa aina?

Nyt on sitten keksitty aivosiru, joka toimii ajatustenlukijana. Aivosiru kehitettiin vammaisten apuvälineeksi, mikä on tietenkin hienoa. Sen avulla vammaiset voivat mm. avata ja sulkea television ja vaihtaa kanavaa. Kai te tiedätte mitä tästä seuraa. Ei nyt vielä mitään edistyksellistä ja mullistavaa, kun siinä sirussa on johdot, sen asentaminen on hankalaa ja se tulee jumalattoman kalliiksi, mutta sitten joskus. Se on siis mahdollista laitteella lukea ajatuksia. Jollakin tavalla pelottavaa, vaikka enhän minä ajattele koskaan mitään painokelvotonta.

Eilen päiväjunassa oli taas hurmaavaa herraseuraa pikkupöhnässä. Oli pönäkkä parrakas ja pieni parraton. Periaatteessa siis jokaiseen junaan täytyy riittää mieletön määrä juopunutta dialogia, koska sitä riittää jokaiseen junaan mihin minä nousen. Sehän ei voi olla sattumaa. Eikä tarinaa.

- Eiks sun pitäs olla jo takas? Pieni ja parraton kysyi.

- No ei. Mä oon kolme kuukautta lomilla.

- Vittu sä oot karannu. Kolme päivää sun piti olla.

- Eihän. Kolme kuukautta.

- Sulta on menny ajantaju.

- Vitut ole. Mä hoidin hommat niin että pääsin lähteen.

- Mikä päivä tänään on?

- Huhtikuun neljäs vuonna kakstuhattaviis.

- Ei vittu. Paljon sulla onkaan kakkuu jäljellä?

- Viis vuotta.

- Ja nyt oot kolme kuukautta lomilla?

- Niin.

- Mä vien sut takas. Sä oot karannu.

- Ääh… tiedäkkö mitkä oli mun faijan viimeiset sanat?

- Vitustako mä ne tietäsin.

- Temmpelinaukionkirkko, Ich liebe dich.

- No ei ollu.

- Olipahan. Onks toi Finlandia-talo susta kaunis?

- Kaunis?

- Niin. Kaunis. Silmiähivelevä. Musta noi marmorit on upeet.

- Vittu sä oot menny siellä ihan sekasin.

- No ei kato. Mä oon lukenut yhdeksän kirjaston kirjat.

- Ei ehkä kannattais lukee.

- Miten niin?

- Siitä sekoo.