Ja hän kurottautuu jälleen kohti päivän puheenaiheita

On tapahtunut suuri vääryys. Ennen tuo oman kertomuksensa mukaan lukuisten miesten mielestä niin puristeltavan hot Vappu Pimiä menetti nyt jostain kumman syystä yleisön ääniä Tanssii tähtien kanssa ohjelmassa ja putosi kisasta, kun toiset kyvyttömämmät vain jatkavat tanssahteluaan. Jaa-a. Miksiköhän?

En ole seurannut kilpailua, joten on vaikea mennä sanomaan mitään tanssitaidosta. Mainoksesta olen kyllä nähnyt, miten Pimiä vetkuttaa itseään jotenkin häpeämättömän nolosti, kuin kirkkaanvihreä legopalikoista rakennettu pirtsakka perhosentoukka. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö Vappu Pimiä olisi hyvännäköinen ja etteikö hän osaisi tanssia.

En tiedä onko näinä tekstiviestien ja seksuaalisen häirinnän kulta-aikoina kuitenkaan eduksi juontajankaan retostella "imartelevilla" voisin vähän puristella -sähköposteilla, jos naisvaltaisen kansan ääniä halajaa. Tekopyhyydelläkin on kai rajansa. Viikkokausia toimittajat ovat ammentaneet jutunjuurta seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuneista naisparoista ja kikattaneet radioaalloilla seksiviestien takia. Seksuaalinen häirintä onkin ilmeisesti häirintää vasta, jos se osuu jonkun toisen kohdalle. Ehkäpä näin vain vähennetäänkin toisten naisten saamia tumputuskirjeitä. Sen sijaan itse saadut puristelusähkärit näyttävät vain jäykistävän hotteja nännejä ja imartelevan alapäätä. Ne naiset. Ottaa niistä sitten selvää.

Katsoin äsken telkkarista ohjelman, jossa viisikymppinen nainen laitettiin uuteen kuosiin. Ikänsä läheistensä vähättelystä ja ulkomuotoonsa liittyvistä aiheettomista nimittelyistä kärsinyt nainen leikeltiin palasiksi, meikattiin ja kammattiin kauniiksi. Tie seksipommiksi oli rankka. Nännit leikattiin irti ja siirrettiin muutaman sentin ylemmäksi, napakin siirrettiin ja vatsasta nirhattiin rasvaimun jäljiltä ylimääräinen nahka pois. Kasvoista leikeltiin ylimääräisiä ryppyjä, kaulasta vedettiin kirurgin veitsellä melkoinen pala nahkaa hiiteen ja lopuksi botoxia tungettiin ihon alle silottelemaan kasvojen juonteita. Sen jälkeen nainen pantiin vähäksi aikaa pakettiin kärsimään tuskissaan. Mutta se kannatti. Siteiden alta paljastui hurmaava kaunotar, joka tunsi itsensä seksikkääksi ja itsevarmaksi, ja joka lopulta kelpasi ihastuksesta huokaileville läheisilleen. Nyt nainen oli vihdoinkin onnellinen. Ne läheiset. Mitäpä emme heidän eteen tekisi. Kehtasivat kuitenkin tv-ohjelmaan sillä luonteellaan tulla. Minusta ne olisivat olleet leikkauksen tarpeessa. Ehkäpä lobotomian tai jotain. Siinä leikellyssä naisessa ei ollut nimittäin alunperinkään mitään vikaa.

Se siitä. Tein kahden viikon putken ympäripyöreitä päiviä töissä. Aloin olla erittäin huonoa seuraa, koska en jaksa enää niin kuin ennen. Aikaa ei riittänyt enää mihinkään muuhun kuin työssä käymiseen, pakollisiin kotitöihin ja vähäiseen nukkumiseen. Jostakin oli pakko karsia, joten vieroittauduin netistä. Siitä huolimatta koti ajautui kaaokseen, jota olen nyt viikonlopun ajan yrittänyt paikkailla. Itku pääsi, kun ympärillä oli pelkkää rumuutta ja epäjärjestystä, eikä voimia sen setvimiseen.




















Tänään kuusivuotissyntymäpäiviään viettää Mac. Puck änkesi kuvaan väkisin. Se tekee sen aina.

Istun vähän aikaa tässä

Ihan haircuttia on ainoastaan luvassa. Kuopukselta lähti tukka. Muiston se kantoi kotiin ja vaihtoi tyylinsä saman tien hevarista hiphoppariin. Pitää olla just oikeanlaista lippistä, vähän bling-blingiä, ja ihan älyttömän tarkkaa myös on missä kohdin ne housut pitää jalassa roikkua.

Esikoisen tukka se vaan rehottaa ja eilen se pyysi, että saisi värjätä kuontalonsa mustaksi. Kuvittelin sen kalpean naaman kehystettynä mustilla pitkillä hiuksilla. Voi hyvä luoja, minä ajattelin, nyt se on lopullisesti kääntynyt pimeällä puolelle. Erehdyin muuten ehdottamaan kesäksi sinisiä farkkujakin, ettei olisi mustissa niin kuuma. Jösses mikä meteli. Ikinä ei kuulemma semmoisia jalkaansa pane.

Macin käytin eilen rokotuksissa. Se käyttäytyi lääkärissä tapansa mukaan erittäin vöyhkästi. Kaiken lisäksi se on piereskellyt kaksi päivää taukoamatta ja se piereskeli odotushuoneenkin täyteen.

Ostin erehdyksessä tulppaanikimpun toissapäivänä ja siitä sain hirveän inspiraation. Pari päivää olen siivonnut vain. Olisi melko mukava nauttia raikkaasta kodistakin, mutta paha paska täällä lemuaa ja minä tarvitsisin tästä hajusta jo lomaa.


***
Mediaosastolla tapahtuu koko ajan ihmeellisiä asioita. Jenkeistä on löytynyt puolitoistavuotias tytteli, joka osaa lukea. Delfiini on pelastanut valaat matalikolta ja Suomen naisunioni on huomaavaisesti lähestynyt Ikeä pikkareilla. Lisäksi aivojen ja sukupuolielinten suhteesta kiinnostunut playboymies moittii suomalaisnaisten isoja aivoja ja pieniä rintoja.

- Suomalaisnaisilla on vähemmän mahdollisuuksia päästä lehteen, koska heillä on enemmän aivoja kuin rintoja, Playboyn Pohjoismaiden-kykyjenetsijä huomautti...

Yrittäjä Susanna Penttilä ihmetteli Rimérin kommenttia.
- Minä olen sentään poseerannut viidessä lehdessä, joten eikö se kerro jo aika paljon.
IS 13.3.2008

Videokevennys perjantaille

Terveisiä koirilta. On syöty hyvin (jääkaappi tyhjennetty) ja oltu ahkeria.

Käräytä pomosi -kampanja alkaa

Mäkkärillä oli viime yönä karmea pierutauti. Se on sikäli hankala vaiva, että Mac säikkyy jokaista peräpäästään tulevaa äänähdystä ja pierun tullen säntää kauhuissaan ylös ja katsoo häntäpäätään hämillään, vaihtaa rauhallisempaan paikkaan ja sama uudestaan. Koko yön. Olen sen verran herkkäuninen, että herään jokaiseen kynsien rapinaan. Ja nyt rapisi yön läpensä. Käytin koirat aamuyöstä pihallakin, josko helpotusta tulisi, mutta ei, ilmaa se vain oli. Viideltä sitten lopullinen herätys ja myrskyä päin. Sitten töihin.

Töissä on ollut viime päivinä kiirettä, kun kirjaa myydään taas halvalla ja liki jokainen myyjä on ollut sairaslomalla. En mää, mutta muut. Sitä on alkanut miettiä jo työolosuhteita, että miten niitä voisi parantaa, kun selkävaivaa on yhdellä jos toisellakin. Kassan takana ei kuitenkaan saa olla minkäänlaista jakkaraa, niin on kovin 50-lukulaista meillä. Patriarkka voimissaan vielä näinäkin päivinä. Asiakkaat eivät kuulemma tykkää, kun kassalla välillä piipahdetaan istuksimassa. Niiden mielestä se näyttää laiskalta. Niinhän se näyttääkin, jos siltä kantilta katsoo, että asiakas tulee, on paikalla viisi minuuttia eikä näe kokonaisuutta. Tuskin monellekaan asiakkaalle tulee mieleen, että ne myyjät tosiaan seisovat ja kävelevät koko päivän. Olenhan muistanut retostella niillä 12 000 askeleella, jotka kuormapäivinä askelmittariin kertyvät. Kyllä siinä niin tekisi mieli perse painaa jakkaraan vähäksi aikaa ja antaa välilevyn pullistusten valtoimenaan hetken pullistella. Se tekee hyvää. Saadaanhan me kyllä vessanpöntöllä istua sen aikaa, mitä nyt ihminen istuakseen ja asioimiseensa tarvitsee.

On siellä takahuoneessa se puujakkara, johon voi asiakkaiden herkästi häiriintyviltä silmiltä suojassa käydä pakaransa painamassa, jos oikein alkaa jalkoihin ottaa ja jos aikaa on. Harvoin on. Töitäkään siellä takana ei voi tehdä, kun takahuoneet mitoitetaan nykyisin siten, ettei siellä kukaan viihdy pitempään kuin on pakko. Valehtelematta meidänkin sosiaaliset tilat ovat peräti kolme neliötä. Ja nekin järjestetty pitkittäin. Neliön vie vessa, joka samalla toimii myös myös siivouskomerona. Vessaan päästäkseen on siirrettävä puujakkaraa. Ja jos siinä sattuu joku silloin istumaan ja samalla jotain napaansa vetämään, niin siitä on vain siirryttävä, jos toisella on kovin pissahätä. Siinä sitä sitten istutaan vierekkäin imurin kanssa vesihanan valuessa, kun ei millään viitsisi viedä toisen ruokahaluja.

No, samankokoisia ne tekevät nykyisin kaikista myymälöiden takahuoneista. Olen nähnyt ihan pohjapiirutukset erään vuonna 2011 valmistuvan kauppakeskuksen myymälöistä. Myyjien taukotiloista ei nimittäin turhaan vuokraa makseta, siinä kun menee kallista myyntitilaa hukkaan. Erikoista on kyllä, että arkkitehdit todella toteuttavat nämäkin markkinamiesten toiveet ilman, ettei kukaan eväänsäkään väräytä. Ehkä se on kovin haasteellista saada kolmeen neliöön mahtumaan astiakaappi, tiskiallas, roskakaappi, jääkaappi sekä vessanpönttö ja lavuaari. Sen lisäksi siellä roikkuvat myös myyjien ulkovaatteet, kengät ja kassit, mutta sehän ei ole kenenkään muiden kuin meidän murhe.

Tästäpä tuli sitten mieleen se, että Gigantissa ja Markantalossa ovat pistäneet oikein käräytä työkaverisi -kampanjan pystyyn (KSML), jotta kaikki epätoivotut, epäkorrektit ja epäluotettavat työntekijät saadaan kiinni. Kampanjan tarkoituksena on saada selville työpaikan ilmapiiriongelmat ennen niiden kärjistymistä. Just siitä se ilmapiiri varsin paranee. Milloinkahan meistä myyjistä löytyisi sen verran munaa, että alkaisimme käräytellä kaikkia mulkvistipomoja, jotka näitä kaikenlaisia työpaikan todellisia ilmapiiriongelmia aiheuttavat. En usko, että siihen menee enää kovin pitkään, vaikka saatanan sitkas olenkin.

Voit sä olla?

Näin sitä tuli oltua viikko bloggaamatta. Sinä aikana näppäimistön g-pis..., äh, g-kirjain on veltostunut siinä määrin, että sitä pitää näpyttää oikein kunnolla, ennen kuin tulosta alkaa tapahtua.

Oikeastaan koko viikolla ei ole tapahtunut mitään merkittävää. Opiskeluhommat etenivät vain vähän, mutta koti-, työ- ja terveysasiat ovat pitkästä aikaa ajan tasalla. Ulkoistin neidin syntymäpäivät hohtokeilaukseen läheiselle liikunta-areenalle, sain palkat laskettua ja kävin hermoratakokeessa, joka oli sietämätön ja kivulias kokemus, mutta nyt siitä on sentään tutkittua tietoa siitä, etteivät hermoni ole lopullisesti menneet. Vielä yksi lääkärikeikka ensi viikolla ja sitten on edessä fysikaalisen hoidon kierre.

Mutta menneellä viikolla olen kyllä hävennyt pari kertaa oikein kunnolla. Meillä on sen verran pitkulainen huusholli, että toisessa päässä taloa ei aina tiedä mitä toisessa päässä tapahtuu. Olin lukemassa sähköpostistani haastattelemani henkilön mielenkiintoisia vastauksia, kun kuulin ulkoa Macin haukuntaa. Koirien piti kyllä olla sisällä, mutta ovet ovat niille pelkkiä hidasteita, varsinkin silloin kun väliovesta unohtuu hetkittäin ottaa kahva pois (joku päivä ne vielä oppivat laittamaan sen kahvankin takaisin oveen...). No, juoksen sitten sukkasillani pihalle valmiina spurttaamaan tielle asti koirien perässä, kun naapurin herra avaa oven ja taluttaa Mäkkäriä ulos. Puck tapansa mukaan tuhisee ja pomppii innostuneena vierellä, koska kaikki äksön on siitä niin pirun mukavaa. Se on luultavasti pomppinut yhtä innoissaan mennessä kuin tullessakin. Kunhan jotakin tapahtuu ja tuhina käy.

Siinä sitten kävi ilmi, että Mac oli mennyt naapurin ovelle, avannut sen omatoimisesti ja rynnännyt sisälle. Niillä kun on se tyttökoira siellä. Oli kuulemma kysynyt neitokaiselta vain, että voitsäolla, mutta ankarat vanhemmat olivat sitä mieltä, ettei meidän sekarotuinen piskimme ole soveliasta seuraa tuolle rotunsa huippuedustajalle. Juoksuaikaa ei heidän tietääkseen myöskään ole meneillään, mutta Mac on ainakin viime aikoina harjoitellut nylkyttämistä tiuhaan Puckin kanssa. Ihme homoja. Nuusku ja Nylykky.

Minä sitten nolona ja anteeksi pyydellen raijaan koirani kotiin ja nuhtelen niitä ankarasti. Missään tapauksessa ei ole suotavaa, että naapuriin mennään omia aikojaan. Joo ei mennä, pojat lupaavat päät painuksissa ja korvat roikkuen ja minä vielä patistan ne jäähylle makuuhuoneeseen oven taakse, jossa ne pysyvät sen viisi sekuntia. Lupauksiin ei liene voida luottaa, koska jo seuraavana päivänä sama toistuu ja koirat löytyvät jälleen naapurista.

Ohi on

Nonniin. Nyt on vihoviimeinen tentti ohi ja viestinnän perusopinnot plakkarissa. Hyvä tuuri kävi tenttikysymysten kanssa, joista yksi liittyi olennaisesti juuri kirjoittamaani esseeseen. En nyt ala ennustaa, mutta kyllä sen läpi pitäisi mennä. Eli nyt sitten täksi illaksi sohvalle koirien kanssa elpymään. Ja kuten kuvasta näkyy, meitä ei saa häiritä. Pää on jokseenkin tyhjiin pumpattu.

Kun tänään lähden

Pojat siinä patukat suussa.













Mäkkäri söi jo omansa. Kyllähän se vakavaksi vetää, kun toisella vielä on.


Noh, tämä aasinsilta johtaa nyt siihen, että kalutkaa näitä vanhoja luita tästä blogista, jos ikävä tulee. Tämä akka lähtee nyt Hämeenlinnaan kokoustelemaan ja pulikoimaan hienoon hotelliin, enkä tiedä milloin palaan netin äärelle.

Rakkaudesta ja muista riiviöistä

Lauantain kuulumiset täältä Kyrsälästä, hyvää iltaa. Puck kasvaa vauhdilla ja Mac on vihdoin löytänyt sisäisen lapsensa. Riehumissessiot kestävät tunteja, joiden jälkeen jätkät sammuvat toviksi. Puck pitää samanlaista ääntä kuin elokuvan gremlins-riiviöt. Sitä paitsi se muistuttaa niitä muutenkin. Jos sille antaa vettä tai ruokaa, se tulee hulluksi. Saas nähdä milloin se pistää paikat remonttiin.


Äitini oli täällä viikon hoitamassa näitä älvänöitä ja piti huushollistakin huolen. Sain tehtyä esseen loppuun, kun raapustin sitä töiden jälkeen tauotta joka päivä puoleen yöhön asti. Ja joka aamu pomppasin ylös viiden jälkeen juoksemaan Puckin perässä. Kertaakaan en silti ehtinyt heittää sitä pihalle ennen pissaa ja kakkaa. Ensi viikolla tuo aivoton kaheli pitäisi jättää Mäkkärin hoiviin. Tästä ei ehkä hyvää seuraa.
_______________________________________________

No niin! On mukava huomata, että 20% porukasta uskoo koko elämän kestävään yhteen tosi rakkauteen ja suurin osa uskoo jopa kolmeen... 33% vastaajista suhtautui asiaan vähintäänkin nuivasti.

Hyvästit hiljaisuudelle

_______________________________________________________________________________________________

Sivupalkkikyselyssä ollaan nyt tasaäänin sitä mieltä, että pitäisi kysyä jotakin asiaa tai vastaavasti olla kysymättä mitään. Aika paha. Pitää ite päättää.

Mitä? Olenko raskaana?

Hyvänen aika, näinkö tässä yllättäen kävi, että perheenlisäystä on tulollaan. Sunnuntaina meidät testataan ja sitten saadaan varmistus. Siitä viikon päästä saatamme saada uuden perheenjäsenen. Tämä vahinko pääsi sattumaan jo kesällä. Se katse. Pentu istua tapitti meikäläistä minuuttikaupalla muiden tohelojen mönkiessä päättömästi paikasti toiseen. Ja nimikin näyttäisi olevan enne... Siitä se siemen lähti sitten kytemään ja nyt näyttää vielä vahvasti siltä, että tuo pikkuinen bokseripoika sieltä tänne meille olisi kovasti tulollaan. Vielä voidaan toki muuttaa mieltäkin. Pentu on kuulemma ihan kahjo, mutta niin on Mäkkärikin. Ja kukapa meistä ei olisi.

Äh, maanantai

Ei myö jakseta mitään tänään.

Ja hän etsii hirssiä...

Joopa joo. Sillä aikaa kun minä armollisesti kulutan iltani etsimällä kaupoista sitä helvetin hirssiä, koiraherra murtautuu jääkaappiin ja syö sen tyhjäksi. Hyvästi dieetti. Sinne meni kolme pakettia maksalaatikkoa, spaghettia ja leikkelemakkarat. Nyt tuntuu hieman naurettavalta, että kolusin tänään neljä kauppaa, ostin viisi pakettia kalkkunajauhelihaa, puoli kiloa kalkkunafilettä ja kaksi hirvennahkaluuta eläinkaupasta. Tämä oli ehken laitimmainen kerta. Sanon eläinlääkärille maanantaina, että potilas parani hoidosta huolimatta, mikäli siis paranee. Jos ei parane, niin syytän maksalaatikkoa. Tai spaghettia. Siinä on vehnää.

Nämä päivät vain menevät

Mac on allerginen jollekin. Tulin eilen töistä kotio, ja kun silitin koiraa, ihmettelin miksi sen turkki on märkä. Pikainen vilkaisu riitti. Sillä oli selän peräpäässä pari pahaa hotspot-laikkua ja koko koiruus vaikutti vaisulta. Kipujakin oli. Välillä taisi tuikata niin, ettei jalkakaan pitänyt. Ei muuta kun ensimmäiseen vapaaseen lääkäriin suoraan siltä istumalta. Jos olisin ihan koko anonyymi, niin voisin kuvailla eläinlääkäriä värikkäin sanakääntein, että kuinka se esimerkiksi olisi muistuttanut vanhaa kunnon autokauppiasta vatsoineen ja kultavitjoineen sekä rehvakkaine puheineen ja syvään kaula-aukkooni suuntautuneine katseineen, mutta kun en ole, niin en nyt tohdi kertoa muuta kuin, että olin luullut jo nähneeni kaiken.

Mac käyttäytyi villisti. Siis jos se olisi lapsi, se olisi hakannut ovea ja huutanut, että päästäkää mut pois täältä! Apua. Ei ei ei! Ja siltä se kyllä näyttikin. Kuonokoppa lensi alta aikayksikön kirsua härnäämästä ja vinkuminen oli tavatonta. Ihan kuin olisi porsasta teurastettu. Ja siltä sentään vain ajettiin karvat ihottumien päältä. Ihan jumalattoman lapsellinen koira. Nyt Macillä on mulkosilmät selässä. En viitsi ottaa kuvaa. Ei ole kovin mukavan näköinen.

No se lääkäri sanoi, että selvä ruoka-aineallergia ja äijä dieetille. Pelkkää hirssiä, kalkkunaa, kaalia ja porkkanaa pari viikkoa. Minä ajattelin, että ei tätä. En minä jaksa näiden eläinten kanssa puljata, perkele. Sen jälkeen löysin itseni juoksemassa kolmessa kaupassa sen hirssin perässä ja yhdestä sain jonkin pienen hirssipussukan sitten juuri ennen kello yhdeksää. Etsin siis hirssiä koko illan. Kalkkunaa sentään oli jauhettuna kaupan yhdessä liikkeessä. Siitä olin kiitollinen. Vähän mietiskelinkin jo siinä siipikarjahyllyllä, että ihan filettäkö sitä nyt pitää koiralle tarjota seuraavat pari viikkoa. No, sitten kun tilanne antibiooteilla rauhoittuu ja dieetti alkaa purra, voi ruveta kokeilemaan muutakin ruokaa. Yllättävän rauhallisesti pystyn tästä näköjään kirjoittamaan, mutta sisällä kuulkaa kuohuu. Ei tästä helppoa tule, tosin aamulla se veti hirssikalkkunamössöä ihan sujuvasti napaansa.

Kävin taas kiropraktikolla tänään. Ei tahdo vieläkään tuo jalka oikein toimia. Koko ajan juilii. Välillä pitää vallan puristaa itseään perseestä, että onko se siellä, vai mikä hitto siellä painaa. Refleksitkään eivät riitä ihan nilkkaan asti. Kyllähän se kiro nyt väänteli ja käänteli, paineli ja rusautti, mutta ei se koipi vieläkään skulaa, eikä selkäkään ole kivuton, mutta mukavaa oli taas.

Pitäisi tämän epäkurantin selän kanssa ruveta harjaamaan ulkoseiniäkin. Pian alkaa maalaushommelit, näin olemme keväällä yhtiökokouksessa suuressa viisaudessamme päättäneet. Tämä kesä ei voisi tämän enempää olla enää pilalla. Kaikki mitä eteen tulee, on plussaa.

Naapurin nartun juoksuaika

No niin, naapurin nartulla on juoksuaika. Mac ei näinä viitenä elinvuotenaan ole kertaakaan heittäytynyt hankalaksi, ei ole vinkunut, ei läähättänyt, ei yrittänyt pökkiä kaikkea vastaantulevaa, niin kuin entinen koirani Kuitti, jonka käsittelyssä pehmolelutkin saivat tuta uroskoiran raisun hellyyden.

Mac on ollut hitaasti kehittyvää sorttia, se on niin kertakaikkisen lapsellinen koira. Nämä pari päivää ovat olleet sille hämmentäviä. Se kulkee perässäni herkeämättä, eikä ymmärrä, mikä sitä vaivaa. Katsoo epätoivoisena silmiin ja läähättää. Koko ajan. Välillä se hyppii kuin sirkuskoira. Tiedän kyllä mitä se yrittää, mutta tuima katse ja murahdus saa sen painamaan takapuolensa lattiaan, vetämään korvat luimuun, niin että valkuaiset vilkkuvat sen silmissä. Minulta menee siihen kohta hermo.



Kuvat on otettu juuri äsken.

Buranapäivät

Äh, kyllä harmittaa. Susu vonkasi mediapäiville, eikä minusta ole tässä kunnossa lähtijäksi. Räkä valuu solkenaan. Piti ihan ottaa yöksi vessapaperirulla viereen ja siitä sitten kelata vaan nenän alle. Päässä jyskyttää, ja kyllähän te tiedätte tämän pakollisen draamaqueenosuuden; hyvä kun tältä huminalta kuulee omat ajatuksensa, josko niitä pahemmin onkaan. Toisekseen pitkästä aikaa olisi ollut vapaata aikaa sen verran, että olin suunnitellut lähteväni ostamaan uutta sohvaa. Vanhaan sohvaan ovat kissat teroittaneet kyntensä tuhannet kerrat ja nyt koirallakin on tapana ottaa sohvalta oma paikkansa kuin Archie Bunker konsanaan. Jos siinä paikalla on jotakin, tyynyjä tai muuta sälää, se kaapii ne pois ja rysähtää huokaisten sohvalle. Se kaapii tassullaan jopa minutkin siitä ihan pokkana alas, jos olen epähuomiossa siihen itseni tällännyt. Nyt se on alkanut kaapia selkänojan tyynyjäkin alas, joten sohvan verhoilu on aivan hajalla.

Mac muuten täyttää tänään 5 v. Joku välkky sanoi minulle, että kunhan se tulee kolmen vuoden ikään, niin se lopettaa kaikki typeryydet ja viisastuu. Joo ei. Mikään ei ole muuttunut, paitsi hieman alkaa olla leuan alla harmaata. Vastikään eräs rouva vastaan tullessaan ihasteli, miten ihana labbiksen pentu se siinä. Hehheh, en kehdannut kertoa totuutta. Mac on siis rakkauslapsi, bordercollien ja labradorinnoutajan hybridimuoto. Borderista sillä on jäljellä labbista alhaisempi säkäkorkeus ja hienoinen paimennusvietti, joka pentuiässä ilmeni perheenjäsententemme persauksista näykkimisenä silloin kun lauma oli liian hajallansa. Nythän se on identiteettikriisinsä läpikäynyt ja luojan kiitos unohtanut sen näykkimisen. Mac muistuttaa erehdyttävästi labbista ja noutajaidentiteettinsä se on jo löytänyt. Kyllä se aina vaan sen nallen suuhunsa noutaa, kun joku tulee kotiin. Linnuista se on yhtä kiinnostunut kuin minäkin. Viime yönä jämähdettiin iltapissillä kuuntelemaan pöllön huhuilua ja kanahaukan huutoa pimeällä pellolla. Tuskin olisi ilman koiraa tullut siellä yksinään pahemmin seisoskeltuakaan.