Eilinen keskustelu oli aika karua kertomaa yhteiskunnan arvoasetelmien muuttumisesta. Toki Blogistaniassa asiat saavat hieman yksipuolisen perspektiivin siitä, miten ihmiset ajattelevat ja millaisia mielipiteitä heillä nykymenosta on. Ajattelin sitten asioita eteenpäin sitä silmällä pitäen, että jokaisen pitäisi tehdä täydellinen elämänhallintasuunnitelma ensin, ennen kuin voisi tehdä lapsia, eli poikkeamia ei rahavirrassa saisi olla vähintään seuraavaan 18 vuoteen.
Mean periaatetta silmälläpitäen, jos teet lapsia, sinun täytyy luopua pariksikymmeneksi vuodeksi oikeudestasi
ruikuttaa ja olla valmis luopumaan nykyaikana perustarpeiksi tulleista asioista, eli todellakin, kuulkaa, ennen vanhaan kuljettiin bussilla ja asuttiin ahtaasti eikä kukaan Mean tietämän mukaan kuulemma valittanut, ja tämän konseptin siis pitäisi toimia myös tässä ajassa. Todellista valinnanvapautta.
Jos nyt oletetaan kuitenkin niin, että lapsia tekisivätkin ainoastaan he, joilla on siihen sillä hetkellä varaa, lapsisyntyvyys laskisi karkeasti arvioiden ainakin puolella. No joka tapauksessa uusia suomalaisia ei enää syntyisi kuin murto-osa nykyisestä. Pula veronmaksajista olisi huutava, joten vaje katettaisiin maahanmuuttajilla, jotka tekisivät kuitenkin lapsia
koska ovat mustia ja sitä kautta tietenkin ihan eläimellisiä. Suomeen syntyisi siten vain rikkaan eliitin lapsia ja mustia lapsia, joiden vanhemmat tulevat tekemään maassamme kaikki hanttihommat siivoojasta kaupankassaan, kenties heistä osa ryhtyy jopa maanviljelijöiksi. Meille on syntymässä aivan uudenlainen elitistinen Suomi, jossa lapset eristetään aitojen taakse, rikkaiden päiväkoteihin ja kouluihin. Tästä on muuten jo merkkejä näkyvissä. Korkeastikoulutetut maahanmuuttajat pesevät metrojen kusisia käytäviä ja valkoinen nuori ylimystö räkii poistuessaan vastapestylle lattialle. Myös vanhusten rypyt pistävät niin pahasti silmään, että ne eristetään entisestään. Rypythän muistuttavat siitä, miten elämää ei voikaan hallita ja että sille on loppunsa.
Jotenkin liitän tähän kaikkeen myös yhteiskunnan seksualisoitumisen ja jatkuvan nautinnonhalusta muistuttamisen. Eli vain nuorilla ja seksikkäillä ihmisillä on kyllin volyymia kävellä tärkeänä takin helmat lepattaen ja korkokengät kopisten kaupungin kaduilla, olla median keskipisteenä ja mainosten kohderyhmänä.
Minua tämä kuva kuitenkin masentaa. Se antaa toki rikkaille mahdollisuuden käyttää enemmän valtaa ja kekkuloida, ja moni ilmeisesti tahtoo tähän kekkulointiväkeen kuulua enemmän kuin mitään muuta. Elämän hallintakin olisi rikkaampana paljon helpompaa. Tämähän on ihan harhaa. Elämää ei voi hallita, vaikka nyt tässä ylivoipaisuuden kuvitelmassa siltä monesta saattaa tuntua.
Minua masentaa myös nämä blogikeskustelut, joista yhä useammin käy selville muuttuneet arvomaailmamme tai sitten kyseessä on pelkkä bloggareitten ikäjakautumasta johtuva vääristymä,
poikkeuksiakin toki on. Oman elämäni aikana olen nähnyt maailman pelkästään kovenevan ja siitä syystä olen pelolla sanonut lapsilleni, etteivät tekisi lapsia. Se maailma, mikä tästä on tulossa ei ole lasten paikka.
edit. 28.2.
Linkki tuoreimpaan postaukseen, jossa vähän oiotaan Birdyn panettelua.