Olin aamulla junassa aika liikuttuneessa tilassa. Esikoisellani on diabetes ollut jo usean vuoden. Luin Uutislehti Satasesta, että Japanissa on tehty vihdoinkin ensimmäinen onnistunut solusiirto. Äiti oli luovuttanut lapselleen haimansa soluja ja siitä pitäen lapsen haima oli alkanut tuottaa insuliinia itse eikä hänen enää tarvinnut pistellä itseään. Minulla siinä tulla tulvahti kyynel silmään. Ei voi mitään. Vaikka Suomeen kyllä kaikki tulee niin hemmetin pitkällä viiveellä, että tiedä sitten, onko tästä lääketieteellisestä läpimurrosta esikoiselleni mitään iloa.
No siinä vielä kyyneleitä nieleskellessä viereeni istahti laitapuolen kulkija. Mies haisi pahemmalle kuin huussin astia hellepäivänä. Sen tukka hapsotti, hampaita ei enää erottanut ja silmät olivat punaiset kuin pirulla. Matkaa Helsinkiin oli vielä pitkälti. Ajattelin, että selviän siitä olematta turhan kopea keskiluokkainen prinsessa. Tosin sivusilmällä yritin vilkuilla, näkyykö missään täitä. Kun kulkija sitten kaivoi kulahtaneesta muovipussistaan viinapullon, ajattelin, että eiköhän tämä oikeastaan jo riitä. Silloin mies otti huikan, kääntyi minuun päin ja livautti irstaasti kieltään. Nousin äkkiä ylös ja painelin kahden vaunun läpi ensimmäiselle vapaalle paikalle. Kaikki muut istuimet olivat täynnä pieniä luokkaretkeläisiä ja opettajia. Rojahdin paikalleni vielä lievästi pöyristyneenä, kun kaksi nuorta poikaa seisahtui silmät selällään viereeni.
- Onks nää neidin hanskat? Se äijä vaan heilutti niitä sun perääsi, mutta ei sanonu mitään. Irvisteli vaan.
How to Survive November 2024 – 13
20 tuntia sitten
Tekstit
2 kommenttia:
Kuljin viimeiset seitsemän kuukautta bussilla puutarhakursseilla. Aikatauluni oli sama kuin koululaisilla. Bussiasemalla totesin, että ongelmia ei suinkaan ollut nuorison käyttäytymisessä vaan tosi paskiaisia olivat puolipultsari/keski-ikäiset uroot.
Nämä luomakunnan kruunut kun katsoivat vapaaksi oikeudekseen arvoida, kuolata,ehdotella, läähättää kuin koirat nuorien tyttöjen perässä. Mietin vain, itsekin nuoren tytön äitinä että minkälaisen kuvan nämä tytöt miehistä muodostavat kun kohtaavat tuollaista päivittäin.Näiden pörhistelevien urhojen käytös on sitä luokaa, että syytteitä ropisisi jos se tapahtuisi toisessa ympäristössä. Uskomatonta kun ajattelee, että siinäkin joukossa on varmasti tyttölasten isiä.
No noista tarinan pojista on ainakin kasvamassa parempi sukupolvi. Olivat niin kilttejä ja kohteliaita, että on vaikea kuvitella heistä tulevan moisia elostelijoita.
Lähetä kommentti