Käväisin kyläpahasemme nuorisoteatterissa. Tosiaan, tunnelma on teatterissa intensiivinen ja jännittynyt. Ihmisten raaliaikainen näytteleminen on jollakin tapaa vähän pelottavaa. Pelkäsin jopa tytärtäni (10v.), joka oli äkisti muuttunut toiseksi ihmiseksi. Kolmen tytön ryhmätyönä tehty pikanäytelmä kantoi nimeä Mummon kosto. Tyttäreni oli mummo ja hän parkaisi kammottavalla tavalla tullessaan esiriipun takaa. Hänellä oli keppi ja sen kepin kanssa hän koukkuselkäisenä kävi humalaisia nuoria näyttelevien tyttöparkojen kimppuun. Omituisinta tässä tietenkin oli se, että minä olin haljeta ylpeydestä.
2 kommenttia:
Lapset ovatkin kovin omituinen ihmislaji. Niitä saattaa "vihata" ja rakastaa jopa samassa lauseessa. Ja jos tekevät jotakin luovaa, ei ylpeydellä ole rajoja.
Moi Hanhensulka. Mä jo ehdin ajatella, ettei täällä käy enää kukaan.
Lähetä kommentti