sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2005

Pojat on poikia, vai onko?

Kuuntelin tuossa töistä tullessa radiota ja Careless Whisper toi nuoruuden mieleen. Ajattelin sitten kirjoittaa aiheesta "kun Saara turpaansa sai". Vaan se on näköjään muutenkin väkivalta ollut tapetilla sekä Turun Sanomissa että Kirjailijan häiriöklinikalla. En tiedä ovatko lapset enemmän väkivaltaisia nykyään kuin vanhaan hyvään aikaan. Siis silloin kun äidit olivat kotona.

Minä olen kyllä tyttösenä saanut pojilta turpaani. Eilen katselin tyttäreni kanssa vanhoja valokuvia, ja viidennen luokan yksityiskuvassa minulla roikkuu otsatukka silmän päällä. Siksi, koska se silmä on mustana. Olimme vastikään muuttaneet Keljoon enkä tuntenut vielä kunnolla ketään. Olin menossa Jaanaa tapaamaan, kun eräs Matti kävi varoittamatta kimppuun talon nurkalla. Tottahan minä yritin vastaan pistää, mutta mikäs siinä auttoi. Matti täräytti silmäni mustaksi ja poskeeni sain mustelman. Kyllähän se minua itketti, kun seuraavana päivänä oli luokkakuvaus. Minä kuitenkin nauran siinä. Matti se vaan tuon episodinsa perästä juoksi leikkimökkiinsä ja alkoi paukuttaa rumpujaan niin että koko kylä tärisi. Sitähän me sitten kuunneltiin monta vuotta kaupan rappusilla. Joskus Matti sai lähdöt luokastakin ja silloin se juoksi rinteeseen hakkaamaan niitä hemmetin rumpujaan. Se kuului luokkaan asti. Toisen kerran Matin kaveri Petri tumppasi sitten minua palleaan niin etten saanut henkeä pitkään aikaan. Se soitti ovikelloa ja kun aukaisin oven, niin nyrkki oli jo perillä. Molemmat pojat olivat tavallisesta perheestä ja taisivatpa olla molempien äiditkin kotona aina. Myöhemmin kyllä nekin perheidyllit ovat hajonneet ja jostakusta isukista on tullut rapajuoppo.

Olen saanut turpaani myös vähän vanhempana. Lienenkö ollut siinä 18-20 vuoden hujakoilla. Olin Katin kanssa kapakassa ja soittolautaselta tuli just tuo Careless Whisper. Eräs tuntematon nuori mies tuli hakemaan tanssiin, mutta kun oltiin juuri tilattu ja istuttu pöytään eikä vielä tanssivireessäkään, niin kieltäydyttiin kohteliaasti. Siltä seisomalta se jätkä tinttasi minulta silmän mustaksi. Katia se potkaisi jalkoväliin. Minun silmäni turposi hetkessä umpeen, ja Katilla oli vaikea olla. Tiilikka vei meidät letukalla lääkäriin.

Seuraavana päivänä se hyypiö soitti ja pyysi anteeksi. Se tuli sitten tapaamaan setelirahan kanssa. Minä pidin tahallani aurinkolaseja päässä ja sitä jätkää vaivasi se niin paljon, että oli ihan jo kippurassa siinä. ”Näytä nyt jumalauta” se sanoi, ja sitten minä otin ne lasit pois. Se poika ihan valahti alas. Melkein pyörtyi. Minä melkein loukkaannuin.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin muistin yllättäen väkivallantekoja, joiden kohteena olen ollut. Kerran koulumatkalla poika jonka tiesin olevan sukunimeltään Vartiainen, juoksi minut yllättäen kiinni ja mukiloi pahanpäiväisesti. Hän teki sen, koska olin muuten vain niin vitun ärsyttävä. Olin silloin kahdeksan. Hän oli ehkä vuoden, pari vanhempi, mutta pienikokoinen ja harmaa kasvoiltaan. Sellainen olmintapainen tupakalta ja eltaantuneelta rasvalta haiseva otus. Mutta nyrkit olivat kovat.

Nuorena opiskelijatyttösenä minua haki kapakassa mustalainen tanssimaan ja minä kieltäydyin. Se oli aivan silkkaa etnistä sortoa minun puoleltani. Tämä mies tulkitsi kieltäytymiseni aivan oikein ja kirosi ja potkaisi minua.

Tätä tarinaa älköön luettako niin, että kehoittaisin kaikkia maailman naisia olemaan tanssimatta romanimiesten kanssa. Olisin itsekin tätä nykyä ihan valmis tanssimaan. Mutta eipä minua enää kukaan hae tanssimaan, vaikka enpä minä kyllä kovin usein ole kapakoissa vieraillutkaan.

Kirsti

Karpalo kirjoitti...

Minä en joutunut fyysisen väkivallan uhriksi kouluaikoina perheen ulkopuolisten toimesta ollenkaan. Henkistä väkivaltaaa olikin sitten riittämiin että meinasin ajautua fyysiseen väkivaltaan itseäni kohtaan, mutta se onkin toinen juttu.

Pari vuotta vanhempi sisareni olikin sitten eri juttu. Hän hoiteli nyrkeillä sen mihin ei sanat riittäneet. Ja iski pallean kautta ilmat pihalle useammankin kerran. Viimeisen kerran se löi siskoani noin 23 vuotiaana jolloin sisko sanoi, että nyt riittää, että ikinä et enää lyö minua tai hän lopettaa tapaamiset siihen paikkaan. Se käytti nuorena nyrkkejä myös miespuolisiin koulu- ja työkavereihinsa. No nykyään se on seestynyt eikä harjoita väkivaltaa, ainakaan niin että minä siitä tietäisin. Väkivaltainen sisko oli tosi pelottava, sillä ikinä ei tiennyt milloin sanoi sen väärän sanan josta sai turpiinsa.

Karpalo kirjoitti...

Tosta toiseksi viimeisestä kappaleesta saisi mainion kohtauksen novelliin.

Ja "Tiilikka vei meidät letukalla lääkäriin. " on mahdottoman kaunis lause. Se on niin soinnukas, että helisee.

minh kirjoitti...

Minä kasvoin väkivallan keskellä. Turpaan tuli ihan pienestä pitäen. Kirjastoreissut olivat painajaisia, kun sain matkalla aina turpaani. Sitten oli se koulukiusaaminen, jonka onneksi lopetin itse siten, että hakkasin kaikki kiusaajat. Olin heiveröinen, mutta helvetin vihainen. Kaupungilla teininä hengaillessa tuli tapeltua koko ajan. Sitten piti mennä väkivaltaisen miehen kanssa naimisiin ja turpaan tuli jatkuvasti, monta vuotta. Väkivallanteot minua kohtaan loppuivat, kun aloitin kamppailulajit. Baarissa töissä jouduin usein hyökkäysten kohteeksi tai heittämään riehuvia ihmisiä ulos, mutta tapellut en ole kuin tatamilla moneen vuoteen. Ja se on hauskaa. Väkivaltaa pelkään ja vihaan ja jos näen jotakuta hakattavan, menen väliin. On minulla kovis-maine ollut 13-vuotiaasta asti, mutta oikeasti vältän kaikkea väkivaltaa viimeiseen asti.

Mustalaiset ovat hakanneet, kun lopetin seurustelun teininä yhden mustalaispojan kanssa. Puukon kanssa ja röökeillä polttaen. Mutta olen kyllä antanut takaisinkin. Yhdessä tappelussa pari mustalaistyttöä/naista oli minun puolellani ja toinen huusi minulle kesken mäiskeen, että "Lyö sitä! Ja lyö lujjaa!". Se naurattaa minua vieläkin.
-minh-

Anonyymi kirjoitti...

Koulu oli yhtä painajaista. Eristämistä, nimittelyä, käsiksikäymistä, lähentelyä, asialla muutama oppilas ja kaksi opettajaa.
Myöhemmin minut raiskasi puolituttu vanha mies. Vielä myöhemmin muuan yritti ajaa autolla vasten seinää, autolla ylitse, hukuttaa, hirttää.
Tässä aluksi.

Saara kirjoitti...

Niin juu, jätin tarkoituksella aikuisosuuden pois ja jätän syystä edelleenkin.

Ehkä ennemminkin ajoin takaa sitä, että onko oikeastaan mikään muuttunut ja jos on, niin mihin suuntaan. Ja että tiesikö kukaan ennen vanhaan, kuinka huonosti lapset oikein voivat. Ovatko lapset siis voineet aina huonosti, mutta nyt asiaa on vasta alettu tutkia ja siihen kiinnitetään enemmän huomiota. Ja onko sillä ollut mitään vaikutusta, että vanhemmat ovat olleet kotona.

Kyllä kiusaamista, nimittelyä eristämistä ja väkivaltaa on ollut aina. Isäkin kertoi joskus omasta lapsuudestaan, ja se vasta helvettiä oli ollut. Ja sitä vaikeampaa on ollut, mitä kauemmaksi mennään.

Ei ihan heti ole tullut mieleen valittaa omista turpaan saanneista. Mutta nyt tuli.

minh kirjoitti...

Huono lapsuus ei välttämättä lähde kotoa. Kyllä minustakin huolehdittiin, mutta muistan lapsuuteni hirveänä aikana.

Ja kyllä se vaikuttaa oman osansa minkälaiset vanhemmat on ja onko ne kotona, kuten tuolla Kirstin ketjussa puhuttiin. Naapurin poika siis yrittänyt 10-vuotiaana itsemurhaa, molemmat vanhemmat kotona koko ajan. Mutta vanhemmat ovat koko ajan vihaisia ja sekaisin.
Olenhan minäkin ollut "sekaisin", mutta en laita omaa pahaa oloani lapsen syyksi tai laiminlyö häntä, jos haluan olla sekaisin.

Ja jokaisesta väkivallanteosta saa valittaa, vaikka olisi kerran vedetty litsaria naamaan. Ei se kuulu kasvamiseen.
-minh-

Saara kirjoitti...

Niin niin, mutta siis siihen aikaan lapsena ei tullut mieleen mieleen kertoa näistä asioista jollekin tutkijalle esimerkiksi. Ei vissiin edes äidille? No isälle ei ainakaan! Väkivalta jotenkin kuului siihen pojatonpoikia-kuvioon. Ihan kuin se olisi ollut itsestään selvää. Kyllä minä sitten itsekin opin tappelemaan. Oppii siinä ihan väkisin, kun pitää puolustautua.

Tosi outoa nyt kun ajattelee. Mutta ei sitä siinä tapahtumien keskellä tullut mieleen alkaa pohtia poikien kotioloja. Ei edes omia, vaikka aihetta olisi ollut. Mitään ei kyseenalaistettu. Kaikki tuli eteen sellaisena kuin tuli.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, uskon näin että ennen on voitu vielä huonommin, sitä vain ei ole tutkittu. Tosin tässä välillä oli hyvinvointivaltion kausi kun sosiaalipalveluja rakennettiin ja ihmisten hyvinvointia tutkittiinkin ja jolloin siis vähän aikaa voitiin paremmin kuin nyt. Mutta pitemmällä tähtäimellä katsellen Suomi on ollut tasaisen kolkko maa. Historiallisia syitä varmaan löytyy. Isovihaa ja muuta sotaa jatkuvalla syötöllä.

Kirsti

Anonyymi kirjoitti...

Olen syvästi pahoillani kaikille joille aiheutin tuskaa nuorempana. Olin koulukiusaaja. Nyt olen oppinut ja aikuistunut. Olen pahoillani.