perjantaina, huhtikuuta 15, 2005

Outoa kaipuuta, zeniä ja mummo

Että minä sitten rakastan tällaisia ilmoja. Sitä on koko ajan ollut katkolla, että sataako vaiko ei. On leutoa ja pysähtynyttä. Puro solisee hiljalleen ja peipot visertävät. Lievä matalapaine tuntuu rinnassa. Odotan jotakin. Mitä? Olenko ehkä rakastunut ensi kertaa juuri tällaisella säällä. Lieneekö tuo tunne syöpynyt iäksi soluihini vai mikä tämä outo kaipaus on.

Tupakoinnin lopettamisen jälkeen pihalla oleminen on pitänyt opetella uudestaan. Istuminen ilman savua on mahdotonta. Paikallaan ei voi olla. Niinpä päätin haravoida mitä haravoitavissa oli. Syksylläkin olen jo haravoinut harvinaisen hyvin. Silloin tupakan tuskat olivatkin pahimmillaan. Nyt piha on taas haravoitu ja roskat pikkutyttöjen kanssa savustettu. Päälleni on laskeutunut lähes zeniläinen olotila. Jos jollekulle tulee jälleen mieleen sanoa, että taas se on puutteessa, niin minä viittaan kintaalla moiselle höpötykselle, ellei huomauttelija sitten oman rehvastelunsa lomassa aio tehdä asialle jotakin.

Toisaalta zenmunkit varmasti kärsivät puutteesta ja niillä on kyllä ihastuttavan seesteiset puutarhat. Ja on tuossa naapurissa kyllä yksi toinenkin mummeli, joka helmikuussakin haravoi lunta. Se haravoi aina vaan. Se siis haravoi ympäri vuoden. Sillä on puutarhatonttujakin seinän vierus täynnä. Siitä tulikin mieleen taas mummojuttu, jonka kuulin radiosta tänään. Eräs brittimummo oli yllättänyt murtovarkaan, joka oli pyrkinyt kattoikkunasta sisään. Mummo oli heittänyt rosmoa puutarhatontulla suoraan päähän ja rosmo oli lätsähtänyt kattoon. Sitten mummo oli hakenut kameran ja kaulimen ja ottanut murtovarkaasta kuvan. Kaulimen se otti siltä varalta, ettei raaskinut enää rikkoa lisää puutarhatonttuja, jos rosmo siitä ennen poliisin tuloa tokenisi.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Zenistä ja mummosta en osaa sanoa mitään, mutta kaipuuta yölliseen keskuselun on.

- Pospero

illuusia kirjoitti...

Tunnistan kuvaamasi ilmanalan ekasta kappaleestasi. Mukavasti kuvattu.

Haravointi kutsuu minuakin - nyt aamukahvia hörpin ja sitten mökille länsirannikon suuntaan päiväsajaksi haravoimaan ja tarkistamaan talven tuhot ja myyräkanta.. Eräänä keväänä vietävän nisäkkäät olivat popsineet kaikki - lue kymmenet - liljani alut ja melkein itku pääsi. Eräänä toisena keväänä iso jättikuusi oli kaatunut talon seinää hipoen ja kiskaissut ullakkoluukun irti seinästä. Ystävällinen naapurin poikamies oli käynyt naputtelemassa siihen suojapahvin. Meillä on isoja koivuja pihapiiri täynnä ja senmukaisesti piha täynnä lehtiä. Ulkosuomalainen siskoni sanoo, että koivut on kaadettava (saksalainen tehokkuus), tytär sanoo että jos yksikin koivu kaadetaan, hän ei koskaan enää tule mökille. Naapurit sanovat, että kaatakaa osa koivuista, putkimieheni sanoo, että ei kotikoivuja saa kaataa, lanko sanoo, että kaadetaan pois etukoivut, mutta takakoivut ovat kauniit katsella makoillessa pihakeinussa olutta siemaillen. Niin, toistaiseksi koivut jököttävät paikoillaan, kun oikea ratkaisu on vielä hakusessa.

Tuo zen-puutarha tuntuu viileän lohdullisen rationaalilta. Puhtaalta, tilaa jättävältä, joskin pidän myös rönsyilevästä salaisessta puutarhasta..

Saara kirjoitti...

Niin te toiset vielä jaksaa yölläkin kukkia. Mistähän sitä vielä saisi virtaa yöllisiin keskusteluihin. Hmphmp. Mukaviahan ne olisi.


Tuo koivuhommeli kuulostaa täysin tutulta. Ihmisille kehittyy huomaamatta tärkeä suhde puiden kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Minä en ihan oikein täysin käsitä tuota haravoimista. Nyt kun olen tuore perintömökin omistaja niin luultavasti ryhdyn haravoimaan koska mökillä on aina haravoitu, mutta fiksumpaa olisi mielestäni jättää lehden maatumaan.

Kirsti

Saara kirjoitti...

Pihalle, joka on ikään kuin hiekkatie? Aha.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kun tarkoitin sitä oman mökin pihaa. Että luultavasti haravoin siellä, vaikkei siellä haravoimisessa käsittääkseni ole järkeä. En ottanut tässä varsinaisesti kantaa muiden pihoihin.

K.

Saara kirjoitti...

Niin, mökillä minäkin pidän polut auki. Kuka sitä nyt metsää haravoisi. Eikö se eroosiokin sitten jo muuttaisi luonnon tasapainoa. Ruohokentiltä (jos niitä nyt tarvitaan niin kuin meillä juoksemiseen, sulkapallon pelaamiseen ja vesiletkuvilvoittelemiseen) kannattaa muuten ajaa lehdet ruohonleikkurilla silpuksi. Siis ravinteeksi.

illuusia kirjoitti...

Haravoinnista minäkin luopuisin ilomielin, jos voisin sen tehdä. Omassa kesäpaikassani on tilanne se, että pihapiirissä on parisenkymmentä isoa, sanoisinko vuosisataista koivua, joiden kaatamisesta känätään lähisuvun kesken. Lehtiä on niin paljon ja paksu kasa, että ne tukkivat nähdäkseni pihan muutenkin kituvan nurmikon, ellen haravoi niitä vuosittain. Haravoin kyllä myös sen vuoksi, että saan niistä kymmeniä kuormia hyvää kompostia ja uuden puutarhamaan alustaa. Nyt täyttelen kuormilla kivikkotarhan isoja koloja ja päälle sitten vain multaa ja uusia kasveja..

illuusia kirjoitti...

Lisäys: se vielä piti sanoa, että osa tietysti silppuuntuu ruohonleikkurilla ajettaessa ja ravitsee nurmikkoa.