Sain joululahjaksi uuden digikameran. Nyt ei tarvittaisi kuin valoa ja seesteistä säätä, että pääsisi sen kanssa pihalle. Täällä sisällä innokas opettelu ja kuvaaminen huonossa valaistuksessa on melko masentavaa. Sitä paitsi nämä seinät ovat käyneet jo kovin tutuiksi. Olo on ummehtunut ja kevään kirkkaita säteitä odottaa kuin pelastusta, ikään kuin mikään oikeasti muuttuisi (paitsi jokin ihan konkreettisesti, muttei siitä vielä enempää. Kuulin vain eilen suuren salaisuuden, josta en tiedä pitäisikö siitä olla innoissaan vai järkyttynyt. Jos selkärankaan on luottaminen, niin ensi reaktioni oli voi hyvä jumala!).
Siinä kamerassa on muuten sellainen toiminto, että se ottaa kuvan automaattisesti vasta silloin, kun kuvattava hymyilee. En ymmärrä miten se on käytännössä mahdollista. Ottaakohan se koiristakin kuvan vasta kun niiden hampaat näkyvät. No, Suomessa kyllä saisi sillä toiminnolla odottaa, että automaatti napsahtaa. Kokeilin kyllä, mutta minusta se ei oikein toimi. Kyllä se kuopuksestakin kuvan otti, vaikka se peittikin kasvot kämmeniinsä. Kai sitä sitten nauratti.
Nyt on kameraa treenattu ja oheisjuttuja myös. Joudutte nyt kärsimään näistä harjoituskappaleista, mutta ei voi mitään. Tässä elokuva Puck's life. Mä olen tuottaja, ohjaaja ja kuvaaja ja leikkaaja. Valomies oli lomalla.
Saturday Classics – 08082026
4 päivää sitten
Tekstit
