No nyt alkaa tahti muuttua, toivottavasti Suomessakin pian.
New York Times lopettaa maksullisen nettipalvelunsa ja siirtyy ilmaiseen tarjontaan. Tosin heti kun nettijulkaisun rahoittaminen tapahtuu mainostajien ansiosta ja koska mainoksia myydään sitä paremmin mitä enemmän on lukijoita, sisältö väistämättä viihteellistyy, mitä luonnollisesti pidetään akateemisten keskuudessa kovin pahana asiana. Harva hyväksyy sen, että vakavista asioista voidaan kirjoittaa kevyemminkin. Kun tekstiä ei ole koristeltu sivistys- tai lainasanoin, se menettää uskottavuuttaan niissä pienissä piireissä, jotka Suomessa pitävät eniten ääntä. Pramille pääsevät yksinomaan he, joiden mielipiteellä katsotaan olevan enemmän painoarvoa. Ja tämä johtuu ihan meistä tittelinkipeistä kansalaisista sekä helposti yhdistyvästä ja toisiinsa linkkaavasta sivistyneistöstä, jotka jättävät rahvaan elonpiirinsä ulkopuolelle, huomioimatta millään tavalla heidän mielipiteitään. Kuinka kauan näitä auktoriteetteja vielä pitää kumarrella? Myös tätä kansalaisjournalismia vaivaa apinointi. Yritetään kirjoittaa samalla tavalla, kuin sanomalehden erikoisasiantuntijat, vaikka mahdollisuus olisi muuttaa ulosantiaan helppolukuisemmaksi ja tuoda aihepiirejään tavallista lukijaa lähemmäksi.
Niin niin, kohta minua syytetään jälleen populismista, mutta mielestäni tilanne kylläkin vääristyy aika tavalla, kun muutama pöllähtänyt kulttuurihörhö sanelee meille sen, miten asioista pitäisi puhua tai kirjoittaa, että ne saataisiin kuulostamaan tarpeeksi sivistyneeltä ja syvälliseltä. Aina kyllä riittää niitä julkaisuja, joiden lukemiseen vaadittaisiin naulakossa roikkuva huopahattu, eläkeläisen aikataulu, kirjastohuone, maapallon kartalla päällystetty patinoitunut tupakkihuoneen pöytä ja lastillinen nojatuoleissaan leppoisasti istuvia individualisteja, joiden kanssa voisi hörppiä konjakkia ja pössytellä sikaria maailmanpolitiikasta keskustellen monokkelien roikkuessa vapautuneesti puvuntakkien taskuista. Tämä visio tulee silmille myös joitakin blogeja lukiessa. Erityisesti friikkipitoinen kädenvääntö siitä, kuka historianjuoksussa on ollut oikeassa ja kuka väärässä vaatii aika tavalla vierottumista käytännön elämästä. Kuitenkin näitä ihmisiä toljotetaan ihaillen: Voi sitä sivistyksen määrää, mikä sieltä säteilee, vaikka tosiasiassa monet ovat vimmaisesti takertuneet niihin omiin kuvitelmiinsa oikeasta ja väärästä ja omiin mantran tavoin hoettuihin kulttuurisiin epäkohtiin esimerkiksi siitä, miten suomalaiset eivät nykyisin enää lue, vaikka kaikkien tilastojen valossa suomalaiset ovat lukemisen kärkimaita kaikilla aloilla, niin sanomalehtien, aikakauslehtien kuin kirjojenkin lukemisessa (
Suomen Mediamaisema, 2003) . Melko yllättävää näille lukemisen loppumisesta päivittäisen päivittelynaiheensa saaneille ilmeisesti on, että 12-69-vuotiaista suomalaisista yli 80% lukee päivän lehden (
Moring, Joukkoviestintävälineet Suomen poliittisessa järjestelmässä). Jokaisen ei kuitenkaan tarvitse lukemisellaan brassailla tullakseen hyväkstyksi omassa yhteisössään, eikä edes Blogistaniassa, luojan kiitos. En tiedä mitä sillä suomalaiset-eivät-lue -mantralla saavutetaan, eteenkään kun se ei ole totta. En kai minä nyt vain ole viemässä huopahattusediltä sitä viimeistä oljenkortta, jonka avulla he voivat tuntea itsensä muita paremmaksi ja tuoda sitä esiin joka välissä?
Kultturilla ja kielellä on tapana ollut muuttua, eikä sanomalehtikielikään ole enää samaa kuin rapiat sata vuotta sitten. Sadan vuoden päästä sedät ja tädit kenties päivittelevät sitä, miten nuoriso ei enää katso televisiota. Nuo sivistymättömät houkat.
Alkulause Viljo Hytösen kirjoittamasta kirjasta Suomalaista sivistystaistelua 1858-1908 (Kansavalistusseuran julkaisuja 1908):
Suuretkin yhteiskunnalliset epäkohdat unohtuvat, kun ne tulevat korjatuiksi. Jos ei olisi vanhemmilta ihmisiltä kuullut ja asiakirjoista nähnyt, niin tuskin uskoisi, millaista Suomessa oli vielä niin äskettäin kuin 30-40 vuotta sitte. Ei vahtimestarin tai lukkarin virkaan voinut suomea puhuva päästä, jollei ensin muuttanut kieltänsä. Sivistymättömänä raakalaisena ja kaikkeen julkiseen toimintaan kelpaamattomana pidettiin jokaista, joka ei osannut kuin suomea. Jos suomalainen talonpoika meni minne virastoon asioitaan toimittamaan, viskasi upeassa nojatuolissaan istuva virkamies hänen paperinsa pöydän alle vain sentähden, että ne olivat kirjoitetut tämän omalla äidinkielellä. Ylen yleinen oli valitus, etteivät edes kihlakunnan tuomarit osanneet suomea; tuomio saattoi tulla mitä hullunkurisin, kun ei ymmärretty ei asianosaisten eikä todistajain puhetta. Monta "tuhman Jussin juttureissua" sai rahvaan mies tehdä vain selvittäessään virkamiesten suomenkielen taitamattomuudesta johtuneita sotkuja, vahingonkorvaukseksi saaden mitä röyhkeintä kohtelua.(kirjoitusvirheet, välimerkkipuutteet yms. kuuluvat tekstiin)
PS. Lopullinen inspiraationlähde tähän tekstiin tuli
Johanneksen blogista, jossa oltiin huolissaan vain kirjahyllyjen puutteesta, ei niinkään lukemisen vähäisyydestä.
Tekstit
