Minusta ei ole tänään bloginpitäjäksi. Päästä vihloo. Hirveitä hermotuikkeita tulee parin minuutin välein. Mikään määrä ihanan vahvistavaa buranaa ei tunnu riittävän. Ihan kuin minua kidutettaisiin joillakin sähköshokeilla. Alan olla melko turtana. Koko vasen puoli on hellänä, hartioista hampaisiin ja otsalohkoon. Mikä sairaskertomusblogi tämä nyt on... joka tapauksessa olen tehnyt kaikkeni toipuakseni, kurlasin kurkkuni Smirnoffilla, lepäsin baden-badenissa ja ajattelin positiivisesti pitkän aikaa. Tämä vihreys kun on niin kaunista ettei se voi enää tämän kauniimpaa olla.
Aijaijai, kun vihloo vain.
Siksi ohjaan rakkaat lukijani muille palstoille, kas näin. Wilhelmiina on analysoinut yhteisöllisyyden. Sen myötä sain aivan valtavan valaistuksen. Minullahan on hyvänen aika surutyö kesken. Onhan tässä tullut juuri menetettyä monta valmista yhteisöä, vaikka asema niissä onkin ollut aina kiikun kaakun, yhteisöt ovat silti olleet olemassa. Nyt ne ovat olleet pitkän aikaa eri syistä poissa päiväjärjestyksestäni. Yksi katosi portaalin remontin myötä ja toiset taas... äh. Kuka niitä juttuja enää jaksaa. Mutta poissa ovat ja minä olin osa niitä. Halusin sitä tai en ja ennen kaikkea halusivat muut sitä tai eivät. Yhteisö mikä yhteisö. Turha sitä vastaan on jupista. Ja nyt niitä ei ole. Miksi se ei olisi vaikuttanut ajatuksiini ja johdattanut joskus harhaan. Tällainen bloggaaminen pitäisi aloittaa niin kuin uusi suhde. Exän virheitä ei pitäisi kantaa koskaan mukanaan.
Kirstin palstalla on aika tiukat kähinät. Ihan osaton en taaskaan ole, mutta pieni sivujuonne kuitenkin, koska aika vähän ehdin näin työpäivinä kinastelemaan. Ja totuushan on se, että se ilman näitä kähinöitsijöitä minunkin virtuaalieloni olisi ollut kovin kuivaa ja hengetöntä. Näiden tärkeiden virtuaaliystävien kanssa jaksan aina kinata. Ja nauraa. Ihan miten vain milloinkin on asian laita. Aika monesti ihmiset muuten kuvittelevat tappelevansa lopullisesti: Tolle mä en kyllä ikinä enää puhu mitään. Me palaamme aina toistemme tykö. Syleilkäämme.
How to Survive November 2024 – 22
5 tuntia sitten
Tekstit
10 kommenttia:
Saara, kiitos tästä hengennostatuksesta!
Kirsti
Kyllä Kirstin ja Saaran kanssa kinasteleminen elvyttää meikäläisen harmaita aivosoluja. Harmittaa vaan, kun ventovieraat tulevat opettamaan miten minun pitää keskustella ystävieni kanssa. Kohta kai kirjoitetaan luovan käyttäytymisen opas.
- Prospero
Ei ehkä hullumpi idea Pro. Jokainen voisi kirjoittaa omansa ja sitten voitaisiin verrata ja kiistellä että kenellä on paras.
Kirsti
Omituinen käsitys ystävyydestä Prosperolla. Henk. koht. en haluaisi ystäväksi ketään, joka yrittää keksiä mahdollisimmana ilkeitä ja vittumaisia lauseita saattaakseen jonkun toisen naurunalaiseksi. Miten tätä voi kutsua ystävyydeksi??? Ja tämmöinen sitten puolsutaa heikkojen asemaa??? Ai, se onkin luovaa käytöstä? Ja keisarilla ei ole vaatteita, sanon minä.
Ruu Morbidi
Voi rakkaat ystävät, tänään en voi kinastella kenenkään kanssa. Olen kolmen päivän sairaslomalla, kun päässä vihloo aina vain ja nieluun on noussut pieniä rakkuloita. Koko aamupäivän olen nukkunut kuuman nallen kanssa ja nyt taidan mennä takaisin.
Piipaapiipaa... MINH! Miksi en löydä blogiasi? Mihin olet sen piilottanut? En löytänyt sitä aamullakaan eikä sitä löydy nytkään.
Parempaa vointia sinulle, rakas ystävä!
- Prospero
Saara on tosi ihana. On syliä ja naurua, joskus löytyy myös särmää ja kärkeä, jos tarvitaan.
Koditon, eiku blogiton kiertelijä
Aino
Voi kiitos! Olettepa itse ihania kaikki.
Mahtaako Prospero tarkoittaa ventovierailla kommentoijilla blogittomia ihmisiä? Muuthan hän tuntuu tuntevan. No, onhan sekin tapa valita ne ihmiset, joiden kanssa ystävystyy, eli kirjoita blogia minulle niin olen ystävä sinulle.
Höh.
Petra
Ei voi olla totta, minh! Tuo oli aivan järkyttävä uutinen. Mutta älä hyvä ihminen lannistu, vaan ole just noin vihainen. "Perkele" voi nimenomaan tehdä niihin ison vaikutuksen ja blogisi ilmestyy taas takaisin. Jospa se onkin se salasana, jota ovat vailla. Nyrkkiä pöytään vaan.
Älytön vastaushan tuo salasanahommeli on, koska blogisi ei näy kenellekään muullekaan. Mitä helvetin väliä siinä millään salasanalla on. Pikemminkin asetukset ovat voineet mennä pois tolaltaan, mutta sen verran olen tarkastanut näitä, että sellaista nappulaakaan ei siellä ole, millä bloginsa saisi väliaikaisesti näkymättömäksi. Vai onko? Kokonaan sen saa pois päiviltä, mutta sitä "delete this blogia" ei huomaamattaan voi tehdä. No, joka tapauksessa Aikani Timon blogi on kadonnut minulta pari kertaa, mutta se tulee sitten yllättäen aina takaisin eikä ole karkuteillä kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Tietäisköhän hän tästä ongelmasta mitään?
Sinä, minh, taiot tekstiä niin suurella intohimolla, että äkkiäkös sinä nyt pistät Vuodatukseen yhden haarakonttorin. Osoitetta vaan tulemaan.
(Tästä menee puoli tuntia junalla Helsinkiin. Minusta se on hyvä matka, vaikka joka päivä mennen tullen se välillä vähän jurppiikin)
Lähetä kommentti