Sairaskertomus osa 76503 ja mitä minä oikein öisin touhuan

Kurkku on ollut niin kipeä, etten ole voinut oikein puhua. Siksi olen ollut aika hiljaista akkaa. Parinkymmenen buranan jälkeen olo alkaa ihan hivenen parantua. Väliin vihloo vieläkin, enkä oikein kuule vasemmalla korvalla mitään. Päänahkaan ei voi ollenkaan koskea. Työkykyinen en ole vielä mitenkään päin, vaikka saisin sohvan siihen kassan taakse ja koneen siihen syliini, niin ei. Ei onnistuisi. Välillä se tuikkaa niin kuin kahuelokuvissa. Alienien kummisedän toimeksi annosta asentamaan siruun lähetetään kauko-ohjaimella viesti tuottaa kipua, jos avaan suuni, puhun, kuuntelen tai syön jotakin. Toisaalta kivun takana voi olla woodookin. Joku on iskenyt neulan Saara-nuken korvan taakse ja paukuttelee sitä sitten ajankulukseen pöydänreunaan samalla kun kuuntelee Ravelin Boleroa. Samaan aikaan toisaalla minä haukon henkeäni kivun kourissa ja läträän tuskanhikikarpaloillani.


Eilen kun pyöräilin viimeisillä voimillani lääkäriin, huomasin, että meidän kylälle on avattu uusi ravintola Olonkorjaaja. Paikka tarjosi halpaa happy hour-olutta lounasaikaan joka päivä. Tuli mieleen, että tämä kyläpahanen on syrjäytyneitten unelma. Meillä on kaunis luonto täällä, paljon metsää ja kallioita, joilla istuskella kesäiltoina. Täällä tuoksuu tuomi ja poppeli. Meillä on uudet rakennukset, riittävästi tyhjillään olevia kerrostalohuoneistoja kaikille halukkaille. Missään rötteilöissä ei kenenkään tarvitse asua. Meillä on apteekki ja ennen vanhaan oli hamppuviljelmäkin Postia vastapäätä. Meillä on uusi terveysasema ja paljon tyhjillään olevia teollisuusrakennuksia. Meillä on virkavaltavapaa vyöhyke, koska täällä partioiminen on ilmeisesti työn ja tuskan takana. Joka viikonlopun jälkeen raitti lainehtii pullonsirpaleita ja lähikauppojen ikkunat ovat säpäleinä. Renkaiden alla rätisee missä ikinä kuljenkin. Päiväkotien pihoilla käydään pissimässä ja muutenkin elo on täällä ihanan vapaata. Kaikki saavat tehdä mitä lystäävät. Lukiomme on valittu vuosipari takaperin maamme surkeimmaksi. Sinne pääsee kutosen kerskiarvolla kaikki sellaiset, jotka eivät pääse mihinkään muualle.

Kahden kilometrin päässä tästä kaikesta happy houerista asumme me. Muutimme tuosta unelmasta tänne korpeen kolme vuotta sitten. Täällä linnut lentelevät ikkunaan harva se päivä, hirvet tepastelevat takapihoilla ja viime yönä puolen yön aikaan kissat tappelivat viereisellä pellolla henkeen ja vereen. Nujakan lakattua lähdin taskulampun kanssa etsimään omaa kissaani, koska pellolta kuului yhä vaimeaa naukumista eikä Sissiä näkynyt missään. Ajattelin, että jotakin sattui nyt kunnolla ja sadekin oli tulossa. Metsänreunassa taskulampun valo osui kissansilmiin ja meinasin saada halvauksen. Sitä loistoa on vaikea uskoa todeksi. Kissa oli kuitenkin väärä, mutta kunnossa. Keskustelin sen kanssa tovin siitä, millä tavalla öisin tulisi käyttäytyä. Että jos mielii rähistä, niin voipi mennä kylälle. Kissa räpäytti kerran silmiään. Niin kuin valot olisivat sammuneet sekunniksi sen päästä. Silloin alkoi sataa. Vettä ryöppysi taivaan täydeltä ja minä pinkaisin kotiin. Riisuin punkkikammoisena vaatteet jo kuistilla. Samalla oven avauksella tuli omakin kissa. Sitä ei vaivannut mikään. Minulla vihloi päästä tämän tästä enkä ollut kovin hyvää seuraa. Esikoinen kävi vihjaisemassa, että eikö olisi viisainta mennä nukkumaan. Paraskin puhuja.

Pesukoneenkorjaaja kävi eilen. Minun piti auttaa häntä ja suomentaa ohjelmoinnin saksankielisiä sanoja, joita en tiennyt suomeksi olevan olemassakaan. No sen saattaa arvata, että lysti maksoi liki 300 euroa eikä kone nyt sitten toimi vieläkään. Nyt siihen tilattiin vielä venttiilikin, eilen vaihdettiin ohjelmistokortti. Vielä on muutama satanen matkaa koneen ostohintaan. Silti minusta tuntuu, että Erkki-setä oli sittenkin oikeassa. Nyt pitäisi sairaana lähteä nyrkkipyykille. Käyn asian johdosta vielä sisäistä taistelua jonkin aikaa, ennen kuin annan pakon edessä periksi.