Kukahan hullu se täällä taas keväisenä iltana bloggailee. No minähän se. Terve terve. Siellä on pettävän lämmintä. Näyttääkin kauniilta, mutta paljain varpain betonikiveyksellä istuskellessa meinaa vähän viluttaa, jos pitempäänkin siinä meinaa aikaansa kuluttaa. Minulla vähän kesti, kun unohtui ostaa pölypusseja. Piti tyhjentää vanha. Siinä kuistin kiveyksellä pölypalleroita pussista pois sorkkiessa tuli mieleen kaikenlaista aidosta ihmisestä ja roolista. Rooli täällä blogissa on se, jonka valitsemme; mitä tahdomme itsestämme kertoa. Ja rooli on myöskin se, miten sen kerromme. Roolejamme ja blogejamme jopa kategorioidaan. On kirjallisuusblogeja ja muita blogeja, vaikka tosi asiassa kaikki blogit ovat kirjallisuusblogeja. Jotkut blogit ovat tosi kirjallisuusblogeja, varsinkin ne, jotka ovat täyttä fiktiota. Niistä ei vaan voi tietää, varsinkin jos ne ovat vähänkään uskottavia.
Nuorten humanistien palstoja lukiessa tuli huoli. Blogit eivät ole totta, he sanovat. Mutta blogit ovat totta, vain roolit ovat valheita ja ovatko nekään? Kenen kantilta katsottuna? Voiko joku toinen sanoa ettei tämä blogi ole totta? Totta kai tämä on totta. Mutta jos puhutaan jonkun Salarakkaan blogista, niin tokihan se ei totta ollutkaan edes kirjoittajansa mielestä. Mutta onko jossakin silti joku, joka ajattelee niin ja joka toimii niin? Eikö Marika Fingerroosin nettipäiväkirja ole totta? Minkälaisen totuuden me sitten oikein haluamme? Kenet me hyväksymme kertomaan jonkun totuuksia?
Kovin vaikeaa tätä koko blogimaailman touhua on ajatella. Helpompi on funtsia vaikka telkkarin Huumaa. Siinä on ohjelma, joka on täyttä feikkiä. Kaksi koomikkokahelia huutaa ja hymyilee leveästi läpi koko ohjelman ja yleisö taputtaa. Ohjelma on totta, sen eteen on nähty jopa vaivaa, siellä on oikeita ihmisiä, mutta se, mitä ohjelma yrittää meille kertoa, on täyttä paskaa. Se on illuusio huumasta. Täältä katsottuna ei ole mitään huumaa. Jollekin toiselle se on totista huumaa, varsinkin sille, joka voittaa koko mainoskatkon.
Salarakkaan kohdalla lähtisin miettimään siitä, miksi hän teki niin. Lukioaikainen äidinkielen opettaja käski miettiä jokaisen lauseen kohdalla miksi. Miksi se on kirjoitettu? Miksi siinä lukee niin kuin siinä lukee? Mitä tällä kaikella halutaan kertoa? Kun Huumaa ajattelee, niin senhän tietää. Siitä ohjelmasta moni saa palkkansa kepein askelin. Sillä ei haluta kertoa mitään, se on kupla joka voisi poksahtaa millloin vain, kun kuvausryhmästä joku kysyisi miksi me oikein teemme tätä ohjelmaa. Mutta silloin kun joku tekee ilmaiseksi parodiaa siihen on pakko olla hyvä syy.
How to Survive November 2024 – 11
1 päivä sitten
Tekstit
16 kommenttia:
Laitoin kommentin mutta ei ottanut vastaan
Piru vie!
Just aina se on niin, että kun kirjoitan jostakin aiheesta joka kiinnostaa oikeasti juuri minua, niin siihen ei kukaan vastaa tai sitten tämä samperin rakkine temppuilee.
Äh.
Uusi yritys!
Hyvä että sanoit suorat sanat Huumasta. TV-historian riman alitus lauantai-iltaviihteestä. Odotetaanko että ollaan niin päissään ettei välitetä.
Aiheesi ovat aina kiinnostavia, luulen että porukat ovat vain tylsistyneet Huumasta.
Tuo filosofiasi vaatii sulattelemista.
Puolukka
Vierailin humanistivinkin blogissa ja käväisin natsirihkamasivullakin.
Jolle kulle natsirihkama on totta, niin totta että sille voi uhrata elämästään suuren osan. Ääri-ilmiötkin ovat joille kuille totta. En edes arvota sitä, koska se eii ole minulle totta. Toden rajat ovat kuin veteenpiirrettyä viivaa. Onko valhe edes vastakohta sille minkä joku kokee todeksi.
No hitto filosoikaa tyypit.
Blogisofisti
"Onko valhe edes vastakohta sille minkä joku kokee todeksi."
Jumankauta. Valhe ei ole totuuden vastakohta. Sinä, Blogisofisti, pläjäytit huiman totuuden.
teksti
Menee ehkä hieman ylifilosofiseksi kysyä mitä on totuus...
Mutta ei teksti kerro totuutta, koska se ei pysty. Korkeintaan jäljittelee joitakin satunnaisia asioita, joita kirjoittaja päättää kertoa. Ja joka toinen lukija ymmärtää senkin väärin. (huolesi on siis aiheellinen)
Blogisofisti: ei natsirihkamakaan ole todellista, vaan korviketta. Kun iskä ei vienyt pentuna kalaan tai futista pelaamaan, on miehenmalli vielä aikuisenakin hukassa, ja pitää korvata sitä ääriaatteilla.
Joni
(kävinpä kertomassa totuuden, palaan katsomaan Uutisvuotoa)
Jooooniiii! Tule takaisin.
"Mutta ei teksti kerro totuutta, koska se ei pysty."
Mikä tässä elämässä on totta? Veri, hiki, kyyneleet? Kipu? Orgasmi? Mikä?
Öh...
Ei valhe ole totuuden vastakohta.
Veri, hiki, kyyneleet, kipu ja orgasmi ovat kyllä tosia (viimeinen ainakin miehillä...) Mutta niistä kirjoitettu teksti...noh...on tekstiä. Mustia merkkejä valkoisella pohjalla, joilla on yhteisesti sovittu merkitys (ja joille jokainen jokatapauksessa keksii oman merkityksensä)
Joni
(semantiikkaa filosofian sijaan, toisella silmällä Frasieria)
"(ja joille jokainen jokatapauksessa keksii oman merkityksensä)"... Mikä on myös jokaisen oma totuus.
Itse menisin kyllä tunnetasoisen totuuden etsintään asti näissä blogeissakin. Ainoastaan tunne on tosi. Kaikki muu on valhetta tai teeskentelyä. Tunnetta ei voi edes sanoin kuvata, mutta kirjoittaessa tunteet ovat totta, kirjoitti sitten mitä paskaa tahansa. Myös sekin on tunnetta, kun ei tunne enää mitään. Ja entä lukijan tunteet sitten? Nehän ovat totta, vaikka ne olisi saatu aikaan vääryydellä.
Jos joku esim. saa orgasmin ja kirjoittaa sen ylös blogiinsa, niin sehän on silti totta. Oletusarvona on tietty se, että orgasmi on todella tapahtunut. Mutta koska orgasmeja tapahtuu tämän tästä, miksi olisi syytä olettaa, että se ei olisi totta? Ja näin ollen koko blogi ei olisi totta. Nythän emme arvioi sitä, onko orkku tapahtunut jonkun toisen avustuksella vai yksin, vaan että se on tapahtunut ja kirjattu ylös. Onhan se ainakin jossakin joskus tapahtunut jollekin, olemassa olevana ilmiönä.
Ylipäätäänhän ihminen kokee kaiken yhteisesti sovittujen merkitysten mukaan. On olemassa aivan hemmetisti asioita, joista moni ei saisi ollenkaan hermoromahdusta, jos näin ei olisi opetettu olevan. Ajatellaan vaikkapa tätä meidän kulttuuriamme. Me tiedostamme asioita selkäytimellä, vaikka ne oikeasti ovat vain ympäristön sanelemia juttuja. Esimerkiksi vaikka yksiavioisuus.
Öh. En kylläkään tajua tästä omasta sepustuksestani hevon helvettiä. Taidan ottaa lisää jotakin juotavaa.
Niinpä....syntyjen syvien lähteillä...
Tottakai jokaisen kokemusmaailma on tosi, ja tekstikin on olemassa fyysisenä objektina. Mutta ei niillä ole vastaavuussuhdetta. Voisi sanoa, että teksti perustuu tositapahtumiin".
Kirjoittajalla on valta muokata tapahtumia mieleisekseen (oikeastaan jopa kaikki 'valehtelevat' alitajuisesti) Toisaalta, lukijalla on aina valta lukea miten haluaa.
Joni
(kuinka ollakaan, Matrix menee telkussa..)
Linnut kirkuvat kuin viidakosssa. Heräsin, enkä saanut enää unta.
Nyt istun tässä ja painelen näitä nappeja. Teen sanoja. Jätän jotakin pois. Kaikkea en kerro tai kerron asiat siten kuin ennalta ajattelen. Suodattimen läpi. Siis teenkö silloin valhetta?
Sanoilla on omat sovitut merkityksensä. Mutta onko totta vain kaikki muu mikä on sanojen ulkopuolella? Sana on siis 'valhe'. Totuus olisi silloin ainostaan aistittavissa. Aivojen tuottamat sanat ja ajatukset olisivat siten valheellisia. En nyt takerru siihen kirjoittaisinko 'totta' vai en, vaan sitä, millä perusteella alitajunnan valinnat ovat sitten valheita. Mihin totuuteen verrattuna?
Filosofia on kyllä hauska laji, koska sen avulla voidaan häivyttää yksinkertaiset selkeät asiat, joiden varaan koko elämä perustuu. Niinpä filosofeiltakaan ei koskaan saa minkäänlaista käytännöllistä vastausta mihinkään ihmiselämän polttavaan ongelmaan, mutta sen sijaan runsaat määrät älyllisesti haastavaa pohdintaa jonka lopputuloksena on suurin piirtein se, ettei mistään voida sanoa mitään varmaa. Elän itse filosofin kanssa ja muistan ajat jolloin hänen pohdiskelunsa saivat minut raivostumaan niin että hakkasin teräskattilan littanaksi tiskipöydän kulmaa vasten. Ja tämä on totta. Mutta ehkä meillä pitäisi olla käytössä eri sana sitä totuutta varten, jonka olemassaoloon jotkut uskovat ja toiset eivät, siis sitä totuutta varten joka on ikuinen ja universaali. Ja sitten sitä totuutta varten, mitä me ihmiset tarvitsemme jokapäiväisessä elämässämme. Siis että voiko toisen sanaan luottaa ja milloin toisesta näkee että hän juksaa tosissaan ja milloin leikillään. Salarakas juksasi kai leikillään koska hän teki parodiaa. Omalla tavallaan hän siis puhui totta, kuvasi ilmiöitä jotka ovat tosia. Se etteivät kaikki ymmärtäneet blogia parodiaksi, ei tätä kai muuta. Tai mistä sen tiedän, olen aika kaukana filosofiasta kyllä, ainakin silloin kun filosofiaa käytetään häivyttämään asioiden merkityksiä, kuten usein tapahtuu.
Kirsti
Kirsti
Minusta parodiaa tehdään vakavalla mielellä ja siitä syystä, että siinä yleensä on jokin syvempi ajatus. Eli jopa opetus. Monia kirjojakaan eivät kaikki osaa parodiana ottaa, vaan toiset nostavat hirmu metakan siitä, että sellaista soopaa on menty kirjoittamaan (vaikka on mahdollista, että se soopa jäljittelee totuutta. Kaikkia totuuksia ei kuitenkaan haluta uskoa)
Mutta kommentointi kesken kesken eräistä työtä taitaa syödä koko parodian, vaikka toisaalta se tavallaan myös vahvistaa sitä, riippuen kommentista. Nekin kun voivat olla parodiaa. Salarakkaan kliimaksi meni ikään kuin pilalle siitä, ettei yleisö malttanut odottaa mitä tuleman pitää ja Salarakas joutui ehkä jouduttamaan loppua liian nopeasti. Virtuaalissa pitää olla tehokas.
*
Mutta meiltä tosiaan puuttuu sana kuvaamaan tätä totuutta, koska konkreettisesti ajateltuna SANA on aina tosi, mutta kun sanat laittaa pötköksi, niin lauseesta tuleekin valhe.
Kaikkihan lähti Uguksen pohdinnoista...Hän ei edes pyrikään lukemaan jotain blogia 'totena', koska ei kuitenkaan voi olla varma, eikä sillä oikeastaan ole väliäkään. Hyvä teksti itsessään on tärkeintä.
*
Arkielämässä pärjää ihan maalaisjärjellä, mutta kun aletaan puhua Totuudesta, niin siloin filosofi ei malta olla mutisematta vähintään yhtä muttaa.
Tosin varsin helposti siihen tulee sellainen asenne "mä oon lukenu paljon hienoja kirjoja, mä tiedän kaiken".
Mutta neiti S:n kommentoiminen jääköön minun puolestani tältä erää...
Joni
Niin, sitä minä vaan tässä jäin miettimään, että tuudittautuvatko ihmiset sitten siihen uskoon, että kun ei ota mitään totena, mitään ei myöskään silloin tarvitse ottaa tosissaan. Vai pelkäävätkö ihmiset niin paljon totuutta, että voivat olla uskomatta kaiken ja sillä tavalla pyyhkiä sen mielestään.
Toisaalta Neiti S:n tapauksessa voi olla niinkin, että aito tapaus ei koskaan tunnustaisi mitään sellaista mitä hän tunnusti, koska silloinhan hänen suosionsa pitäisi kyseenalaistaa. Se kääntyisi kertojaansa vastaan. Hän valikoi kerrottavakseen väärän totuuden. Hahmo ja totuus eivät kulkeneet käsi kädessä.
Mutta ylipäätään minusta on arveluttavaa olla uskomatta mitään. Nuorempana sitä pelkäsi huijatuksi joutumista. Nyt tässä iässä tietää, että pelkäämällä menettää enemmän kuin saa.
Joo, mutta kiitos kaikille ajatuksistanne.
I''m not familiar with this subject but interesed.
Lähetä kommentti