How to Survive November 2024 – 11
1 päivä sitten
maanantaina, toukokuuta 09, 2005
Miksi aina kirjoja?
Hyppelehdin iloisena blogista toiseen ja ihmettelin ihmisten suvereenia tapaa ilmaista itseään ja kertoilla kepeästi hienoista asioista. Sitten äkkiä tajusin, miten paljon minulla on juttuja, joista en voi, en jaksa tai en halua puhua. Oma kirjoittaminen ja inspiraatio... äh. Tällä hetkellä nollilla, niin kuin kuvasta näkyy. Suuren hädän keskellä voisi aina kaivaa jonkin kirjan ja kirjoittaa siitä jotakin, mutta sitähän kaikki tekevät koko ajan. Minkä kirjan luit viimeksi ja mitä kirjoja ottaisit mukaasi autiolle saarelle... aina näitä. Kun nyt ensin edes pääsisi autiolle saarelle, jumalauta. Kirja, kirja ja kirja. Huomenna on muuten kirjan ja ruusun päivä ja minunkin pitäisi varmaan olla aivan innoissani. En vaan ole. Prospero kertoo blogissaan taulusta ja yhtäkkiä haluaisin vain katsella tauluja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
12 kommenttia:
Jumalauta, miten me voitaisiin olla koko ajan innoissamme kirjoista, toinen töissä kirjakaupassa ja toinen kirjastossa. Annetaan amatöörien intoilla Kirjan ja ruusun päivänä.
- Pro
Tuli heti aamusta tunne, että nyt jätän päivän tilaisuudet väliin. Kun Saaralle kommentoin, täytyy sanoa, että Sinuhe yhä lukematta.
Jos haluaa kertoa asioista, joita ei viitsi kertoa, kannattaa olla anonyymi. Kuten minä. En koskaan kertoisi edes kavereilleni niitä asioita mitä kirjoitan blogiini. Se on sitä oikeaa päiväkirjaa.
Amatöörinä tietysti innostuin kirjan ja ruusun päivästä ja pykäsin sille oikein runon, niin kuin vanhaan, hyvään (sic) aikaan pykäsivät runoja Floran päivälle, keväälle ja muusille. Minulla ei tosin ole päässä olkihattua, tai kädessä hopeapäistä keppiä. Täällä muuten saa jo hyviä mansikoita, joissa on taas jopa makuakin, ei tosin niin kuin suonenjokilaisissa, mutta shampanjan kanssa menettelevät.
Hah. Hanhensulka se on vanhaa kunnon eliittiä. Pettämätön maku. Niitä on muuten asematunnelissakin myyty mansikoita jo kuukauden päivät.
*
"Jos haluaa kertoa asioista, joita ei viitsi kertoa..."
Jos haluaa kertoa, mutta ei viitsi? Eihän siinä ole mitään ongelmaa. Ongelma on oikeastaan niin moninainen, ettei sitä edes kannata kertoa.
Ostin muuten kiukuspäissäni (no eikä, olisin ostanut nyt muutenkin) tänään uusimman Taide -lehden. Ehdin lukea sitä hyvinkin junamatkalla kotiin. Ihan samoja oireyhtymiä ne taulujen kuvat saivat aikaan kuin kirjatkin. On selkeät suosikit ja ärsytyskynnyksen ylittävät taiteilijat. Tämä tapaus Jeff Koons kaiketi tahallisesti ärsyttää. Ja onnistuukin osin, siis töittensä kautta. En tiedä miltä hän itse näyttää. Joku väitti hämmentäväksi tontuksi, jonka suusta valuu siirappia.
Ai hitto mienasi unohtua. Minä sitten kävin siellä Kirjan ja ruusun päivillä ihan Espalla asti. Lavalla joku baskeripää hoki valehtelematta viisi minuuttia "autenttista ja dramaattista". Muistaakseni. Ja kaikki taputtivat kauniita ja karvattomia käsiään. Yhden vihreä takkisen tutun ison miehen näin, jolla oli kiire Turun junaan. Se ehti sanoa, että sillä oli kiire junaan. Ja minä ikään kuin siunasin tämän kaiken sanomalla, että menehän junaan, ja kuljin kojujen ohitse näkemättä mitään muuta kuin että Sata harjanvetoa ennen nukkumaan menoa oli "vain tänään 15 euroa".
Jonkun pitäisi äkkiä keksiä monologiblogi, koska minä keksin sen ihan kohta. Ellei joku sitten ole jo keksinytkin.
Ajatelkaa miten sointuva nimi: monologiblogi.
Se olisi lyhyesti: monoblogi.
Tai vielä lyhyemmin monologi:))
"Miten paljon minulla on juttuja."
- Tosi. Tarinat eivät maailmasta lopu. Vauhtia!
Mää muuten kävin kuin kävinkin saamassa ruusun. Ja vein sen Ruusujen Äidille, kaksosten voipuneelle äidille. Hän istui sohvalla kaksi imeväistä rinnoillaan. Kolme kaunista naista.
Vauvat ovat vastustamattomia. Kaksi vauvaa on varmasti tuplasti sen verran.
Lähetä kommentti