lauantaina, toukokuuta 28, 2005

Kateutta, kateutta vain

Hanhensulka sai minutkin ajattelemaan kateutta. Lisäksi BlogiSanomat on julkaissut suuren kateusnumeronsa. Kaiken kaikkiaan kateus on todellakin ollut tänään negatiivisten tekojeni ja ajatusteni voimavara.

Kävin eilen Marimekon näyttelyssä Designmuseossa. Maija Isolan suunnittelemat painokankaat hehkuivat museon suurilla ja korkeilla seinillä. Kesämökin iänkaiken vanhat pöytäliinat pääsivät kerrankin tapetille ja heräsivät eloon. Voi, lapsuus tuli mieleen monta kertaa. Paljon on niissä kankaissa kuitenkin sellaista, joille edes kulttuurisnobilla ei ole mitään käyttöä. Hienosti sommiteltuja suuria kuvioita upeissa väreissä. Pankkikortin taustaksi niistä hyvinkin on - nyt. Nostalgia tekee taiteelle ihmeitä.

Kankaiden lisäksi näytillä on myös Isolan tauluja. Niitä katsellessa minulle tuli kyllä mieleen, että niin kömpelöitä ja kamalia tauluja ei kukaan itseään kunnioittava taiteilija edes panisi näytille, niin millä ihmeen ilveellä Isolasta ylipäätään tuli taiteilija? Luultavasti nyt menetän tässä kasvoni sanomalla jotakin todella typerää keisarin uusista vaatteista ja puhkaisen jonkinlaisen kuplan lapsellisuuttani, mutta ne taulut olivat yksinkertaisesti surkeita.

Lisäksi on tavattoman hävytöntä, että Isolaa luonnehditaan superäidiksi. Yhden lapsen hyvin nuorella iällä saanut suunnittelija, joka erosi kolme kertaa, eikä osallistunut lapsensa hoitamiseen missään vaiheessa, ei kyllä minun mielestäni ole mikään superäiti, vaikka loisi kuinka upean uran. Supernainen ehkä, mutta ei helvetissä superäiti. Miksi näin julmasti lyödään alas oikeat superäidit, voi itku. Taiteilijoitten tekemiset ovat jotenkin aina niin jumalattoman suuria, että niillä pyhitetään tavallisten ihmisten virheet ja käännetään asiat jopa ylösalaisin. Jos joku toinen äiti harrastaisi vaikka keppijumppaa Kilimanjarolla puolet elämästään ja lähettelisi lapselleen kivoja kirjeitä, niin enpä usko, että tämän lapsi vielä aikuisiälläkään ylistäisi äitiään superiksi. Pientä rajaa palvontaan, hei. Ja kateuteen. Eh.

Lisäksi siellä oli taidenäyttely Kolme ääntä, kolme mannerta, enkä minä keksinyt mitään hyvää sanottavaa siitäkään. Minua alkaa ahdistaa heti, kun taide-esineessä lukee jotakin. En vain kestä sitä. Kaikkein pahinta on, jos se jokin on kirjoitettu lyijykynällä tai kuulakärkikynällä. Anteeksiantamatonta. Ja kaikenkaikkiaan minusta tuntui, että tuo taiteilija oli tehnyt tuhansittain pannunalusia ja niiden poikasia, jotka makasivat sitten siellä yhdessä hämärässä huoneessa kuin hautuumaalla.

Lopuksi kävimme vielä Muovistudiossa, joka sekin herkisti muistelemaan lapsuutta. Jossakin vaiheessa tuli mieleen, että miksi minä en pääse suunnittelemaan shampoopulloja. Siitä saa palkkaakin, hei. Sellainen punainen puhelinkin siellä alakerran suomalaisen muotoilun arkistossa oli, siis se puhelin, joka on yhtä luuria koko hoito ja jonka pohjassa on se numerokiekko, muistatteko? Ajattelin lapsena tosi katkerana sitä, ettei meille koskaan hommattu sellaista jököttävää puhelinta. Helsingin serkullakin oli sellainen.

Kaiken tämän negatiivisen ulosannin lopuksi olen aivan sairaan kateellinen hoikille ihmisille. Että minua sitten ottaa pattiin nämä läskit! Turpoan vain. Joka päivä turpoan vähän lisää. Tämä ei lopu ollenkaan. Aina kun näen jotakin hyvää minun on pakko saada sitä. Päätäni alkaa särkeä jos en saa mitään makeaa. Olen aivan liian väsynyt laihduttamaan. Ja sitten samperi joku poretabletti laihduttaa itseään kymmeniä kiloja, koska hänen sisällään nyt selvästi oli laiha ihminen niiden läskien alla. Niin minunkin sisällä on! Mutta se ei pääse ikinä ulos! Minulla on asiat aina niin huonosti tai tekee mieli tupakkaa, enkä minä voi pitää hyppysiäni herkuista erossa. En näytä enää edes melkein normaalipainoiselta. Pillahdan kohta itkuun kun näen itseni peilistä.

Minun täytyy päästä jollekin huuhaagurulle, joka aukoo shakrani ja kiillottaa ajatukseni kristallinkirkkaiksi. Ei tätä muuten kestä.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kävin Blogilistaa läpi, näkö menee, se olikin Sorsapaja eikä Saaran blogi. Sun täytyy vaan löytää sorsas, kääntää ne, ja avot!
10:26

Anonyymi kirjoitti...

Siis eka tietysti puukottaa sorsat.
Ihan sama.

Saara kirjoitti...

Niin, mä tiedän. Mutta kun se on niin raskasta.

Silja Orvokki kirjoitti...

Väsymykseen ja sokerinhimoon voisi auttaa Atkinsin ruokavalio. Se voi helpottaa makeanhimoa ja päänsärkyä. Itse olen kokeillut sitä viikon verran ja hyvin menee.

Anonyymi kirjoitti...

designmuseo eikä desingmuseo :D

Saara kirjoitti...

No kappas, kiitos näppärälle oikolukijalle. Eittämättä olenkin juuri sellaista vailla. Nimittäin minullahan on alkanut olla ongelma: esimerkiksi sanassa muistaa kirjaimet s ja i tulevat järjestään väärään järjestykseen. Minä musitan aina kaiken. Eikä se suinkaan ole ainoa sana. Rihmasto on aina Rihamasto, ulos on aina ulso. Tämä on ihan viimeisen vuoden aikana tapahtunut notkahdus. En edes löydä virheitäni enää ennen kuin ne ovat tuossa esillä. ja toistuvasti kyseessä on samat sanat. Niitä on useita. Pinnistelemällä saattaisin musitaa ne kaikki, mutta en nyt jaksa. Joskus sitten tulee näitä uusiakin.

Mutta onneksi meillä on oikolukijat! Suuri kunnia heille.

Saara kirjoitti...

Silja Orvokki, ainakin tuo lauantai-illan menyysi kuulostaa herkulliselta, paitsi punkku on kamalaa.

Anonyymi kirjoitti...

Makean himo vähenee huomattavasti kun ottaa yhden kromitabletin päivässä.
Jos se ei auta niin makean nälän takana on henkinen ongelma, joka on uskallettava kaivaa esiin ja hoitaa pois.
Ostin itse ensimmäisen kromipurkin ja on se jo vaikuttanut. Jäätelöä ei tee enää mieli joka päivä.
Puolukka

Saara kirjoitti...

Vai tekee joka päivä mieli jäätelöä? Niin meidän äidilläkin tekee. Sukuvika varmaan.

Ostan kromia heti huomenna tai viimeistään maanantaina. Jotakin tähän himoistukseen on PAKKO saada.

minh kirjoitti...

Juu, onhan noita dieettejä, minäkin vetäisin Atkinsilla kahdessa viikossa 10kg pois mutta heti tuli takaisin. Painonvartijat oli ainoa järkevä ja toimiva dieetti, koska sen kanssa voi muuttaa ruokailutottumuksiaan lopullisesti, eikä mistään tarvitse luopua. Atkinsilla et koskaan saa syödä leipää, pastaa, perunaa, riisiä jne. Ihan sairasta. painonvartijat on hyvä.
Mulla on muuten ihan amat lukihäiriöt ku sulla, kirjaimet vaihtaa kummasti paikkaa.
-minh-

minh kirjoitti...

Siis oikeasti! Maija Isola "superäiti"!!!???Todella, jos isoäiti hakee vastasyntyneen synnystyssairaalasta ja hoitaa ja äiti kirjoittaa kirjeitä!!??
Mitä helvettiä? Isola ole superäitiä nähnytkään. Paitsi ehkä juuri se isoäiti...
vittu mitä paskaa.
-minh-

Saara kirjoitti...

En ehkä ole painovartijoille tarpeeksi kurinalainen ihminen. Sitä paitsi olisi pöyristyttävää punnita läskinsä muitten arvostelevien silmien alla.

Rakastuneena laihtuu ihan huomaamattaan, mutta sekin on laihdutuskeinona kamalan raskasta.

Se Atkinsin dieetti vaivaa siksi, etten yhtäkkiä kyllä osaisi alkaa käyttää rasvoja; täyskermaa ja voita ja kaikkein rasvaisinta kaikesta, kun on tottunut ihan toisenlaiseen ruokavalioon. Ja kun on sitä sepelvaltimotautia suvussa. Jotenkin ei oikein uskalla riskeerata.Aina se rasva johonkin jää piiloon.

Just niin, minh. Kaikenlaista paskaa sitä kirjoitetaankin. Tietenkin tuossa superäititapauksessa on takana tyttären tarve uskotella muille, että hän edes tunsi kuuluisan äitinsä. Meni vaan vähän överiksi.

Kaura kirjoitti...

Ehkä ainoa tapa olla superäiti onkin olla äiti niin kaukaa, etteivät viat näy... Itse valitsen mieluummin epätäydellisen ja arkipäiväisen äitiyden ja uskon että lapsenikin sen valkkaisivat. (Usko on hieno asia.)

Atkinsista voi ottaa sen verran idistä, että tsekkaa proteiinin määrän ruokavaliossa. Proteiini pitää mukavasti nälkää ja mielitekoja kurissa. Mutta muuten se tavallinen puoli kiloa rehuja päivässä, monipuolinen yleismeininki, täysjyväviljoja ja hyvät rasvat on mun mielestä järkevämpi setti kuin Atkins. Mitä hitaammin paino putoaa, sitä todennäköisemmin se myös pysyy loitolla. Liikunnan pitäminen hyvällä tasolla on myös kestävin painonhallintakonsti.

Mä varoittelen aina ja kaikkia painonpudottajia, jos vain jaksan, liian nopeasta pudottamisesta, koska sitten menee luuta ja lihasta pesuveden mukana.

Saara kirjoitti...

Niin, totta sekin. Onhan meillä jo muutenkin aika terveellinen ruokavalio, kun esikoisella on se diabetes ja joka jumalan hiilihydraatit on tullut laskettua jo vuosia. Kaikki on vähärasvaista, kuitupitoista ja on kasvista sekä hedelmää. Se on sitten se muun hötön osuus, siiderit ja suklaapalat, mihin on tullut nyt viime aikoina sorruttua. Roikun nykyisin puolet elämästäni jääkaapin ovessa miettien, mitä mä oikein voisin ottaa.