maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Tärkeimmät tänään


















Kurjet lähtivät ja ruska orastaa. Paljon ei ehdi sanomaan ja siinä ne oikeastaan tärkeimmät tänään. Katsoin venezuelalaista telenovelaa telkkarista ja nyt tekisi hirveästi mieli ruveta b-luokan näyttelijäksi. Aivan ihania! Se käsillä selittämisen audiovisuaalinen kokonaisuus espanjan äänteiden kanssa on lumoavaa. Ah ja oih, Orestes, mikä hurmuri! Juonikin on Runousopin kanssa kasaan kyhätty ja oikein kaksin verroin. On viljalti vastoinkäymisiä, paljastumisia ja tunnistamisia. Ihan niin kuin netissäkin aina. Vastapainoksi kaikelle tälle ihanuudelle luin Laatikaisen Erkin pääkirjoituksia Keskisuomalaisesta, mutta samanlaista sohimista se oli sielläkin. Erkki sättii Lipposta, Lipponen Erkkiä ja keskustelijat toisiaan.

Esseen taustatiedot ovat hajallaan kuin kellastuneet koivunlehdet pihamaalla. Leikkasin valtavasta paperirullasta kunnon papyruskäärön ja yritän saada tilastotaulukot oikeisiin kohtiin, samaten sitaatit neljästä eri kirjasta ja vuosikertomuksesta sekä omat perustelut johonkin väliin tietenkin. Paljon vaikeampaa kuin luulin. Täytyy varmaan kokeilla aasinhäntätekniikkaa.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muista Saara että Venezuelassa on paljon öljyrahaa ja intiaanipäällikkö Hugo Chavez - kelpaa siinä tiukoissa paidoissa juonitella lämpimissä olosuhteissa.

Toista se on täällä meillä. Laatikainen ei telenoveloissa pärjäisi, ei oikein pärjää täälläkään (siellähän siis teet vallanakaappauksen, Jyväskylän Saara Chavez?)

Pitääkä se essee jättää paperiversiona?

Saara kirjoitti...

Eijei, vai meinasitko, että vien koko käärön niine hyvineen, pinkkeine muistilappuineen ja suttuisine muistiinpanoineen opelle ja niiaan nätisti.

Kyllä olisi ihanaa juonitella tiukassa paidassa Venezuelan studion auringossa ja kunnon tällingeissä, silmät selällään ja suppuhuulet kameraan päin töröllään. Oikeesti, ihana ammatti. Miksemmää tajunnu tätä silloin nuorena. Tosin voishan musta tulla jonkun suvun matriarkka, pahis, joka tunkee nenänsä jokaisen asioihin ja valitsee kaikille sopivat puolisot ja tappaa epäsopivat, elää kyllä itse vuodesta toiseen ja lamppaa kaikki saatanan hautajaiset mustaan verkkohattuun pukeutuneena.

Tää on kyllä ihan siis jo haave. Nyt musta tuli wannabe.

Anonyymi kirjoitti...

Voit ehkä harjoitella asiaa kävelemällä traagisen arvokkaana mustassa verkkohatussa ja surupuvussa paikkaseudun raitteja - ja ulkoiluttaen kahta koiraa, joista nuorempi välee nostaa koipea surupuvun laahukselle.

Mutta teet Laatikaisen kumoamissuunnitelmat kuitenkin papyrukselle?

Tuo kuva on hieno kuin Eino Grünin laulama tango (Unto Mononen). Aikamme koko kuva.

Saara kirjoitti...

Hyvä että kirjoitit tuon papyruksen tuohon, kun mulla on tää kirjainhäiriö päällä. Ollut jo muutaman vuoden. Ja kyllä, teen vallankumouksen papyrukselle ja käärin sen tyynyn alle. Siellä se hautuu, kunnes aika on valmis. Toisaalta ei se kyllä tätä tahtia valmistune ennen ensi vuotta, jos silloinkaan. Ensimmäinen lause on niin pirun vaikea saada syntmään.

Voi kiitos, Enska. Nämä kuvat on mulle tulleet niin rakkaiksi, kun ei enää oikein ole mitään sanottavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Saara

Meillä täällä Schleswig-Holsteinissa ei ole syksy vielä niin pitkällä kuin siellä Ala-Kurtissa, jossa on jo varmaan aika paljon ruskaa pakkasessa. Me pidämme kovasti sinun blogistasi, sillä se pitää meidät ajan tasalla siitä mitä Suomessa tapahtuu. Neuvostoliitto on aina ollut lähellä sydäntämme.

Saara kirjoitti...

No niin justiinsa. Eipäs nyt innostuta siellä Schleswig-Holsteinissa. "Ruskaa pakkasella", niin, siitä onkin varmaan jo sata vuotta kun viimeksi tuon kuulin. Mukavaa, että saatiin tänne tuoretta verta!

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon tädille siitä, että on täyttänyt noin paljon pyöreitä vuosia. Me kunnioitamme harmaita hapsiasi tai ainakin mitä peruukistasi on jäljellä. Sinulla on varmaan meille nuoremmille vielä paljon annettavaa. Et varmaan vielä rämisisi, vaikka selkään nousisi.

Anonyymi kirjoitti...

po r

Saara kirjoitti...

Niin, onhan tässä ikkää tullut, mutta eipä tästä paljoa ole enää annettavaa. Enkä kyllä antaisikaan, jos olisi.

Anonyymi kirjoitti...

Mikäpä siinä. Säästele enkeleille tuhkakupiksi. Vitsi vitsinä. Raskauden edistyminen kiinnostaa.

Saara kirjoitti...

Hotanen, olet alter egoinesi lisännyt kävimääriäni tässä blogissa sadoilla, kenties tuhansilla: täältä etsitään "raskauden edistymistä" nyt ihan urakalla. Kaikki raskautetut käyvät googlen kautta Saaran tykö. Toivottavasti löytävät tätä kautta myös sinun blogiisi.