lauantaina, syyskuuta 29, 2007

Fiiniä aasinsiltaa pitkin loppuhuipennukseen

Uusia kirjoja ja kirjailijoita tulee taas tuutin täydeltä. Kirjan elinkaaren loppupäässä työskentelevänä homma saa niin paljon raadollisiakin piirteitä, että se on kyllä opettanut karsimaan turhat luulot omasta erinomaisuudestaan. Pitäisi olla jotakin niin omintakeista sanottavaa, niin erottuvaa kieltä, että kirjan kirjoittamisella olisi itsellekin jokin funktio. Jos motivaatiota ei löydy kuin rahasta sekä maineesta että kunniasta, niin homman pitäisi antaa vain olla. Sillä ei rikastu, eikä maine ja kunnia kestä ikuisesti, jos sisältö on pelkkää tekotaiteellista soopaa tai pinnallista huttua. Uskoakseni tätä voi verrata vaikka taulun maalaamiseen. Jos ei löydy mitään sopivaa aihetta mitä maalata, niin ei se pelkkä keksimällä keksitty kuva kyllä kovin pitkälle kanna, vaikka se olisi teknisesti kympin suoritus.

Kirjailijoita on nykyään jumalaton määrä (muistaakseni kirjailijaliiton jäseniä on noin 500, siihen toinen mokoma päälle, jotka ovat kirjoittaneet kirjan syystä tai toisesta, kuten toimittajat, joka ovat koonneet kolumninsa kirjoiksi tms. sekä ulkomaiset kirjailijat, tietokirjailijat ynnä muut keittiömestarit, papit ja pastorit, vitsiniekat, sarjakuvataiteilijat, tyttöystävät ja salarakkaat... ), eikä niitä meinaa enää kaikkia muistaakaan. Jokaisessa kuormassa tulee aivan ennen kuulemattomien kirjailijoitten kirjoittamia kirjoja, vaikka itse tutkailen koko kenttää jatkuvasti. Minulla hieman kihahtaa takaraivossa, kun näen tuntemattoman nimen. En tajua, miten se on päässyt skannerini ohi huomaamatta. Inhoan sitä, jos asiakas tulee kysymään jonkun kirjailijan teoksia, jos en yhtään tiedä kenestä puhutaan. Siinä sitä on riittänyt työsarkaa lukea niiden tuhansien nimikkeiden sivuliepeistä kenestä oikein on kyse.

Hommaa helpottaa huomattavasti, kun lukee sanomalehtien kritiikkejä. Jotkut tyypit jäävät mieleen sentään jostakin. Tänään esikoiskirjailija Miina Supinen jää mieleen kiinnostavalla kirjan aiheellaan: Liha tottelee kuria. Lukematta ei kannata ottaa kantaa, miten Miina tehtävässään onnistuu. Mutta Supinen jää myös mieleen hieman ristiriitaisilla kommenteillaan.

Naistenlehtiä Supinen ei opiskellut kirjaa varten eikä sano niitä muutenkaan lukevansa. "Mutta jos on herkässä iässä niitä lukenut, luulen että ne iskostuvat päähän, ne opit eivät koskaan unohdu." (HS 29.9.2007)

Ja kuitenkin:
Supinen muistelee, että ollessaan kirjan Astran ikäinen [eli ?, herkässä iässäkö?], televisiosta tuli ATV:ltä joka yö kovaa pornoa. "Jostainhan sitä saa ajatuksen, mikä on kiihottavaa. Kun vielä ei ole elämänkokemusta, saattaa vähän rämpiä ennen kuin hyväksyy sen, ettei oikeassa elämässä ole niin yliampuvia juttuja, vaan se on tasaista tallustelua." (HS 29.9.2007)

Näinkö on? Että pornon kohdalla ihminen kyllä tajuaa, ettei elämä olekaan sellaista, mutta naistenlehtien opit iskostuvat päähän eivätkä lähde sieltä enää millään pois? Naisten jutut ovatkin just todella vaarallisia. En tiedä, ehkä ne pitäisi kieltää, etteivät tyttäret mene herkässä iässä ihan pilalle. Parempi olisi, että kasvavat kovan pornon vaikutuspiirissä. Sillä tavalla meistä kasvaa kuulkaa kunnon naisia. Tämä on taas yksi näitä asenteita, jotka jotenkin hyppivät silmille juuri esikoiskirjailijoiden haastatteluista. Ne tietävät aina, miten naiset menevät herkässä iässä pilalle lukiessaan naisten juttuja, mutta perinteisillä miesten aloilla on aina järki ja realismi mukana, vaikka olisi mistä hardcoresta kyse.

________________________________________________________________

Jaaha, Missä kaikki taas ovat -kyselyn mukaan 53% tunnusti olevansa täällä, mutta 40 %:lle vastaajista sen tunnustaminen otti voimille. Yksi ei taaskaan tykännyt koko kysymyksestä.

7 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Mitä? Eikö elämä muka ole pornoa? Höh.

Vitsi, pitäisi kyllä kirjoittaa kirja, joka julkaistaisiin ja sitten voisi antaa haastatteluja. Minulla olisi ehdottomasti ei mitään sanottavaa.

Ja nyt siivoamaan sisäkön asu päällä.

Saara kirjoitti...

Nih. Pornoelämää!

Kyllähän sitä sanottavaa olisi. Kerran kauan (ehkä vuosi, puolitoista vuotta) sitten eräs ihminen laittoi minulle sähköpostia ja halusi tehdä haastattelun johonkin lehteen. En siis ollut mitenkään erityinen haastateltava, vaan haastateltava kaikkien muiden haastateltavien joukossa. Oli pakko kieltäytyä, kun mulla ei ollut mielestäni mitään sanottavaa :), vaikka onhan sitä paljonkin välillä, mutta jotakin rajaa sentään, ettei ihan lähdetä lehtien sivuille suoltamaan kaikenlaisia sammakoita ja muita metsän eläviä.

Minä siivosin jo. Kohta tulee bloggarivieraita; yksi nainen ja sen salarakas.

SusuPetal kirjoitti...

Minäkin siivosin jo. Tänne ei tule ketään. Nih!

Minua on haastateltu kaksi kertaa televisioon, eikä minulla ollut mitään sanottavaa. Niin helppoa se on päästä näkyville.

Saara kirjoitti...

Hehe, ajatella, miten paljon turhia haastatteluja! Miten paljon säästyisi kustannuksia, kun ei tehtäisi niin paljon haastatteluja.

Vieraat lähtivät justiinsa. Nyt pitäisi alkaa opiskella.

Helen kirjoitti...

Voi helkkari miten hyvä huomio! Tämmöistähän tämä "naisen elämä" tänä päivänä on: ollakseen vakavasti otettava on omattava hyvä ja suora näkemys seksiin tai peräti pornoon. Niistä vaan ollaan kiinnostuneita, muut asiat onkin sitten hömppää tms.

Voi kun tässä maailmassa on niin paljon muutakin kerrottavaa ja kirjoitettavaa kuin se kuka kenenkin kaa on sillai ja mitä siinä tarkemmin ottaen tehtiinkään ja niin edelleen.

minh kirjoitti...

Vanhahko pariskunta kävi töissä perjantaina pläräilemässä kirjoja ja ukko totesi vartin jälkeen: "Eikö ihmisillä ole enää muuta tekemistä, kuin tunkea uusia kirjoja markkinoille? Kuka näitäkin lukee? Eihän näistä kukaan mitään tajua, ihan turhia ovat!"

Minä siinä nyökyttelin ja mumisin jotain samanhenkistä.
-minh-

Saara kirjoitti...

Voi Helen, kiitos että huomasit, että se oli hyvä huomio! Mutta toisaalta kun on nämä kiinnostuksen aiheet niin samanlaiset :)


Minh, mutta mitä ne tekevät kirjakaupassa? Hmm... Joo mutta sinähän tiedät nää jutut.