maanantaina, elokuuta 21, 2006

Työnnetäänpä vähän ylitsepursuavaa sisältöä tänne blogiin, kun ei ole kysyntää muualla




















No niin, siinäpä Uutislehti 100:n kolumni tältä päivältä. Ihan koko juttu nyt tulee lainatuksi, koska lehti ei ilmesty kaikkialla, eikä sitä ole netissä ja se on ilmaisjakelussa, eikä mainostajien kannata enää tähän aikaan illasta valittaa, eikä toimittajakaan varmaan pane pahakseen, kun saa vähän extrahuomiota. Kai . No sori, jos näin ei ole.

Jutussahan jälleen sanotaan, että bloggarit ovat sisällöntuottajia, joiden kirjainten väännölle ei ole kysyntää ja kaikki ylitsepursuavat sisällöt sitten työnnetään blogeihin, koska bloggaus on trendikästä. Ja bloggarit piruilevat, koska piruilukin on trendikästä. Jos en olisi näin hömelö, voisin kuvitella että tuo oli piruilua, mutta ehkä oikeat toimittajat eivät tee ikinä niin.

Tuota, ehkä tuossa koko jutussa on jokin kompa ja ehkä tuo toimittaja pitää itse Uusi Kurvi -blogia ja käyttää satasen kolumnipalstaa piilomainostamiseen, tai sitten hän on kerta kaikkiaan innoissaan ollut menossa Uusi Kurvi -blogin mainostamiin sisällöntuotannon SM-kisoihin, ja paikan päällä kokenut itsensä petkutetuksi, koska epäilee, että antimainontakin on trendikästä ja sen takia sitten kaikki bloggarit ovat samanlaisia. Tuo voi tuntua yleistämiseltä, mutta ehkä oikeat toimittajat eivät ikinä sorru yleistyksiin ja minä vain ymmärsin väärin.

Kävin tuon kolumnin takia sitten Uusi Kurvi -blogissa, mutta sen trendikkyys ei kyllä auennut minullekaan, siis henkisellä tasolla. Olisin toki toivonut ymmärtäväni, mutta tietääkseen onko kaikki mitä siellä puhutaan totta vai tarua, sitä pitäisi seurata vähän tiiviimmin. Voihan se olla hauskakin hupi tuollainen, jos jonkun harhailijan saa höpötyksillään huijattua. Blogista jäi kieltämättä vähän halju olo. Jos on olemassa sitä tekotaidetta, niin tuo on kai sitten tekoviihdettä.

34 kommenttia:

Eero Leppänen kirjoitti...

Heh, jutusta en saanut selvää kun olit niin rumasti lehden rypistänyt, mutta senverran huomasin, että sen on kirjoittanut mun entinen opiskelija.
Hiiron Jukka oli ihan kiltti ja hiljanen poika vuonna 1996. Varmaan on vieläkin. Jos pistät palautetta Jukalla niin sano ihmeessä terveisiä. Jukka halusi kovasti tulla toimittajaksi ja sitä taitaa nyt sitten olla.

Saara kirjoitti...

Hö, Medis, senhän voi suurentaa. Lehti kyllä rypistyi mun kassissani, kun oli siellä koko päivän ja tulomatkalla täytin vielä ristikonkin ja taittelin sitä moninkerroin.

Joo, hiljainen poika on nyt kovasti toimittajaa :), mutta sehän on hyvä vain, että on kysyntää! Varsinkin sun entisillä opiskelijoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Siis, trendikäs? Minä? Ihanaa. Ja eikun lisää sisältöä blogiin...

En todellakaan tiedä mistään mitään, kun en lue satasta tai metroa, mutta onneksi Saara päivität!

Eero Leppänen kirjoitti...

suurensin, mutta taitaa olla niin, että alan tarvia lukulaseja. Sekin vielä.
Sisältö on aivan yliarvostettua. Iso fontti on tärkeämpää.

Saara kirjoitti...

Minä luen kyllä satasen joka päivä. Lukisin mielummin metroa, mutta kun sitä ei koskaan aamujunissa näy.

Tai siis luen joka päivä, jos saan sen junassa käsiini. Meidän seisakkeella ei niitä jaella ja siksi harva se aamu ottaa pattiin kyttäillä junassa ihmisiä, jotta voi hyökätä valppaana lehden kimppuun, heti kun sellainen vapautuu.

Kyllä mä odotan sitä kuivaa teoriaa, joo.

Saara kirjoitti...

Ai suurensit kaksi kertaa? Etkä nähnyt? Voi jummijammi, Medis.

Noh, parhaat palat oli lainattu postaukseen :), älä sure.

Saara kirjoitti...

Sitä paitsi mulla ei ole varaa kyllä yhtään sanoa, koska... nyt minä sen kerron. Tuo sinun kuvasi, Medis. Niin. Minulta meni hyvin pitkään, että tajusin mitä siinä on. Ensin näin sen jonkinlaisena pitsikauluksisena taaperona, sitten ikään kuin siinä olisi ollut sellainen lääkärin suusuojus naaman edessä ja vasta ihan nyttemmin on selvinnyt, että sehän on jonkinlainen stetsonmies käsi ojossa.

Eero Leppänen kirjoitti...

Eiku nyt minä sain sen luettua ja täytyy sanoa, että MINÄ EN YMMÄRTÄNYT SIITÄ MITÄÄN!
Siis oikeasti en mitään: "jolttikola"??
Olenko analfabeetti?
Tuolla tavallako sitä nykyään pitää kirjoittaa, että olisi trendikäs?
Mitä siinä yrittiin sanoa?

Eero Leppänen kirjoitti...

"yrittiin sanoa"
analfabeetti.
Ja kuva on aika hassu.

Saara kirjoitti...

Juu, mitä hankalampaa mongerrusta, sen trendikkäämpää. Etkö sinä sitten opettanut tuota sille? Kyllä munkin piti se monta kertaa lukea, ennenkö ees jotain tajusin. Kun näin sanan "bloggaaminen", päätin todella yrittää ymmärtää, mutta ei siinä mitään yrittiin sanoa, siinä tyrittiin.

Hei, kaikille jotka ovat huolissaan mun blogini alati katoavaisista kuvistani voisivat opettaa mulle jonkin toisen paikan, missä kuviaan säilyttää. Nyt alkaa taas hermo lähtee.

kervå kirjoitti...

Sanoisinpa, että toimittajaparalla taitaa olla paska tajunta, koska minun mielestäni tuo kolumni oli paskaa tajunnanvirtaa. Ei oivaltava, ei hauska. Tai sitten se oli tarkoitettukin paskaksi, mutta silloinhan se on vain onnistunut paska (epäonnistunut paska saattaisi olla ihan jeeskin...).

Saara kirjoitti...

Niin, ku mie en nyt tiijä, että oliko siinä se kompa vai ei. Mutta jos varulta nauraa, niin ei näytä tyhmältä :), meinaan jos se hyvinkin oli epäonnistunut paska ja hauska.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin on todella kätevää, että on niin likinäköinen, että voi sanoa, ettei näe. Paljon parempaa kuin sanoa, ettei ymmärrä.

Ja on tilanteita, ettei edes käynti optikolla auta.
Onneksi kaikkea ei tarvitse ymmärtää.

Saara kirjoitti...

Voi, ei mulla ole mitään ongelmaa sanoa, etten ymmärrä. Kaikkeen tottuu :)

Saara kirjoitti...

Siis tietääkö kukaan, mikä on se jolttikola?

Anonyymi kirjoitti...

En näe...
Tai sitten en ymmärrä. Oletko kokeillut googlea?

Saara kirjoitti...

Hirveästi ei ollut hyötyä. Ne on kaikki jotakin tähän tapaan:
"morr ... ekaks ässälle ostaan tehot mut ei sit ollut rahaa niin mad kroko ja jolttikola :DDD mun kroko niin parempi ku sun joltti henna heyyyy"


Puhuuks nää jotain eri kieltä nykyään?

Öitä :)

Anonyymi kirjoitti...

Ne puhuu eri kieltä ja niitä on joka puolella.

Hyvää yötä.

Anonyymi kirjoitti...

You dudes just ain't hip, you dunno where it's at! Take a loada dis:

http://en.wikipedia.org/wiki/Jolt_Cola

Anonyymi kirjoitti...

You dudes just ain't hip, you dunno where it's at! Take a loada dis:

http://en.wikipedia.org/wiki/Jolt_Cola

Anonyymi kirjoitti...

Heh, aivan kuin olisi omaa tekstiä lukenut siis kolumnista ja blogista, sanoo narsisti silmät harittaen. Kyllä ne jotkut muutkin näköjään osaa. Hm, pitäisikin vähän opetella tuollaisia muodikkaita termejä ja tyylejä.

tv HB

Anonyymi kirjoitti...

Mä en tajunnu mitään. Kartsasherpa, jolttikola. Tavutan ilmeisesti väärin. Onko se kartsas-herpa vai kartsa-sherpa? Joltti-kola vai joltt-ikola? ja kaikki muukin tuossa tekstissä oli mulle täysin käsittämätöntä. En tiedä edes mikä on sisällöntuottaja.
Ei saatana, venäjältä tulee jotain sinappikaasua joka on sulattanu mun aivot tai sitten olen tehnyt sen ihan itse...
-minh-

Anonyymi kirjoitti...

Heh, pakko on nyt minunkin lyhykäisesti kommentoida.

Kolumnin avainsana on sarkasmi, jonka kohteena ovat kappaleesta riippuen niin it-sisällöntuottajat, blogin pitäjät, antimainosnikkarit kuin Helsinkiä riivaavat puliukotkin. Sekä tieteysti termi trendikäs.

Huumoria ja paskaa tajunnanvirtaa siis, kuten joku nasevasti kiteytti. Sarkastisesti joku vääräleuka saattaa sanoa, että "happamia ovat..."

Ystävällisesti, allekirjoittanut.

Ps. Tervehdys vaan mediaopettaja! Kiltin pojan allekirjoitan, mutta hiljaisuudesta keskustelisin mieluusti useammankin tuopin ajan. ;)

Saara kirjoitti...

No kas, Tappinen ite. Kiitos tästä. Ja Hb, niin totta. Ja pitäisi. Minunkin.

Minh, just noin munkin kävi, että kumpi se on, kartsas-herpa vai kartsa-sherpa ja ja...

Oh, kyl allekirjoittanut olisit saanut edes nuo sanat suomentaa, kun siinä kerran kävit! Vähintäänkin sen jolttikolan selityksen olisit velkaa, kun näin ison ongelman meillen teit. Mutta hiljainen poika selvästikin. Kartsasherpaa uskalla toivoakaan.

Oli se sentään hyvä että varulta naurettiin...

Eero Leppänen kirjoitti...

Joo, jukka ehdottomasti olisi mukava tavata niillä olusilla ja vaikkapa isommallakin porukalla. S yritti tuossa soittaakin vasta. Ja surullisiakin asioita valitettavasti on purettavaksi.
Jolttikolan avulla voisi pidempäänkin istua ;@)
JA Saaralle kiitos tästä "jälleennäkemisfoorumista ja -tilaisuudesta" blogissaan!

Saara kirjoitti...

Hyvä vaan, että jotakin täällä tapahtuu. Tänään vetäisin niin hirveät päikkärit, ettei jäänyt mitään ylitsepursuilevaa tännekään työnnettäväksi. Ei kun takaisin nukkumaan. Zzzzzzzzzzzzz............

Anonyymi kirjoitti...

Jolttikolahan tuossa ylempänä jo linkitettiin Wikipediaan. Kyse on siis kofeiinia sisältävästä kolajuomasta, joka on kuulemma niin kovin maar suosittua it-koodaajien keskuudessa.

Kartsasherpa taasen viittaa Nyt-liitteen keväällä lanseeraamaan citysherpa-termiin. Sherpa puolestaan on intialainen kantaja/opas. Citysherpa -> kaupunkiopas.

Kartsa on slangia ja tarkoittaa keskustaa, sekä sitä yhtä Karia, joka asuu sillan alla ja kiskoo liikaa tinneriä. Toivottavasti tämä nyt tyydytti edes hitusen... ;)

Mediaope, ilmoittele vaikka mun s-postiin jos liikut taas joskus Helsingin suunnalla, niin kerätään ainakin täkäläiset kasaan.

-Yhä se sama allekirjoittanut-

Anonyymi kirjoitti...

Pakko sentään allekirjoittaneelle todeta:

"Oi, Honolulu
siellä olla saa kuin zulu
nenässä rengas
kuin heilläkin, heilläkin, heilläkin
Siellä sellaiset on aatteet
että heitetään pois vaatteet
tule Honoluluun, paratiisihin! "

Ah, sarkasmin ja pilkunnussismin Kultainen Orda!

"Sherpa" on "intialainen kantaja/opas" yhtä adekvaatisti kuin "zulu" on "vaatteeton honolululainen, nenässä rengas".

Kädessä voi toki molemmilla olla purnukka jolttikolaa, kuin heilläkin, heilläkin, heilläkin.

Saara kirjoitti...

Huomenta, huomenta, jolttikolatoimittajat ja muut kansanmiehet. En muuten ole missään kaupassa törmännyt jolttikseen (näin tuttavallisesti meidän kesken).

Jyväskylässä lähdettiin aina nuorempana kartsalle joskus 30 vuotta sitten, mutta täällä etelässä sitä sanaa ei kukaan ole näinä vuosina käyttänyt. Siis tätä ennen.

Jos toimittaja ei olisi niin tosissaan, niin voisi pyytää seuraavaan kolumniin selittävän sanasto-osuuden :).

Saara kirjoitti...

Tappiselle ei kyllä kukaan pärjää.

kervå kirjoitti...

Eikö kartsa ookaan katu? Mua on guzetettu !(huomatkaa hieno viittaus Enso-Gutzeitiin (vittu miten se ny kirjotettiin))

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki pyörivät aikanaan kartsalla, kaupungilla.
Kartsakin.

Saara kirjoitti...

Niin, kyllähän se kadusta kai tulee tuo kartsa, mutta siis keskustahan jostakin syystä on täynnä katuja. Eh. Siihen aikaan ei kuulkaa asfalttiakaan ollut joka kylässä... no hitsi, ei vaine.

Anonyymi kirjoitti...

sherpa:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sherpa