Kännipostaus

Jooh, niin se on tämäkin viikonloppu kääntynyt loppua kohden ja meikäläinen on muutaman siiderin pöhnässä. Tämä on siis kännipostaus. Jo aamulla otin päänsärkyyn pari panadolia, kun en buranaa enää sydänkohtauksen pelossa uskalla ottaa. Näinhän ne jommassa kummassa iltapäivälehdessä pelottelivat kuukausi sitten. Pääsin panadolien avulla kauppaan hädin tuskin ja ostin kuitenkin rutiinilla viisi muovikassillista tavaraa, mikä on ihan normimäärä viisihenkiselle perheelle näin viikonloppuisin. Sitten piti lähteä ajamaan Padasjoelle. Meidän neiti oli anopin kanssa maailmalla tämän viikon. Padasjoen huoltoasema on olevinaan puolessa välissä ja sinne anoppi sitten neidin toi, ettei tyttöä tarvinnut Jyväskylästä asti hakea. Meikäläisen päätä sitkeästi särki ja silmät harittivat koko matkan. Oli hankala zoomata tietä ja niskakin jämähti jumiin. Piti ihan pysähtyä venyttelemään, kun tuntui, ettei veri kiertänyt päähän enää ollenkaan. Huippasi vallan.

Mässäsin myös herneitä menomatkalla ja jälkiruuaksi napsin kourallisia ranskalaisia pastilleja ja lauloin Poets of the fallia siinä samalla. Taidan olla fanikamaa. Ääni tosin meni nasaaliin ilmastointilaitteen takia ja siitä se niskankin jumitus kaiketi johtui. Ei sovi meikäläisen terveydelle. Padasjoella nousin autosta ja huomasin, että yksi pastilli oli liiskautunut penkkiin. Yritin siinä sitten putsata istuinta ja samalla peilailla persaukseni kuvajaista mustan automme kyljestä, mutta selvää siitä ei saanut. Arvelin, että beessien sortsien takamuksessa oli läntti, joten soitin neidille, etten tule sisälle, joten tulkoon ulos. Olivat odotellessaan ostaneet safkaa ja söivät siellä parhaillaan salaattejaan, joten jouduin odottelemaan vähän aikaa. Sitten neiti tuli ja minä siinä takapuoltani esittelemään, että onko siellä mitään vaiko eikö ole. Tyttö pystyi vaivoin pidättelemään nauruaan. Kotona totesin, että sortsien persauksessa oli hirveä läntti. Suklaa oli levinnyt ihan koko takapuolen alueelle.

Päänsärky, jumitus, persläntti ja kaikki otti sitten niin hermoon, että kotiin tultuani huitaisin välittömästi siiderin ja heti perään toisen. Katsoin samalla elokuvaa, kun siinä näytteli niin iki-ihana Julie Walters. Elokuva oli tietojen mukaan komedia, mutta meikä itkeä tillitti koko pätkän, vaikka PMS on jo tältä kuulta kerran läpikäyty. Katsoin sitten vielä Charlien enkelit, jossa neitokaiset juoksivat 20 kilometriä ja pysyivät aina vain raikkaina ja vastameikattuina, nännit sievästi nöpöllään koko matkan, vaikka loikkivat kuin saatanan harakat. Koko ajan ryyppäsin lisää siideriä ja tässä sitä ollaan ihan tillin tallin. Ei mulla muuta. Pahoitteluni.