Tervehdys sinulle

- No niin. Olet siis lähdössä. Minulle olet jo oikeastaan siellä, minne olet menossa. Ihmiset pitää asettaa paikoilleen, muuten tästä ei tule mitään. Jos joku muuttaa muualle, ei voi ajatella, että se istuu yhä mökissään jonkun kyseisen tien varrella, ja katselee ikkunasta talitinttejä ja varpusia tai ohikulkevia ihmisiä; suomalaisia ihmisiä; rumia persjalkaisia naisia ja lökäpöksyisiä miehiä. Tänään juuri joku vaati tekstiviestipalstalla, että miesten pitäisi pukeutua nahkahousuihin ja johonkin muuhun vaatekappaleeseen, jota en nyt muista. Ai, ne olivatkin bootsit. Ajatella, että jos kaikki suomalaiset miehet kulkisivat kireissä nahkahousuissa ja bootseissa. Olisikohan se mukavaa. En tiedä. Saataisiin sillä tavalla kyllä yleisöä ja säpinää runoiltamiin. Eivätkö ne estetiikka ja snobismi olleet Baudelairenkin mukaan ihmisen suurimpia saavutuksia, vai miten se meni.

Ei, en minä sitä muuten tietäisi, mutta luin lehdestä. Niitä tulee luettua kuitenkin. Äsken kyllä luin yhdestä blogista, että ihmiset eivät lukisi enää lehtiä, koska lukevat blogeja. Se oli positiivinen kirjoitus. Oli. Mutta minulle tuli outo tunne. Eihän kaikkea pidä uskoa mitä blogeissa sanotaan, mutta siinä blogissa sanottiin niin, ja koska se on oikean toimittajan blogi, sitä voikin uskoa. Vaikkakaan ammattijournalistihan eivät bloggaa: "en mä nyt sinne verkkoon ala ilmaiseksi kirjoittamaan". Hmm... en sano mitään tuohon, enkä ala kirjoittamaankaan siitä mitään.

Mutta minä luen oikeitakin lehtiä. Tänään olen lukenut KirjaIN -lehteä, jonka sain SusuPetalilta, ja sitä samperin satasta, koska olen tullut siitä riippuvaiseksi; miten uutiset saadaankin niin kompaktiin pakettiin? Olen myös selaillut Parnassoa, yhden tuttavani kirjoittaman novellin jätän siitä huomisaamuksi junaan siltä varalta, jos en sitä satasta saa käsiini. Olen lukenut sen novellin kyllä ennenkin, sen verran huomasin jo. Kauniisti ne olivat sen siihen Parnassoon asetelleet. Ja Hesariakin luin vähän, siinä kun on niin paljon. Päivi Lipponen on tehnyt kirjan Akat aidan tekee. Se se on kova akka tekemään kirjoja. Ja KirjaIN oli kyllä... ei sitä oikein osaa pukea sanoiksi. Mitä mieltä olet kesädekkareista ja erotiikasta? Luetko paljon ja mitä luet? Niin, niitä ne toimittajat kyselivät ja nyt minä tiedän, mitä mieltä tunnetut kirjailijat ovat kesädekkareista ja kuka hymyilee, ja kuka naurahtaa ja ken veistelee, kun erotiikasta puhutaan, ja samalla sain tietää, miten kirjailijan kirjailijavaimon aistit heräävät eloon kun luonto puhkeaa, mutta en ole varma, olisinko halunnut tietää. Tai olen minä. En olisi. Tämä pohjaton uteliaisuus on joskus rasittavaa. John Irving oli kyllä kiva. Se sanoi, että kirjallisuuden maailmassa on tänä päivänä paljon tosikkomaisuutta ja teennäisyyttä; monet kirjailijat ovat joko intellektuelleja, tai uneksivat olevansa sellaisia. No jos minä olisin kirjailija, haluaisin ehdottomasti myös uneksia olevani intellektuelli. Sekin olisi varmasti mukavaa. Mutta nyt olen eksynyt aiheesta.

Piti puhua sinusta. Ajattelin jo, millaiselta siellä näyttää, kun sinä menet sinne ja asetut osaksi maisemaa. No en tietenkään ole käynyt siellä. Minähän olen käynyt vain Beirutissa pentuna ja Tallinnassa isona. Ennen vanhaan ihmiset muuttivat ulkomaille ränsistyneisiin mökkeihin ja kylän asukkaat varastelivat niiltä polkupyöriä. Ja sitten ne kävelivät aamuisin sumun hälvettyä torille ostamaan tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Aurinko paistoi ja villiviinien kehystämillä parvekkeilla takorautaisiin kaiteisiin nojaili mustahiuksisia herttuattarien jälkeläisiä valkoiset yöpuvut päällänsä, valonvälkkeet ruskeissa silmissään. Donãt istuivat koristelluissa hevosvankkureissa matkallaan kappeleihin, joista kantautuivat mammojen hiljaiset rukoukset tielle asti. Rehevät naiset istuivat portailla tekemässä töitään naurunrypyt silmänurkissaan. Satamassa haisi sardiini, kapustahaikarat keskustelivat vanhoissa tammissa, keisarikotkat tähyilivät yksinäiseltä taivaalta sulttaanikanoja, samalla kun itätuulet toivat mukanaan euroopasta vääräuskoisia ja luostarit rapistuivat. Siihen maisemaan minä sinut voisin asettaa. Mutta siellä paukahtaa samanlainen ovi kerrostalon käytävässä kuin täälläkin ja se kaikuu kiiltäväksi vahatuista pilkullisista rappusista jokaiseen asuntoon. Askeleet tömisevät. Ovi aukeaa ulos, pakokaasu tulvahtaa sisään. Humisee. Mutta parvekkeelta sinä näet vuoren huiput ja meren. Ehkä auringon nousun tai laskun. Minä en tiedä, kun en tiedä miten päin tämä pallo oikein on.

Voi hyvin ja kirjoittele.

Saara