Kuoleman jälkeen
ihminen kehutaan
maasta taivaaseen
How to Survive November 2024 – 14
14 tuntia sitten
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tietoa bloggarista
Oma blogiluettelo
-
-
Tarina-avaruuden turistit5 päivää sitten
-
-
Kuningattaren maja2 kuukautta sitten
-
-
Värejä ja tuoksuja Elias Lönnrotin tapaan7 kuukautta sitten
-
Jorge Semprúnista ja tutkimus tekoälyn kirjallisuustietoisuudesta8 kuukautta sitten
-
Pahan päivän varalle tarvitaan ruokaa, laumaa ja hyvinvointia10 kuukautta sitten
-
Elämäkertaa etsimässä10 kuukautta sitten
-
Uimahallissa on tunnelmaa10 kuukautta sitten
-
Askeetti saa komplekseja Villassa1 vuosi sitten
-
Kritiikin jäljillä1 vuosi sitten
-
Taidegrafiikan sanakirja2 vuotta sitten
-
Tervetuloa 20222 vuotta sitten
-
Kirje exälle avioliiton aikana4 vuotta sitten
-
Onkohan meillä varaa?4 vuotta sitten
-
Vaihda uuteen osoitteeseen5 vuotta sitten
-
Miksi, miksipä ei.6 vuotta sitten
-
Onnistumisen onnesta6 vuotta sitten
-
Tempat Jasa Pembuatan Jaket Secara Online7 vuotta sitten
-
¯\_(ツ)_/¯7 vuotta sitten
-
+1126 Ystävän näkeminen7 vuotta sitten
-
nyljetyt ajatukset9 vuotta sitten
-
Audi R810 vuotta sitten
-
Satunnainen surffaaja...11 vuotta sitten
Tilaa
Tekstit
Kommentit
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi-lisenssi.
21 kommenttia:
Niin, silloin se kannattaa tehdä.
Tämä tulee mieleen varsinkin silloin kun kyseessä on ollut eläessään voimakkaita vihamielisyyksiä ja kaunoja aiheuttava persoona.
Toisaalta kuvaako kehuminen sitä, että jokaisessa on ne puolensa, että ihminen joka on toiselle pahin vihollinen on antanut toiselle sen ratkaisevan kannustavan potkun persuksiin.
ai jarkko laineestako tässä puhutaan?
mun mielestä olis aika tyhmää puhua pahaa kun joku kuolee.
parempi, että muistellaan hyviä puolia.
Ni-in. Just näin, Karpalo.
Siis Medis, musta on tyhmää, ettei ihmistä voida sietää sen eläessään, mutta kuoleman jälkeen kaikki on olleet sen kanssa parhaita kavereita. Miksei sitten eläessään voitu olla kavereita? Se on jotenkin niin läpinäkyvää. Ihminen on ilmeisesti toiselle aina uhka, kun kirjailijoista tai kirjoittajista on kyse.
Olen kyllä puhunut tästä ennenkin, mutta tämä Laine on kyllä räikein esimerkki, mitä kuunaan on nähty.
Tai olihan se Raija Siekkinen kyllä yhtä räikeä. Eläessään siitä ei kukaan piitannut eikä sitä arvostettu, mutta kuoleman jälkeen se olikin yhtäkkiä todella huippu ja hieno kirjailija. Niin kuin oli jo eläessään, mutta silloin sitä ei vain kukaan sanonut. Ja onhan näitä esimerkkejä ilkeistä puheista, joihin kukaan ei puuttunut silloin, kun ihminen oli elossa, mutta kuoleman jälkeen ihmistä on yleisesti alettu kohdella kansallissankarina. Tove Jansson tuli ny ekana mieleen.
Minä vaan mietin sitä, että millaista on kuolla vihattuna ja kenties yksinäisenä, autuaan tietämättömänä siitä, että sinulla onkin paljon kavereita eikä kukaan sinua vihannutkaan. Ja että itse asiassa olitkin todella arvostettu.
Tai ehkä ihmisen todellinen luonne tulee esiin kuoleman yhteydessä -ihminen onkin hyvä!
Nojaa. Olisihan se mukavaa, että ihmiset olisivat hyviä. Myös toisten eläessä.
Parempi tietysti, että puhutaan hyvää kuin pahaa, mutta voisihan sitä olla hiljaakin. Sekin on ihan varteenotettava vaihtoehto.
Tuohon, onko kirjailija suurempi uhka toiselle kirjailijalle kuin muiden ammttien harjoittajat, on vaikea ottaa kantaa, koska en ole kirjailija(ellen sitten kuoltuani sellaiseksi muutu, hahhah). Ehkä muissakin ammattiryhmissä taistellaan samalla tavalla, se ei vain näy julkisuudessa. Ei lööpitetä vuoden myyjä-kilpailun epätasa-arvoisesta ja puolueellisesta tuomaripelistä, ei lueta lehdistä näyttelijöiden kommentteja toisista: se nyt on selvä populisti, kun sitä tullaan bussilastettain katsomaan maakunnistakin.
Saara pyysi ilmoittamaan, että netti sanoi irti sopimuksensa, eikä hän näin ollen pääse vastaamaan kommentteihin.
Asiaa yritetään korjata. Kai. Siitä ei ollut puhetta, mutta kaipa niin.
Petra! Kiitän tästä infosta! Sehän jo olisi, kun pitäisi tässä koko ilta odotella.
Mutta siis toi sun runosi tai pitäisi kai sanoa aforismi on sinänsä varsin mainio kaksoismerkityksineen. Hyvä Saara
Joo, siis sitä minä just tarkoitin, että voisihan sitä eläessäänkin antaa välillä anteeksi vai mikä siinä on niin pirun vaikeaa. Ja jos ei voi antaa, niin sittenk yllä kannattaisi olla hiljaa. Ellei tarkoitus ole hyötyä jonkun kuolemasta siten, että nostattaa omaa hyveellistä habitustaan...
Ai niin! Mä pääsin nettiin! Monta tuntia oli yhteys poikki. Oli kivaa. Pesin pyykkiä ja laskin palkat. Lyhensin housut, haravoin pihan ja puhdistin pihalammikon.
Kiitos vain Petralle infosta, jota Kata suuresti arvosti :)
Ja jippii, sinä arvoituksellinen :) Parnasson avustava novellisti. Se on hieno hetki, kun joku tajuaa mitä tarkoittaa! Ihanaa.
Tuli tossa jäätelöä pistellessä mieleen, että itseasiassa Jarkko Laineella on pieni mutta merkittävä osuus meikäläisenkin vaatimattomalla kirjallisella uralla.
Kirjailijaliitto järjesti vuonna 2000 lastenrunokilpailun ja mä olin kolmantena kisassa jonka kaksi ensimmäistä sijaa meni ammattikirjailijoille. JL oli yksi kolmesta tuomarista. Meikäläinen leijui ilmassa viikon ja kuvitteli itsestään vaikka mitä. :)
Hassua, toi mun viimeisin postaukseni ei näy muuta kuin täällä viestinkirjoitussivullaa, ei ainakaan äsken näkynyt.
No nyt näkyy, kun päivitin sivun. :)
Hehe, tosiaan! Minähän otin osaa siihen kilpailuun myös. Tai joku lastenrunokilpailu se oli. En olisi enää muistanutkaan. Jösses. Muistaisin varmaan, jos olisin pärjännyt. Mun runonihan nyt olivat tietty ihan huippuja... ja tuomaristo ihan väärässä :)
Nyt kaipaan hiukan täsmennystä. Miten Laine on räikein esimerkki ihmisestä, jota kuoleman jälkeen ylistetään, vaikka häntä on eläessään haukuttu? Eihän Jarkko Laine suinkaan ollut yksinomaan haukuttu tai vihattu henkilö ja kirjailija. Hän teki pitkän uran ja hänen kirjallinen tuotantonsa ansaitsee kaiken kunnioituksen. Jarkko Laine oli hieno runoilija, unohtumaton. Olen varma, että hekin, jotka ovat joskus joutuneet Laineen kanssa erimielisyyksiin, arvostavat häntä kirjailijan ja runoilijana.
Noh, ei toki ollut yksinomaan sitä. Mutta hekin, joiden kanssa Laine oli napit vastakkain, ovat nyt kilvan lähteneet häntä kehumaan. Siinä voisi jopa olla nähtävissä sellaisia merkkejä, että tällainen kuolemanjälkeinen kehuja tekee sen ihan itsensä takia. Ikään kuin nostaa omaa profiiliaan jonkun kuolemaa hyväksi käyttäen; että minä olen nyt hyvä tyyppi kun armahdan hänet vaikkapa ylevällä muistokirjoituksella, että "muutkin näkevät, miten laajasydäminen minä olen, vaikka toisiamme vihattiinkin."
Mutta kyse ei nyt ollut edes siitä, etteikö kuoleman jälkeen voisi kehua, vaan siitä, että olisi tehnyt sen sitten myös silloin, kun ko. ihminen oli elossa. Niin kuin nyt juuri tuon Raija Siekkisen tapaus; hänethän oli melkein kuoliaaksi vaiettu eläessään, mutta heräsi sitten kuolemansa jälkeen eloon.
Kyse ei siis ole Laineen ansioista, vaan muista ihmisistä.
Nyt täytyy pyytää täsmennystä. Miksi Laine on mielestäsi räikein tapaus, mitä kuunaan on nähty? Jarkko Laine on monen muistoissa ainutlaatuinen kirjailija ja runoilija. Hänen kirjallinen tuotantonsa on hänen elämäntyöstään muistettavin ja arvostettavin osa ja ansaitsee todellakin ylistävät muistosanansa. Hekin, jotka ovat Jarkko Laineen kanssa joutuneet erimielisyyksiin ja ristiriitoihin hänen eläessään, arvostavat Laineen elämäntyötä kirjailijana ja runoilijana. Siitä olen aivan varma.
Luin noita kommentteja yhdessä rimpsussa tuossa ja ensimmäinen asia mikä tuli mieleeni oli, että kuinka helvetin kauan se voi kestää, ennen kuin joku sanoo, että tuo Saaran runohan on nerokas!! Se on todella hieno.
Ja sitten täällä taas vikisee vaikka mitä jengiä ihan sivuseikoista. Siis hei kyl Jarkosta tykkäs moni jo sen elässä. Toki varmaan moni tykkäs. Eihän kyse ollut siitä.
Tuossa itse postauksessahan ei muuten mainittu Jarkko Lainetta (rauha hänen sielulleen) sanallakaan. Siksi se toimii niin hienosti.
Jos taiteilija on eläessään kulmikas ja vaikeana tunnettu henkilö, ei hän tasantarkkaan saa sitä arvostusta kuin ansaitsisi. Hyviä esimerkkejä kuolleista kirjailijoista on tässä mainittu. Voisi mainita yhden elävänkin: jälkipolvet tulevat varmasti tunnustamaan Jörn Donnerin yhdeksi 1900-luvun merkittävimmistä kulttuuripersoonista, mutta nyt semmoista ei tuumaile kukaan. Paitsi ehkä Jörn itse. Oikein hävettää tämmöistä ylitsepursuavaa arvostusta tässä naputella näkyville.
Itsekeskeisen maanisia ja kulmikkaita ihmisiä on vaikea arvostaa heidän eläessään, koska kukaan ei halua antaa heille sitä nautintoa, että kertoisi heille arvostavansa heitä. Se on luonnonlaki. Harmi että näin on.
By the way, se on luonnonlaki, jonka tuo Saaran teksti summaa upeasti.
Ööö, kyllä mä nyt omasta mielestäni kerran jo vastasin tuohon, anonyymi.
Juha! Mä tuuletan täällä raivokkaasti. Kiitos. Kiitos.
Mutta onhan se todellakin vaikeaa kulmikkaalle persoonalle antaa sitä arvostusta ajallaan. Kylläpä se taitaa luonnonlaki just olla. Jotakin primitiivistä, jotakin itsesuojeluvaistoa, pelkoa siitä, että toinen saa liian suurta valtaa. Kuoleman jälkeenhän sitä pelkoa ei sitten enää ole. Jörkka on tosi hyvä tuleva esimerkki. Just nappiin.
Parnassossa Laineen muistokirjoituksiin on tullut vähän toisenlainen sävy. En ny viitti lainata, ettei mene väärin, tai tule muuta sanomista, mutta siellä on yksi erittäin nerokas lyhyt lause joukossa, joka kuvaa tätä tilannetta:
http://www.parnasso.fi/index.php?itemid=284
Juupas-eipäs.
Hmmm, linkkilistalla ei sitten ollut m i n u n muistokirjoitustani Laineesta, miksiköhän ei.... Eikä muuten sinunkaan, Saara, vaikka oli upea runo.
Henk.kohtaista tuttavuutta (sitä juupas-eipäs-linjaa) ei kuitenkaan vaadittu, koska joukossa oli myös muistokirjoituksia ihmisiltä, jotka eivät ole koskaan tavanneet Lainetta.
Eikä kun Parnassossa on vain pönötyssarja.
Lähetä kommentti