tiistaina, elokuuta 15, 2006

Ihan turha postaus osa 399.

... siis minulla menee koko ilta (koko älytön ilta! tajuatteko työ?) viiden kirjan päällystämiseen kontaktimuovilla. Että se on raivostuttavaa puuhaa. Parhaimmillaan siinä menee koko kirja umpeen tai sitten sitä ei saa enää kiinni. Ilmakuplia on aina kannet täynnänsä ja niitä sitten kilvan neulankärjellä puhkotaan. Ollaan siinä välillä itsekin kelmutettuna... ei tästä tule mitään.... Voisiko joku kirjastotäti alkaa virapelinä päällystää koulukirjoja lapsille? Minä maksan... Miten minusta alkoi taas tuntua, että toistan itseäni... hm... Ihan kuin tästä olisi ollut puhetta jo viime syksynä. Koulujen alkaminen on meillä niin kokonaisvaltainen tapahtuma, että kyllä siihen joutuu ottamaan osaa koko perhe. Hiuksia letitellään ja puseroita silitellään. Penaaleita (jostain syytä löysin niitä kuusi (6kpl) kuopuksen repusta???) täytellään ja kysellään uudet opettajat ja oppilaat ja kaikkea. Opettajat vaihtuvatkin nykyään useammin kuin oppilaat. Olikohan tuossakaan lauseessa nyt mitään järkeä... no ei.

Aamulla satasen tekstiviestipalstalla näytettiin käyvän jo pientä vääntöä Minttu Hapulin painotuoreen Selibaattipäiväkirjan vissiin vähän liian suuren osan saaneesta ytimestä, eli siitä, pitääkö naisen tehdä lapsia vai ei. Jotenkin hauskaa nyt jälkeenpäin seurata sitä sivusta. Muu maailma tulee niin paljon blogien perässä... no joo. Mutta siis muutenkin hauska aihe seurata, kun lapsettomat aina tietävät tästä aiheesta kaiken niin kristallinkirkkaasti ja vielä kaikkien muidenkin puolesta. Ja lisäksi niin kuin Pääauki-blogin PA sanoi, ihme että tämä lapsettomuus on yllättäen ikään kuin jokin uusi oivallus, kun ehkäisykin on keksitty jo niin kauan sitten. Meilläkään ei ole töissä ketään muuta kuin minä, jolla on lapsia, ja naisia siellä on töissä sentään toistakymmentä. Yli kolmekymppisiäkin useita ja yksi lapseton osa-aikaeläkeläinenkin. Lapsettomat kai tällä perusteella yleensä pääsevät töihinkin paremmin...

Voisin kuvitella, että Hapulilla olisi varmasti päiväkirjoillaan jotakin muuta annettavaa, kuten tämä: "Legendat siitä, että oikean kirjailijan pitää kärsiä, olla mielisairas ja ryypätä, ovat täyttä huttua. Jos niin olisi, Suomessa olisi kolmatta miljoonaa kirjailijaa ja muuta taiteilijanplanttua. Yksistään jo kärsimyssuhteissa elävät ihmiset täyttäisivät taitelija-apurahajonot." Harmi sinällään, että pääasiaksi nousee papatus asiasta, josta voi vähiten tietää. Se kun ei ole sanoilla selittettävä juttu eikä sivusta seuraamalla selviävä asia ollenkaan. Kokeillakaan ei kyllä kannata, koska silloin on liian myöhäistä katua.

23 kommenttia:

PA kirjoitti...

Vähän tuntuu, ettei omalla maalla profetoida, mutta koirat purevat sitäkin kovemmin.

Minä en vain jostain syystä jaksanut koskaan lukea tuota blogia ja lehtijutuista syntyy vähän turhanpäiväinen kuva.

Saara kirjoitti...

No ihan sama juttu täällä päässä. Yleensä kai kohun ja tuon "mainonnan" tarkoitus olisi tuoda lisää lukijoita... (siinä sivussa myös muille blogeille), mutta tässä tapauksessa nyt kävi näin päin. Siis minulla.

Saara kirjoitti...

Tai siis enhän minäkään kyllä kuulu kohderyhmään! Tai en tunne kuuluvani, tämän em. asian takia mm.

tinka kirjoitti...

..ja Jostain syystä mie taas nyökkäilen samaan tahtiin monessa asiassa, mitä Birdy kirjottaa, mutta en odota enkä oleta, että kaikki on samaa mieltä meidän kanssa.

Mutta siitä kontaktihärdellistä - onko pakko teipata KOKO kirja? Äiti manasi kans aikoinaan tuon päällystämisen kans, vaikka aika haka siinä(kin) oli, mutta ite kun jouduin (halusin) vuosina 2000 - 2003 päällystää, laitoin vain niihin ulkoreunoihin kontaktimuovikaistaleen. Ja hyvin toimi :)

"Lapsettomat kai tällä perusteella yleensä pääsevät töihinkin paremmin..."
Tuota mie epäilen ja suuresti! Olen just toisinpäin ajatellu, että joko ne (hakemuksilla) pommittamani työnantajat on rasisteja (eivät ota lappalaisia töihin, vaikken edes ole oikeasta lapista) tai sitte ne pelkää, että tämmösen 30+ lapsettoman kun palkkaa, niin ei tule kuin ongelmia; jää heti äitiyslomalla jne. jne. Tai sitte oon vaan niin huono muihin hakijoihin verrattuna, ettei tärppää, voi se seki olla. Mutta tuota sinun mielikuvaa en usko, en.

Saara kirjoitti...

"...tai sitte ne pelkää, että tämmösen 30+ lapsettoman kun palkkaa, niin ei tule kuin ongelmia; jää heti äitiyslomalla jne. jne." Niih. Meillä nuo naiset on olleet niin pitkään jo töissä...

Joo, en minä sitä tarkoittanutkaan, etteikö Birdyn kanssa voisi olla samaa mieltä. Eikä kyse edes ollut siitä, vaan siis siitä, että sen kirjan kohu pyörii sellaisen aiheen ympärillä, joka aika helposti karkottaa lukijoita. Minäkään en yksinkertaisesti halua edes lukea sitä just sen takia, että se puhuu tästä yhdestä asiasta sillä sävyllä, kuin tietäisi siitä kaiken sillä perusteella, että on seurannut sukulaislapsien touhuja. Se lyö leimansa ihmiseen, mikä on harmi. Uskottavuus kärsii. Ihminen rakentelee ihan uskomattomia kuvioita selittääkseen itselleen kaiken parhain päin, vaikka todellisuudessa pelkää niin pirusti. Ja ihan oikeutetusti kyllä, siinä ei mitään. Lapsettomuus on siis OK, mutta keinot joita sen selittämiseen on käytetty, ovat minusta lasten aliarvioimista ja eräänlaista ikärasismia, koska asioista on tuotu esiin vain se toinen puoli (eihän siitä hyvästäkään puolesta voi mitään tietää sukulaisia seuraamalla...).

Enitenhän vanhemmuudessa pelottaa se, että lapselle tapahtuu jotakin tai että sen lapsen menettää. Se tunne mikä siinä on takana, on sanoinkuvaamaton. Siis ei voi tietää olevansa täysi, jos ei tiedä mitä paitsi on elänyt. Voi kuvitella, mutta se ei mene niin. Ja tyytyväinenkin voi elämäänsä kyllä olla, mutta siitä tietää vain toisen puolen niin kauan kuin joutuu ottamaan täyden vastuun toisesta ihmisisestä 24 h/vrk useiden vuosien ajan. Mutta ei siis tarvitse ottaa. Ei. Siitä ei siis ole kyse.

Lapsia vain panetellaan ihan yleisesti muutenkin joka paikassa. Ja äitejä. Olikohan se kuitenkin peräti 40% ihmisistä, jotka jo asuvat yksinään. Perhe on aika out jo. Lapsista on annettu ihan vääränlainen kuva. Oikeastaan se pelkkä negatiivinen on tuotu esiin jo vuosikymmenten ajan. Eli ei siinäkään suhteessa mitään uutta.

Jaa. Ei ole kyllä tullut mieleen päällystää vain reunoja. Hm... Ne ovat kierrätyskirjoja monet. Ehkä sitä sitten kuvittelee tekevänsä hyvää työtä päällystämällä ne kokonaan. :)

tinka kirjoitti...

Taisin ymmärtää, Saara, sinunki pointin tuosta, hyvä niin :)

Mutta siinä ko. kirjassa ON PALJON MUUTAKI asiaa (ja mielipiteitä :)) kuin vain tuo, mistä kohu (?) on syntyny. Suosittelen lukemaan.

Nojoo, onhan ne kirjat siistempiä, kun ne päällystää kokonaan, mutta.. mie taas kato kuvittelin pääseväni helpommalla ja Halvemmalla :) Mie tosin kierrätän suurimman osan postiluukusta tulleista kirjekuoristaki, joten :]

minh kirjoitti...

Herranjumala, että minä inhoan sitä päällystämistä! Kohta se alkaa, en kestä...!
-minh-

hanhensulka kirjoitti...

No mitvit, toinen on vaan hetken pois, ja eikö ole jyrinäboksi hävinnyt. Mutta kaunis on uusi ilme blogissa. Muuten, maanantain häilähtävän hetkellinen silmäkontakti hyrrää vieläkin sisällä niin, ettei unta ole tahtonut saada pariin yöhön. Toivottavasti tässä hiljalleen rauhoittuu ja saa taas uneksia kauniita Dionysoksen uniaan:))

palava mieli kirjoitti...

"Siis ei voi tietää olevansa täysi, jos ei tiedä mitä paitsi on elänyt. Voi kuvitella, mutta se ei mene niin. Ja tyytyväinenkin voi elämäänsä kyllä olla, mutta siitä tietää vain toisen puolen niin kauan kuin joutuu ottamaan täyden vastuun toisesta ihmisisestä 24 h/vrk useiden vuosien ajan. Mutta ei siis tarvitse ottaa. Ei. Siitä ei siis ole kyse."

Olen tätä miettinyt paljon, kun olen ns. parhaassa lastentekoiässä, mutta se ei sovi suunnitelmiini seuraavaan n. 10 vuoteen ja sitten alan olla jo melko "vanha" mutsiksi. Siis niinku riskirajoilla. Eikä se lapsenteko tunnu elämäntarkoitukselta. Ainakaan nyt vielä. Maailmakin on niin paha, paha paikka enkä jaksa uskoa, että se tästä paljon paremmaksi muuttuu.

Mietin sitä kovasti, että pitääkö se lapsi sitten vääntää tähän maailmaan, että voi puhua asiasta ja olla jotain mieltä lapsellisuudesta/lapsettomuudesta. Että tietää kaikki puolet elämästä? Ei kai nyt sentään? Minut on päkerretty tähän maailmaan avioliiton pelastajaksi ja vituiksihan se avioliitto sitten kuitenkin meni muutaman vuoden jälkeen. Ei sillä, ettenkö mielelläni täällä pallolla tallustelisi, mutta olisihan se hienoa, jos yhdenkään lapsen ei ns. pelastajaksi, suuret ennakko-odotukset niskassaan tänne tarvitsisi syntyä.

Muuten sitten kyllä olen varsin samaa mieltä siitä, että lapsista puhutaan rumasti ja ne oikeat, todelliset hyvät puolet jäävät varjoon. Sehän siinä lapsettomuusvaihtoehdossa pelottaakin oikeastaan eniten, että mitä kaikkea sitä menettää. Ja tuleeko sitä arrogantiksi paskiaiseksi.

Mielestäni tämä lapsettomuuskeskustelu ei ole edes Hapulin kirjan olennaisin viesti, mutta sehän on ihan siitä riippuvaista miten sitä kirjaa haluaa painottaa. Jos sen nyt haluaa lukea. Minä luin ja pidin. Raikasta provokaatiota ja sieltä löytyy siis paljon tärkeää naisasia-asiaakin.

Niin, siis itse olen todellakin lukenut sen provo-kirjana. En tietenkään tiedä, mikä oli Hapulin alkuperäinen tavoite kirjan tyylille.

Saara kirjoitti...

No joo! Siis todellakaan lapsia ei kannata tehdä, jos siltä tuntuu. Se on ihan jokaisen oma asia. Tavallaanhan siinä kuitenkin on lopulta kyse yhteydestä siihen omaan sisimpään, eikä niinkään siitä, että lapset rääkyy ja haisee pahalle ainakin ensimmäiset pari vuotta ja ovat muutenkin tien tukkona ja häiriöksi aikuisille ihmisille. Siis varsin epäkiitollista, vaikeaa ja hankalaa porukkaa. Eikä kyse loppuviimein ole siitäkään, että maailma on paha, vaan omasta itsestä; suhteesta itseensä ja omaan lapsuuteensa, vanhempiinsa, kaikkeen. Pahemmaksihan maailma kyllä ilman lapsia muuttuu, se on selvä, mutta siis omille lapsillekin, ja erityisesti tytölle olen tolkuttanut, että lapsia ei tarvitse tehdä, mutta että se ei ole lasten syy, vaan ihan oma päätös, josta pitää pystyä ottamaan vastuu syyllistämättä muita.

Ja just. Siis Hapulin kirjan mainonta, vai miksikö sitä tiedotetta voisi sanoa, antaa sellaisen kuvan, että siinä vain todistellaan lapsettomuuden syitä, kuin julkkikset ikään. Minusta se ei ole kovin hyvää mainosta, koska kirjassa käsitellään varmasti kaikkea muutakin.

Saara kirjoitti...

Kaiken kaikkiaan se pointti oli siis tämä: on erittäin lapsellista vierittää lapsettomuutensa syyt lasten niskoille.

Saara kirjoitti...

Just tajusinkin, miten ristiriitaista tämä on. Meillä yksi työntekijä myös on lapseton siksi, "koska tämä maailma on niin paha". Samaan syssyyn se kertoi, että oli laittanut asunnonvaihtoilmoituksen lehteen, koska ei kestänyt pihapiirinsä lasten metelöintiä. Viimeinen tikki oli kuulemma se, että menivät pirut pelaamaan pesäpalloa siinä pihalla. Mutta kun viime yönä joku nainen oli neljän aikaan heittänyt samassa talossa huonekalunsa parvekkeelta pihalle, se nauroi ihan kippurassa. Oli se vaan niin hauskaa.

Eli maailman pahuutta julistava lapsivihaaja ei edes tajua olevansa itse syypää maailman pahuuden lisääntymiseen. Kukaan ei oikein tahdo enää olla kypsä kestämään pientä kininää ja vauvankakan hajua.

Jotenkin hullua, että tämä olisi lasten syytä, ettei joku niitä kestä. Lapset ovat lapsia. Eiköhän se vika kuitenkin ole aikuisessa, jos ei elämää kestä. Jokainen on itsekin ollut lapsi. Yhtäkkiä ihmiset nippanappa aikuistuessaan jotenkin kokevat olevansa oikeutettuja elämään ilman lasten aiheuttamaa häiriötä. Siis millä oikeudella he kuvittelevat omistavansa oikeudet tähän maailmaan ihan itse? Tätä mä en tajua.

b. kirjoitti...

En ole vielä lukenut Mintun kirjaa, mutta olettaisin sen juttujen olevan hengeltään hyvin lähellä todellisia Siiveniskujen nettikirjoituksia. Minusta niissä pointtina ei niinkään ole ollut lapset, kritiikki on kohdistunut enemmän lapsiperheiden vanhempien suhtautumisesta lapsettomiin ihmisiin. Omienkin kokemuksieni mukaan lapsiperheelliset pitävät lapsettomia suunnilleen sirkukseen kuuluvina friikkeinä ja säälittävinä tapauksina.

Minä myönnän suoraan, että minua ottaa päähän kurittomat kakarat. Syytän kurittomuudesta muusta tietämättömänä vanhempia. Minua ottaa myös päähän naapurin parikymppinen jannu, joka joskus öisin tulee perseet olalla kotiin tusinan parhaan kaverinsa kanssa ja huudattaa stereoita täysillä. Minua ottaa myös päähän samassa rapussa yksinäisyyttään öisin uliseva koira. Heippalappumieheen osaan suhtautua huumorilla.

Saara kirjoitti...

Moi, b. Hauska nähdä sinua täällä.

No tuota, silloin taannoin, kun se älämölö tuosta lapsettomuudesta oli meneillään, niin muistan kyllä Mintun keskusteluista lukeneeni, että kritiikki kohdistui lapsiin. Melkein siis tarkalleen haiseviin ja rääkyviin lapsiin ja sen lisäksi sitten niihin vanhempiin, joka sekin on vähän siinä rajalla, että voivatko ne aina sille rääkymiselle ja haisemiselle mitään. Yleisesti ottaen voivat totta kai. Riippuu varmaan vähän siitä, missä tilanteissa ne lapset ovat kohdalle tulleet.

Mutta siis se kritiikki, jonka lapseton saa, ei paljon poikkea hirveydessään siitä, millä Hapuli vanhempia tykitti. Eli ei kauhean kypsää sekään. Ylipäätään sellainen turha lasten parjaaminen, joka liittyy omiin traumoihin, ei ole minusta lapsille ihan oikein. Kyllä sen voi reilusti ihan ottaa omalle kontolleen, jos ei lapsia siedä.

En itsekään pitänyt lapsista yhtään ennen kuin tulin äidiksi. Sen jälkeen aloin vähän ymmärtääkin jotakin. Ei siihen koskaan ole valmis. Vasta kun ne ovat siinä, tajuaa mistä on kyse. Sitä ennen ei.

Mutta yhtään en sietäisi minäkään sitä jatkuvaa väninää ja kyselyä, että milloinkas niitä pikkuisia alkaa tulla. Sehän ei kuulu kenellekään, millloin tai jos ei koskaan. Enhän minä tiedä kuinka vakavaksi se ongelma lapsettomille muodostuu, mutta jotenkin tuntuu hullulta ajatella, että ihmiset todellakin pitäisivät vielä tänäkin päivänä lapsettomia jotenkin outoina, kun niitä on jo niin paljon. Päinvastoin, itse oikein yllätyn jokaisesta maailmaan tulleesta vauvasta ikään kuin se olisi jokin extremesuoritus.


Kakaroitten kurittomuus on tietty sekin vähän ärsyttävää. Kai niitä sitten pitää olla aika paljon, kun niistä joka puolella puhutaan. Mutta toisaalta kukaan ei tule sitten kiinnittäneeksi huomiota niihin tavallisiin lapsiin, jotka eivät koko ajan käyttäydy kurittomasti.

Mikä heippalappumies?

b. kirjoitti...

Heippalappu, koomisempia versioita näkyy eri nettisivuilla kuvattuna.

Heippalappumiehet tai -naiset eivät yleensä metelöi.

palava mieli kirjoitti...

Minä kyllä pidän lapsista oikeinkin paljon. Olen aina pitänyt. Olen hoitanut paljon eri ikäisiä lapsia ja isoveljelläni on kolme mukulaa. Niiden kanssa on tosi vapauttavaa olla, kun voi heittää tympeän aikuisuuden nurkkaan ja lauleskella ratikassa leipuri hiivaa. Tai jotain. Sitten ne nukahtavat kainaloosi siellä ratikassa. Yksi ihanimmista äänistä maailmassa on lapsen vatsanauru.

Kasvatustieteen perusopintoja tehdessäni siellä oli puhetta siitä, että lapsuutta pidettiin tosi pitkään aikuisuuden odotushuoneena. Sitä ei siis pidetty oikein minään oikeana ja todellisena elämänvaiheena. Siinä mielessä lasten asema on kuitenkin parantunut. Nehän ovat siis ihan kokonaisia ihmisiä. Ei siis kokonaisia siinä mielessä, että olisivat valmiita, kun eihän meistä kukaan koskaan tule valmiiksi.

Omissa lapsipohdinnoissani (siis yhteistyössä aviomiehen kanssa, tietenkin!) ei ole todellakaan kyse siitä, että lapset haisevat ja oksentavat ja rääkyvät (ai aikuiset muka ei haise ja oksenna ja rääy?), vaan suuri epäilys omasta soveltuvuudesta vanhemmaksi. Mitä jos pilaan sen lapsen elämän ihan oikeasti, pidemmällä aikavälillä. Mitä, jos en olekaan henkisesti tarpeeksi tasapapainoinen? Miten minun huolenpitoni muka riittäisi, jos maailma hukkuu paskaan ja kolmas maailmansotakaan ei ole mahdoton skenaario? Mutta kai näitä miettii melkein jokainen tuleva vanhempi ja on miettinyt jo 70-luvulla...

Mietin omia vanhempiani ja lapsuuttani sekä nuoruuttani ja jos niiden antamaa mallia pitäisin jonain lapsentekoparametrinä, niin olisin jo pistänyt piuhat poikki :P

Olen noissa lastenhoitohommissa huomannut kyllä sen, että kyllä mulla potentiaalia on. Mutta kun ne hoitolapset ovat siis töitä ja ne jäävät sitten niille vanhemmilleen ja minä voin mennä kotiin.

Nämä mun pohdintani ovat pitkällisiä prosesseja, koska lapsenteko (jos mä niitä edes pystyn saamaan, eihän sekään ole itsestään selvää) ei ole mikään sellainen juttu, joka hoidetaan sitten kun huvittaa. Kyllä sitä sietää miettiä ihan kunnolla ja ajan kanssa. En mä vielä osaa kyllä sanoa varmaksi, toivonko vai enkö toivo lapsia. Tällä hetkellä on sellainen vaihe, että kaipaan äiti-lapsi-yhteyttä niin, että juimii vatsanpohjasta. Sitten taas on sellaisia kausia, kun koko ajatus tuntuu ihan hirveältä. Voisin tosin kuvitella, että sellaista se on sittenkin, kun niitä lapsia ihan konkreettisesti on...?

palava mieli kirjoitti...

Ja siis tietenkin minua ärsyttävät kurittomat kakarat. On ihan oikeasti tosi raivostuttavaa, kun leikkipuistossa on oman hoitolapsensa kanssa (joka on siis, kröhöm, tietenkin hyväkäytöksinen ;) ja siellä sitten joutuu välillä paimentamaan toistenkin kakaroita (lähinnä tosin silloin, jos ne tulevat mun hoitomukulaa heittelemään tavaroilla tjsp.), kun omia vanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa. Taitaa mua kyllä enemmän ärsyttää siis ne vanhemmat ja välinpitämättömät lastenhoitajat.

Vähän ristiriitaisia fiiliksiä on aina silloin, kun puolet leikkipuistossa olevista mukuloista leikkivät mun ja mun hoitolapsen kanssa sillä aikaa, kun niiden omat huoltojoukot istuvat jossain penkillä ja kälättävät keskenään. Siksi tunnenkin paremmin ne mukulat kuin niiden huoltajat. Yleensä tilanne lienee toisinpäin ;) Ne muittem mukulat ovat toki tervetulleita meidän seuraan, oppiipahan mun hoitomuksukin siinä vähän sosiaalisia taitoja (ainoa lapsi kuin on)! Mut siis olis ihan kohtuullista, jos saisin edes hiukan lisää palkkaa niistä muiden mukuloiden viihdyttämisestä! ;);)

No, sanotaan nyt vielä selvennykseksi, että vielä enemmän kyllä ärsyttävät huonosti käyttäytyvät aikuiset. Lasten pihalla leikkiminen ei ole koskaan ärsyttänyt ihan todella. Minusta kun nyt on vaan terveempää ja normaalimpaa, että ne lapset riekkuvat siellä pihalla eivätkä mätäne tietokoneen tai television edessä. Paljon enemmän siitä sisällä hiljaa käkkimisestä on haittaa pitkällä aikatähtäimellä kuin ulkona riekkumisesta. Niinku mummiälest.

Ei Birdy siis ns. normaaleja vanhempia soimaa, vaan siis niitä mammalahkolaisia, jotka eivät pidä lapsettomia edes oikein ihmisinä. Ja sitä yhtä äitiä, joka kertoi ruokapöydässä siitä kuinka vauva oksensi hänen suuhunsa ja hän sitten sitä oksennusta tuli nielaisseeksi. Ovat nyt tiedotusvälineet lähteneet etsimään sensaatiota.

Jospa mä nyt menisin kuitenkin nukkumaan. Tämä on mielenkiintoinen aihe kyllä.

Saara kirjoitti...

Ny Tinka, Minh, ja Hanhis antaa anteeksi. Teidän kommenttinne oli minulta pimennossa tähän hetkeen saakka. Miten jumankauta tämä on edes mahdollista?! Niitä ei tasan ollut näkyvissä vielä eilen illallakaan. Myöhään.

Ja nyt on jo kiire junaan. Täytyy ehdottomasti palata näihin kaikkiin, kun tulen töistä.

Saara kirjoitti...

Nonniin, ihan ensin tässä Oharin ystävällismielisellä avustuksella heippalappuja:
http://users.utu.fi/tjejou/kuvat/naapurisopu/

Joo joo, Tinka! Nimenomaan. Siinä kirjassa olisi paljon muutakin, mutta ku harmittaa niin se yks juttu... :)

Niin, Minh, on tuossa taas kasa jo edessä. Miksei kouluilla järjestetä jotakin päällystyspäiviä? Vanhemmat maksaisivat ja varat käytettäisiin luokan yhteisiin retkiin tai jotain.

Hanhis, ostitko jotakin? Vai vilkuilinko sinua ihan noin vain? Ennenkuulumatonta. :)

Palava mieli, meillä on muuten myös tässä tienpätkällä pari kuritonta kakaraa. Yksi hakkasi viisivuotiaana pesäpallomailalla meidän kuopusta. Minähän sain siis heparin ja huusin vähän (ihan vähän) sen lapsen äidille, koska se ei ollut ensimmäinen kerta, kun se vesseli jollakin hakkasi. No se äiti sanoi, että "lapset on lapsia" ja että "ei ne sunkaan lapset täydellisiä ole". Minä sanoin, että ehkä ei, mutta ei ne ketään kyllä tule hakkaamaankaan, se on varma. Sain siitä naisesta elinikäisen vihamiehen, mutta kyllä ne kakarat ottavat vieläkin välillä hermoon. Ihan tuulihattuja koko porukka. Se niiden kasvatus on just sitä, että lähdetään mukaan niihin lapsen oikkuihin ja niitähän tulee koko ajan lisää, kun kaikki saadaan aina läpi.



Meidän pennuille on kyllä opetettu oikean ja väärän ero, mikä ei ole ihan helppo tehtävä. Nykyäänhän lapsia ei saa kurittaa millään tavalla, mikä on tietty hyväkin, koska onhan se ristiriidassa sanoman kanssa. Ei väkivaltaa, mutta sitten kuitenkin joskus tuntuu, että se ei mene kaaliin muuten kuin tukistamalla. Meidän neiti kysyi eräänä päivänä, että olenko tukistanut sitä koskaan.
- Ööö... olen.
- Sehän on rikos!
- Niinhän se on.
- No miksi?
- Heh, sinä purit pikkuveljeäsi niin että veri tirskahti, eikä ensimmäinen "EI NOIN SAA TEHDÄ!" mennyt perille.

Tyttö meni ihan punaiseksi. Minäkin olin hämilläni. Ihan niin kuin se olisi hyväksynyt tukistamisen sen asian takia. Siinä ei ole mitään järkeä, tiedän. Mutta joskus asiat tulevat niin opeasti ja vaativat välitöntä reagointia. Selittäminen ei aina mene perille ihan helpolla.

No juu, yleensä lapset ovat parempaa seuraa muutenkin kuin ne kälättäjät. :)

Minä en tiedä, onko todella olemassa mitään mammalahkoa. Pitäisi kai perehtyä tarkemmin. Olen kyllä käynyt aikoinani kaiken maailman mammakerhoissa muksujen kanssa silloin kun olin kotona, mutta siis sehän on sosiaalinen tapahtuma lapsille varsinkin, jotka muutoin ovat kotona äidin kanssa. Siksi en ihan sitä lahkoajatusta usko. Sen täytyy lähteä ehkä vähän myös itsestä, jos olettaa, että on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka kyräilevät alta kulmain lapsettomia. Siis en osaa kuvitella ketään siitäkään mammakerhosta, joilla ei olisi lapsettomia siskoja tai veljiä tai muita ystäviä. Nehän ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka hakeutuvat tositensa seuraan silloin, kun on lapset ovat pieniä eikä kukaan kotonakaan jaksa koko ajan olla. Siitä vasta höyrähtäneitä lapsia sikiäisikin :)

Jos joku puhuu ruokapöydässä tuollaisa, niin herranjestas, se ihminen on moukka alusta asti, ei sen takia, että sillä on lapsi!

On tää kyl mielenkiintoinen aihe, kerta kaikkiaan. Mulla palaa ruoka kohta pohjaan. Pakko lopettaa, vaikka tätä vaan tulisi ja tulisi.

palava mieli kirjoitti...

Mammalahkolaisiin en minäkään ole (ainakaan vielä) törmännyt. En ole myöskään huomannut, että minuun olisi esimerkiksi juuri siellä leikkipuistossa suhtauduttu äitien toimesta erilailla, kun onkin käynyt selville, etten olekaan hoitolapseni äiti vaan siis hoitotäti. Ihan yhtä ystävällisiä/välinpitämättömiä ne olivat sen informaation jälkeenkin ;) Aina ne ovat niin kiinnostuneita siitä, kun puhun mukulan kanssa niin outoa kieltä.

Veikkaan, että Hapuli on ihan oikeasti törmännyt kaikenlaisiin sekopäihin, mutta epäilen vahvasti, että ne ovat olleet sekopäitä jo ennen lasten hankkimista. Eihän tällaista voi tietää, ellei ole niitä ihmisiä tuntenut jo aikaisemmin. Veikkaan tosin myös, että kyllä monilla se pää hiukan pehmenee, kun mukuloita alkaa tulla. Nää kaikki ovat myös tietenkin näkökulmakysymyksiä. Musta on ihan normaaliakin, että joku viileä uranainen vähän pehmenee, kun saa lapsen. Olen valitettavasti joutunut katsomaan vierestä sitäkin, kun tätä ei ole tapahtunut ja lapset ihan selvästi kärsivät äidin kylmyydestä ja urakeskeisyydestä.

Mun on nyt pakko lähteä sauvakävelemään, kun toi aurinko kerran paistaa. Voihan tästä jatkaa vielä myöhemminkin, jos siltä tuntuu. Hartioita kiristää, liiallinen sokerinsyönti väsyttää (kiitos silti, iskä, suklaalähetyksestä, yksikään sveitsiläinen suklaa ei maistu kahvin kanssa yhtä hyvältä kuin Fazerin sininen!) ja vituttaakin tänään.

Saara kirjoitti...

Niin, joo. Aivot voivat pehmetä, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Vaikea varmaan yleistää. Kai sekin on vähän siitä kiinni, millaiset ne alkujaan ovat. Niinkus nyt sullakin, Palava mieli. Tuskin näiden väitettyjen mysteerimammalahkolaisten tasolle taantuisit. :)

No, hormonitoiminta heittelee ihmisellä muinakin aikoina. Pää pehmenee läpi elämän. Kaikki muut puberteettiydet, kolmenkympin kriisit, neljänkympin kauhut ja viidenkympin villitykset kyllä ovat aika tavalla hyväksyttäviä, mutta jumalauta, kun nainen saa lapsen, niin sen aiheuttamia oireita pitäisi sitten hävetä. Se kai on ollut alkujaan jokin biologinen juttu, että vauvat selviäisivät hengissä pidempään. Tärkeääkin siis. Nykyäänhän babyt kyllä selviävät hengissä, vaikka äiti pysyisi kylmänä. Mutta kai niistä sitten kasvaisi kuitenkin ympäristölleen vaarallisia yksilöitä sillä tavalla. Ja sitten vuorostaan niistä kylmien äitien kasvattamista nuorista valitettaisiin jossakin blogissa ja siitä tehtäisiin kirja.

Ei, tämän asian kanssa ei voi olla kaikille mieliksi. Niin se on. Lykkyä vaan kaikille, jotka jaksavat yrittää. :)

palava mieli kirjoitti...

"Niinkus nyt sullakin, Palava mieli. Tuskin näiden väitettyjen mysteerimammalahkolaisten tasolle taantuisit. :)"

Eihän sitä koskaan tiedä!!! Mietin aika useinkin mm. tuttien ergonomiaa ja juonin kaikenlaista salaista lapsettomien päänmenoksi (killerjyrä-lastenvaunujen prototyyppi on jo melkein valmis!)

*kaistapäistä hohotusta*

Saara kirjoitti...

Tuttien ergonomia on mielenkiintoinen. Olen miettinyt sitä taannoin. Mutta ei siitä sen enempää.

Se lastenvaunujuttu on kyllä kumma homma. Joillekin äideille voisi kyllä laittaa sen heippalapun menemään "katso eteesi". Nimittäin onhan niitä, jotka eivät tosiaankaan pysty keskittymään kuin siihen asiaan, että nyt kävellään ja työnnetään vaunuja. Toinen niistä on liikaa. Siis purkkaa ei ainakaan kannata näille tarjota, mutta ongelma on ilmeisesti ihan perustavaa laatua, koska iso osa äideistä pystyy keskittymään myös muihin liikkujiin. :)