Bloggareitten keskuudessa on ollut viime aikoina puhetta metabloggauksen loppumisesta ja yleensäkin blogien menestyksestä tai menestymättömyydestä. Liikkeellä on myös meemi, jonka tarkoituksena on tuoda esiin alle 25 tilaajan blogeja, joita kukanenkin seuraa. Minua se ei tilastorajoitteisena liikuta, enkä sen vuoksi hirveästi edes hihku. Tässä maassa ei yksinkertaisesti tunnu riittävän lukijoita kuin niille ikiaikaisille blogeille, jotka on perustettu juuri ennen suurta ryntäystä. Tuo ihmeellinen hegemonia kaipaisi kovakätistä ravistelua, sillä missään nimessä niiden suosio ei ole laadun tai edes viihtyvyyden tae. Se vain on langennut niille - niin kuin vanha kansa sanoi - kuin manulle illallinen. On ihan turha heidänkään tuudittautua siihen, että olisivat parempia kuin muut, koska eivät ole. Se on valitettava totuus.
No se metabloggausosuus tietty kolahti, ja olen huomannut, että yhteishengen luominen on murenemassa. Uskon sen liittyvän bloggaamisen arkipäiväistymiseen samalla tavalla, kuin ihmiset ovat historian saatossa yleensäkin tottuneet viestinnän ilmiöihin. Metablogille on silti yhä tyhjä paikka. Tekisi melkein sanoa, että Blogisanomat saa kuka haluaa. Sen tekeminen on kuitenkin yhtä helvettiä. Voi olla, että jokin miehinen porukka vastaavaa voisi joskus tehdäkin ja alkaa samalla mainostaa ja tienata rahaa. Naiset tekevät moisia urakoita ihan silkasta hulluudesta.
Silti ajattelen, että meidän pitäisi pitää yhtä. Ihan varmaa on, että kansalaissurinalismi tulee lisääntymään ja hajoittamaan valtamedian viestinnän kenttää. En edes tiedä, onko se hyvä vai huono asia ja lisääkö se demokratiaa vai pelkästään provosointia. Nythän juttu on niin, että mediaan mahtuu vain pieni osa asioista, jotka voisivat olla tapetilla. En tiedä onko ihmisillä edes resursseja jaksaa seurata muita asioita, kuin julkkisten elämiä, mutta siitä olen varma, että taloudelliset kysymykset määräävät sen, mistä meillä kulloinkin on mielipiteitä. Ja ne mielipiteet eivät välttämättä ole kovin tärkeitä tai hääppöisiä. Valtamedia voi seurata sievisten ja myllylöitten avioliittokriisejä tai sitten meneillään olevia päivänpolttavia kysymyksiä, jotka hukkuvat povipommien rintojen alle. Joka tapauksessa koko viisimiljoonainen kansa miettii avioliittojen kriisiytymistä yhtä aikaa median pakottamana tai tuijottaa jonkun tissivakoa. Ei ole varaa valita, kun joka paikka tyrkyttää kaksinaismoralistisia käsityksiään julkkiselämän hienoudesta tai tuhosta tai on sitä itseään eduskunnan kyselytunnilla. Onnelliset loput toki pistetään framille, mutta tuskin ne myyvät yhtä hyvin kuin kriisit.
Pakkohan siinä on jotakin kiinnostavaa olla, kun lehdet käyvät parhaiten kaupaksi silloin, kun jollakulla menee huonosti, mutta ei lähellekään samaan tahtiin, jos menee hyvin. Tästä aasinsillasta päästään vihdoin siihen yleisöä kosiskelevaan pointtiin, että bloggarit ovat jostakin syystä keskimääräistä kummallisempaa porukkaa, sillä niitä kiinnostaa julkkisten lisäksi kaikki muukin. Siksi on hirvittävän hieno asia, että blogeja tulee koko ajan lisää. Se kertoo muustakin kuin narsismista. Ja tämä on se asia, jota pitäisi tuoda enemmän esille, koska se on todellinen uhka kaupalliselle medialle. Me emme kerta kaikkiaan jaksa olla kiinnostuneita Kimi Räikkösen pimatsuista. Olemmeko me jotenkin vähäpätöisempiä kuin muut vai voisiko meilläkin olla sanavaltaa? Itse asiassa tämä on se asia, jonka takia metabloggauksen aikoinani aloitin. Esille mahtui paljon enemmän kiinnostavia asioita, kun niitä ei tarvinnut ajatella kaupalliselta kannalta. Median valta on aika läpinäkyvää ja eurothan ne sieltä pilkistää.
Saturday Classics – 14122024
4 päivää sitten
3 kommenttia:
No, se oli karkea yleistys. Toki joukossa on jokunen ylivoimainen verbaalikkokin, joten sinulla nyt ei ole paljon tehtävissä.
Mutta noin yleisesti ottaen suureen blogiryntäykseen osaaottaneet eivät ole tavallisilla päiväkirjoillaan siitä kultasuonesta enää samalla tavoin osaansa saaneet kuin ensin apajille ehtineet.
Periaattessa en siis valittanut tätä asetelmaa, vaan totesin sen olevaksi. Ei sitä kultaa kerta kaikkiaan vain ole kylliksi jokaiselle näin pienessä paikassa kuin tämä nettikin nyt siis on.
Minun blogistani on tullut aika suosittu, vaikka aloitin sen vasta viime marraskuussa. Joskus ennen viime joulua toivotin iloissani tervetulleeksi viidennen lukijan. Myös Hurmaava Itsemurha on ihan itsekseen kivunnut top-kärkeen. Vaan on tuo blogisuosio silti aika mystistä kyllä...
Totta, näitä todellisia tähtiä kyllä on, mikä kyllä sitten taas sieppaa meitä muita, jotka ei ehkä niin kovin suosittuja olla :)
Lähetä kommentti