Tämä on taas niitä päiviä. Joo. Just niitä. Herätys kello viisi, ilman aamupalaa juosten kuuden junaan, töissä yhtämittaista ravaamista puolitoista tuntia ja kahvitauko. Ajattelin sitten syödä vähän voileipää, mutta jääkapista nostamani kurkku roikkui kätösissäni ja osa siitä lässähti lattiaan ja leikkelekin lemahti. Ajattelin sitten, että mikäs tässä, vedetään sitten pelkkää reissumiestä. No se oli homeessa. Join kuitenkin sen kahvin kassalla. Mustana. Maito oli lopussa.Takaisin päin tullessa joku koppelo kailotti kännykkäänsä niin, ettei taaskaan tullut tenttikirjan lukemisesta mitään. Olin juuri oppinut uuden sanankin: Julkiso. Siis aktiivinen mediayleisö. Hyvänen aika, bloggarit muodostavat julkison, tiesittekös sitä. No, johan tässä on opiskeltu pari viikkoa, että kyllä tässä ny kelpaa rehennellä. Vaan siihen julkisoon se sitten jäi tällä erää. Se neitokainen nimittäin haukkui jotakin bloggaria ja vei keskittymiskykyni täysin. En vain saanut selvää, ketä se haukkui, kun se ei sitä enää maininnut. Se kailotti, että
- Mitä sekin sillä yrittää sanoa. Pelkkää sosiaalipornoa tollanen bloggaaminen.
Sitten se huusi siihen luuriin kaikki henkilökohtaiset asiansa aina poikaystävästä Töölön rottaongelmaan asti ja lähti. Mietittäväksi jäi, että mikä se nyt on sitä sosiaalipornoa.
Aloin lukea uudestaan, mutta nukahdin, hitto vieköön. Olin niin sekaisin viime tingassa herättyäni, että astuin kenkäni päälle ja kengännauha aukesi. Pysyin joten kuten pystyssä siihen asti, kun rojahdin junasta ulos. Sitten vasta kompastuin. Löin jalkani vielä matalaan kiveen, kun ilmeisesti ne koivet eivät nouse enää tarpeeksi. Lopuksi raahauduin kotiin.
Nämä ovat pieniä ongelmia. Viime aikoina on tapahtunut hirvittävästi ikäviä asioita. Ne tuntuvat jatkuvan ja ikävimmiksi käyvän. Useissa blogeissakin on ilmapiiri synkkääkin synkempi. Kovin lohdutonta on elämä. Niin yksinäistä kaikkialla.
Tekstit
17 kommenttia:
Ja kun maanantai alkaa tuolla tavalla, niin voi vain odottaa tiistaita...ja keskiviikkoa jne.
Olisi kyllä ollut hauskaa tietää, mistä blogista se neito meuhkasi.
Julkiso??? Eihän tuo voi olla suomea, eihän?
Joo, innolla odotan huomista, hehe.
Olisi minustakin. Harmitti vietävästi, kun se ei selvinnyt.
Kyllä. Julkiso on pitänyt keksiä sen takia, ettei aktiivinen yleisö ole oikeastaaan pelkkä yleisö, vaan se ottaa julkisesti osaa keskustelemalla. Ihme sana kylläkin.
Kuvaaminen on kyllä rentouttavaa puuhaa. Välillä on vaan nämä jalat niin arkana, niin kuin tänäänkin, ettei illalla kärsi koskettaa nillä edes lattiaa. Joskus yölläkin sattuu, kun peitto osuu jalkapohjaan. Ei näillä hirveästi kyllä kävellä muutoin kuin koiran kanssa ja sen kanssa ei voi kuvata. Tai voi, mutta niistä ei saa sittenm itään selvää.
Juttelin kyllä kärpäselle tänään, kun se meni komeroon, että tahtoiko se varmasti jäädä sinne loppupäiväksi, koska en aikonut enää avata sitä ovea tänään. Se tuli heti pois. Eilen kysyin leipäpussiin ängenneeltä ampiaiselta, että oliko sillä jokin ongelma. Oli kuulemma. Päästin sen pihalle ja se olikin ihan pihalla.
Hirvittävän masentavaa aikaa tämä on ollut, en kiellä. Eikä pelkästään minulle. Yleisesti ottaen pidän syksystä siihen asti, kunnes kaikki on harmaata eikä sitä lunta tule millään. Toisaalta se karuus on aika kaunista myös. Sitä ei vain ehdi näkemään, kun on pimeää mennen tullen. Ehkäpä se onkin pahinta, kun ei ole valoisaa aikaa lainkaan.
Syksyllä näkee oman kuolevaisuutensa. Kuvittelen joskus olevani koivunlehti, joka kesän ajan lehtivihreäänsä käytettyään lykkää sen takaisin puulle, kellastuu ja kuolee.
Aikamoinen yhteensattumus, Jussi. Nimittäin tuota olen kelannut itsekin.
Näin ei-bloggaajana kun tässä tulin juuri rannasta sisään (kaivoin siellä hautioni valmiiksi, heikolta tässä alkaa vähän kaikki meininki meikämannellakin tuntua), katseltuani syysmateen viimeistä uljasta hyppyä, kun se koki leukioida puusta pudonneen madon, mutta joutuikin ohiliitävän teeren kouriin, joka puolestaan putosi veteen ja hukkui kuollut saalis kynsissään.
Turhuuden tunnot siinä pinnalle eittämättä tulivat, ja olenkin kaikkien kanssa täällä yhtä mieltä siitä että kyllä tällainen sosiaalipornoisto kun bloggarit ja heidän hännystäjistönsä tarttis vaan kirvestä ottaansa.
Eiköhän oteta porukalla virrestä 238 Mua siipeis suojaan kätke, toinen säkeistö!
Hallelujaa, Tappinen.
Saaran pyhäkoulussä tänään aiheena Ihminen Jumalan pelinappulana.
Toivokaamme, että nämä tummat ja apeat mietteet myös auttavat meitä kasvamaan pelinappuloina.
Kannattaa ajaa autolla vesisateessa, laittaa stereosoittimeen joku requiem (itse käytän Mozarttia) itkeä kauniisti kyynelehtien ja laulaa "miserere, miserere". Jos ei muuta niin ainakin tulee elokuvauksellinen olo ja maskarat poskella hävettää supermarketissa niin, että takaisin ajaessa jo laittaa radiocityn.SITTEN vasta ahdistaakin.
Juu, minäkin ottaisin mielelläni lammastarran tuosta opettavaisesta kertomuksesta, jonka tarkoituksena oli saada sinutkin, Palava mieli, pohtimaan syvemmin ahdistuksen merkitysta, eikä kieroutuneesti iloitsemaan. Mutta syntiset iloitkoot, me lampaat kiristelemme hampaita.
Siis itse en ole koskaan oppinut tuntemaan hurskautta masennuksen hetkistä, vaikka luterilaisen kasvatuksen olen saanutkin. Ehkä joulukirkko ja suvivirsi ei sittenkään riitä kasvattamaan kerettiläiseen mieleen oikeaa kärsijän mentaliteettia.
Ja niinpä kun sitten ahistaa, tuntee syyllisyyttä sen sijaan että nauttisi kurjuudestaan oikein kunnolla.
Ah mitä rientoa! Toista se on taiteilijaelämä. Viime keskiviikko meni näin:
Kello soi 6:15, juna pohjoiseen 7:11. Matkalla tuli luettua kirjaa. Perillä 7:55, toimistolla 8:05, töitä kello 15:00 asti. Siitä autolla yhä pohjoisemmaksi, perillä 17:15. Parit nimmarit, kevyet tortillat ja esiintymisen odottelua kello 19:00 saakka. Haastattelut, omat ja muut. Kohti kotia 20:30. Perillä 23:20. Postin luku, hampaiden pesu, unta kuulaan.
Tai oikeasti, heräsin 12:00. Kirjoitin kello 16:00 asti. Join viinaa kunnes taju lähti. Unohdin viedä baskerin pesulaan ;)
Ah, kaikki karitsat ja lampaanmieliset. Tänään on ollut paljon parempi päivä! Olkaamme kiitollisia siitä. Maskarat ripsillä, baskerit päässä ja melodraamat takavasemmalla.
Ja nyt laulakaamme Soi kunniaksi Luojan.
Ja tänään Jeesus-kiiltokuvan saa Palava mieli ihastuttavasta ehdotuksesta veisata Pilvimuurista valo välähtää.
entä tämä ?
Kesäläinen.
Uusmaalaisena ristin kesälomalaiset ja mökkiläist uudelleen
Ahdistus on synnin palkka. Veisatkaamme.
No sepä hyvä, että on nyt termi kesälomaansa viettävälle mökkiläisellekin. Kesäläinen on aika hyvä.
Lähetä kommentti