torstaina, syyskuuta 21, 2006

Toisto on kaiken a ja o

Kaikki kolme lastani ovat kaikki olleet samassa koulussa ala-asteella. Nythän yksi on jo yläasteella, mutta nämä kaksi nuppua ovat vielä alakoululaisia. Viime vuonna skippasin miltei jokaisen vanhempainillan, koska kun on nähnyt yhden, on nähnyt ne kaikki. Tänä vuonna en kehdannut enää, eikä vanhempainilta tuottanut pettymystä. Samat asiat käytiin jälleen läpi, niin kuin aina ennenkin. Ne käydään läpi vuodesta toiseen. Mikään ei ole muuttunut sen jälkeen kun esikoinen oli ensimmäisellä luokalla. Lapset vaihtuvat, opettajat vaihtuvat, rehtorikin vaihtuu, jopa terveydenhoitaja on vaihtunut ja kaikilla on aina sama viesti. Opettajien mielestä lapset ovat huolimattomia ja unohtelevat asioita ihan liikaa. Rehtorin mielestä kirjojen lukeminen on kaiken a ja o. Jos ei ymmärrä kunnolla suomea, ei opi edes laskemaan. Nykyajan lapset vain ovat netissä tai pelaavat pelejä kaiken aikaa, eivätkä lue, eivätkä varsinkaan kirjoita, ja terveydenhoitajan mielestä lapset eivät nuku tarpeeksi. Joka vuosi samat ongelmat, joihin suuri osa vanhemmista kiljuen yhtyy. Vähän tuntuu siltä, että he ovat vain hakemassa hyväksyntää omiin ratkaisuihinsa. Ja samalla pääsevät mielessään arvostelemaan naapurin lapsia, jotka pelaavat vain, eivätkä lue kuin Aku Ankkaa. Periaatteessa taitaa olla niin, että juuri nämä vanhemmat tekevät ylevillä netti- ja pelikielloillaan lapsilleen karhunpalveluksen.

Se on tosin hienoa, että kaikki ovat huolissaan. Mutta joka kerta tuntuu typerältä istua siellä käsi poskella ja ottaa vastaan nuhteita ja varoituksia, kun omat lapset lukevat erittäin paljon, osaavat suomea ja jopa kirjoittavat tarinoita. Lisäksi ne nukkuvat hyvin ja unohtelevat asioita normaalisti. Ja osaavat käyttää tietokonetta. Paljon.

Voisin kyllä kuvitella, että niiden ongelmalasten vanhempia ei juuri vanhempainilloissa näy. Itse asiassa se on ongelma, eivät niinkään ne lapset. Jos vanhempia ei kiinnosta lastensa elämä, mitä edes voi lapselta vaatia.

Ja toinen asia, mihin on kai turha siinä tietokoneitten ja pelien vastaisessa hurmostilassa oleville ihmisille mennä sanomaan, on se, että ne lapset rakentavat itse omaa tulevaisuuttaan omanlaisekseen. Meidän lähtökohtamme on ollut aivan erilainen. Arvostamme äidinkieltä ja uskomme sokeasti siihen, ettei mistään tule mitään, jos jokainen ei kykene kirjoittamaan nelisivuista esseetä aiheesta Yksilöiden konkretisaatioiden yhdensuuntaisuus yhteisön arvosuuntauman kanssa. Pelkäämme pelien pilaavan lastemme aivot, kun tulevaisuudessa nykyajan lapset tulevat tarvitsemaan juuri niitä aivoja, joilla on paljon pelattu tai mesessä viestitelty. Se on heidän tulevaisuutensa, ei meidän.

Yksi hyvä puheenvuoro sentään siellä tilaisuudessa kuultiin. Eräs mies sanoi huolestuvansa todella vasta sitten, jos hänen lapsensa alkaa lukea Tolstoita samanlaisella intohimolla kuin nyt pelaa pelejä. Yhtenä iltana luin tyttärelle ihan piruuttani Dostojevskia. Hyvin kärsivällisesti tytär kyllä kuunteli, vaikkakin kärsivän näköisenä. Minä oikein esitin dialogin slaavilaisella riehakkuudella, mutta eipä se pitkälle riittänyt.
- Äiti! Lopeta! Ole kiltti ja lopeta. Mä en jaksa kuunnella.

Ai niin, olen tainnut kertoakin sen jo. Mutta...

10 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Ydin on juuri siinä, ettei vanheimpainillassa yleensä näy niitä vanhempia, joille saattaisi olla hyötyä vaikkapa terveydenhoitajan neuvoista.Ja syykin on usein hyvin yksinkertainen.; heihin on jo otettu useampaan otteeseen yhteyttä, ja ikävissä merkeissä. Niinpä ei ole paljon halua mennä "kuuntelemaan haukkuja".
Paras vanheimpainilta oli tyttäreni ylä-aste ajoilta (siis Italiassa, tähdennettäköön); luokan häirikön poissaolevien vanhempien kotiasioita puitiin oikein porukalla. Opettaja ei silmää räpäyttänyt, kun juoruttiin,taisi itse kertoa mehevimmät juorut. Ihan ei seksiongelmiin päästy, mutta vähän hirvitti: mitä minun perheestäni tultaisi puhumaan, jos sattuisimme olemaan poissa vanhempainilloista...itse asiassa otin riskin, ja jäin aktiivisesti pois. Italialaisilla opettajilla ei nähtävästi ole kovin suurta vastuuntuntoa vaitiolovelvollisuuden suhteen. Mutta jo vain, eikö olisi rattoisaa, jos vanhempainilloissa kuulisi parhaat juorut?

LPK kirjoitti...

Sitä isän rinnastusta Tolstoi - tietokonepelit en oikein käsittänyt.
Kun tiedämme, että tulevaisuus on lasten, emme tiedä, mikä se tulevaisuus on. Tietysti omista lähtökohdistamme yleensä tarkoitamme hyvää lapsillemme. Meillä on vain kova hinku tietää, mikä se lapsen tai yleensä toisen hyvä on.

Monessa samaa mieltä kuin tuossa edellä Sari.

Lasten vanhemmat tuntevat ja ovat tuntematta lapsensa toisin kuin muut ihmiset, esim. opettajat. Meillä Suomessa opettajat noin yleensä ovat nykyisin niin hienotunteisia, stressaantuneita, omaan rauhaansa vetäytyneitä, että helpompi sulkea silmänsä kuin tarttua asioihin.
Tarkkasilmäinen opettaja näkee paljon asioita, moni silti vaikenee. Muutos, muukin kuin murkkuiästä johtuva, näkyy lapsessa yllättävän selvästi. Avioeron, alkavan masennuksen tai nuoruusiän skitsofrenian ensi oireet, liian vähä nukkuminen, sukupuolisuhteiden aloittaminen jne. näkyy oppilaasta. Siis jos uskaltaa katsoa ja myöntää itselleen. Oppilasta kai tarkkailee sekä "omanaan" että vieraana.

Meidän klaanin vasta ripille päässyt on ruvennut lukemaan klassista kirjallisuutta, käymään "isosissa", viettämään viikonvaihteet seurakuntanuorissa, lakannut vitsailemasta "pyhistä asioista". On tilattu aika Jorviin.

Ai vielä: Suomessa kyllä tuo vaitiolovelvollisuus jopa työyhteisön eri jäsenten kesken on ainakin minun tuntemissani yhteisöissä niin rautaisen luja, että se haittaa yhteistyötä. Puhun kouluista ja terveydenhuollosta.

minh kirjoitti...

Minusta kun näyttää, että tuo pelaaminen on rikastuttanut laosen elämää huomattavasti. Tuntee tietokoneet, erottaa genret ja lajityypit kirjoissa, leffoissa ja peleissä ja osallistuu itse aktiivisesti, esim. pelipalstoilla ja muissa keskusteluun yms. On saanut kavereita ulkomailta ja puhuu kieliä luontevasti, lukee scifi-fantsukirjallisuutta intohimoisesti, kirjoittaa kirja-arvosteluja, piirtää anime-hahmoja ja omia sarjakuvia, suunnittelee karttoja, tekee omia leffoja videokameralla kavereiden kanssa ulkona, kirjoittaa omia tarinoita nettiin ja itselleen, osallistuu piirustus- ja kirjoituskilpailuihin, jotka liittyvät kiinnostuksenkohteisiin, haluaa harjoitella esim. jousiammuntaa roolipelien ja muiden takia, on luonut itselleen valtavan verkoston samanhenkisistä ihmisistä, meilaa ja viestittää, neuvoo vasta-alkajia ja moderoi jotain peliä tai palstaa.
nyt, kun rupeaa oikein listaamaan asioita, jotka liittyvät näihin paheksuttuihin ja turmiollisiin nykynuorten juttuihin, huomaan, miten paljon hyvääkin siinä on. Ja kaiken tämän lisäksi aikaa jää tehdä läksyjä, nukkua, laittaa ruokaa perheen kanssa, katsoa telkkaria vähän ja hillua ulkona kavereiden kanssa(lähinnä pelaamassa jalkapalloa tai leikkimässä mielikuvitusleikkejä). Koulu menee ihan tyydyttävästi, mutta olisi se aika pingottajalapsi, jos 13-14-vuotiaana koulu olisi sille maailman tärkein asia, johon panostetaan sataprosenttisesti.

Varsin tervettä menoa olen huomannut tuttavapiirin teineillä elämän olevan. Suurin osa harrastaa jotain ja suhtautuu elämään rennosti ja positiivisesti.

Vanhempainilloista minä kyllä lintsaan...
-minh-

Saara kirjoitti...

Aivan, Sari. Kyllähän se tietysti on niinkin, että kaikkien muidenkin tulee olla ongelmista kiinnostuineita, mutta näistä vanhempainilloista jää aika paska maku aina, vaikka itse kiinnittäisi näihin ongelmiin jo ihan omatoimisestikin huomiota. Sinne mennään ikään kuin koulun penkille takaisin ottamaan nuhteet vastaan kaikkien ongelmaoppilaiden puolesta.

Juoruilusta on vähän vaikeaa myöskään löytään mitään pointtia. Ehkä se Italiassa on toisenlaista. Jurouiluun tarvitaan tiivistä yhteisöä, että se kiinnostaisi :)

Liisa, emme tietenkään tiedä mikä se lasten tulevaisuus on. Ei mikään sukupolvi ole tiennyt. Tätä tulevaisuuttakaan ei kukaan voinut taannoin ennustaa. Kaikkea uutta on pelätty ja sitä vastaan on taisteltu yhteisen hyvän nimissä, mutta milloinkaan sitä taistelua eivät ole vanhemmat voittaneet.

Kyllä opettajat varmasti tarttuvat asioihin, jos pystyvät. Kyse ei nyt ollut siitä, vaan vanhempainiltojen järkyttävän negatiivisesta sanomasta joka kerta: Olette epäonnistuneita. Lapsenne ovat luusereita. Rehtori jopa neuvoi meille missä on kylän kirjasto. Ikään kuin tässä kolmen tuhannen asukkaan pienessä lähiössä meistä kukaan ei olisi sitä täällä nähnyt. Josko kirjojakaan.

No Minh, täysin samaa mieltä. Tuota minä juuri tarkoitin. Se on sitä maailmaa jo, jonka ne lapset hallitsevat jo nyt niin hyvin, että voivat sitten itse alkaa kehittää siitä jotakin muuta, johon meidän mielikuvitus ei edes riitä.

Anne kirjoitti...

Tästä keskustelusta heräsi kysymys: Mistä siellä vanhempainillassa sitten teidän mielestänne pitäisi puhua? Mikä saisi vanhemmat menemään paikalle, mikä olisi kiinnostavaa?

minh kirjoitti...

Jos vanhempainilloista saataisiin jotenkin välttämättömiä, tilaisuuksia, joita ei halua missata, niin kyllä joo. Siellä voitaisiin esitellä luokkien ja ryhmien projekteja, ei silleen ulkokultaisesti, että "laittakaa lapsenne meidän kouluun, meillä toimii taidekerho ja näin lahjakkaita tyyppejä meillä on", vaan niin, että vanhemmat näkisivät, mitä ne kersat oikeasti siellä laitetaan tekemään. Jos niihin asioihin, metodeihin ja muihin saisi vielä jotenkin vaikuttaa, niin olisi hyvä. Vanhempainillat kun tuppaavat olemaan joko haukkumissessioita tai sitten kaunisteltuja selityksiä luokkahengestä yms. Luokan ongelmat pitäisi todella ottaa esiin niissä kokouksissa ja antaa vanhempien osallistua, tutustuttaa vanhempia toisiinsa ja luoda jonkinlaisia siteitä koulun ja perheiden välille.

Minunkaan äitini ei käynyt vanhempainilloissa, kun siellä kuulemma kerrottiin vain luokan hikarin hienoista numeroista ja "mainiosta luokkahengestä" ja välillä haukuttiin oppilaita, jotka eivät osallistuneet kerhoihin ja luokkahengen rakentamiseen(kuten kiusatut ja luuserit, ulkopuolelle jätetyt jne).

Enimmäkseen siellä jauhettiin hienon eliittikoulun fantsuista perinteistä ja kerättiin rahaa joihinkin kalliisin kronikoihin ja opettajien eläkkeellelähtijäisiin.
-minh-

LPK kirjoitti...

Juu, noin yleisesti minunkin mielestäni vanhempainillat ovat kuolettavimpia tilaisuuksia joita tiedän. Mutta nimenomaan kuolettavia. Paljon niissä käyneenä en ole vielä koskaan kuullut mitään muuta kuin yleistä höpinää; esim. ketään en ole kuullut mainittavan nimeltä tai edes vihjeenä hyvänä tai huonona esimerkkinä.

Toisaalta tiedän, että eräissä Pohjois-Satakunnan pitäjissä saatiin pahaksi ryöpsähtänyt huumeongelma kuriin kodin, koulun ja poliisin yhteistyöllä. Tänä syksynä kutsunnoissa (88 syntyneet) ei enää havaittu nistejä.

minhin mainitsema tapa, että vanhemmilta kerätään opettajien eläkkeellelähtölahjarahoja on outo tieto. (Ranskalainen koulu? Steiner?)

Keskiverto eläkkeelle lähtijähän ei useissa laitoksissa saa yhtään mitään, ei kukkapuskaa, ei kädenpuristusta.

Saara, mainitsit kirjastonkäytön.
Sattumoisin osuin koulujen alkupäivinä kaksi kertaa kirjastoon niin, että luokkaa opetettiin tosi kädestä pitäen kirjaston tiloihin ja lainaamiseen. Molemmilla kerroilla jäin norkoilemaan joukon hännille ihan uteliaisuudesta.
Kumpikin luokka oli 14 - 15 -vuotiaita tyttöjä ja poikia. Toisessa porukassa oli poikia enemmän, se oli kirjastossa selvästi täysin ulkona olevaa jengiä. Vanhemmathan lapsen eka kirjastokortin hankkivat.
Ai juu, sattui siis Porin pääkirjastossa.

minh kirjoitti...

Juu,ja siskolle, joka kävi vielä sen kermapersekoulun lukion, tuli viidentoista vuoden jälkeen kirje kotiin, että anna rahaa uuteen hienoonkronikkaan. Opettajat olivat niin "rakastettuja", että eläkkeellelähtijöitä juhlittiin vanhempien rahoilla. Enolekatttkeramuttttakuitenkinnnnn....
-minh-
P.S. Ei ollu staikku eikä ranskis

Saara kirjoitti...

Anne, näin pitkällä aikavälillä jos joka kerta vanhempainilloissa puhutaan kunkin ikävuoden ongelmatapauksista, tulee tunne, että koko ikäluokka ja heidän vanhempansa ovat aina epäonnistuneet. Jos nyt karkeasti oletetaan, että ongelmatapauksia on se kolmasosa, (samat kenties, jotka stakesin tutkimuksen mukaan elävät Suomessa perheissä, joissa päihteet ja väkivalta ovat suuressa roolissa), niin mikä ylipäätään muuttuu? Viesti ei ole vanhemmille koskaan positiivinen.

Yritän kai tarkoittaa, että jos kaksi kolmasosaa lapsista ei ole ongelmatapauksia, niin kai heistäkin voisi jotakin puhua. Vai eikö heissä sitten ole mitään puhumista? Tämä on vähän niin kuin huonoa johtamista minun mielestäni.

Kyllä toki vanhempien ja koulun kanssa yhteisytössä voi saada ongelmia kuriin esim. huumeiden käytössä, mutta jos oma lapsi ei käytä huumeita, kannattaako koulun kanssa sitten tehdä mitään yhteistyötä, vai pitääkö ottaa lainaksi naapurin huumelapsi, jotta voi tätä yhteistyötä käydä.

Saara kirjoitti...

Itse asiassa tuo Minhin mainitsema esimerkki on sitten sieltä toisesta ääripäästä. Jos vanhempainillat olisivat hikarikeskeisiä ja painottuisivat heidän kehumiseensa, asetelma olisi aivan yhtä väärä.