lauantaina, syyskuuta 16, 2006

Muuttuuko ihminen?




Koululaisen kylkiäisenä sain Anna-lehden, jonka kannessa komeilee kirjailija Anna-Leena Härkönen. Otsikko kertoo Anna-Leenan sanoneen "Nainen haluaa aina muuttaa miestä".

Mielestäni jokainen ihminen haluaa muuttaa toistansa ja periaatteessa koko maailmaa mieleisekseen; vanhemmat yrittävät muokata lapsistaan kuuliaisia, opettajat oppilaistaan fiksuja, kriitikot ohjata kirjailijoita, asiakkaat myyjiä, bloggarit bloggareita... Muutamme koiramme ja kissamme sisäsiisteiksi ja parhaimmillaan yritämme muuttaa naapureitamme käyttäytymään siten, että meillä itse kullakin olisi mukavampi olla, mistä kertovat vaikka ne heippalaput. Muuttaminen ei mitenkään ole pelkästään naisen ominaisuus, kuten karuimmillaan voi helposti todeta vaikka perheväkivaltatilastoista.

Miksiköhän toimitus onkin päättänyt nostaa naisen ja miehen vastakkain tässä asiassa ja miksi juuri se on esitetty viisautena tai väittämänä, (mistä minä tiedän kumpana)? Outoa. Miksi Härkönen sanoo niin kuin sanoo? Miten ihmisellä voi olla niin sokea piste, että se väittää sisätekstissä jotakin näin hölmöä: "Nainen haluaa muuttaa miestä, ei mies niinkään naista. Miehet antavat meidän olla." Onpa ollut harvinaisia miehiä Härkösellä, helmiä oikein, yksiä miljoonista ja silti on pari kertaa eronnut.

Ehkä miesten ongelmana on se, etteivät he tiedä pitäisikö naisen olla se äiti, vaimo vai huora, milloin mitenkin, eikä naisen ole aina helppo luovia siinä välissä tai muuttua mieleiseksi juuri miehen tarpeen niin vaatiessa, mutta kyllä minä väitän, että niin miehet kuin naisetkin yrittävät muuttaa toinen toistansa. Kun asuu yhdessä toisen ihmisen kanssa, yrittää löytää sellaisen tilan, jossa voisi tuntea olonsa mukavaksi. Jo pelkästään "älä nalkuta" on toisen ihmisen muuttamista.

Pitkä epämukavuus syö niin miestä kuin naista, ja vaikka itse yrittäisi muuttua ja tyytyä niihin olemassaoleviin olosuhteisiin, pidemmän päälle se vaatii niin paljon työtä ja uhrauksia, että sitä väistämättä alkaa vaatia myös toiselta osapuolelta jonkinlaisia muutoksia ennen kuin alistuu toisen hirmuvaltaan täysin tai lähtee. Eikä se muuttumaan vaatiminen aina edes ole kohtuutonta. Kyllä ihminen pystyy edes yrittämään muutosta, mikäli siihen on jotakin tarvetta tai aihetta. Paatuneet paskiaiset eivät siihen koskaan löydä kylliksi motivaatiota ja parisuhteissa mitataankin monesti vain sen toisen osapuolen muuttumisen elastisuutta ja muutoksen pysyvyyttä. Julmaa.









Elämä on muutosta. Me muutumme koko ajan, olemme liikkeessä ja kokemusten perusteella muutumme toisenlaisiksi, riippuen siitä, millaisiksi olemme jo muuttuneet ja kuinka tyytyväisiä pystymme olemaan siihen tilanteeseen siinä hetkessä missä kulloinkin elämme. Kirjailijalta toivoisin aina laajempaa näkemystä, enkä niinkään näitä mustavalkoisia, omien muuttujiensa tuloksena syntyneitä kökköjä lausahduksia. Ne vievät liikaa uskottavuutta, ja joka kerta mielenkiintoni kirjoja kohtaan vähenee kirjailija kerrallaan. Muutoin Anna-Leenan haastattelu oli hyvä ja mielipiteet ansiokkaita.

22 kommenttia:

--KATA-- kirjoitti...

Täsmälleen samaa mieltä. Minä ainakin pyrin tietoisesti muuttaamaan itseäni positiiviseen suuntaan, joskus vaikeaa, mutta niinhän kaikki uuden oppiminen on. Ihmiset, ketkä eivät pysty/halua muuttua, ovat laiskoja. Kun eihän mikään itsestään muutu, olen lähinnä kiitollinen miehelle, kun hän ystävällisesti pyytää minua olemaan nipottamatta, ei kai kukaan halua olla nipo.

Härkönen kirjailijana on mielestäni loistava.
Ja älä Saara hyvä lue Anna lehteä!

medis kirjoitti...

Aiheesta en osaa sanoa mitään, kun en niin kauheesti osaa tuota mies-nainen -ajattelua.
Mutta Anna-Leena Härkönen on hauska. Koskaan ei tiedä mitä sen suusta pulahtaa, ei se tunnu aina niin kauheesti miettivän ennenkuin puhuu. Se on vähän niinku blogit!
Mutta "I love you just the way you are", tai "don't go changing" -tyyppinen ajattelu kyllä vähän sotii itsensä kehittämis-ajattelua vastaan.

Obeesia kirjoitti...

Jos Härkönen on kuunnellut liikaa laulua Koskaan et muuttua saa.

Siinähän laulaja pyytää:"Ole sellainen vain, jonka nähdä mä sain, ole muisto mun nuoruudestain."

Saara kirjoitti...

Siis, niin, just Kata. Myös yksin ollessaan ihminen pyrkii muuttamaan jotakin, vaikkapa vain sitä yksinäisyytensä kestämistä tai sen muuttamista parisuhteeksi. Ja sen jälkeen sitten sitä toista ihmisistä sen verran siedettäväksi, että sen kanssa voisi elää, ja itseään siten, että vuorovaikutus sen toisen ihmisen kanssa pysyisi mahdollisimman rauhanomaisena. Joillakin kyllä tyyli on sinne toiseen suuntaan ja silloinkin sitä toista yrittää muuttaa itselleen tappelupukariksi.

Tuo nipo on hyvä esimerkki siitä, että yleensä pitkään yksielänyt on aika hemmetin nipo. Kukaan ei ole pyytänyt sitä muuttumaan toisenlaiseksi, eikä sen ole tarvinnut tehdä miellyttävyytensä eteen mitään. Silloin sitä nipottaa muille, kadulla kulkeville nuorille, pihalla mekastaville lapsille, naapurille...

Medis, tuo oli hauska: "Se on vähän niinku blogit!" Ja joo, esim. se biisi "hei älä koskaan ikinä muutu" on sekin eräänlainen vaatimus muuttaa toista ihmistä, sillä juuri toisen kanssa läheisessä vuorovaikutuksessa me väistämättä muutumme ja tuossa biisissä se muuttuminen kielletään. Miten toinen reagoi tekemisiimme ja sanomisiimme vaikuttaa tahtomattamme siihen, miten seuraavilla kerroilla valitaan sanamme. Usein toistettuna siitä tulee tapa ja yhtäkkiä se on muuttanut ajatteluamme ja sitä myöten meitä. Sen biisin sanat ovat aina ärsyttäneet, sillä siinä automaattisesti tulee ajatelluksi, miten nuori mies haluaa tyttöystävänsä aina pysyvän samanlaisena pienenä ja suloisena, taipuvaisena ja herttaisena riippumatta siitä, miten tämä mies aikoo tyttöystäväänsä jatkossa kohdella.

Saara kirjoitti...

Ai jumatsuide, Obeesia. Just toikin biisi vielä. Äääää....

Saara kirjoitti...

"Yksielänyt" on mun yks uus termi ja tarkoittaa yksin elänyttä ja vain sitä yhtä elämäänsä elänyttä ihmistä. Joo.

setäs kirjoitti...

Auts, olen paatunut paskiainen, siks mun ei tarttekaan muuttua. Mut siis pohjimmiltaan ihmiset ei ole paljoa muuttunu tuhannessa vuodessa, ja se on ehkä promilleja mitä sitä pystyykän muuttumaan, se kitka on niin kova ja aivot on ihmisen konsevatiivisin elin jos ei lasketa mukaan... no.

Saara kirjoitti...

No hmph. Ihminen pysyy ihmisenä, muuksi se ei voi muuttua. Ei esimerkiksi humanoidiksi, joka jossakin eteerisessä usvassa jakaa tunteettomana oikeudenmukaisia tuomioitaan. Mutta yksilötasolla muuttuminen on selviö, enkä tarkoita muuttumista pahasta hyväksi, vaan muuttumista ihmisenä erilaiseksi. Ei setäkään ole enää sama kuin oli viisi vuotta sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Musta tuntuu, että Härkönen on oikeassa noin keskimäärin. Ja mitä tulee ihmiseen niin se taantuu. Eikä siinä ole esim. oikein mieltä, että yrittää kehittää hirveesti itseä ja siten kuitenkin kohta kuolee pois ja kaikki kehitys ja muutos meni aivan hukkaan siinä mielessä. Tietenkin eläessä voi olla joillekin jotain hyötyä muuttumisesta, mutta voi olla haittaakin ja usein on. Paras siis elää yksin. TAi sitten ei.

Hb

Saara kirjoitti...

Hubis ei nyt sisäistänyt koko juttua. Miehenä et kyllä pääse tästä pälkähästä näin vähällä, vaikkakin varmaan se on hirveän hurmaava tuo Anna-Leena, kun antaa miehille tällaisen ansaitsemattoman synninpäästön.

Ensinnäkin Härkönen on kyllä väärässä. Ihminen muuttuu koko ajan, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Ei ole mitään naismuuttajaa, joka yrittää muuttaa miestä, vaan naisen ja miehen välinen vuorovaikutus vaikuttaa erityisen paljon siihen miten ja mihin suuntaan me muutumme. Esimerkiksi jos nainen tekee perheessä kaikki työt ja mies makaa kaiken päivää sohvalla, mies ei todellakaan halua muuttaa naista , vaan hänestä on mukavaa, kun joku tekee ne kaikki työt. Mutta samalla naisesta kasvaa vähitellen katkeroitunut ja nalkuttava akka, vaikka hän ei sellainen alunperin olisi ollutkaan eikä sellaiseksi tulisi, jos mies osallistuisi arkirutiineihin. Miehen käytös vaikuttaa joka tapauksessa, vaikka se ei suoraan mitään sanoisikaan.

Ärsyttää tollanen Härkönen on oikeassa, jos ei edes mieti mitä sanoo.

En siis tarkoittanut mitään henkistä kehitystä pahasta hyväksi tai negatiivisesta positiiviseksi tai toisinpäin, vaan MUUTTUMISTA toisenlaiseksi.

Saara kirjoitti...

Ja sen jälkeen alkaa mieskin ärähdellä ja reagoida siten, että pyytää akkaa olla nalkumatta ja sitä kautta yrittää saada naista muuttumaan takaisin sellaiseksi, joka oli ennen kuin paloi loppuun ja alkoi nalkuttaa.

lha64 kirjoitti...

Kyllä se on niin, että manipulaatiota, sekä tiedostamatonta että tiedostettua, tapahtuu joka parisuhteessa. Toiset ovat dominoivampia kuin toiset.

En osaa sanoa kummat yrittävät enemmän muuttaa kumppaniaan, miehet vai naiset. Kaikkea manipulaatiota en myöskään osaa pitää negatiivisena. Saattaa nimittäin olla niinkin, että muutosta tapahtuu myös parempaan suuntaan, molempien osapuolten mielestä.

On myös hyvä ymmärtää ja muistaa, että muuttuminen parisuhteessa ei johdu ainoastaan itsestä ja puolisosta, vaan työasiat/kaverit, ystävät, harrastukset, lapset, muut sukulaiset, opiskelu, kemialliset ärsykkeet (viina, tupakki, lääkkeet yms.) voivat olla suurina vaikuttimina.

Kertokaa muuten joku minulle, miksi hakattu vaimo sitkeästi yhä pysyy suhteessa, eikä häivy. Perheväkivaltaan syyllistyvän miehen (joskus myös vaimon) käytös on raukkamaista ja kaikin puolin tuomittavaa, en siis missään nimessä puolustele kusipäisiä nyrkin käyttäjiä. Ihmettelen vaan kovasti, miksi joku antaa pahoinpidellä itseään toistuvasti antaen ulos päin sellaisen kuvan, että kaikki on ok, vaikka elämä onkin yhtä helvettiä.

Sattumoisin eilen lukaisin Härkösen haastattelun, mutta taisi olla aika mitäänsanomaton juttu, kun en muista siitä pätkääkään.

Saara kirjoitti...

Joo, no toki kaikki muukin muuttaa meitä. Ja siitä kai niitä ristiriitoja parisuhteeseen eniten tuleekin. "Kasvetaan erilleen", mikä kuulostaa kyllä kamalalta kliseeltä, vaan onhan se tottakin, kun harrastukset ja ystävät vievät puolisoa kauemmaksi sekä käytännössä että sitten joskus myös sisäisestikin.

Ajattelin noita kemiallisiakin aineita, mutta niiden vaikutus on niin ilmiselvää.

Pahoinpidellylle (myös henkisesti) on muodostunut tietynlainen käsitys itsestä, kun jokin käytöksessä tai puheessa on aikaansaanut tekijälleen rangaistuksen. Sitä alkaa itsekin uskoa omaan huonommuuteensa ja ihminen pyrkii aikansa ohjaamaan itseään siihen suuntaan, ettei aiheuttaisi enää niitä väkivaltakohtauksia. Siinä alemuudentunteessa on kovin vaikea enää uskoa parempaan, kuin mitä ihmiselle sillä hetkellä on tarjolla, eikä ole enää rohkeuttakaan, josko voimiakaan. Monesti syyt ovat vielä moninaisemmat, kun ero ja lähteminen eivät yleensä koske pelkästään kahta osapuolta, vaan lapsia ja niiden kotia sekä toimeentuloa. Kyseeseen kun yleensä tulee myös kotoa muuttaminen ja kaikki muu suuri, jotka näyttäytyvät lähes ylitsepääsemättömiltä esteiltä, sillä ihminen voi parisuhteessa eläessään kuitenkin rakastaa myös perhesuhdettaan, siis sitä yhteisöä missä elää ja sitä kotiaan. Jättäessään joko henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan syyllisen ihmisen, hän joutuu jättämään myös kaiken muun itselleen arvokkaan. Ne ovat isoja asioita, joiden eteen voi pitkäänkin yrittää muuttaa ainakin itseään siten, ettei väkivaltatilanteita enää syntyisi.

Ulkopuolisen on aina niin helppo sanoa, että lähde, mutta ihmisen on kovin vaikea uskoa parempaankaan tai edes siihen, että olisi hitusenkaan onnellisempi ilman toista ihmistä, kenties pienipalkkaisena lastensa yksinhuoltajana pienessä asunnossa.

Todistettavasti on käynyt myös niin, että hoidosta on ollut apua väkivaltaisille miehille. Heistä vain niin harvat suostuvat myöntämään ongelmansa ja hakeutumaan hoitoon.

Moni myös uskoo, että väkivaltainen ihminen on läpensä paha, eikä koskaan muuksi muutu. Minä en tiedä, mutta ainakin olen nähnyt sellaisen ihmeen, että toisessa suhteessa väkivaltaisesti käyttäytynyt mies on uudessa suhteessaan muuttunut tyystin väkivallattomaksi.

terv. Saara, joka ei saa omia kommenttejaan tulemaan läpi

Saara kirjoitti...

Ai nyt sainkin. Hö.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa siis Härkösen lausunto minusta siis vaikutti oikealta. En minä nyt sitä jaksa varsinaisesti miettiä heh heh. HAvaintojeni mukaan naiset kuitenkin yleensä vaativat miesten tekevän enemmän juttuja kuin miehet taas naisten. Siinä saattaa olla evoluutiopsykologista pohjaa, mutta en nyt jaksa ottaa siitä selvää. Miehet ovat luonnostaan laiskoja siis, kuten leijonat. Miehet vaativat naiselta sitä yhtä asiaa ja naiset taas eivät anna ennen kuin miehet ovat tehneet tarpeeksi jutskia naisen ja perheen hyväsksi tai jotain ha ha.

Hb

Saara kirjoitti...

Voi voi. Eipä siellä nyt oikein ajatus etene. Ajattele vaikka passiivista vaatimista. Kun kukaan muu ei tee, naisen on tehtävä, tai torakat valtaavat talon, sillä aikaa, kun leijona kuseksii reviirillään. Nälässähän ne siellä laumassa ilman naaraita olisivat kuitenkin.

Eli siis... oijoi... väsyttää jo. Taidan olla sanonut kaiken, mutta tarkoitan siis vuorovaikutsta, jossa asioihin reagointikin on jo signaali. Reagoinnilla tarkoitan viestintää, eli jos nainen yrittää patistaa miestään tekemään jotakin, ja mies raapii muniaan samalla kun katsoo televisiota, eikä vastaa kuin murahtamalla, on se sekin jo melkoisen turhauttavaa pidemmän päälle.

palava mieli kirjoitti...

Mää en jaksanut kaikkia kommentteja lukea läpi, laitoin mielijohteesta Coldplayn "Fix You"n soimaan ja päätin halata Sinua, Saara. Sinä tuoksut ihmiselle. Voisin ainakin kuvitella.

Saara kirjoitti...

Huomenta, Palava mieli. Kiitos. Tuo oli kyllä nätisti sanottu.

Anonyymi kirjoitti...

Joo siis olen pysähtynyt tämän perusristiriidan äärelle, mikä saattaa vaikuttaa miesten ja naisten yhteiseloon, miten sitten lie noilla muilla yhdistelmillä. Tavallaan samaa teemaa voi lievästi fantastisena löytää viimeaikaisesta laajasta fiktiotuotannostanikin :-D.

Hb

Saara kirjoitti...

No juu, heh he. Kovin "seisahtuneitahan" ne juttusi ovat viime aikoina olleet.

sivuaskel kirjoitti...

Luin just junassa, mökiltä tullessa, Oulun läheltä, Kempeleeltä lähteneen Härkösen jutun Anna-lehdestä. Hyvä kirjoittaja, mutta jotenkin häiritsee ylimitoitettu narsismi. Parempi kun en kirjoita enempää.

Saara kirjoitti...

Heh, no älä :)