Olen minäkin varsinainen pönttö. Tähän asti olen kaukolainannut kurssikirjat pikkuruisesta kirjastostamme ja maksanut jokaisesta sen neljän euron maksun saadakseni sillä lailliset pari viikkoa lukuaikaa kustakin, mutta tänään samalla kun hoidin työpaikan juoksevia asioita, ja kävin heittämässä hinnoittelukoneen huoltoon, ajattelin pikaisesti etsiä Kansalliskirjaston ja hankkia itselleni Helka-kortin, jotta saisin kurssikirjat lainaan ilman jatkuvaa sähköposti- ja tekstiviestihässäkkää kylän kirjaston väen kanssa ja ilman niitä maksuja. Eihän se nyt paljon ole, mutta kun kerran maksaa sen neljä euroa, niin sillä rahallahan ne pitäisi saada jo omaksi (joo, minulta on hieman mennyt tämä kirjojen hintakäsitys persieelleen, mutta hyvästä syystä).
No niin, tiesin suunnilleen, missä päin se Kansalliskirjasto on, ja vaikka olen asunut täällä pääkaupunkiseudulla nyt toistakymmentä vuotta, en ole eläessäni käynyt siellä päinkään. Niinpä lähdin köpöttelemään jonnekin sinne, missä arvelin sen olevan. Palauttelin mieleeni miltä Kansalliskirjasto postikortissa näyttää ja taapersin positiivisin mielin katua ylös, kunnes erään harmaan rakennuksen seinässä luki Helsingin yliopisto ja toisella puolella katua Helsingin yliopistokirjakauppa. Ihmisiä tuli ovista ja ne jatkoivat matkaansa päämäärätietoisina paikasta a paikkaan b. Äkisti minua alkoi hirveästi hävettää. Siinä minä köpötin posket punaisina ja kaksoisleuka keikkuen niiden viisaiden ihmisten keskellä kuin mökin muija turkoosi kaulaliina tiukasti kaulan ympärillä, vaikka lämmintä oli varmaan 20 astetta. Aamulla oli kamalan kylmä, eikä sieltä maan alta lähtiessä koskaan tiedä, millainen sää ulkona mahtaa milloinkin olla. Sillä hetkellä minusta tuntui, että siihen varjoisaan risteykseen lankesi ilmapiiri, jossa tunsin itseni kertalaakista sivulliseksi. Yritin olla puhumatta itsekseni, koska alan tehdä sitä aina, kun menen päästäni sekaisin. Monesti yllättän itseni tuolla ihmisten ilmoilla kulkeissani nauramasta omille jutuilleni, jotka olen luultavasti kertonut vielä ääneenkin.
Kirjastoa ei käsittääkseni näkynyt, joten käännyin sitten äkkiä oikealle, että pääsisin pian pois häpäisemästä itseäni. Tilanne paheni. Taas toisenkin rakennuksen ovessa luki Helsingin yliopisto ja viisaita ihmisiä, parrakkaita miehiä ja nättejä naisia tuli ja meni, enkä minä tiennyt missä olin. Käännyin seuraavasta vasempaan ja tulin suurelle aukiolle, jonka toisella puolella näkyi Kansalliskirjaston näköinen rakennus, mutta se kyllä vaikutti käsityksiini nähden ehkä hieman liian suurelta. Aukion toisella puolella oli valtava valkoinen kirkko ja jumalattomia patsaita. Säilyttääkseni hieman kunnioitusta muitten silmissä, aloin esittää turistia ja kulkea kohti kirkkoa henkeä haukkoen. Kirosin, kun kamera jäi aamulla kotiin, eikä känny olisi toiminut uskottavasti turistinesittämisvälineenä. Samaan aikaan yritin pälyillä, näkyisikö missään Kansalliskirjastoa, mutta ne kaikki rakennukset olivat samanlaisia, kellertäviä seiniä, koristeellisia ikkunaruutuja ja niiden julkisivua juhlistivat valkoiset korkeat pylväät kullattuine koristuksineen. Voi pojat. Olin aivan hukassa. Mutta hemmetin kauniissa hukassa.
Keräsin vielä rohkeutta erään kellertävän, pylväikköisen kupolirakennuksen vierellä, mutta en uskaltanut ylittää tietä, sillä rakennus oli siihen kuvakulmaan nähden minkä minä olen nähnyt mahdottomassa paikassa ja sen oven edessä oli niitä parrakkaita miehiä tupakoimassa, enkä minä kehdannut mennä lukemaan, sanottiinko siinä pienen pienessä kyltissä Kansalliskirjasto. Rakennus näytti jopa sopivan kokoiselta Kansalliskirjastoksi, mutta omasta mielestäni en ole muka koskaan kuvista huomannut kupolia sen katolla ja sitä paitsi minusta se ovi oli ihan liian pieni Kansalliskirjaston oveksi. Minulla on siis olemassa oville alitajuinen kokokriteeri, jota juuri tämä ovi ei vastannut. Sanoin sen varmaan ääneenkin. Vähän aikaa pyörittelin silmiäni miettiväisen näköisenä, koska sen kupolin olemassaolo alkoi tuntua mahdolliselta. Melkein pysähdyin, askeleeni olivat epämääräisiä, yksi sivulle, toinen eteenpäin, kolmas haparoimassa kesken matkan... Olen idiootti. Mitähän minä siellä sisällä olisin sitten sanonut. Saako täältä niitä Helka-kortteja?
En millään voinut häpäistä itseäni enää yhtään enempää, joten ylitin tien vasta vähän myöhemmin ja jatkoin muina miehinä katua alas, vähän niin kuin että just tästä minun pitikin mennä -ilmeellä. Sitten päätin jo ajoissa kääntyä seuraavasta vasempaan, jotta minun kääntymiseeni ei kukaan vain vahingossakaan kiinnittäisi mitään huomiota. Pian ohitin tomerasti oven, jossa luki Helsingin yliopiston kirjasto, mutta minusta se oli väärä kirjasto tai ainakin väärä ovi, ja ilman muuta ehdottomasti vääränkokoinen ovi ainakin, joten jatkoin katua alas ja lähdin lompsimaan rautatieasemaa kohti. Neljä euroa per kirja ei tuntunut enää missään.
How to Survive November 2024 – 21
4 tuntia sitten
Tekstit
21 kommenttia:
On vaikea kuvitella, että sinä Saara, jota pidän rohkeana tyyppinä, olet jättänyt selvittämättä Kansalliskirjaston paikan! Voiko olla tottakaan?
Niin, ei sitä ymmärrä, mutta semmoinen häpeän henki mun päälleni siellä nyt lankesi. Ihan olin eri porukkaa.
Höh. Huomenna mars takaisin! Ne parrakkaat miehet ovat vain unohtaneet höylätä, ne nätit naiset ovat vain harhaa. Ei sinulla ole kaksoisleukaa.
Höh.
Nih.
No voi jumprahuiti. Ha ha ha haaa hah hahha hhaah ei voi olla noin hauska. Haa haa haha on se. Epistä. Siis stadissa ees taas hortoilu on vielä paljon hauskempaa kuin landella katolla ylös alas poukkoilu. Mutta eikö se Yliopiston kirjasto ole aivan passeli. Kansalliskirjasto ainakin kuulostaa joltain pölyiseltä arkistolta vaan.
tv
Hb
Voi Saara, vastaavassa tilanteessa - ja voi veljet että niitä on usein - minä ajattelen: "Kumpikohan pelkää enemmän toista: nuo parrakkaat herrat ja kauniit naiset tätä mökin muijaa vai tämä mökin muija niitä?" Niijjust! Tulta mun^köh^päin vaan! Ja oikeastaan ihmiset ovat kivoja, etenkin jos niiltä kysyy jotain, jonka ne tietävät ja saavat päteä siten. (Me mökin muijat olemme vähän perkeleellisen ovelia.)
Voi teitä rakkaat avuliaat ihmiset. Enhän minä enää millään kehtaa, jos en saa saattajaa, joka kertoo, että sanot näin... ja toistaa sen tasaisin väliajoin ja perillä näyttää, että tuossa on ovi, menet siitä ja sanot niin kuin sovittiin. Ja minä nyökyttelen koko matkan tiskille asti ja toistan, mitä piti sanoa... vähän niin kuin se "jag heter Antti Pitkänen" -tyyppi... ge mig Helka-kortti. Ja sitten joku ihana kirjastotäti on siellä vastassa ja sanoo, no hyvvee päevee, käykeepä peremmälle.
Ei mulle kyllä yhtään tullut mieleen, että joku voisi pelätä minuakin. Ohari! Ei voi. Mähän olen niin hahahhaa... söpö.
Ja eikös kurssikirjakirjasto ole siellä entisen Pukevan yläkerrassa (mikä Kodin ykkönen siinä nyt onkaan), Kaisaniemessä? Luulisin että sieltä noin ensisijaisesti kannattaisi etsiä tenttikirjoja.
En ole kuullutkaan. Jotenkin liitän sen Helka-kortin hakemisen just tähän Kansalliskirjastoon. Että koko kansa saa sieltä kortin tarvittaessa. Haha.
Saara, eräs Kansalliskirjaston virkailija ehdotti sinulle jo vuosia sitten opastusta Kansalliskirjastoon ja yliopiston kirjastojärjestelmään, Helka-kortistakin oli puhetta.
Sinun on tosiaan parasta mennä sinne Opiskelijakirjastoon ja hankkia kortti sieltä.
Mä olen joskus käynyt palauttamassa kaverin kurssikirjoja just siellä entisessä Pukevassa, nykyisessä Anttilassa, siitä vuorikadulta sisään.
Mutta tiedän tunteen, kun tajuaa yhtäkkiä, että ei kuulu paikkaan ja on ihan vääränlainen, sitä hävettää, että on edes ajatellut menevänsä ihan pokkana jonnekin häpäisemään itsensä. Vaikka tunteessa ei olisi mitään perää, niin ilkeä fiilis se on kuitenkin.
Ota nyt vaan kato reittiopas auki ja katso kävelyreitti töistä sinne kirjastoon. Mustat lasit päähän, niin ei tunnu missään.
-minh-
Voi Saara! Erittäin tuttu tunne, minulle tulee noita oloja silloin tällöin. Ohari on niin oikeassa. Ne partatyypit ovat varmasti yhtä pelokkaita.
Kummaa miten ihmisen mieli toimii välillä. Joskus työasioissa tapaan jotain uusia tyyppejä ja muutun ihan epävarmaksi ja olen varma, että henkilöt ovat kamalan itsevarmoja, ehkä jopa ylimielisiä. Myöhemmin, joskus kuukausien jälkeen, sitä sitten tajuaa, että ne olivatkin vielä epävarmempia kuin minä, ja luulivat vielä kaiken huippuna minua ihan tosi cooliksi tyypiksi. Ja minä vapisevalla äänellä puhuin katsomatta ketään silmiin.
Sylvi, kyllä mä sen muistan. Meinasin jo sille virkailijalle eilen soittaa, että missä pirussa se kirjasto niinku fyysisesti piileksii!
Minh, mustat lasit! Mä olen ihan kärpäsen näköinen mustissa laseissa. Hih, sitten niillä vasta hauskaa olisi ollut.
Hestia, okei. Siis Fabianinkatu ja Vuorikatu. Okei... Voi kauheeta. Huhhuh. Mä menen, kunhan taas ennätän joskus. Hyvät ohjeet.
Kata, susta kyllä saakin aika coolin vaikutelman näin netissä, mutta joo, tuolla livenä kulkiessa kaikki on toisin.
Voi Saara, kun sinä niitä nuoria julleja ja tytsejä säikähdit. Niillähän on korvantaukset vielä ihan märät vaikka jotkut niistä luulevat vain tietävänäs kaiken kaikesta, mutta eivät tiedä.
Huomenna menet takaisin ja hankit sen lainauskortin. Me ollaan sun tukenas, muista se, Saara. : )
Puhelinluettelossa on muuten tosi hyvä kartta. Se kourassa (siis se kartta!) on tullut seikkailtua eräänkin kaupungin kaduilla. Myös sitä kurssikirjastoa olen joskus aikoinaan etsinyt. Ainakin silloin se oli Helka-hotellin vieressä.
Ei saa ihmisiä eksyttää. Turha hakea Helka-hotellin vierestä. Kaisaniemen Kodin Anttila on Opiskelijakirjaston lähinaapuri. Sitten vain tiskille kertomaan, että haluat Helka-kortin.
Sylvi, miten niin eksyttää? Huomasitko menneen aikamuodon? "Myös sitä kurssikirjastoa olen joskus aikoinaan etsinyt. Ainakin silloin se oli Helka-hotellin vieressä."
Ja siitähän on kulunut kauan. Odotas, kun lasken: 16 vuotta. Sen jälkeen en siellä ole käynytkään. : )Hestialta ja muilta on tullut hyvää, pätevää ja tuoretta tietoa. Minä vain muistelin niitä aikoja, kun aikoinani etsin kurssikirjastoa. Ja silloin se oli Helka-hotellin lähellä.
Heh, kiitos Louhi. Mä sanon kaikille, että turha esittää mitään.Mulla on kuulkaa niin paljon viksummat ihmiset tässä takana! Nih.
Ei sillä, Sylvi, niin olisi ollut väliä. Enhän mä ole koskaan mistään Helka-hotellista kuullutkaan. Kaisanimen Kodin Anttilan olen kyllä kerran nähnyt siellä tien mutkassa ja ratikasta vähän lähemminkin, kun menin hammaslääkäriin. Oikein juurihoitospesialistille meinaan, nääs. Kai mä sit sinne Opiskelijakirjastoon menen seuraavaksi, mutten yhtään tiedä milloin seuraavan kerran ehdin seikkailemaan. Kerron sitten, mitä siellä sanotaan, kun meikä lyö henkkarit tiskiin ja ärähätää, että se Helka-kortti tähän ja vähän äkkiä.
Niin varmaan.
Helsingin poliisi on vaitonainen Helsingin yliopiston kirjastossa hiljattain tapahtunesta välikohtauksesta. Poliisin jukisuuteen toimittamassa lyhytsanaisessa tiedotteessa todetaan tilanteen alkaneen, kun opiskelijat ja vahtimestarit olivat ryhtyneet kärpäslätkin ajamaan ulos kirjaston tiloihin tunkeutunutta kärpästä, joka ei selvästikään kuulunut sinne. Tämä oli pian eskaloitunut molemminpuoliseksi tönimiseksi ja suukovuksi.
Syntyneessä sekasorrossa kärpäseksi epäilty puolustautui voimakkaasti ja väitti olevansa tunnnettu junatarkkailija, bloggari ja tuleva journalisti, jolla vain oli aurinkolasit.
Paikalle hälytetty poliisi otti huostaansa kärpäsen; useita nuoria parrakkaita miehiä ja kauniita naisia jouduttiin viemään ensiapua saamaan heidän käsirysyssä saamiensa vammojen vuoksi. Lääkärin mukaan vammat ovat kuitenkin lieviä. Vain kaksi parrakasta miestä joutui jäämään sairaalaan tarkkailtaviksi.
Tapaus on herättänyt huomiota taiteilijapiireissä. Ns. kärpäsentappovideota kovin sanoin taannoin arvostellut kirjailija Leena "Krooh" Krohn on tapauksesta tuohtunut, ja perää yliopiston kirjaston johdon vastuuta tapahtuneesta:
- En enää lainaa enkä lue yhtään kirjaa, jonka kaksoiskappaletta säilytetään yliopiston kirjastossa!
Krooh on huolestunut kärpästen kohtelusta yleisemminkin:
- Erityisesti kannan huolta perskärpäsistä, joita jälleen toivoisin pörräävän ympärilläni entisellä tiheydellä. Nyt ne näyttävät lentelevän muiden runoilijoiden tienoilla.
- Näinhän ei voi jatkua, korosti Krooh.
Tuo tappinen on aikamoinen tarinoitsija, vau!
Lisää perskärpäsiä!
Mä siirrynkin täältä putkasta heti Tappisen perskärpäseksi, kunhan saan tämän prkl:een esseen valmiiksi.
Kyllä mullakin vei aikoinaan oma aikansa ennenkuin opin, mistä mikin paikka keskustacampukselta löytyy - neuvonnat, laitokset, luentosalit, ruokalat kuin kirjastotkin ym. mukaanlukien.
Se ei ole ensi alkuun ihan yksinkertainen kaupunkisuunnistusretki...
Mutta kyllä ne sieltä löytyy, kun uskaltaa olla "tyhmä" ja kysyy. Muita vaihtoehtoja ei paikkoja tuntemattomalle ole.
Eikä ne määrätietoisesti liikkuvat ja toimivat opiskelijat siellä yliopistolla mitään "yli-ihmisiä" ole.
Ovatpahan vain oppineet paikat ja yrittävät ehtiä joko tentteihin, luennoille, tutorointiin, syömään tai kotiinsa.
Hestialta taisi löytyä selkein ohje opiskelijakirjaston löytämiseksi.
Minh neuvoo reitin jopa tarkemmin.
Wilhelmiinan linkeistä löytää itse asiassa kaiken tarvittavan aiheeseen liittyen.
No mutta Ranehan olisi oiva opas sitten!
Lähetä kommentti