torstaina, marraskuuta 10, 2005

Pitää mennä

Se on sillä hilkulla, että pääsen lähtemään myyntikokoukseen Jyväskylään huomenaamuna. Tyttöjä kaatuilee sängynpohjalle ja porukka on ihan tapissa jo. Huomisen olen rakentanut pienistä palasista, parin tunnin pätkistä, etteivät vallan työn alle muserru, kun minä olen poissa. Mutta jos yksikin vielä kaatuu, jään aamujunasta kesken matkan ja käännyn takaisin. On tämäkin.

Miksen voisi olla jollakin teollisuusalueella töissä, jossakin kälysessä toimistossa rapistelemassa papereita, kun nuhraantuneet miehet paiskisivat tukka pystyssä hommia pajan puolella. Minusta siinä olisi jotakin sykähdyttävää. Talsisin aamuhämärissä pitkin teollisuusalueen lumista tietä. Räntää sataisi takin niskasta sisään. Jalanjälkeni sulaisivat lumeen... Minun pitäisi ostaa kaulaliina. Avaisin kohmeisin sormin takaoven ja sytyttäisin aulaan kelmeän valon. Ravistelisin itseäni ja ripustaisin takkini tyhjään naulakkoon. Koneet eivät vielä hurisisi. Tuoksuisi tehtaalta. Istahtaisin tuolilleni ja miettisin, mitäköhän tänään alkaisin. Miehillä on kaikilla kännykät, eikä puhelinvastaajaa juuri tarvita. Tilauksia tulee harvakseen. Syyskuusta lähtien olen joka päivä kuullut neljän uutisista, miten Suomesta on kadonnut tuhansia työpaikkoja vähän kerrallaan. Joka helvetin päivä jossakin käydään yt-neuvotteluja satojen suomalaisten viraltapanemiseksi. Mihin ne kaikki ihmiset oikein laitetaan? Näitä minä miettisin ja rapistelisin papereita. Kirjoittaisin ehkä tietokoneella jotakin. En edes osaa unelmoida mitä. Ja keittäisin kahvia. Iltapäivästä joku kävisi sanomassa jotakin mitä minun pitäisi tehdä ja minä ryhtyisin oitis työhön.

Pitäisi pakata, mutta on mukavampi kirjoittaa siitä mitä pitäisi pakata. Haircuttia. Ostin loppukesällä alennusmyynnistä bilettämispaidan. Se on ehkä himpan verran liian retee meidän työpaikan illanistujaisiin, mutta minä otan sen. Siinä on vino helma ja vähän lepattavat hihansuut. Se on sellaista ohutta ja läpinäkyvää tummankirjavaa kudosta. Sen alla pitää olla toppi. Sitten pakkaan mustat housut, alusvaatekerran ja pyjaman. En unohda hammasharjaa enkä ripsiväriä. En taida tarvita kovin paljoa nyt. Joitakin papereita rapisteltavaksi. Junaankin voisi ottaa eväät ja kääriä ne voipaperiin, mutta nykyään ei enää kehtaa. Pitää ostaa kärrystä tulikuumaa kahvia ja ehkä jotakin pientä purtavaa, jos siellä on. Viimeksi ei ollut.

Se on sitten puoli viisi herätys. Juna lähtee 7.04. Tampereella on vaihto Pieksämäen pikajunaan! Onkohan se sellainen sininen lättänä? Jihuu. Lauantaina sentään tullaan suorinta tietä Pendolinolla takaisin.

Mukavaa viikonloppua.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa viikonloppua biletyspaidassa. Muista toppi!

Petra

Saara kirjoitti...

Joo, kiitos, muistan. Se on kiinni siinä paidassa.

Anonyymi kirjoitti...

Funktionaalista pukeutummista siis. Idioottivarmaa. Hyvä. Mulle kans.

Petra

Saara kirjoitti...

Joo, ei vahingossakaan tule rietastelluksi läpinäkyvässä paidassa.

Sivustaseuraaja kirjoitti...

Mukavaa matkaa Keksi-Suomeen. Eläpä palelluta itteäsi :)

Saara kirjoitti...

Onkohan se luvannut minkälaista säätä? Mä meinasin ihan näillä etelän vehkeillä lähteä.

Anonyymi kirjoitti...

Muistan vielä tuon ajan, kun töissä ei ollut kiire. Rapistiin papereita, juteltiin ja vain oltiin. Silloin ei edes ollut tietokoneita. Ah!

Saara kirjoitti...

Niin, no se aika on aika tehokkaasti saneerattu. Mutta mukavia muistoja!

Timo-Pekka kirjoitti...

Sinisillä vaunuilla niitä pikajunia vielä ajetaan.

Mukavaa viikonloppureissua!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää matkaa ja biletystä minäkin myöhässä toivottelen. Ah junamatka! Minä laitan aina eväät mukaan, vaikka parin tunnin matkalle; voileivät kun ottaa paperista ja ostaa kahvin siihen päälle ja lukee tai kirjoittaa ikkunapaikalla, niin se on elämää!Se on matkustamista! Ja joku suklaapatukka tai karkkipussi(Marianneja tai Omareita, ei mitään helkkarin ässämixejä!)ja laukku hyllylle...junamatka on matkoissa Suomessa melkein parasta...
-minh-

Saara kirjoitti...

No niin, olihan mulla Marianneja. Omareita ei ollut, mutta ne on mun suosikkejani. Ihan koko pussi pitää vetää aina kerralla, jos yhdenkin erehtyy ottamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Saara! Onneksi jotkut vielä kunnioittavat perinteistä junamatkustamista ja syövät junassa Omareita tai Marianneja. Yksi sellainen vie tosiaan turmioon, eli koko pussi pitää ahtaa naamataulukkoon. Onneksi nämä entisajan karkkipussit ovat pienempiä kuin uudet.
-minh-