perjantaina, marraskuuta 04, 2005

Meillä kasvaa karvoja lattiastakin

En tiedä mikä on, mutta järki ei juuri kulje. Viime yönä unessakin jouduin takaisin koulun penkille hiljaisten tyttöjen kanssa. Opettajana oli tumma, kookas, kierosilmäinen nainen, jonka käsivarret ja sääret olivat yltä päältä pitkien mustien karvojen peitossa. Se istui kuin Donnerin Jörn ja kertoi olevansa ylpeä naiseudestaan. Seinällä oli entisten oppilaiden itse piirrettyjä omiakuvia. Opettajankin kuva oli siellä ja se myhäili katsoessaan sitä. Opettaja oli piirtänyt itselleen nylonsukkahousut, joiden läpi sen tuuhea karvasto paistoi. Ja se oli niistä ylpeä. Puhuikin pitkään siitä, miten karvaisia naisia on niin kovin vähän, mutta karvat ovatkin vain osoitus testosetronin määrästä, mikä tarkoittaa että opettaja on sängyssä varsinainen villipeto. Minä nojasin käsi poskella pulpettiin ja ajattelin, että onpas höpö.

Nuorimmat lapset lähtivät syntymäpäiville. Isommilla pojilla on lätkäpeli Grankullassa. Olen ihan yksin vielä hetken. Laitoin tulet pihalyhtyihin. Vaikka marraskuun lapsi olenkin, tämä päivä on ollut hieman liikaa. Taivas on ollut minulle aivan liian matalalla.

Meillä on todella törkyistä. Lattiakin taitaa olla herännyt henkiin. Kenties se on jo jokin orgaaninen olio. Lakaisin koirankarvakerroksen lumiharjalla ulos, sammutin valot ja sytytin kynttilät. Otin lasin viiniä ja nyysin esikoiselta ruuhkatukkamusaa. Välillä tulee niin heviä, että on kiireesti kirmaistava vaihtamaan biisiä, mutta muuten kyllä kukkahattu jytisee päässä tavattoman hauskasti. Mainiota musiikkia.

12 kommenttia:

Silja Orvokki kirjoitti...

Minulle nuo karvat ovat olleet ongelma viime keväästä lähtien, kun keksin lehtien innoittaman kuumavahauksen.

Mainoksien mukaan vahaus on se huippujuttu, jolla karvaton pehmeys luodaan. Minä luulin, että siinä ei ole mitään ongelmia. Kunhan vain vahautaa. Nyt minun sääreni ovat vuoden verran olleet suurinpiirtein vereslihalla, koska väärään suuntaan vahatut karvat kasvavatkin sisääpäin. Ja nehän kutittavat!

Raavin näitä sisäänpäin kasvavia karvoja kaiket yöt. Miksei kukaan edes kertonut etukäteen, että ei se vahaus niin helppoa ole? Miksi meitä naisia huiputetaan täysin tyhjänpäiväisiin hommiin? Eivätkö minun karvaiset sääreni riitä sängyssä? Vai miksi minun pitää niitä ajella?

Kirsti kirjoitti...

Minulla ei muuten ole ollenkaan säärikarvoja. En ole ymmärtänyt iloita tästä asioiden tilasta, mutta ehkä nyt opin iloitsemaan sillä sisäänpäin kasvavat karvt kuulostavat aika ikäviltä.

Karpalo kirjoitti...

Mukavasti kasvaa karvat tossa sääriluun päällä. En muuten ole ajellut niitä noin koskaan, no ehkä teininä kerran, mutta teininä tehtyjä hölmöyksiä ei lasketa. En ole uskaltanut ajaa, kun väittävät että ajelusta tuuheutuvat, eikä nyt ihan siihenkään olisi varaa.

Toivottavaa tietty olisi ettei kukaan tee säärikarvojen perusteella päättelyjä pedon taipumuksistani, saattaisi nimittäin mennä pahasti pieleen.

Saara kirjoitti...

Minä taas puolestani olen kierteessä. Niin kuin miehet ajavat partansa, minä höylään sääreni joka päivä. Olen sillä tavalla kierteessä, koska jos ne vähänkin nostavat päätään, minullakin alkaa niin sairaalloinen kutina, että raavin sääreni verille. Eli ei pitäisi koskaan aloittaa. Ei.

Siihen aikaan kun väkersin ensimmäistä muksuani ja hänet (niin kuin muutkin) saatettiin maailmaan keisarinleikkauksella ajeltiin kaikki karvat vatsan alapuolelta ja reisistä sekä jalkovälistäkin. Minulla ei ollut mitään kipuja leikkauksen jäljiltä ja olin aivan pirtsakka beibi, mutta se kutina oli niin hirveä, että sain siihen oikein jotakin lääkettä, etten olisi hinkannut itseäni ihan vereslihalle.

Silja Orvokki kirjoitti...

Tuota olen joskus juuri miettinyt kun tulee ohjelmia brasilialaisista vahauksista ym. Eihän ne vahaukset kestä kuin pari päivää, jonka jälkeen alkaa kasvu. Mitä sitten?

Anonyymi kirjoitti...

Huh, minulla kaikki karvat on kerääntyneet päähän, joten ei tarvi vahausta(no, on vähän jäljellä alapäässäkin).
Sietääpä tästäkin olla taas onnellinen.

Petra

Saara kirjoitti...

Joo. Niin, mitä sitten? Mulla on jossakin joku vanha novelli tästä aiheesta, mutta missähän se on. Täytyypä lukea. Siinä oli kyllä australialaisesta vahanpoistosta, joka oli jokseenkin ihmeitä tekevä mullistus.

Saara kirjoitti...

Petralle ei sitten ollut tuo "mitä sitten?", vaan ylempään. Kai te kuitenkin teidätte, naiset, että se testosteroni vaikuttaa... krhm... noh. Olkoon.

Silja Orvokki kirjoitti...

Siis mihin testosteroni vaikuttaa?? Kerro mulle Saara, mihin?

Saara kirjoitti...

No en mä kehtaa. Kukkahattu pukkaa päälle.

Louhi kirjoitti...

Pitäisikö vahaliuskat poistaa oikeaoppisesti myötäkarvaan vai vastakarvaan? Tuli vain mieleeni sisäänpäinkasvavista karvoista. Kuulostaa kovin ikävältä. Olen nimittäin joskus nyppinyt pinseteillä miehen leuasta sisäänpäin kasvavia karvoja.

Minä joskus kesällä innostun poistamaan karvoja käsistä ja sääristä, sellaista vaaleaa hahtuvaa, joka näkyy päivettynyttä ihoa vasten.

Testosteroni lisää karvankasvua. Minullekin on tullut iän myötä vähän tummempaa haituvaa sääriin.

Kuulemma on niin hyviä karvanpoistokeinoja, että kun aikansa karvoja poistelee, ne lopettavat kasvamisenkin. Kosmetolgit varmaan tietävät. Ei ole kokemusta.

Käyn vain kampaajalla, sillä eniten minua häiritsee ylipitkät pääkarvat. Kun pääkarvoja ei saa millään ojennukseen, niin siitä tiedän, että nyt on karvankatkaisuaika.

Saara kirjoitti...

Kaipa siinä pitää jotenkin varoa karvatuppea sekoittamasta, ettei sen kasvusuunta ole jollakin tapaa luonnonvastainen. Eli varmaan myötäkarvaan.

Löysin sen vanhan novellini aiheesta, mutta se oli jumalattoman tylsä. Tylsien novellien ystävät voivat sen kuitenkin lukea täältä:


http://saara.vuodatus.net/blog/36529