Kyllä se on loman paikka nyt, kerta kaikkiaan

En haluaisi valittaa ja rasittaa uskollista lukijaani itkuvirrellä, mutta minun on nyt pakko myöntää, että tämä bloggaaminen on alkanut vituttaa. Olen pyöritellyt tätä asiaa mielessäni jo pidemmän aikaa. Edes nuo iänikuiset oikeitten toimittajien blogivastaiset höpötykset eivät tunnu enää missään. Mitä järkeä tässä tosiaankaan on? Ketä kiinnostaa? Ja miksi?

Joskus tulee aivan loistavia ideoita, mutta en koskaan muista niitä, kun alan kirjoittaa. En ikinä. Niitä kyllä tulee välähdyksinä vaikka kesken imuroinnin tai kun ojennan vaihtorahat asiakkaalle. Niitä tulee junassa ja olen varma, että kyllä mä nyt tämän muistan. Kotiin tullessa olen tyhjää täynnä. Ja tämä kirjoittaminen! Se on kuin raapustaisi liitutauluun vinkuvalla liidulla. Liian märkä sieni norottaa vettä toisessa kädessä samaan aikaan. I ja S vaihtavat paikkaa joka helvetin sanassa missä ne ovat peräkkäin. Olen uupunut vaihtamaan niiden paikkoja yhtenään. Kerta kaikkiaan; musitan, lositava, aisakas... joskus vetäisen äkäpäissäni yli kokonaisia lauseita ja välttelen noita kirottuja kirjaimia. En tajua tätä. Konekirjoituskurssi on käyty jo neitokaisena, näppäimistö on tuttu, mutta viime aikoina, tarkalleen ottaen varmaankin jo vuoden verran, ne helvetin kirjaimet ovat vääntyneet päässäni väärille paikoille enkä saa niitä enää takaisin, mistä kertoo paljon se, että kun yritin juuri tuossa edellä kirjoittaa niitä väärin, NE SAATANAT TULIVAT OIKEIN ja minun piti korjata ne vääriksi.

Olen jo monena päivänä pelannut kuopuksen kanssa paskaa ja opettanut korttitemppuja samalla, kun olen katsonut vaahtosarjoja telkkarista. Olen alkuillasta tuijottanut älypeliäkin ja sen järjettömän aktiivista juontajaa silmät tapillaan. Mikähän se mahtaa olla, joka kuluttaa aikaansa veden alla: Onko se koheltaja, sukeltaja vai mietiskelijä. Hmm... jaa-a. Kinkkistä. Olen ollut paljolti tekemättä mitään järjellistä ja tietokone on hyrissyt kutsuvasti tässä pienessä huoneessa itsekseen. Kanikoppiani kaipailen kaikkein eniten, mutta bloggamisesta on mennyt ilo. Siitä on mennyt myös järki. Ilman sähköistä kähinää nämä postaukset ovat täysin jonninjoutavaa jokellusta, jolla ei varsinaisesti ole mitään funktiota. Ei sen puoleen, että jonkun tosien (po. toisen) blogilla olisi sitä yhtään sen enempää, mutta joillakin ehkä on. Tällä ei.

Olen siis loman tarpeessa. Pelottaa tietenkin, että yhtäkkiä saan järjettömän hyviä ideoita, josita (po. joista) suorastaan palaisin halusta päästä kirjoittamaan, mutta minä olen sentään sen verran reilu, etten viitsi roikottaa vähäisiä lukijoitani täällä sen onnettoman mahdollisuuden takia. Joten aion olla joulukuun pahemmin päivittämättä. Voihan vahinkoja sattua, ja saatan vanhasta tottumuksesta äkisti yrkäistä kirjoittamaan, mutta kyllä (onpas tämä nyt yllättävän vaikeaa luvata olla kirjoittamattakaan, perkele) minä pyrin olemaan ihan hiljaa. Paitsi boxissani.