keskiviikkona, marraskuuta 23, 2005

Likööriä aamutuimaan

Aamulla junassa ajattelin valmiiksi mitä tänään kirjoittaisin. En muista taas sanaakaan siitä, mitä ajattelin. Muistan vain sen kaljuksi ajellun nuoren miehen siinä vieressä, joka joi yhdeksän aikaan aamulla banaanilikööriä suoraan pullosta. Sillä oli punamustaruudullinen takki päällä, siis sellainen, joka on aina niillä amerikkalaisilla sukurutsaisilla metsämiehillä päällään niissä kauhuleffoissa. Sen päässä oli arpia ja rupisia haavoja. Mutta sen kasvot olivat pelokkaat ja ilme epävarma. Tunsi kai olevansa vähän väärässä seurassa, mutta tosi asiassa minä kyllä ajattelin, että joskus voisi vetää arkiaamuna likööriä suoraan pullosta ja kokeilla, miltä se tuntuu. Varsinkin näinä aamuina, kun ennen sängystä nousua jo soitetaan kotiin, ettei päästä tänään töihin. Siinä sitten auta kuin vetää aamutakkia päälle ja alkaa soitella jotakuta hätiin ennen kuin itse ehtii töihin. Itse asiassa jo eilen illalla soitettiin, että kassakone on mennyt jumiin ja minä sitten siinä puhelimessa sitä yritin korjata. Yöllä tuntui, niin kuin keuhkot menisivät jotenkin kasaan ja asentoa piti vaihtaa vähän väliä että henki kulki paremmin ja sydän pysyisi balanssissa.

Onhan tämä aikamoista valitusta, mutta lähinnä yritän pistää muistiin asioita, jos joku tarjoaisi vaikka töitä. Että on sitten helpompi lähteä. Viimeiset kaksi viikkoa on olleet aivan perseestä. Olen ottanut tyttöjä töihin enemmän kuin niitä on koskaan ollut ja joutunut itse tekemään ylitöitä enemmän kuin koskaan. Jokin tässä yhtälössä mättää ja se en ole minä. Aikani on mennyt kirjojen esille laittamiseen. Niitä on tullut lavakaupalla harva se päivä. Juuri nyt on harvinaisen paljon helmiä halvalla, mutta ne kyllä revitään käsistä. Ja sitten puolet ajasta on mennyt sairastuneitten työntekijöitten tuuraajien haalimiseen ja työvuorojen uudelleen järjestelemiseen. Helvetin flunssat ja mustat silmät.

Eilen otin yhden tytön töihin ja tänään vielä yhden niiden prinsessojen tilalle, jotka pelästyivät seisomatyötä. Muistin mainita oikein erikseen, että tämä on aika raskasta hommaa. Ne olivat niin luottavaisia ja iloisia, että ihan hirvittää. Olen opastanut kymmenkunta tyttöä töihin parin kuukauden sisällä. Jotenkin meinaa motivaatio hiipua, mutta kai se on taas alettava. Siihen selittämiseenkin menee niin pirusti aikaa ja töitäkin pitäisi tehdä. Palkka on kyllä tähän kaikkeen nähden aivan naurettava. Ja ajatella, että menin töihin ihan vain harrastuksen vuoksi.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Iso Hali!

Petra

Saara kirjoitti...

Syvä huokaus. Kiitti.

palava mieli kirjoitti...

Ota mut töihin ensi kesäksi, ota! Olen sitkeä perkele, joka on tehnyt menneisyydessä seitsemän kesää seisomatyötä. Tiedän siis mitä se on, enkä valita. Lisäksi tietenkin rakastan kirjoja ja olen tavallaan alaa opiskellutkin (engl.filologiaa, lopetin sen tosin juuri). Olen myös oikeasti hyvä asiakaspalvelija (tästä on jopa mainintoja parissa työtodistuksessa ja asiakkaiden suora palaute tietty). Haluaisin niin Suomeen duuniin, kun sitten saisin olla Suomessa ja olis edes kesätöitä. Laita sähköpostia, jos kuulostaa joltain, olen ihan tosissani.

palava mieli kirjoitti...

Ja sitten epävirallinen osuus:

hali ja koita jaksaa. Minäkin inhoan prinsessoita ja vinkuleluja.

palava mieli kirjoitti...

Ai niin ja se seitsemän kesän seisomatyö oli siivousta ja tiskausta ja tavaroiden nostelua, joten tiedän, mitä on fyysisesti raskas työ. Ainiin ja se yksi kesä oli Särkänniemessä kioskiduunia, sekin seisomatyötä.

Sekin piti mainita vielä, että en ota edes turpaani, joten sen takia en jää tulematta töihin. Enkä krapulan, kun en kehtaa. Enkä mää osaa nykyään edes kännäillä entiseen tahtiin, joten ei tule sitten sitä krapulaakaan niin usein.

Saara kirjoitti...

Heh, aika hyvä duunihakemus, täytyy myöntää. On vähän hankala nyt alkaa miettiä kesää, mutta mikäli mun pinnani kestää siihen asti, mä panen sulle sähköpostia tulemaan. Tai vähän aikaisemminkin jo.

Anonyymi kirjoitti...

Otatteko ketään esim. järjestelemään tai pakkaamaan kirjoja?

Vaikka minuahan et varmaan ikuna palkkaisi ;)

Poikkesin vain, matkalla.

minh kirjoitti...

On tuo kyllä...eikö tuota vastuuta voisi jakaa jonkun toisen kanssa?

Hirveetä, jos kotiin soitellaan töistä, että mitä nyt tehdään jne. Siitähän ei palkkaa makseta, että kesken ruuanlaiton tai syömisen joku soittaa ja sanoo, että nyt on täys kaaos päällä, kassakone jumissa ja puolet työntekijöistä otti loparit ja joku itkee, että haluaa kotiin ja mitä hän vielä...sano johtoportaalle, että haluat jonkun jakamaan vastuuta. Tai älä vastaa työstä tuleviin puheluihin työajan ulkopuolella.Heh, minähän tein sen ja baari oli kolme tuntia kiinni, kun joku itkuiita ei osannut avata baaria ilman puhelintukea ja sain sitten haukut pomolta, että olisi itse pitänyt singahtaa paikalle...mitä kyllä tuli tehtyä koko ajan. Joskus soitettiin, että ota taksi NYT, täällä on katastrofi, joudut tekemään 12 tuntia. EI ei ollut mikään vastaus niille...huh!
Hyviä säteitä!
-minh-

Saara kirjoitti...

Olisi näköjään pitänyt avata suuni vähän aikaisemmin. Ensi vuonna täytyy olla vähän viisaampi ja pistää blogiin työpaikkailmoitus... siis jos nyt ensi vuosi siellä tulee.

Joo, Minh, olen mä ajatellut noinkin, että luurit kiinni vaan, mutta se voi kostautua ja teetättää kahta kauheammin töitä seuraavaksi päiväksi, viikoksi... ja nimenomaan haukut vielä päälle. Riskinsä siis siinäkin. Kiitos säteistä! Mä olenkin ollut ihmeen pirteä tänään.