Olen hautatuneena sohvalle jättityynyjen syleilyyn. Katson Emmerdalen sekä Kauniit ja Rohkeat. Massimo on kytkettynä hengityskoneeseen sekä pyörätuoliin ja on nyt todellakin ilmeetön, koska on vihannes. Vaikka ei siis ole. Makaan sohvalla ja katson pyörätuoliin kytkettyä Massimoa ja olen ikään kuin Massimon pään sisällä, sillä saan kuulla hänen ajatuksensa. Tämä on niin nerokasta. On siinä hilkulla, etten tirauta kyyneltä, kun Massimo räpäyttää silmäänsä. Huraa. Makaan siis sohvalla ja melkein nukahdan. Kun katson taas televisiota, Massimo on yhä siinä. Ja kun ajattelen, että tämä on elämää, minun päätäni huimaa. Nukahdan taas, kuola valuu pitkin poskea ja herään kuorsaukseeni. Viivi Avellan istuu söpösti jalat harallaan silmieni edessä ja yhtäkkiä tajuan, että olen aikuinen nainen. Nousen istumaan ja haron hiuksiani. Minun ei tarvitse enää yrittää olla mitään. Tämä on ikään kuin maailman tappi. Minun ei tarvitse enää yrittää olla yhtään mitään.
Ranskalainen silmälasisankojen suunnittelija, puolikalju kikkarapäinen kuvotus Alain Mikli on tämän päivän Iltalehdessä huolissaan suomalaisten naisten rupsahtamisesta ja sanoo, että "jotain tapahtuu, kun nainen täyttää täällä 45 vuotta." Väärin. Se tapahtuu nopeammin. Täällä ei ole mitään mitään minkä vuoksi pitäisi yrittää. Täällä on kylmää ja pimeää, minkä lisäksi ranskalaiset elostelijat sekä virolaiset naiset käyvät vain vittuilemassa, puhumattakaan suomalaisista miehistä. Kiitos. Alan rupsahtaa ja alan olla ylpeä siitä. Mikään ei voisi enempää inhottaa, kuin jonkun hautaan asti elostelevan silmälasisankojen suunnittelijan miellyttäminen. Minulla ei ole mitään tajua, miten joillakin ihmisillä ei kerta kaikkiaan ole minkäänlaista itsekritiikkiä. Monelta mieheltä tuntuu aivan kadonneen käsitys omasta epätäydellisyydestään. Ja niiltä joilta ei ole, ovat niin hiljaa, ettei sitä huomaa. Sääli.
Soitan äidilleni. Se on laittanut minulle paketissa akupunktiopohjalliset. En varmaankaan muista kiittää, koska pohjalliset ovat jättiläiselle ja jos leikkaan ylimääräiset pois, akupunktionastat eivät välttämättä osu oikeisiin pisteisiin. Mutta ei sillä kuulemma ole väliä. Kaikkea voi kokeilla kerran. Eihän se mitään ota, jos ei annakaan. Se joka pitää sitä huuhaana, voi kokeilla ensin koko päivän seisomista muutaman vuoden. Jos tähän jalkasärkyyn löytyy jostakin jokin apu, niin ihan sama, vaikka se olisi enkelinpierua tohvelin pohjalla.
Luen parikymmentä blogia läpi, mutta en oikein innostu. Moni asia tosin ärsyttää. Olen sata kertaa samaa mieltä ja toiset sata eri mieltä. Marleenan kanssa olen oikein samaa mieltä tänään. Alkaa yhä enemmän huvittaa nuo kaikki bloggaavat stroboskoopit. Voi sitä glamouria ja toplistaa ja niitä kaikkia, jotka kielipitkällä näitten sähköjänisten perässä juoksevat.
Melkein meinaan kommentoida Viiman juttua, mutta sitten muutan mieltäni, kun en jaksa sitoutua keskustelemaan aiheesta. Jos laitan jonnekin kommentin, jään jumiin siihen blogiin pitkäksi aikaa. Olisin siellä taas kohta ja taas kohta. Yksi hemmetin jojo koko akka.
How to Survive November 2024 – 21
22 tuntia sitten
Tekstit
10 kommenttia:
"Yksi hemmetin jojo koko akka."
Tuo oli hyvä. Tosi hyvä.
Ainaki se osu ja upposi myös minuun.
Saara! Ei pysty kommentoimaan novellihaaraa! Ei toimi, ainakaan minulla.
Mulla kyllä tulee jojosta mieleen ihan muut kuin akat. Up and down, up and, down, down, down...
Petra
Heh, no joo, Tinka. Toisaalta ehkä sittenkin pavlovin koira tai jotakin ehdollistettua ehkä. Mutta kyllä sitä vähän niin kuin narussa olisi kiinni.
Niin, Petra. Sulla se on sitten kans aina mielessä. Yritin katsoa Leijat Helsingin yllä, mutta voih, kun se on niin... oijoi, härregud.
En minäkään pääse sinne kommentoimaan! Kumma juttu. On siellä väkäset ihan oikeissa paikoissa, mutta kun ei viittis sitä Tuomasta vaivata, kun en tiedä tippuuko sinne enää yhtään novellia ikinä, niin pidän vähän matalampaa profiilia.
Ja minä kun olisin kehunut ja ihan tosissani. Tykkäsin kovasti. Varsinkin sen kusipään hautajaisista. Olkoon mato kanssasi!
Tuli mieleen Maija Vilkkumaan laulu Kusipää. "Kusipää kun kuolee, aina syntyy uus...". Valitettavasti.
Hali! Petra
Voi harmi. Nyt meni hyvät kehut ihan hukkaan. Mutta kehut mua sitten seuraavalla kerralla vähän enemmän. Olisi se kuitenkin harmi, jos kokonaan jäävät käyttämättä.
Joo, se ei sitten kyllä ollut omakohtaista, mutta hyvät halitkin on aina paikallaan.
Halit tulivat hyvästä tarinasta. Onnelliset loput on ihania.
Petra
Tulinpahan sanomaan, että olen samaa mieltä kanssasi - aika monesta assiasta - jälleen. Leijat leijuivat hiukka liika raskaasti - kirjankin olen lukenut - joskus.
Jaa, että nainen rupsahtaa nelivitosena. Mielenkiintoista, hmm. Viikko sitten väitin päinvastaista ;-)
Missähän vaiheessa me ruvetaan äänekkäästi ja kunnolla vastustamaan sitä, että erimaalaiset miehet(ja naiset) suomalaisten lisäksi käyvät täällä kertomassa, miten hirveitä naisenkuvatuksia olemme kolmenkympin jälkeen?!
Eikö maailmassa ole suurempia epäkohtia kuin se, että jonkun mielestä suomalaiset naiset rupsahtelevat ja ovat muutenkin vihaisia ja ikäviä, eivätkä käytä minihameita ja korkokenkiä ympäri vuoden?
Alain Mikli on itse yksi seinästä revitty piru, Anus aagim on ihan oma lukunsa ja Loka Laitinenkin voisi jo kuolla pois länkyttämästä.
Miksi meidän ei anneta elää ja vanhentua rauhassa? Eikö ne tajua Virossa tai Ranskassa, että meillä on niin pirusti tekemistä, ettei sitä yksinkertaisesti edes ehtisi ja jaksaisi puunata itseään jajuosta leikkauksissa ja päiväshoppailuilla, kun nykyajan palvelusväki on niin honoa, että itse pitää ne kalapuikot lämmittää kersoille!?
Jessus sentään!
Mulla on sama ongelma, on niin paljon hyviä ketjuja, joihin kunnolla osallistuminen tarkoittaisi koko päivän sitoutumista palaamaan aina blogiin ja ehtimään laittaa oman, säkenöivän mielipiteensä ennekuin joku muu ehtii. Eli puhelen ääneen itsekseni surffaillessani blogista toiseen:"haista sinäkin jätkä paska, mikä juttu tuo nyt on? Joo, ei tommosia tänään, katotaas, mitä tuolla sanotaan..jahas, että tällaista tänään, no, ehkä huomenna kommentoin.. jne"
-minh-
Miksen osaa kirjoittaa tuohon kapeaan lootaan? Liityn onnittelijoiden joukkoon tätä kautta. Olin valmistautunut onnittelemaan vasta huomenna, H. G. Porthanin syntymäpäivänä. On se onni tarpeen kyllä varmaan huomennakin.
En kyllä tosiaan tajua, miten meidän ulkonäkö ketään kiinnostaa ja toisekseen, mitä hemmettiä se edes kenellekään kuuluu. Joku laki tähänkin pitäisi saada. Eipä saatana onnistuisi mennä vaikka mustaihoisia nimittelemään rumiksi ja rupsahtaneiksi, mutta jostakin syystä suomalainen nainen on haukkumiseen tarkoitettua vapaata riistaa.
Kiitti, Sylvi.
Eipä nämä syntsät just paljon mitään intohimoja meikäläisessä kylläkään aiheuta. Ei ole juhlia eikä vastaanottoa. Kukkia sain töihin kyllä, ja olin aivan pöllämystynyt moisista onnentoivotuksista. Kiitos oikein paljon lähettäjälle.
Lähetä kommentti