En haluaisi valittaa ja rasittaa uskollista lukijaani itkuvirrellä, mutta minun on nyt pakko myöntää, että tämä bloggaaminen on alkanut vituttaa. Olen pyöritellyt tätä asiaa mielessäni jo pidemmän aikaa. Edes nuo iänikuiset oikeitten toimittajien blogivastaiset höpötykset eivät tunnu enää missään. Mitä järkeä tässä tosiaankaan on? Ketä kiinnostaa? Ja miksi?
Joskus tulee aivan loistavia ideoita, mutta en koskaan muista niitä, kun alan kirjoittaa. En ikinä. Niitä kyllä tulee välähdyksinä vaikka kesken imuroinnin tai kun ojennan vaihtorahat asiakkaalle. Niitä tulee junassa ja olen varma, että kyllä mä nyt tämän muistan. Kotiin tullessa olen tyhjää täynnä. Ja tämä kirjoittaminen! Se on kuin raapustaisi liitutauluun vinkuvalla liidulla. Liian märkä sieni norottaa vettä toisessa kädessä samaan aikaan. I ja S vaihtavat paikkaa joka helvetin sanassa missä ne ovat peräkkäin. Olen uupunut vaihtamaan niiden paikkoja yhtenään. Kerta kaikkiaan; musitan, lositava, aisakas... joskus vetäisen äkäpäissäni yli kokonaisia lauseita ja välttelen noita kirottuja kirjaimia. En tajua tätä. Konekirjoituskurssi on käyty jo neitokaisena, näppäimistö on tuttu, mutta viime aikoina, tarkalleen ottaen varmaankin jo vuoden verran, ne helvetin kirjaimet ovat vääntyneet päässäni väärille paikoille enkä saa niitä enää takaisin, mistä kertoo paljon se, että kun yritin juuri tuossa edellä kirjoittaa niitä väärin, NE SAATANAT TULIVAT OIKEIN ja minun piti korjata ne vääriksi.
Olen jo monena päivänä pelannut kuopuksen kanssa paskaa ja opettanut korttitemppuja samalla, kun olen katsonut vaahtosarjoja telkkarista. Olen alkuillasta tuijottanut älypeliäkin ja sen järjettömän aktiivista juontajaa silmät tapillaan. Mikähän se mahtaa olla, joka kuluttaa aikaansa veden alla: Onko se koheltaja, sukeltaja vai mietiskelijä. Hmm... jaa-a. Kinkkistä. Olen ollut paljolti tekemättä mitään järjellistä ja tietokone on hyrissyt kutsuvasti tässä pienessä huoneessa itsekseen. Kanikoppiani kaipailen kaikkein eniten, mutta bloggamisesta on mennyt ilo. Siitä on mennyt myös järki. Ilman sähköistä kähinää nämä postaukset ovat täysin jonninjoutavaa jokellusta, jolla ei varsinaisesti ole mitään funktiota. Ei sen puoleen, että jonkun tosien (po. toisen) blogilla olisi sitä yhtään sen enempää, mutta joillakin ehkä on. Tällä ei.
Olen siis loman tarpeessa. Pelottaa tietenkin, että yhtäkkiä saan järjettömän hyviä ideoita, josita (po. joista) suorastaan palaisin halusta päästä kirjoittamaan, mutta minä olen sentään sen verran reilu, etten viitsi roikottaa vähäisiä lukijoitani täällä sen onnettoman mahdollisuuden takia. Joten aion olla joulukuun pahemmin päivittämättä. Voihan vahinkoja sattua, ja saatan vanhasta tottumuksesta äkisti yrkäistä kirjoittamaan, mutta kyllä (onpas tämä nyt yllättävän vaikeaa luvata olla kirjoittamattakaan, perkele) minä pyrin olemaan ihan hiljaa. Paitsi boxissani.
How to Survive November 2024 – 22
3 tuntia sitten
24 kommenttia:
Kaameeta. Mutta ymmärrettävää, loma on aina tarpeen, kaikesta.
Mutta boksi sentään toimii, huh, ajattelin jo joutuvani kodittomaksi.
Väsymys tulee varmaan eteen jokaiselle bloggaajalle, ainakin tämän suuntaista ilmiötä olen ollut huomaavinani. ja kun vakilukijat painostavat jatkamaan, niin jostain löytyy ehkä uutta intoa? Tai sitten ei.
Mutta ettei olisi Rouva Suorasuuta tai siis että hän päivittelisi vähemmän? Outo ajatus, mutta onhan ihminen sopeutuvainen.
Kääk!
Niin järkyttynyt olin, että nimi unohtui.
Petra, ei siis Kääk. Tai sitten kyllä.
En tiijä. Olisihan se kiva nähä murheen murtamia kommentteja ja ikävöivä lausuntoja: Oi Saara, Saara, älä jätä meitä. Me niin kaipaamme sinua ja aivan mieletöntä ilmaisuasi... mutta hei haloo. Jostakin syystä tänään en usko mitään mitä minulle sanotaan. Jännittävä havainto. On siis sellaisiakin päiviä... vai viikoja... kenties kuukausia! Jösses.
Soisin kernaasti, että jaksaisit ainakin silloin tällöin yrkäistä, jos voimat ja viitsimys eivät juuri nyt enempään riitä. Saaratonta maailmaa on enää tässä vaiheessa hyvin vaikeata kuvitella. Jotakin oleellista jää puuttumaan.
Mutta toisaalta, kaikkeenhan sitä ihminen välillä väsyy ja tympääntyy. Tästä sentään pääsee eroon off-nappia painamalla. Monien muiden asioiden kohdalla etäisyyden otto on paljon kinkkisempää. Tai ainakin lopettavat palkanmaksun.
Jää tai mene - mutta jos menet, älä mene palaamatta!
Kyllä jotakin todella kummallista ja kohtalokasta pitäisi tapahtua, että olisin palaamatta. Kiitti, noone.
Musta on siis kertakaikkiaan väärin jos Saara ei päivitä, vaikka periaatteessa voin tietysti lomantarpeenkin ymmärtää.
Eihän se mitään haittaa, jos päivität jos tulee sellanen huvitus, koska eihän täällä tartte käydä päivystämässä kun blogilista päivystää puolesta.
Hyvää lomaa, siinä eineslihapullia lämmitellessä. :)
Äh vaikea aihe muuten tämä. Jotenkin älyttömältä ajanhaaskaukseltahan bloggaus tuntuu. Ei sitä kannata tehdä jos on jotain parempaakin (netti)tekemistä. Niinku pelaamista. Mutta bloggaus on vähän on/off jutskakin. Lukijoita ei pitäisi kovin tosiaan roikottaa, mutta mää en juuri muuta ole tehnytkään. Vaan se on samalla pitänyt lukijat vähinä joskín karaistuneina.
Moca
Pitkin hampain (7 cm) myönnän minäkin Saaran oikeuden bloggauslomaan. Ikävä tulee kyllä.
Minusta on ihan loogisa, että aina ei jaksa kirjoittaa. Ja aina ei ole aihetta kirjoittaa.
Ole ihan rauhassa: ei sinua unohdeta sen vuoksi, että et kirjoita muutamaan viikkoon!!
Voi hitto. Mullehan tulee jo ikävä, kun te olette tuommoisia. Kohtahan mä en voi olla mitenkään poissa täältä, piru vie.
Ai joo, siis tämä mun bloggaamattomuuteni ei sit tarkoita lukemattomuutta ja kommentoimattomuutta, vaikka kyllä kai mä sitäkin joudun vähän vähentämään, koska mulla on tapana jumittua kyttäämään vastauksia, ja se jos mikä on hullua, koska niitä ei aina edes tule. Tai jos tuleekin, niin joskus vasta parinkin päivän päästä ja mä vaan roikun siellä kynnet verillä.
Kotiin tullessa olen tyhjää täynnä.
Samalta tuntuu usein. Siellä ne hulmuavat taivaan tuulessa hienot ajatukseni ja säkenöivän älykkäät kirjoitukseni ja blogissa on pelkkää höttöä. Tosin sinun blogissasi ei ole höttöä vaan aivan mieletöntä ilmaisua... ihan tosi :-)
Pitänee hankkia sanelukone tai ainakin pitää pienet muistiinpanovälineet aina mukana. (Jotta voi olla käyttämättä niitä, koska "Kyllä nyt näin loistavan väläyksen muistaa ilman apuja, tietenkin.") Kirjoittaminen on kuitenkin kivaa. Tule ainakin takaisin, vaikka lomailet!
Ja aika usein käy niin, että kun päättää, ettei tuota ainakaan tee, niin sitten sitä vasta tekeekin mieli tehdä. Sitten voi aina päivittää!
No tää nyt oli, OA, just niinku mä ajattelinkin. Siis että pitäis olla ne muistiinpanovälineet mukana (ja niitä pitäisi myös käyttää...) ja tosiekseen (po. toisekseen) kun heittää tämän vastuun harteiltaan, niin kohtahan mä olen oikein megapostauksen kynnyksellä. Öh.
Kauheeta, miten jotkut luulee, että niitten blogeissa on pelkkää höttöä, kun mä kateellisena usein ihmettelen, miten sullakin on aina substanssia.
Oikein hyvä päre - taas kerran! Mutta ällös hylkää meittiä...
Hauku vaikka suohon, mutta älä hylkää...
Kirjoittamisesta en tiedä mitään, mutta soittamisesta tiedän tunteen, miten kaikki se musiikki, joka pyörii mielessä pitkin päivää vaihtorahoja ojentaessa, kaikkoaa heti instrumenttiin tarttuessa, jättäen jälkeensä vain kliseet.
Joskus auttaa soittimen vaihtaminen, mutta tärkeä on myös tieto siitä, että leipä ei ole kiinni soittamisesta vaan vaihtorahojen ojentamisesta.
Sinulle kirjoittaminen on luonteva tapa ilmaista itseäsi, ehkä joku muu kirjoittamisen muoto toimisi nyt paremmin tai ehkä piirtäminen ja kuvaaminen ovat päivän sanat.
Kynttilänvaloa loskaan toivottaen
elvis
Juuri, kun totuin siihen, että ikäänkuin jälkkäriksi pääsi illalla katsomaan, mitähän se Saara tänään. Tuleepi tyhjä hetki! Kun ei ole luistavaa ja loistavaa Saaraa. Mutta yllätä ihan pikkuseen joskus...
siis leppoisaa lomaa!
No yrkäse tai rykäse postaus silloin kun siltä tuntuu. Me vahdataan täällä kuitenkin silmä kovana, että koska on taa uutta Saaraa tullut.
Ymmärrän väsymyksen ja loman tarpeen, itselläni sama. Bloggailen jos bloggailuttaa, harvennan päivityksiä ja kerralla saattaa sitten lähteä harvinaisessa energianpuuskassa megapostaus, jota kukaan ei jaksa lukea..
Olishan tässä paljon muutakin tekemistä ja loman jos pitää niin vois vaikka aktivoitua niihin muihin juttuihin, kuten kirjoittamiseen omaksi ilokseen, runojen ja novellien rustailuun...
Palaillaan,
-minh-
P.S. Ja huijaa sitä esikoista oikein urakalla niissä peleissä!
Jaaha, minulla ei nyt sitten ainakaan toimi boksi. Saara! Olenko koditon???? Entä Kirsti, kaikki muut? Missä me nyt vaihdamme mielipiteitämme fiksumpiin?
Petra
Nyt toimii ja odotellessani ehdin pestä kylppärit. Aika kätevää.
Petra
Tulin vain sanomaan, että nyt kaivattaisiin ääntäsi! Silja Orvokkikin on livennyt Vt-rintamasta! Äänestää voi täällä!
Vai että sanelukone tai muistiinpanovälineet - missä 80-luvulla te oikein elätte? Sinähän aioit, Saara, ostaa sen kannettavan. Sen nimi ei kuule ole kannettava ihan tyhjän päiten, vaan se meinaa sitä että sitä voi kanniskella mukanaan ja blogata just sillon kun siltä tuntuu. Tai miksetpä rupeaisi oikein tosimiesten hommiin, mobloggaamaan!
Vai meinaa S mennä aina I:n edelle vaikkei pitäisi. Onkos vasemman käden nimettömässä kenties jotain ylimääräistä painoa...?
Tuli vaikutelma, että bloggaaminen on mennyt suorittamiseksi ja että väsyttää. Siihen on oikeus. Kuten jo muutkin ovat sanoneet, kirjoita kun siltä tuntuu. Olemme saaneet varoituksen, että harvemmin tulee luettavaa, ja saamme siihen tyytyä.
Mahdollisimman leppoisaa joulunalusaikaa Sinulle.
Voi teitä, kun olette niin söpöjä kaikki aina. Raunokin oikein. Kiitos kaikille myötäunnosta.
Sun Äitis, nyt pitäisi mennä uudestaan äänestämään, kun vanhat äänet on mitätöity, mutta kun on niin vetämätön olo.
Siis Jani, meinaaksää se että se on painovoimasta kiinni? Eikä mulla olisikaan päässä vikaa. Jösses. En usko.
Lähetä kommentti