Työntekijöiden kanssa käydyt kehityskeskustelut ovat edenneet yli puolenvälin. Jos tässä ei tule hulluksi, niin ei sitten missään. Työntekijöiden antamien palautteiden mukaan on
a) erittäin hyvä, että työvuorolistat tulevat ajallaan
b) mutta on erittäin kamalaa, että työvuoroihin pitää sitoutua niin pitkäksi aikaa.
a) on hyvä, että kaikki on ohjeistettu selkeästi
b) mutta lappuja on hirveästi ja se on kamalaa
a) on hankalaa, kun ei oikein pääse rutiineihin kiinni
b) mutta arkisin en kyllä pääse töihin
a) on ärsyttävää, kun vonkaat aina tulemaan töihin, silloin kun mulle ei sovi
b) ja saisinko ensi lauantain vapaaksi
a) en pidä siitä, että minua kysellään töihin niin lyhyellä varoitusajalla. Ei käy...
b) voi raukkaparkaa, onko se vakavasti sairaana. Ai, mulla oli se sama flunssa viimeviikolla, kun en päässyt...
a) olisi kivaa, kun olisi jotakin tekemistä,
b) mutta ei täällä ehdi mitään tekemään!
Tämä lista on loputon. On siis hyvä, että työvuorolistat tietää etukäteen, mutta niihin sitoutuminen on perseestä. Ohjeetkin on mukavat olla olemassa, kun niitä ei vaan tarvitsisi lukea. Sairaille löytyy kyllä sympatiaa, mutta jokaisen sairastumisesta minun ilmeisesti pitäisi etukäteen tietää parin viikon varoitusajalla. Se ei tietenkään koske sitä, joka parhaillaan on sairastuu, koska eihän sitä omaa sairastumistaan voi etukäteen tietää... puuh, minusta alkaa tuntua, että kaikki mitä kirjoissa ja kursseilla opetetaan, on aivan turhaa. On ihan sama mitä minä teen, kaikki menee kuitenkin pieleen.
Saturday Classics – 14122024
4 päivää sitten
Tekstit
11 kommenttia:
Ei hätä ole tämän näkönen, hätä haiseekin. Hanki voodoo -nukke, sairaudet ja muut oppii hyvin lukeen lintujen lennosta ja kahvinplöröistä. Heitä laput huutiin, "Saaran puoti", Suomen eka paperiton työpaikka". - Kehityskeskustelut on perseestä koska kehitys kehittyy nopeemmin ku ihmiset ehtii viestiä, ottaen huomioon (sic!) vääristymät, katkot ja kohinat.
Niinmutku se on hyvä että on ohjeita, niin mulle sanottiin. Mutta sitten se ei ollutkaan hyvä, vaikka se on siis hyvä kuitenkin. Ei niitä voi pois heittää.
Sic sic, kuule. Tämä blogger se kohisee ja katkoilee niin, että saunan taakse pitäisi viedä koko... koko... mikä se on?
Tää kommenttiloota aukee mulle ainakin vaan kohdasta Post A Comment. - Ai lössikö? Sa vaan mulle, mää hoitasin nää saunantakat.
Tota noin niin, siis mistä tämä kommenttiloota sitten on sulle aikaisemmin auennut?
Joo, vie koko bloggerin lössi sinne. En tiedä kuinka paljon niitä on, mutta ota iso sauna varulta.
Tuttuakin tutumpaa valitusten paradoksia... "b) mutta ei täällä ehdi mitään tekemään!" Siinäpä se, ei ehdi kun aika menee joutenpäiväisten asioiden äimistelemiseen...valivali - joskus miettii olisiko joku perustanut kaupan jonka hyllyt notkuisivat positiivista energiaa. Otan osaa! :)
Sama juttu joka paikassa: -"Tulispa kiire, niin aika menis nopeemmin"
-"Kauhee kiire, mitään ei ehdi tekemään!"
-"Vitsi kun on hiljasta, tylsää, kello on vasta noin vähän".
-"Onneks hiljeni, ehtii röökille."
-"Missä ne kaikki asiakkaat oikeen luuraa, kiva seistä tyhjänpanttina."
-"Eihän tässä kerkee edes palveleen ketään".
ja niin edelleen.
-minh-
No taas ihan sama täällä. Tässä tarttisin varmaan kohta kehityskeskustelua ihan itseni kanssa, kun en kestä.
Täällä kun keskustellaan tälläisistä VAATIVISTA aiheista kuten esim. jos työt alkavat kello 13, niin paikalla on oltava kello 13. Työpaikalta ei voi vaan kadota/lähteä kesken kaiken ilmoittamatta. Ja että kaikkia työpaikan koneita saa käyttää henk.koht juttuihin, mutta se ei tarkoita gradun kirjoittamista työaikana. Yksi valopää kuvasi täällä viimeviikolla jotain elokuvaa taideopintojensa lopputyöhön. Ihan kiva, siitä vaan, kaikki kamat käytettävissä, mutta ei työajalla. Jeesus.
(taidan toistaa itseäni täällä taas. et heippa! Ja koetahan Saara kestää. Oot kiva.)
Sivuaskel, joo. Jos olisin vähän vähemmän positiivinen ihminen, niin laputtaisin takahuoneen seinät noilla paradokseilla :)
Minh, moi! Joo, niin kai se on sama juttu joka paikassa. Nämä menivät vain jotenkin jo niin syvälle. No kai mä jotenkin tän kestän... enää kaksi keharia jäljellä, jos meidän yksi uusi työntekijäkin haluaisi vielä keskustella :)
Ite oot kiva, Kata. Niin, minä mietin juuri samaa. Miten saisin itse itseni kanssa käytyä tämän keharin niin, etten pimahtaisi.
Siis mitä ihmettä? Pitääkö teillä olla töissä klo 13, jos työt alkavat kello 13? Järkyttävää. Minä olen myös yrittänyt pitää tästä periaatteesta kiinni, mutta se on nähtävästi vain minun ongelmani :). No ei vaan, meillä on kyllä yksi, joka ei jumankauta selviä töihin silloin kun työt listan mukaan alkaisivat. Olen luovuttanut sen suhteen jo aikoja sitten. Varoituksiakin jaeltiin, mutta mitä hemmetin hyötyä niistä on, kun pitäisi sitten antaa lopputili :) ja moneen kertaan.
Me vain emme elä siinä samassa ajassa.
Vau, teillä osataan kyllä hyödyntää kaikki. Kyllä ihminen on sitten kekseliäs. Kerta kaikkiaan.
Minä osaltani haluaisiin tähän asiaan liittyen vielä kuitenkin muistuttaa eräästä, aiempia puheenvuoroja kenties täydentävästä näkökulmasta sinulle, Saara.
On totta, että työyhteisössä saattaa ilmetä monia sellaisia seikkoja, jotka saattavat pahimmassa tapauksessa heikentää yksittäisen työntekijän työtyytyväisyyttä, ja näin muodoin myös heijastua koko työyhteisöön ja se jäsenten kokemuksiin omasta työpanoksestaan ja sen henkisestä palkitsevuudesta.
Esimiesasemassa olevan henkilön asema ei suinkaan ole helppo, ja voisikin kenties hieman yleistäen sanoa, Saara, että tuossa asemassa joutuu punnitsemaan omia ja muiden toimia toisaalta liiketaloudellisten vaatimusten, jollaiset lyijynraskaina nykyajan hektisessä kilpailussa painavat vastuunalaisissa asemissa olevien henkilöiden muutoinkin kuormitettuja harteita, ja toisaalta myös vastuun ihmisenä, lähimmäisenä ihmisestä, toisesta ihmisestä, välillä?
Kehittäytymiskeskustelut ovat eräs tällainen väline, joiden avulla pyritään helpottamaan juuri tätä kohtaamista - kollegan, työtoverin, alaisen -kohtaamista vajavaisena ihmisenä, jolla on tunteita ja henkilökohtaisia tarpeita kenties piittaamattoman ja näennäisesti torjuvankin kuorensa alla.
Minä uskon, ja minä toivon, Saara, että sinä pystyt hyödyntämään omassa päivittäisessä kanssakäymisessäsi kaiken sen arvokkaan, jota kehittäytymiskeskusteluja apunasi käyttäen olet saanut haltuusi.
Siis nostinko minä juuri katseeni tästä kirjasta tullakseni tähään blogiin vai luenko minä edelleenkin sitä?
Ja todellakin toivon, että pystyisin hyödyntämään näitä kehareita, mutta pahoin pelkään, etten kykene käsittelemään näitä paradokseja oikein. Edes robotti ei siihen pystyisi. Minä tilttaan, koska minulla ei ole vastauksia eikä keinoja käsittelemään näitä. Minun pitää päättää, välitänkö enemmän muista ihmisistä vai omasta mielenterveydestäni.
Mulla on muuten hirveä stressi. Pinna ei meinaa kestää nyt mitään. Samojen asioitten pyörittäminen ikään kuin kahdella eri kielellä (Kuneliuksen ja minun) alkaa käydä hermoon. Tämä on ihan kuin kääntämistä ja sen jälkeen tiivistämistä omin sanoin. Pitänee pistää kirja ja koneet kiinni.
Lähetä kommentti