Kyllä olikin taas älykäs olo töistä kotiin tullessa. Sateenvarjo levähti kertaalleen jo Lasipalatsin edustalla. Ajattelin sitten, että on siitä sateenvarjosta ehkä pieni apu, jos junassa vähän korjailen sitä. Justiinsa.
***
Hain juuri kuopuksen treeneistä, ja radiossa soi Hassisen koneen Tyhjällä tiellä:
Aamu, sänky on vieras, kylmät seinät huokuvat tuskaa Eilinen hyökkää kuin vihainen tuuli, se repii, raastaa ja kiduttaa Eilen omistin tuskan, nukahdin pelkoon ja uneen ahdistavaan Eikä tuska unoh
- Äiti, mitä toi laulaa?
- Noh, ööö... laulua.
- Niin mut mistä se laulaa?
- Mmm...
Ja mä kävelen tätä tyhjää tietä Taloon jota kodiksi kutsutaan Vaikka siellä ei ole minulle ketään Olen yksin tällä tyhjällä tiellä Olen yksin tä
- Siis mikä koti se on? Onko se niinku talo ja jonkun toisen koti?
- No... (äh)... se on sen oma koti, mutta... jotenkin se ei koe sitä kodikseen kun se sanoo noin. Kun siellä ei ole sille ketään.
- Ahaa.
Ilta, pöytä on tuttu, vieraat kasvot aukovat suita Tyhjyys ympäröi meitä ja tuska, eikä kukaan uskalla kevättä aloittaa Yö tulee ja heittää meidät tyhjille kaduille taas Synkät kadut kuin tuhannet sillat vievät pimeydestä pimeyteen
Ja mä kävelen tätä tyhjää tietä Taloon jota kodiksi kutsutaan Vaikka siellä ei ole minulle ketään Olen yksin tällä ty
- Äiti, nää on ihan pimeet sanat. Se on varmaan keksiny ne ite.
Tekstit
19 kommenttia:
Voi:((
Mitä voi ja itkunaama?
No onhan se voi, kun palaa taloon, jota kodiksi vain kutsutaan. Eikä siellä ole ketään. Onhan se voi. Ja itkunaama.
Voi, voi.
Vähän kyllä hymyilytti se, että se itse olisi ne sanat keksinyt, mutta ihan vähän vaan.
Tuo on aina ollut voi-voi-laulu.
Mua rupesi aivan hirveästi naurattamaan. Jokuhan ne sanat on joka tapauksessa keksinyt. Mikä pointti se nyt oli. Ikään kuin "oikeat" sanat olisivat jossakin oikeassa muodossa olemassa jossakin yleisessä varastossa ja tämä hemmo ei nyt vain ollut osannut käyttää niitä, vaan ihan ite meni keksimään omat sanat :D
Joo, onhan se aika surkeaa, kun itse joutuu keksimään, eikä voi käyttää oikeita sanoja.
Heh, kirjailijatkin keksii itse juttunsa. Hah.
(mutta on se kuitenkin voi-laulu)
No onhan se voi-laulu. Mutta täällä on kyl pikkuporukkaa sen verran, ettei ihan pääse sanoihin täysillä fiilistelemään.
OC?:ssa (tv just äsken) väitettiin että joku Kierkegaard? olisi keksinyt angstin sateella ennen Ismoa. Tässä yhteydessä pitää aina muistuttaa, että äiskä kustannustoimitti Ismon äiskää repiviä riimejä. Mustakin toi itse keksityt sanat oli huippu hauska juttu. Punkkari siis asialla tavallaan eikä ammattimainen vexisalmi höh.
tv
Hb
Joku inha bloggari saattaa siis olla aika yksin tyhjällä tiellään joo. Keskustelupalstoilla kyllä käy kuhina.
tv
Hb
Joku inha bloggari, joo, täällä toinen yössä yksinään. Mutta nyt nukkumaan.
Loistava dialogi! Aamusilmät aukesivat leveän hymyn kera. Kiitos.
Tässäpä itsenäisesti ja syvällisesti ajatteleva lapsi. Voi pientä!
Jee!
Tuo laulun tie on tietysti Länsikatu Joensuussa, siellähän se Ismo laulun kirjoittamisen aikaan asusti... On nimittäin aika kurja katu kävellä yksin. nimim. on täällä sisäpiiritietoa muillakin kuin Hb:llä ;)
Laulajat ei kovin usein itse 'keksi' sanoja, joten lapsen suusta tuli aika syvällinen totuus; laulun kirjoittaminen ei olekaan niin yksinkertainen juttu!
Mutta naurattaahan se ajatus, että Ismo laulelee vähän mitä mieleen pölähtää, kun ei muista oikeita sanoja...heh...
Sivuaskel ja Sylvi, kiitos. Ihmeen syvällisesti se tätä biisiä kuuntelikin.
Ahaa, Sari. Kiitos sisäpiiritiedoista. Niin tosiaan, onhan sekin vielä mahdollista, että ne sanat on kuopuksen mielestä keksitty hätäpäissään. Hahhah. Voi Ismo parkaa.
Ei ole olemassa kuin kahden laulun sanat jotka saavat raavaankin miehen itkemään, eikä toinen niistäkään ole laulu. Voisi kyllä hyvin olla.
"Sinä ja minä liikennevaloissa..."
"Matti ja Teppo luotisateessa"
Voi Veke, kyllähän se traagista on tuo Matin ja Tepon tapaus. Mutta sähän voisit nyt laulaa mulle vielä jotakin, nyt kun ollaan tässä ihan kahden.
Horjahdan mielummin musiikkikritiikin puolelle:
En pidä tätä nykyä enää pipoakaan, mutta silti nostaisin sitä kuopuksellesi, joka naulasi kaiken olennaisen tuosta puheena olleesta kappaleesta (ja monesta muusta) pariin lauseeseen.
Hmph. Sä se sitten et ole vähääkään romanttinen.
Vai en ole romanttinen?
No vaikka eilen aamulla kun kylpyhuoneessa leikkasin partaani ja siinä hyräilin, kuten tapanani on, sattumalta mieleeni johtuvia viisuja ja laulunpätkiä, ja tällä kerralla se sattui olemaan:
"Rappelle-toi Barbara
Il pleuvait sans cesse sur Brest ce jour-là
Et tu marchais souriante
Épanouie ravie ruisselante
Sous la pluie ...."
jne. niin eikös vaan ovikello soinut... Menin avaamaan silkkisessä aamutakissani (zegalonvihreää luonnonsilkkiä suoraan Udmurtiasta) ja kaulahuivissani (sävy sävyyn monokkelini kanssa), ja mitä, ovella oli alakerran rouva, joka valitti asunnostani kantautuvasta melusta - hieman epäröiden kylläkin, kuten tarkka katseeni hänestä huomasi - ja samalla kysyi voisiko hän lainata minulta tuon Montandin levyn jota juuri olin hieman liian kovaäänisesti soittanut, hän kuitenkin aina oli pitänyt ranskalaistyyppisestä laulelmamusiikista, saisin vastineeksi tämän champagne-pullon jonka hän oli kaukonäköisesti ottanut mukaansa... Naurahdin ja pyysin häntä peremmälle, jotta voisin juurta jaksain selvittää tämän valitettavan väärinkäsityksen... Pahaksi onneksi hän sai huimauskohtauksen hetikohta käytävästä gallleriaani astuttuaan, ja jouduin kantamaan hänet parivuoteeni päälle lepäämään, samalla MediHelin numeroa tapaillen...
and so on. Ja sitten en olisi muka romanttinen? Joku muu olisi käskenyt vaan soittamaan talkkarille.
Toivoton tapaus. Pitänee vissiin soittaa sille talkkarille.
Lähetä kommentti