Säälittävä päreyritys

Takki tyhjä. Ei mitään mielipidettä mistään. Ihan sama mitä maailmalla tapahtuu. Kehityskeskusteluja on tullut tyttöjen kanssa pideltyä ja ovathan ne minusta aika vaikuttavia tilanteita, mutta toista näkökulmaa ei nyt ainakaan tähän hätään ole tulossa, joten saat tyytyä tähän. Saattaahan se kehari (näin meidän tuttujen kesken) jostakusta olla ihan hirveä paikka, mutta ei sitä niiden naamasta ainakaan näe. Siinä olisikin jollekin tutkijalle hutkittavaa, miten ihmiset ovat muuttuneet parissakymmenessä vuodessa. Se miten ne nykyään osaavat ottaa kritiikkiä vastaan ja miten kehuja, on kyllä tasan tarkkaan muuttunut. Ennen vanhaan paiskottiin pienemmästäkin ovia, mutta ei tänä päivänä. Asiallisesti nyökytellään, otetaan vastaan mitä tuleman pitää, kirjoitetaan haukut ja kehut ylös ilmettömästi ja odotetaan kiltisti omaa puheenvuoroa. Ja sitten on sen toisen vuoro nyökytellä.

No ainahan siellä on se sama ongelma, että alkuun pääseminen on hieman hankalaa, mutta kyllä sieltä yllättävän hyvin saa pumpattua niitä oikeita ongelmiakin. On muuten helkkarin palkitsevaa, kun niitä voi rauhassa ratkoa. Sekin on kiinnostavaa, miten vastapuoli reagoi, kun katsoo silmiin, pälyileekö ympärilleen, katsooko takaisin vai harhaileeko katse ja miksi. Valehteleeko se vai mitä tekee. Salaako jotakin ja miten sen saisi kaivettua. Ihanan haasteellista.

Äh, jotakin viihdyttävämpää pitäisi kirjoittaa, ettei koko blogi jää ihan hunningolle, kun huomenna on lähtö Tampesteriin, eikä sitten tule oltua koneella lainkaan pariin päivään. En oikein tiedä missä sitä tulee oltua, mutta ohjelmaa riittänee. Enkä kyllä ymmärrä, miksi yöpyminen on varattu kylpylästä, kun vapaa-aikaa on kaikki kolme tuntia ennen illan ohjelmaa ja siitähän menee puolet silkkaan ihmettelyyn, kun meikäläinen johonkin pääsee. Ooh, seinä! Lamppu! Tuoli. Täällön hei sänkykin! Oi voi, vaatekaappikin. Pitäisik... Hei, vessa! Kaikkea ne keksii... No mutta mikäli aikataulu edes pitää, kolmessa tunnissa justiinsa ehtii pulahtaa altaaseen. Kai sitä voisi käydä uimahallissa täälläkin, mitä sitä edes kolmea tuntia, ihmettelen vain.

Toisaalta on aika järkyttävää, että tällainen postaus jää tähän moneksi päiväksi. Ei ole edes valokuvaa Tampereesta, vaikka asuin siellä taannoin puolitoista vuotta. Ei ollut varmaan kameraa vielä keksittykään. Jaa, kotieläinpuistossa oli kerran kamera mukana, mutta se olikin jo viime vuosituhannella. Ja kuka tässä jaksaa vapaa-aikanaan skannailla, kysyn vaan. Tampereen sijaan voisinkin laittaa kuvan Pariisista. Sehän on melkein sama asia.















Tampere, oikealla Näsinneula. Soon moro.