Mie en kato Big Brotheria, enkä mie varsin kato täydellisiä naisia. Emmie kato Salattuja elämiä, enkä mie kato Kauniita ja rohkeita. Mie en kato kulttuuriuutisia, enkä mie kato A-studiota. Mie en helvetti kato mittään. Minä vain luen blogeja. Eipähän tarvitse toljottaa kenenkään vimpan päälle hiottua naamavärkkiä. Olen niin umpikyllästynyt täydellisiin ja kauniisiin ihmisiin. Haluaisin nähdä tavallisia ihmisiä enemmän. Rumia ihmisiä. Minä pidän rumista ihmisistä. Ne ovat joutuneet ajattelemaan muutakin kuin ulkonäköään. Kauniin ei paljon muuta tarvitsekaan ajatella kuin itseään ja sitä valtaa, minkä ulkonäkö hänelle on armollisesti suonut. Ruma on joutunut toivomaan turhia, pettymään ja kestämään. Kyllä, kärsimys jalostaa ainakin siihen asti, kunnes katkeruus astuu kuvaan mukaan.
Yököttää kaikki meikatut pärstät, kiiltävät huulet ja paksut maskikerrokset. Yököttää kampaamossa laitetut muotitöyhtötukat, ärsyttää silmän päälle putoilevat otsakiehkurat. Haluan nähdä tavallisia ihmisiä, joilla on persoonallinen luonne. Haluan yleistää kaikki kauniit ihmiset pinnallisiksi, koska he usein sitä ovat. En siedä nähdä silmissäni enää yhtään Kappahlin pushupeilla muotoiltua puolialastonta naista tai Dressmannin miesmallia, jonka haaroväli pönköttää jättiläismäisessä julisteessa niin kuin järkyttävän suuri avomaankurkku olisi boksereihin tungettuna. En siedä silmissäni enää yhtään töykeää nuorta pukumiestä tai nyrpeää seksitypyä. Rasitun henkisesti liikaa, kun alan ajatella niiden elämiä; brändättyjä daisareita ja kalsareita, brändättyjä laatukikkeleitä, joilla on Viagran tukema toimintatakuu, niiden loputonta pumppaamista posliinisiin, desingdildon muotoilemiin brändipimperoihin. Miten tärkeinä ne täydellisyyttään pitävät ja miten ylimielisesti ne mittailevat toisiaan ravintoloissa; 175 cm, blondi, paino alle 50 kg, rinnanympärys sata tai ainakin paidan alta pilkistävät nännit. Käy pantavaksi. Ja naisille siksbäkättyjä, pitkiä, komeita ja tummia kliseitä. Sitten ne istuvat alas ja tilaavat satasen gourmetruokansa kanssa laadukkaasti hollywoodjulkkisten brändäämää norjalaista 10 euron lähdevettä lasipullossa ja ajattelevat, että tämä se on sitä arjen juhlaa. Voi helvetti sentään. En jaksa. Miksi yleensä mietin sitä, mitä ihmiset tekevät silloin, kun eivät kävele ohitseni?
Eilen katsoin sitten kuitenkin sen Voimalan, kun kerran käskettiin. Että Minttu Hapuli on siellä, ja on Kata Kärkkäinen ja on ja on... puhuivat parisuhteista niin kuin tietäisivät siitä kaiken, vaikka vain hipaisivat pintaa. Antoivat ohjeitakin, niin kuin parisuhteet todellakin pystyisi luokittelemaan, ja sen lisäksi ennustamaan etukäteen niitten lopputuloksen. Kaikkein järkyttävintä oli kuunnella sitä, että parisuhteeseen saisivat ryhtyä vain järkevät ihmiset. Ikään kuin se järki tulisi ihmisille jotakin muuta tietä kuin kokemuksien kautta. Eipä se tule opaskirjoja lukemalla, ei. Enempää en uskalla vaahdota tässä, koska tästäkin päreestä uhkaa muutoin tulla opaskirja opaskirjojen tekijöille.
Onkohan sellaista jo tehty?
Saturday Classics – 14122024
4 päivää sitten
Tekstit
19 kommenttia:
Hmm, jatkuuko se teemaviikko vieläkin, vai miten se oli?
Aah, minä rakastan täydellisiä naisia, vaikka sarjan suomenkielinen nimi onkin harhaanjohtava, alkuperäisen ollessa desperate housewifes. Heissä ei ole muuta täydellistä kuin julkisivu ja sen takana on ihanan rumaa.
Minäkin katsoin Voimalan, kun kerran käskin muidenkin tehdä niin. Eihän tuollaisessa ohjelmassa voi kuin raapaista jotain pintaa, joten sikäli aika samantekevä ohjelma. Liian vähän aikaa, liian monta haastateltavaa, liian paljon yleispäteviä muka-totuuksia.
Uskon kyllä, että opaskirja opsakirjojen tekijöille on jo kirjoitettu. Ja loppuunmyyty.
Niin mutta ne näyttävät täydellisen mehukkailta. Juicy... Ja se riittää. Minä en halua nähdä enää yhtään kaunista pärstää, perkele. Mistä niitä sikiääkin joka hemmetin ohjelmaan. Aina vaan kauniimpia ja kauniimpia. Yäk.
Loistava kirjoitus!
Aitous on katoava kansanperinne :)
Niin, kiitos Sivuaskel. Tosiaan, aitous on jo aika pahasti kortilla tällä muovipallolla.
Minä en ilmeisesti katso televisiota, koska en katso yhtäkään Saaran mainitsemaan sarjaa. Tästä hyvästä saanen varamasti papukaijan -merkin. Vai?
Mutta ymmärtääkseen täydellisyyttä, parisuhdetta ja ihmisen älykkyyttä kannattaa ehkä katsoa tänään 4D: Vanhemmaksi sopimattomat. Ehkä se antaa pientä suhdetta ihmisenä olemiseen, täydelliseen, vanhemmuuteen ja parisuhteeseen (muistaakseni se oli ajatuksia herättävä jakso).
Ja tämä kehoitus oli suunnattu bloggailijoille, eikä Saaralle!!!
" Haluaisin nähdä tavallisia ihmisiä enemmän. Rumia ihmisiä. Minä pidän rumista ihmisistä. "
Jaha, olis sitten viissiin tai aika tulla käymään helsingissä. :)
Kylläpä oli räyhäkkä postaus tämä. Juu siinä on se hiuksen hieno raja etät milloin se menee sen katkeruuden puolelle, sillä se katkerahan ei sitten enää ajattele mitään muuta kuin sitä rumaa pärstäänsä ehkä noin sata kertaa enemmän kuin ne kauniit ajattelee omaansa ja siinä ei sitten ehdi enää muuta ajattelemaan.
Välillä kyllä käy tosiaan mielessä, että onko tämä maailma oikeasti ollut aina näin ulkonäkökeskeinen, vaiko vaan tänä viiemesen sata vuotta vain. Olisko se niinku ohimenevä trendi, joka häviää kunhan tää ihmislaji vähän kehittyy vielä.
Mulla meni sitten se voimalakin ohi, vaikka mä siitä katasta kyllä noin jotenkin niinku aika paljon tykkään.
Papukaijan merkki... eeii, kyllä muut saavat katsoa telkkaria niin pal ku sielu niitä vahanukkeja kestää, niitten yhdentekeviä leikkejä ja toistensa asioihin sekaantumisia. Mikä hitto niitä käsikirjoittajiakin vaivaa?
Haha, kyllä mäkin sen voisin katsoa, jos se ei tulisi niin myöhään. Sehän siis kertoo niistä vammaisista vanhemmista, jotka pinnistelevät saadakseen pitää lapsensa.
Niin, kyllä siinä tärkeysjärjestys saa toisenlaiset mittasuhteet. Tosiaalta silloin ei sillä muiden kauneudellakaan niiin taida olla väliä. Ehkä välillisesti, eli siten, mille arvoille tätä maailmaa rakennetaan. Tai siis ei millekään. Ainakaan millekään tärkeälle ja pysyvälle, koska kauneus se katoaa luojan kiitos jokaiselta.
Karpaletto (karpaletto? -vähän niinku vinetto vai?). Toisaalta joskus kyllä huomaa, että ihmiset pitävät itseään ihan turhaan ruminakin :), samoin kuin toiset kauniina, niin kuin se joku ihme muija... kuka se nyt onkaan... se hotelliperijätär... Hilton! Jessicako se on... no en minä ny muista... eikäku Paris! Paris Hilton.
Hiuksenhieno se ero tietty katkeruuteen on, mutta kyllä sen huomaa, jos sellainen negatiivisuus (näin possariviikon kunniaksi) on ihan vallalla. Sellainen imee energiaa ympäristöstään ja on yhtä lailla rasittavaa kuin näiden kaunottarien, niin miesten kuin naistenkin elämien ajatteleminen.
En kyllä teidä, mutta voisin kuvitella, että ainakaan luolaihmisten aikaan ei oltu ihan näin ulkonäkökeskeisiä. Eli kyllä siihen pystyttäisiin varmaan.
Kata oli ihan fiksu.
Kyllä se Saara on niin, että ihmiset ovat hienostelleet kautta aikain: kun vanhaan aikaan neanderthaluros kysyi cromagnonnaaraalta tansseissa saattoreissua niin ei puhettakaan... neanderthalit sitten kuolivatkin poies, kun ei tullut tuheroa vaikka kuinka yritti. Jos otsa oli kuin lippalakin lippa niin ei vain päässyt saatolle, vaikka olisi päällä ollut paras mammutinnahka ja pusikossa valmiiksi varattu polkupyörä pitkääkin saattoreissua ajatellen.
Ja edelleen: paleontologit ovat radiohiiliajoitusten avulla ja luolamaalauksia tarkoin analysoimalla myös selvittäneet, että cromagnon-piireissä n. 40 000 vuotta sitten alkoi tuheroa yhä enenevästi saada sellainen cromagnonuros, joka terävällä kivellä oli leikannut pakarakarvoituksestaan pois tuolloin varsin yleisesti roikkuneet ulostejäämät, ns. paskan marjat. Tätä pidettiin jo tuolloin hienosteluna, ja Fennoskandiassa tavatut cromagnonlöydöt viittaavat siihen, että nykyiselle Suomen alueelle asettuneet cromagnonit, siis esi-isämme, olivat tällaisesta hienostelusta harmistuneiden ja tästä syystä pääjoukosta vastalauseena eronneiden cromagnonien ryhmä; tällä hetkellä ainoastaan Matti Klingen tiedetään polveutuvan perskarvanleikkaaja-ryhmästä.
Ei se siis niin uutta ole tämä hienostelu ja ulkonäön korostaminen kuin usein luullaan.
Voi helevetti tuota Tappista. :D
Voihan brändituhero ja perskarvaleikkaaja!
Olipa se vuodatus! Ja ihan aiheesta. Olen samaa mieltä, vaikka en osaa noin retevästi informoida.
Myös Etappisika saa aplodit. En ole pitkään aikaan nauranut niin makeasti kuin äsken kun luin Saaran purkausta ja Etappisian vastauksia! Lisää tällaista, toivoo ruma linssiläskimummo!
Obeesia, elä muuta sano. Tuo Tappinen on ihan mahoton. Multa meni ny yöunet vallan, kun ajattelen sitä sukupuuttoista mammutinnahkaan kääriytynyttä ja otsalippaista neanderthalurosta polkupyöräilemässä saatilla. Eikä tule tuheroa. Ei tästä mitään tule. Mun päreeltä meni ihan pohja. Pitäisihän sitä tuheroa saada edes vähän.
ASIAA! SAARA OON SUN SUURIN FANI!
Oman kasvamiseni, ulkonäön merkityksen ja kulttuurierojen kannalta opettajanani toimi aikanaan Dallas -sarja. Siitä opin, että Ameriikan puolella naiset (Pamela ja Sue Ellen) heräävät täydessä meikissä joka aamu. Vieläkin on ratkaisematta kysymys, että kuka helvetti heidät aamuyöstä kävi meikkaamassa ja kampaamassa.
Jospa tässä itsekin alkaisi joka aamu herätä parta ajettuna, niin olisihan siinä alussa ihmettelemistä, mutta pidemmän päälle asiaan varmaankin osaisi suhtautua enempiä miettimättä ja voisi lähteä päivään tyhmän ameriikkalaisena.
Sonjuska, niin määki sun. Musmus.
Hei mutta niinhän olikin, Lasse! Itse asiassa paljon aiemminkin elokuvien naiset ovat heränneet täydeissä tällingeissä. Herranjumala miten mää säikähtäisin, jos olisin heti aamusta hehkeä kuin tikkukaramelli.
Eilen ylen ykköseltä tullut dokumetti "Vammaisten armeija" oli mukava poikkeus nykyajan vauhdikkaasta ja trendikkäästä tv-tarjonnasta. Sitä katseli hymyssä suin - monestakin syystä. Jos sitä näytetään vielä uusintana, niin suosittelen.
Mulla on tuo televisio ainoastaan urheilun vuoksi olemassa. Silloin tällöin onnistun löytämään ohjelmatiedoista jonkin edellä mainitun kaltaisen mielenkiintoisen ohjelman. Tv-tarjonta on suurelta osin itseäni mahdollisimman vähän kiinnostavaa. Tämän tiedän siitä, kun töissä on televisio jatkuvasti auki.
Tosin aina tulee hyvälle mielelle kun seuraa esim. salkkari-ihmisten innostusta työpaikalla. Siinä on jotain samaa kuin vammaisen onnessa. (Anteeksi ilmaisu, mutten voinut itselleni mitään.) :)
Minä olen jäänyt koukkuun kaikkiin ihme typeryyksiin, kuten SubTv:stä tuleviin E! Entertainment-ohjelmiin, kuten "Rish kids´cattle drive, jossa hemmotellut perijänuoret ajavat karjaa hyväntekeväisyyden takia. ja kun yhdeltä tytöltä(jonkun Yahoo!-yhtiön pääjohtajan tytär tai vastaava) irtosi rintsikanolkain hevosenselässä, se soitti isille ja kertoi, että isin pitää soittaa tv-yhtiölle, että hän kävi lähellä kuolemaa ja oli puolialasti televisiossa.
Saan vain niin makeat naurut niistä, vaikka onkin idioottimaista tuhlata hyvää bloggausaikaa telkkarin edessä.
Voimalaa en tietenkään nähnyt. Koskapa minä en missaisi kaikkia blogi-aiheisia juttuja...
-minh-
Tony, hyvä kun kävit. Minä luulin, että olit lopettanut blogin pitämisen kokonaan.
Mutta joo, minä missaan kaiken hyvänkin ohjelmatarjonnan, kun en ollenkaan osaa enää orientoitua siihen, että sieltä telkusta tulee jotakin. Kun eihän sieltä tule. Paitsi joskus.
Minh, kai niitä voisi katsoa tuolta pohjalta niin kauan kuin ne jaksavat naurattaa. Nauraminen kyllä kannattaa aina.
Siinä Voimalassa ei muuten mainittu sanallakaan blogia tai bloggaria. Birdykin tituleerattiin kirjailijaksi vain. Lienevätkö Voimalan kaksikko vielä ymmärtäneet koko ilmiötä.
Lähetä kommentti