Hei tota noin niin, voisikohan joku suomentaa tämän:
Toiseksi pitäytyminen ilmiötason tosiasioihin palvelee "olemassaolevan säilymistä, sen jatkuvaa uusintamista" (Horkheimer mt.:529). Tyytyessään "rekisteröimään ja järjestämään tosiasioina pitämiään seikkoja", positivismi "oikeuttaa olemassaolevaa" (Adorno mt.:210). Lyhyesti positivismi "alistuu olemassaolevalle", kuten koulukunnan kolmas voimahahmo Herbert Marcuse (1898-1979) asian muotoili (Marcuse ([1938] 1991:66). Koulukunta lähestyi yhteiskunaa "historiallisesti muuttuvana kohteena" (Horkhemer mt.: 571). Pätevän yhteiskuntateorian on tällöin sekä kyettävä selittämään olemassaolevaa eli vallitsevaa yhteiskuntaa että pystyttävä viittaamaan sen yli, tulevaan yhteiskuntaan, jolle yhteiskunnan kehitys nykyiselleen on jo raivannut tietä." Veikko Pietilä, Joukkoviestintätutkimuksen valtateillä, s.217
Siis mä en tajua tästä mitään. Koko kirja on 400 sivua täynnä tätä, eikä tuo ole edes paha. Mulle tuli siitä vaan vinha tunne, että se mitä positivismiksi sanotaan, on kyllä negativismia. Tai sitten mä olin niin negatiivinen ja suutuspäissäni, kun aikuisten ihmisten pitää olla niin järkyttävän jäykkiä ja kuivia ja täsmällisiä, ettei nyt vaan mene termit, käsitteet ja merkitykset sekaisin. No. Ihan turha kuvitella, että pysyn junassa hereillä tämän kanssa. Kroohpyyh... Eihän ne kaikki kirjat onneksi ole tätä luokkaa, vaan oikein vetäviä ja silleen, mutt haloo, tää on niinku se pääkirja. Miten viestintää voi opettaa, jos ei saa viestittyä yhtä yksinkertaista asiaa niin että se menee perille? Vastaanottimessahan ei ole todellakaan mitään vikaa.
Saturday Classics – 14122024
4 päivää sitten
Tekstit
26 kommenttia:
Puuh, tuollaista tekstiä on kyllä tullut kahlattua läpi omissa opinnoissa ihan liikaa. Lainauksessasi siis Frankfurtin koulukunnan näkökulmasta kritisoidaan positivismia, joka halusi kuvata vain havaittavissa olevaa välttäen kaikkea sen ulkopuolelle menevää spekulointia. Jos nyt kuvataan vain sitä, mikä tällä hetkellä vallitsee ja mikä voidaan havaita ja kieltäydytään kaikesta muusta, on mahdoton sanoa mitään tulevasta yhteiskunnasta, koska se olisi jo sellaista epämääräistä spekulointia, jota positivismi pitää epätieteellisenä. Tällaista lähestymistapaa tuossa kai siis yritetään kritisoida.
Minusta muuten tuon tyylinen viittausten kirjoittaminen tuossa määrin keskelle tekstiä on hyvin ärsyttävää, koska se tekee muutenkin sekavasti kirjoitetun tekstin vielä vaikeampilukuiseksi.
Lisäksi tuollaisten pätkien lainaaminen on aika huono tapa kirjoittaa. Tekijän olisi niiden sijaan ehdottomasti kannattanut kirjoittaa asiat selkeästi omin sanoin eikä kirjoittaa tuollaista sirpaleviittaussarjaa. Veikko Pietilä takaisin koulun penkille opettelemaan joukkoviestintää. ;)
Asiat on mahdollista sanoa selvästi ja sitten ne on mahdollista sanoa noin ja tuollainen tapa kirjoittaa saisi minut varmaan kihisemään raivosta (turhautumisesta), jos joutuisin kahlaamaan teosta läpi. Onneksi ei enää tarvitse...
Huono idea on heittää luettavaksi (tentittäväksi?) tuo Pietilän kirja ihan kättelyvaiheessa, jos opiskelusta puhutaan. Se toimii ehkä hakuteoksena (ehkä laajin suomenkielinen yleisesitys?), käy siis läpi eri teoreettiset koulukunnat, mutta toimii lähinnä siten, että kustakin jengistä Pietilä esittää kirjallisuusviitteitä sen verran, että jos kiinnostaa, voi alkaa lueskella niitä. Mutta ei tämä ole mikään hyvä "aloituskirja" missään mielessä, ja jostain adornolaisesta vatsakatarrista nauttii enemmän jos lukee suoraan Adornoa.
Pietilän puolustukseksi voi sanoa, että hän tulee Tampereelta - lukekaa jotain 1970-luvun Tiedostustutkimus-lehtiä missä Hemanus, Nordenstreng ja Pietilät (2 kpl) kirjoittelivat, niitä kun junassa avaa niin konnarikin nukahtaa kun kannen näkee.
Hmm.. Hurina. Kiitos paljon suomennoksesta. Nonniin, siinäs tuli todistettua, että saman voi sanoa ihan suomen kielellä.
Joo, multa karkaa ajatus heti, kun silmä saavuttaa nuo viittaukset, vaikka kuinka yrittäisin olla lukematta niitä. Ajatus pätkähtää poikki heti ja aloitan alusta... ja taas sama uudestaan, kunnes huomaan lukeneeni kappaleen lopppuun ilman minkäänlaista sisäistämistä. Silmät lupsuu ja sitä rataa. Hip hei. Kiva kirja. Tosin vielä täytyy korostaa, että ne kaikki kolme muuta kirjaa ovat olleet mukavia luettavia.
Älä, Tappinen, sure. Katarri mulla on jo omasta takaa. Kyl nää tässä sivussa menee... vaikka huono idea se mustakin on ton kirjan tenttiminen. Diu diu.
Puolustukseksi voi sanoa vielä, että nämä kirjatkin ovat tulleet Tampereen kaupungin kirjastosta mulle kaukolainana. Tuntuu niin jännittävältä, että niitä ovat hypistelleet tamperelaiset. Ne ovat jopa käyneet Hervannassa ja ties missä...
Ja tiäs vaikka nääs Tammelantorilla joku Mansen hanu ompitäny sitä perseenalla nääs avattuna sivulta kaksataaseittemäntoista kun on palvellu olemassaolevan säilymistä ja homeltanu tommosen kolmenkyynärän pätkän mustaamakkaraa nääs. Ja lokik kirkunu siinä viäressä.
Äläs sää muuta sano. Mussa oikeen nytkähti nääs ku tää jännitys vaan ylty. Lokik kirkunu siinä viäressä viälä. Kyä sää sellasen sielummaiseman ny avasit. Nääs.
Wuaah, minä olen kotoisin Tampereen Hervannasta! Sieltä, jossa pultsarit koulun penkillä istuessani kusivat ikkunaan, kun me luokasta katselimme. ;) Oi tuota armasta nuoruutta...
Sillä tavalla. Tää Tamperehan on ny tapetilla. Minäkin olen käynyt siellä asumassa Hervannan naapurissa, Lukonmäessä. Hervannassa tuli käytyä harva se päivä. Ja ens viikolla lähden to-pe Tampereelle palaveeraamaan. Jännää.
Ainoa oikea tapa viestiä tällasen Pietilän tapasen sönkön kanssa, joka ei osaa sanoa asioita lyhyesti ja suomeksi, on viedä se saunan taa. Piste. Mahdoton tapaus. Ei tollasiin auta ku pyssy tai kirves.
Sedällä alkaa olla jo aikamoinen ruuhka siellä saunan takana :)
En ole mikään asiantuntija, mutta hurinan "eksegeesi" kyllä pätee.
Nää Franfurtin koulukunnan tyypit - etenkin Horkheimer ja Adorno - olivat ns. neo-marxilaisia, jotka pyrkivät uudistamaan Marxin teorioita Hegelin, Freudin ja Nietzschen kautta.
He olivat myös mm. Marcusen ohella ns. epämääräisen euromarxismin (esim. Bahro) edeltäjiä.
Positivismi/looginen empirismi + Heidegger (fenomenologia/hermeneutiikka) oli heille taantumuksellisin piru.
Muistkaa myös, että Adorno ohjaili maanpaossa USA:ssa erittäin vaikutusvaltaisen tutkimuksen "Autoritaarinen persoonallisuus" tekemimistä. Ilman mitään ylempää tutkintoa psykologiasta...
Eikä itse varmaankaan ollut yhtään autoritaarinen - sallikaa mun nauraa!
Tätä ennen hän oli Horkheimerin kanssa julkaissut -1944 Kaliforniassa yhden maailmahistorian pessimistimmistä filosofian yleiskatsauksista - Schopenhauerin jälkeen - "Valistuksen dialektiikka".
Se kannattaa lukea, mutta siitä lienee suomennettu vain osia esim. kirjassa "Järjen kririikki".
Nykyään näiden "juutalaisten" perintöä on melko ansiokkaasti, joskin koukeroisesti jatkanut Jürgen Habermas (ei-juutalainen), jonka viime vuonna suomennettu väitöskirja (-62) "Julkisuuden rakennemuutos" lienee juuri nyt ajankohtaisempi kuin koskaan.
Ja hehheh! - suomentaja Veikko Pietilä on saanut paljon kehuja siitä, että on onnistunut tekemään Habermasin hankalasta ja ylistrukturoidusta saksankielestä mukavasti suomenkieleen sopivan version.
Esim. toisin kuin liki 20 vuotta sitten Terho Pursiainen John Rawlsin klassikosta "Oikeudenmukaisuuteoria", jonka teemoja Habermas on "Kommunikatiivisen toiminnan teoriassaan" pyrkinyt sosiologisoimaan.
Mutta positivismi/looginen empirismi oli siis taantumuksellinen piru Horkheimerille ja Adornolle.
Ja siinä he kyllä olivatkin oikeassa, jos minulta kysytään...
Niin on, saunan takana. Ja lisää näköjään joutas, Ransukin - Ja vaikkei sitä Ransulta kysytäkään, niin mitä vitun vikaa muka loogisessa empirismissä oli.
Joo joo, Rauno, kiitos, mutta kyllä tää Frankfurtin koulukunta hemmoineen on jo selvinnyt näitä kirjoja lukiessa. Emmää ny mikään idiootti kuitenkaan ole. Halusin vain tietää, mitä tuossa kyseisessä kohdassa lukee.
Hmph.
No ei vaan, kiitos kovasti vaivannäöstä. Ja Ranelle halaus. Kyllä se siitä.
Hehheh, setäkin pääs taas nettiin.
Minustakin siinä on vikaa. Siksi ajattelinkin, että se on ennemminkin negativismia kuin positivismia, mutta mä olenkin kuulemma peto vääntämään asiat nurinpäin.
setäs
Miksi loogisen empirismin tieteellisen tutkimuksen pohjaksi edellyttämä semanttisen verifikaation vaatimus epäonnistui - ja todettiin jopa metafyysiseksi!
Siis hei.
Positivismi ei ole samaa kuin positiivisuus psykologisesti!
Positiivisuus positivismissa merkitsee, että uskotaan tieteen keinojen kautta löytyvän tuloksia, jotka meidän vain täytyy löytää - siellä ne ovat, kunhan vain etsimme.
Tämä on positivismin positiivisuuta.
Tunnetaan teologiassa nimellä katafaattisuus.
Toinen ääripää on nominalistinen rationalismi tai teologisesti määritellen negatiivinen teologia.
Negatiivinen ajattelu (esi-isä Platon) pyrkii eliminoimaan käsitteellisesti kaiken, mikä ei ole totta (Sokrateen metodi).
Jos sen jälkeen jää jotain uskottavaa, niin okei.
Tämä ajatuslinja johtaa mystisismiin a la ortodoksinen kirkko.
Mutta mihin johtaa ns. positiivinen teologia? Kirkkovaltioon...?
Entä mihin johtaa teologia, joka ei perusta olemassaoloaan kumpaankaan metodiin?
Reformaatioon eli kirkon tuhoutumiseen...
Ja menköön saman tien muutkin narratiivisuudesta riippuvaiset itseään häpeilevät ja peittelevät tieteen legitimointiyritykset niinkun lyotardinämmänpoika sanoi, ja avataan ovet näille Raunon inhoamille irnuille, kas siinä spottivaloihin astuvat kansan rakastamat viihdyttäjät ja alkaa derridada ja lacancan.
Tätäkö Rauno tässä nyt haetaan?
Hehe, no nih! Siis uskova löytää, se on kyllä todella positiivista positivismia.
No minun höpötyksistäni nyt ei kannata ottaa paineita, Rane. Minä menin jo niinkin kauas, että onko edes positiivista löytää tuloksia nimenomaan pelkästään sillä perusteella, mitä on havaittavaissa.
Tappisen kommentti pitää suomentaa.
Totanoi, son tämä "tieteellisen tutkimuksen pohjaksi edellyttämä semanttisen verifikaation vaatimus" - jos oikein olen ymmärtänyt, Jean-François Lyotard kusi koko porukan kengille kun oli sitä mieltä että nämä tieteen ns. legitimointikertomukset ovat aika hupaa kamaa, raketut hiekalle... Ja laski irki koko gallialaisen verbaalis-stand-upillisen-koomikoston parhaimmiston, Jean Baudrillard, Jacques Lacan, Jacques Derrida ja keitä kaikkia nyt onkaan ollut tapana laittaa post-sitä post-tätä-ajattelijoiden porukoihin.
Heidän sanomansa on minusta selkeä ja kannatettava: ain lustii olla pittää!
sika
Olen kääntänyt kelkkani potmodernismin (relativismin) suhteen.
Nämä ranskalaiset eivät tule jäämään historiaan kuin äärimmäisyysilmiönä, josta he saivat innoitteen etenkin Nietzscheltä, joka taas kirjoitti koko filosofiansa "vastoin tahtoaan"!
Mutta myöhempi Wittgenstein kelpaa. Selvitä minulle ensin, mikä on sääntö, säännön seuraminen ja kielipeli.
Siinä on kantilainen viritys, joka ei kuitenkaan johda ranskalaiseen "höyrypäisyyteen".
Esim. Peter Winch ja John Austin ovat mainiota luettavaa aiheesta.
heh potmodernismi - viitannee polpotiin...
Voi miten täällä puhutaan viisaita. Mää pyörryn kohta.
Derridasta katsoin kerran jonkin telkkariohjelman. Siitä sai sen käsityksen, että Derridan ympärileikkaus on sen filosofian perusta.
Semanttisen verifikaation periaatteen mukaan maailmassa ja kielessä ilmenevät samat tosiasiat - ei aina mutta viimeistään tieteen analyysin "puhdistamina".
Esimerkki täydellisestä semanttisesta verifikaatiosta:
Jos sanon - nyt sataa ja ulkona todella sataa=OK/Tarski
Mutta - jos sanon maljakosta: tuo esine on hauras, minulla ei ole mitään todistetta sen hauraudesta, joten pätelmäni on pelkästään hypoteettinen ja ennakkoluuloinen. (Esimerkki on luonnollisesti kärjistys).
Huomatkaa nyt tämä typeryys - lauseen ja objektin pitäisi olla identtisiä.
Wittgenstein hylkäsi nuoruudenfilosofiansa (mutta ei sen metodia) tämän typeryyden tajuttuaan...
Semanttisen verifikaation periaate edellyttäisi, että kaikki väittämät mistä tahansa ovat verifioitavissa samalla tavoin kuin - ulkona sataa.
Lapsikin ymmärtää, että tällainen vaatimus on typerää ja itsessään ristiriitaista!
Mä muuten tajusin ton.
Että varokaa vaan.
Jonoon saunan taakse siis Saarakin...
Nythän on kuitenkin niin, että filosofiset jaanailut ovat diskurssi siinä kuin sienten ryöppäämisohjeet, rakkausrunot tai ruumiinavauspöytäkirjat. Saattavat muotonsa puolesta olla kiinnostavia, mutta eivät määräänsä enemmän siinä kuin toisetkaan mainitut; ollako kyse suurten kertomusten, ja vähän pientenkin, rapautumisesta, jätän itse kunkin arvioitavaksi.
Liekö myös psyykenrakennekysymys: tiedä häntä, ehkä joskus tulevaisuudessa kun sade kylmin kyynelin lyö tummaan ikkunaan, voi sitten olla aika "miettiä", ja huudahtaa kuolinvuoteella varmuuden vuoksi: voi meripeikko, mä olen niin heikko, pelasta, auta, oi.
But not just yet.
Joo, saunan taakse, jos sääkin tuut.
Lähetä kommentti