sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Henkien salatut elämät

Tuossa imuroidessa tuli mieleen kaikenlaista. Oletteko huomanneet, että se edestakainen liike jollakin tavalla juoksuttaa myös aivosoluja niiden harmaiden poimujen sisällä ensin toiseen suuntaan ja taas takaisinpäin. Siellä ne kiljuvat vuoristoradallaan... aaaa..... oooo.... eeeiiiii... uijui. Nyt kun istuin alas, ne varmaan makaavat pahoinvoivina selällään eivätkä aio auttaa minua minkäänlaisissa pyrkimyksissäni vähään aikaan. Ja siitä johtuen tämäkin teksti on nyt mitä on.

Minä nimittäin keksin televisiosarjan. Kun nyt on näitä kaikenmaailman enkelijuttuja nähty jos jonkinlaisia, siitä miten ihmispolot aikovat tehdä esimerkiksi ratkaisevan virheen, niin eiköhän enkeli kohta tule ja sano, ettei niin saisi tehdä, ja ihminen ei sitten tee niin. Välillä käydään sairaalassa ja kaikki päättyy lopulta hyvin. Mutta nyt ajattelin, että televisiossa voitaisiin tasapuolisesti näyttää muidenkin uskontojen ja uskomusten mukaisia sarjoja, eikä aina sitä kristinuskoa. Esimerkiksi New Age -henkistä sarjaa ei kuitenkaan vielä ole nähty sillä henkimaailman tasolla, vaikka niillä se vasta virkeä henkimaailma onkin! Tiedättehän, kun niillä (minä en oikein tiedä millä nimellä niitä voisi kutsua) on se karman laki, että ihminen syntyy ja syntyy aina uudestaan, kunnes on henkisesti niin top-kympissä, että saa vaivojensa palkaksi jäädä nirvanaan tai mihin tahansa paratiisiin laakereilleen lepäämään. Kovasti voipuneena siitä kaikesta ruumiista ruumiseen pomppimisesta, nämä pysyvästi hengen tilaan jääneet karmanpuhdistajat leijuvat vastapestyisnä ja hohtavan valkoisina onnellassaan, niin eikö sitä ainakin olisi totta vie hauska katsoa. No ei oikeastaan.

Jos ei nyt välitetä siitä, niin tiesittekö, että nämä henget saavat itse aina valikoida seuraavan elämänsä, eli siis tavallaan myös sen, missä tahdissa tämä lähmäinen karma kulloinkin voisi puhdistua. Yleensä nämä henget ovat kovin malttamattomia ja haluavat heti kerralla kärsiä mahdollismman paljon, jotta karma puhdistuisi nopeasti. Minustakin on eräs henkiopas juorunnut selän takana (ne kuulemma tekevät sitä usein) ja sanonut, että olen tullut tänne ihan liian aikaisin. Minun olisi pitänyt levätä pidempään siellä jossakin (mikä oikeastaan selittäisikin aika paljon). Olin siis sota-aikana istunut ompelukoneen ääressä töitä tehden ja menettänyt pommituksessa henkeni jo 16-vuotiaana, joten ilmeisesti karmani kiillotus oli jäänyt kesken ja minä olin kirmannut melkein siltä seisomalta takaisin tänne alas tietoisena siitä, mitä tuleman pitää, ja silti silmät palaen ja ihmeen innokkaana. Luultavasti jatkoin nimenomaan siitä mihin jäinkin, ja lähdin 16-vuotiaana töihin. Jollakin tavalla siis kirin koko varhaislapsuuteni päästäkseni taas puuhakkaasti karmani puhdistustoimiin, enkä sen vuoksi muista ajatelleeni koskaan oikein mitään.

No nämä henget siis visioivat tulevat elämänsä ja mälläävät edessä olevien kärsimystensä yksityiskohdilla. Ne ajattelevat (minä tiedän, koska ne ovat kertoneet), että joo, kun kerran edellinen elämä meni vähän perseelleen, eikä minusta pitänyt tulla esimerkiksi ollenkaan niin huorahtavaa, joten pannaanpa tuhmuustaso kerralla nollille ja seuraavassa elämässä synnynkin sitten nunnaksi. Ihmisen kahleissa ei nunnankaan olo ole ruusuilla tanssimista, vaikka pääällepäin se kovin helpolta näyttääkin. Jos nyt vähän riettaat ajatukset valtaavatkin mielen, niin eiköhän se sadan Isä meidän jälkeen unohdu taas seuraavaan kertaan. Unohtuu se. Minä tiedän.

Useinmiten se karman siivous on yhtä tyhjän kanssa. Nimittäin vaikka sitä toisesta päästä saisi putsattua, alkaa toinen pää hetimiten likaantua. Ja taas on uusi reissu edessä. Hirveän monimutkainen systeemi ja se vaatiikin monta monituista kertaa, jotta karman saa siistiksi. Siksi se tv-sarja olisikin ihan loputon. Otetaan nyt esimerkiksi Elias Lönnrot, joka erään teorian mukaan kävi vain ryöstelemässä muiden runoja ja sai koko Kalevalasta kunnian itselleen, voikin siis nykyisin olla Jari Tervo, jonka karmanpuhdistuksensa takia pitää kirjoittaa kaikki kirjansa ihan itse, ja odottaa vuosi toisensa jälkeen sitä Finlandiaa ja sen tuomaa kunniakasta hekumaa ihan turhaan. Mutta itsepä valitsi tiensä. Kyllä Jari Tervo varmaan yllättyisi kuullessaan olevansa Elias Lönnrot, kas kun niiltä henkiolennoilta menee muisti heti ihmiseen asettuessaan, tai ei, vaan siis se on tietojeni mukaan hieman myöhemmin, mutta ennen ensimmäistä ikävuotta kuitenkin. En tiedä perustuuko se mihin, ehkä hampaiden tuloon tai hiusten kasvuun.

Ennen kaikkea minusta olisi hauska katsoa, miten se elämien valintatilanne siellä jossakin tapahtuu. Nämä pisimmälle kehittyneet henkioppaat pitävät kai jonkinlaisen palaverin, jossa seuraavan maahan lähetettävän henkiparan suunnitelmat ja visiot käydään yhdessä läpi. Päähenget kuuntelevat mitä lähtijällä on mielessään ja seuraavat samanaikaisesti piirtoheitinkalvolta sinne jonnekin heijastetun kärsimyselämän pääpiirteet aikajanalla. Lähtevän hengen on osattava perustella asiansa hyvin ja luvattava kestää määrätty määrä hyviä ja puhdistavia kärsimyksiä, jotta hän saa lähtöluvan. Kun kaikki natsaa, silloin päähenget nyökyttelevät niin, että protonit ja neutronit säihkyvät spiraaliradoillaan ja ionit poksahtelevat, atomit ja molekyylit ryhtyvät hurjaan tanssiin, elikkäs pidetään pienet zembalot koko kosmisen henkijoukkion kesken. Lopuksi kokous lopetetaan luomalla yhteistä spirittiä, jaellaan vähän tsemppiä, halataan hieman ja huudetaan perään iskulauseita puhtaamman karman puolesta. Eikä sitten mitään gospelia tähän. Myöhemmin, kunhan saadaan kanavat auki, tässä on realityshown paikka myös.















Nirvanassa erään hengen läksiäisissä

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hirvittävän rasittavalta ja työläältä kuulostaa tuollainen ikuinen vaeltelu, en usko, että näin laiska henki kuin minä jaksaisi tuota, joten se on laaki ja vainaa, uskon minä.

En minä jaksa telkkaristakaan katsoa kovin rasittavia ohjelmia:)

Kuva on kyllä hieno, vähän samanlaista henkeä iskin juuri kuvablogiini.

Saara kirjoitti...

Niin no, ehken se ei ollutkaan niin hyvä idea :)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sinoot kuule Saara piästäs sekasi, spykiatrille ja heti! Sinoot nyt kyllä suanu pähkinäkarman kyllä.

Anonyymi kirjoitti...

Ja varo orkkuja etteivät käy kimppuun!

Anonyymi kirjoitti...

Noinhan ne elämänkulun asiat ovat kuten Saara kirjoitti. Mistä liekin tietonsa saanut. Abbedissa olen elänyt yhden elämänkierron joskus ja heitellyt tuolloin nunnien synnyttämiä vauvoja kaivoon. On siitä koitunut karmanpuhdistusta kerrakseen, tähän päivään asti.
Äiti

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ansiokkaasta katsauksesta henkimaailman asioihin!

Hb

Saara kirjoitti...

Mistä orkuista se setä puhuu?

Joo, joo, äiti.

Ole hyvä, Hubis. Mä arvasin, että ainakin yks osaa arvostaa tätä suururakkaa. Suur-urakkaa siis, ei suuru-rakkaa. Hirveästi olen tehny taustatyötä ja kaikkee. Kiitti.

Anonyymi kirjoitti...

Öhöm, niin, mitä jos vaikka uskoisi kummituksiin, ja niihinhän voisi tosiaan uskoa, niin mihinkähän muuhunkin melkein voisi uskoa. Kun pirulle... Jaa, siellä kuuuluu ääniä, että miten niin jos...

Hb

man with desire kirjoitti...

http://koti.phnet.fi/petripaavola/enkelinilmoitus.html

Todella jännä kertomus enkelin ilmoituksesta ja ilmestymisestä.