sunnuntaina, elokuuta 07, 2005

Kun prioriteetit eivät kohtaa

Jotkut tyypit tietävät valtavasti asioita. Heitä voisi olletenkin pitää sivistyneinä, paitsi että usein heille tiedon määrä on tärkeämpää kuin se, miten sitä tietoa käytetään. Silloin sivistys on vain ase toista ihmistä vastaan. Itseään sivistyneenä pitävä arvostelee ihmistä sen perusteella mitä hän tietää, eikä sen, mitä tuo ihiminen mahdollisesti ajattelee, mihin se kykenee tai millaisilla paukuilla se pärjää tässä elämässä.

Pöyristyttävintä sivistymättömyyttä on mielestäni ainoastaan se, ettei ihminen edes halua ajatella. Moni kulkee läpi elämänsä välinpitämättömänä, näkemättä mitään muuta kuin itsensä, tuntematta empatiaa, kykenemättä kyseenalaistamaan omaa napaansa, tunnistamatta vallanhaluaan, hillitsemättä viettejään... Sivistyneenä sellainen ihminen voi olla pahimmillaan hannibal lecter. Pääasia on, ettei ole tyhmä.

Kuinka paljon sillä loppujen lopuksi onkaan väliä, mitä kaikkea nämä sivistyneet ihmiset ovat kirjoista lukeneet, kun eivät usein ole sisäistäneet ensimmäistäkään asiaa. Klassikoitten henkilöhahmoista puhutaan ihaillen. Heidän jalot tekonsa muistetaan, heidän pahuuttaansa jumaloidaan, heidän inhimillisyyttään ihmetellään. Kuolleitten filosofien kanssa kinastellaan yhä ja vain heidän sanomisensa ovat kyllin kelvollisia spektaakkelimaisten väittelynäytösten alustajiksi. Heidän sangen ylevä aikansa ei riitä rahvaan ymmärtämiseen muulla tavoin, kuin leimaamalla heidät tyhmiksi siksi, etteivät he tiedä kaikkea sitä, mitä sivistyneet tietävät. Naapurin kurjia pidetään tyhminä, mutta kirjoissa kurjat ovat upeita ihmisiä sellaisinaan. Usein he tekevät jopa lähtemättömän vaikutuksen. Mutta eihän niitä oikeasti ole olemassakaan. Sellaisiin kohdistettu avarasydäminen empatia ja kirjan sivuille valtoimenaan valuneet kyyneleet menevät kyllä hyvästi hukkaan, jos niitä ei pystytä kohdentamaan eläviin ihmisiin.

Olisi avartavaa tuntea viisas ihminen, joku kylän vanhin, joka ei ole koskaan Freudista kuullutkaan ja joka on istunut illat läpensä nuotiolla transsitanssijoitten ympäröimänä; turruttanut päänsä kärpässienillä ja ties millä muulla viihteellä, pitämättä koskaan kädessään ainuttakaan kirjaa tai sanomalehteä. Miten hän ylipäätään on selvinnyt elämästään tunnistamatta seksuaalisuuteensa heräävien tyttölapsien peniskateutta? Tai näkemättä taivaankappaleita kaukoputkella? Tai mitä tahansa. Olisiko hän onnellisempi sivistyneenä? Mitä sivistyksellä voi saavuttaa? Ainakin oikeuden tulla kuulluksi tässä yhteiskunnassa. Todistuksilla ja titteleillä on helpompi saada sanansa näkyville. Toki maisteri on myös uskottavampi kuin puolikuollut puotipuksu. Valta tekee kai ihmisen onnelliseksi. Tyhmä ei sitä tajua, joten on tärkeää jakaa tätä ilosanomaa eteenpäin. Vapauttakaa rahvas tyhmyyden ikeestä!

Mutta sivistys ei olekaan aina hyve. Joskus näyttää siltä, että se on melkein päinvastoin. Sen sijaan, että nämä kirjanoppineet miettisivät joskus itse syitä ja seurauksia, he tyytyvät osoittelemaan halveksivasti sormellaan ja toistavat samaa ikivanhaa kaavaa jakamalla kansan tyhmiin ja sivistyneisiin. Kun pitäisi muistaa MIKSI? Miksi kaikki tapahtuu näin kuin se tapahtuu. Miksi ihmiset eivät jaksa lukea aikaa sitten edesmenneen englantilaisen kirkkoherran väestönkehitysennusteita? Miksi he eivät lue ja täytä päätään kuolleitten filosofien ylevillä ajatuksilla? Että heistä tulisi samanlaisia sofistikoituneita ylenkatsojia. Miksi he haluaisivat olla samanlaisia? Kuunteleeko heitä nyt kukaan, nyt kun he ovat tyhmiä? Eihän kukaan edes jaksa kaivella herneitä ihmisten nenistä, kun nämä alkavat hädissänsä luetella isotooppejaan todistaakseen, että tietävät edes jotakin. On sivistymätöntä olla kantamatta vastuuta omista sanoistaan. On sivistymätöntä nimittää ihmisiä tyhmiksi ja olla kuuntelematta mitä siihen vastataan.


Sivistyksen evankeliumia jakaessaan olisikin varmasti paikallaan muistaa, että hömpän pariin pakenevan prioriteetit eivät välttämättä kohtaa "sivistyneistön" kanssa. Joskus tärkeämpää on kestää läpi elämän, jaksaa herätä aamuisin ja hoitaa työt sekä huushollit. Jos se tyhmentää ihmistä, niin sille ei voi mitään. Ihmisten pitää antaa olla tyhmiä, jos se kantaa heitä sivistystä konkreettisemmin. Tosin heitä voisi hitusen joskus rohkaista ajattelemaan ja kyseenalaistamaan kirjanoppineiden näkemyksiä.

48 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Saara, kiitos hyvästä kirjoituksesta. Annoit minulle niin paljon pohdittavaa, että tarvitsen aikaa sulatellakseni kaiken. Nyt kuitenkin jo voin todeta, että olen kanssasi pitkälti samaa mieltä. Tutkintopaperit taskussakin ihminen voi käyttäytyä kuin moukka. Ei mikään kirjaviisaus tuo sydämenviisautta, jos sitä ei alkujaankaan ole ollut.

Tunnen myös ihmisiä, jotka ammentavat viisautensa eletystä elämästä. He ovat olleet todella viisaita ja sivistyneitä ihmisiä. Eikä siihen ole tarvittu minkäänlaisia tutkintopapereita. Elämä opettaa. Jos haluaa ottaa opikseen.

Anonyymi kirjoitti...

Hys hys, ne tutkii sukutaulujaan! Ei akateemisesti sivistymättömiä saa mollata. Ne voi saada siitä pahat 'klinget'. Ne ihan tosissaan uskoo, että sivistys on kirja-, levy- ja DVD-hyllyssä. Eihän se nyt irrallaan voi olla, tai jossakin kartsalla. Ne on yhtä kaukana räkäsestä,paskasesta ja surkeesta olemassaolostaan
tappelevasta ihmisestä ku rkadiakin. Lisäks ne on aina vallan perseennuolijoita. Karaokebaari on niille orgasmi ja Asematunnelin läpikulku extremekokemus. Ai että ne haluais nuijia köyhät ja tyhmät. Niinku aina ennenkin. Onneks jo taas ollaan päästy Saksan kelkkaan. Ehkä se päivä vielä koittaa niillekin. Voi hiiskatti, anteeksi , aikani on nyt niin tiukilla, ettei ole aikaa enempiin turhuuksiin.
eki

Anonyymi kirjoitti...

po. Arkadiakin

Saara kirjoitti...

Louhi, elämä opettaa, mutta aina ei muista ottaa opikseen. Tai sitten sitä vaan uhittelee ymmärtämättä itsekään miksi toistaa aina samoja kuvioita. Puhun siis itsestäni nyt.



"Asematunnelin läpikulku extremekokemus"... tsihih. Noh noh, piti olla hys hys.

Anonyymi kirjoitti...

Paronen sanoi sen lyhyemmin: " Miettiessäni mitä sivistys on minusta tuntuu ettei se ole ainakaan sitä mihin sitä käytetään". Paronen oli sekatyömies, joka asui hellahuonessa ja kirjoitti sanomalehtien valkoiseen marginaaliin ajatuksiaan.

Sivistyneistän arvostelu on aika kapean tiedon arvostelua. Se jolla on tietoa elokuvista, kirjallisuudesta tai musikkista, kompastuu todennälöisesti autokorjaamolla, koiranäyttelyssä tai metsässä.

Saara kirjoitti...

"Paronen sanoi sen lyhyemmin"

Niin, mutta hänellä ei ollutkaan blogia ja aika vähän tilaa marginaaleissa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Eli todellisuudessa sanomalehden marginaalit tekivät hänestä enonomisen ajattelijan ;)?

Tämä on supersensaatio kirjallisuudentutkijoille!

Anonyymi kirjoitti...

Ei oikein ota tulta tämä keskustelu siitä, miten ihmiset tyhmistyvät päivä päivältä. Lienevätkö ennenkään olleet sen viisaampia?
60-luvulla mammat kulkivat papiljotit ainaisesti huivin alla toistensa luona sokeria lainaamassa, tupperware-kutsuilla ja katsoivat televisiosta tuplaa tai kuittia. Laauntai-iltana ennen saunaa ottivat paplarit pois.

Ei keskiverto-mamma 50-luvulla lukenut Milleriä, se tilasi Nyyrikin tai Perjantain ja kävi kahvilla Valion baarissa ja tanssi illalla lavoilla. Jos lypsyltä kerkesi.

Ei 1900-luvun alussa eläneet isovanhemmat tienneet Gallenista, Schjerfbeckistä ja muista ajan sivistyneistöstä. He kasvattivat kessua pihalla, muuttivat työn perässä, sairastuivat tuberkuloosiin.

Ei ihminen ole muuttunut. Ei se ole tullut tyhmemmäksi. Aina on ollut pieni vähemmistö, joka on lukenut enemmän, luullut tietävänsä enemmän. Tämä suuri enemmistö sen sijaan on kuunnellut listaa, luontoiltaa, markus-sedän jorinoita radiosta, katsonut teeveestä me tammeloita, onnenpyöriä ja nykyään tositeeveetä. Eivätkä nuo em. asiat tee ihmistä tyhmemmäksi.

Raskas työ vaatii raskaat huvit. Kun tappelee jokapäiväisen leipänsä eteen, niin ei siinä tosiaankaan tee mieli henkistää itseään illalla; kunhan saa kotityöt tehtyä, lapsille ruokaa ja saa pidettyä ukon tyytyväisenä.

Ajatteleminen on joutilaitten hyve, kukakohan sen on sanonut.

Sydämen sivistys on todellakin jotain ihan muuta kuin ulkoa saatu sivistys. Ulkoa saatu sivistys ei ole pahaksi, kunhan sitä käyttää oikein. Toisten nimittäminen tyhmiksi ei ole sitä.

Petra

Saara kirjoitti...

Oi, Petra artikuloi. Hienosti.

Yksi juttu tässä vielä on mokomana kantona kaskessa. Nimittäin kuka sen hömpän kaikille tyhmille tekee ja tuottaa? Johanna sinisalot ja sarita harmat, manniset ja oraset... kiviset ja soraset. Todella tyhmää.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, jaa, Bättra artikuloi, kun sitä oikein alkaa v*****aa. Ei silloin, kun se puhuu asiaa, hah.

Halataan!

Bättra-the-bättre-folk-now-and-forever-and-ever-and-ever-och-så-vidare, sano.

P.S. Niin, ja ajattele, että esim. Joni Skiftesvik vaikutti Kolmiokirjassa, joka kustantaa viihdettä, ou boi.

P.P.S. Kiviset ja Soraset oli just hyvä sarja, katsottiin sitä pentuna isän ja äidin kanssa.

Saara kirjoitti...

Kiitti, jo mä ehdinkin kuumeisesti kelata miehiä tuohon joukkoon.

Anonyymi kirjoitti...

Sinänsä mielestäni ei ole mitenkään pahaa tai outoa siinä, että kirjoittaa viihdettä muun kirjoittamisen ohessa(tai pelkästään viihdettä), mutta se, jos ei kehtaa sitä tunnustaa(siis kirjoittavansa), niin se on syvältä (huom. artikulaatio).
Eikä minun käsittääkseni nämä viihteen kirjoittajat puhu/kirjoita viihteen tyhmistävästä vaikutuksesta -eiköhän ne muut tahot nosta sitä asiaa esille(saattavatpa olla juuri niitä, jotka salaa hankkivat/ovat hankkineet leipärahoja kirjoittamalla jalluun, reginaan jne).

Petra-the-artikulaatiomachine-come-and-try-me-push-the-button-not-the-bottom-prkl

Saara kirjoitti...

Sitä en lainkaan tarkoittanut, vaan nimenomaan sitä, että varsin sivistynyttä väkeä ovat viihteen tekijät.

Nythän tässä ikään kuin sivistyneistö olisi kiskomassa mattoa omiensa alta.

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko kyseessä olla kateus? Tunne, että pettää oman luokkansa? Menestyähän ei kai saa, vaan pitää kärsiä ja pidättäytyä.

Ah, meitä on NIIN moneksi -Suomessahan elää tyytyväinen ja iloinen kansa -itsetyytyväinen ja vahingoniloinen.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Väärin arse...art..ikuloitu (ransk. huom cul), 4 Heavy´s Sake, Arse for Art´s sake, piipaa! Eiku siis perseestä. Paavo puolitti köyhät lapsiperheet, eiku tuplasi. Minnat ja Nannat ei suostu pukkaan Isänmaalle lapasia. Hesarissa huorahtavan näköset yksinhuoltajatakat valittaa ettei ole hynää, HAH. Hankkisivat ja katsosivat 1000 laatuelokuvaa, noin aluks, perkele. Jotenkin kadonnu todellisuuden- ja suhteellisuudentaju tältä paskakansalta. Kaikkihan lähtee hengestä, niinku SämrA tietää, Spirits, juu NO? all you need is spirits (no Love, no Beatles SämrA)
Mutter, Mehr Licht und Geist Gitler! Geil! Geil! Geil! Vankeus, Siskous ja Lisäarvo! Allons enfents... Allo Allo!! Sukellusvene tarttu muikkuverkkoon eikun se olikin se Tri.
eki

Anonyymi kirjoitti...

Sanalla sanoen, tulee kyllä useampi, mutta minä kysyn vaan (Pätkä speaking, Saara standing on the left (suu MUTRUNA ) with a rolling-pin), onko mitään mikä muka ei olis aina päin vittua?
eki

Saara kirjoitti...

Epäkohtia on aina yhtä ihmistä kohden varmaan satoja, jos ei tuhansia. Niistä hyvistä asioistahan ei saa puhua. Se on vähän kuin kirjoittaisi pikkukakkosta tai spiikkejä Bjuströmin Marcolle. Tulee huono maine ja lukijat luikkivat tiehensä. Sitten sitä saa pitää omia bileitään täällä ihan issekseen. Kato, se on vakavammin otettavaa, jos osaa tarttua epäkohtiin ja jos niiden epäkohtien ulostulo on yleishyödyllistä.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta onhan nyt vähän eroa epäkohdilla, sano. Vähän vaikea ymmärtää, että epäkohtana voi pitää sitä, ettei teeveestä tule kunnollista katsottavaa, ettei ooppera esitä lempipätkää, ettei porukka osta tietokirjoja. Mutta onhan se tietenkin trendikkäämpää(ku muutkin valittavat) itkeä noita em asioita kuin havahtua huomaamaan, että itse asiassa omat asiat ovat aika hyvin.

Petra-the-woman-with-thousand-records-hundreds-of-movies-and-no-mercy-at-all-towards-all-you-sinners-pärkkele-who-cry-for-nothing

Anonyymi kirjoitti...

Ai jaa! Kiitti, ope! Mitä on jälkkäriks?
eki

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin tarjota leafin aakkosia, käyks?
Hah, menin pistämään sormeni väärän polkkapisteeseen, tulee varmaan huutia, pitäis vaan pysyä täällä MSS saaran kannella, pärkkele, et ihminen sekoaa katsellessaan urheilua. Mut provo mikä provo, joskus Bättre Folk myös provosoituu, sano.

Petra-the-dessert-woman-alone-in-the-desert

P.S. Ja jos sä haluat, eki, saaralta jälkkäriä, niin se on IsoHali.

Anonyymi kirjoitti...

Ei yliopistossa opita viisautta, käytöstapoja tai sielun sivistystä. Ne asiat opitaan yliopiston ulkopuolelta, usein kotoa. Jotkut akateemisen koulutuksen saaneet bloggailijat eivät ole ilmeisesti näitä asioita koskaan oppineet.

Harmi vain, että sivistymättömät akateemiset henkilöt pitävät itsestään niin kovaa meteliä, että he pilaavat sillä kaikkien maineen.

Akateeminen koulutus ei muuten vaadi älykkyyttä, ainoastaan istumalihaksia (sanonta).

Saara kirjoitti...

Niin mutta Petra, onhan se epäkohta minulle, että jollekin on epäkohtana noin epäkohdaton asia.

Aijai, provosoiduitpa hyvinkin. Sehän on hauskaa. Provosoitumisen jäkeen tulee aina niin energinen olo.

Saara kirjoitti...

Hyvä muistutus, Silja Orvokki. Minullakin on tapana aina vähän mennä yleistämään asioita, vaikka tiedän hyvin, että kyse on vain parista pönäkästä sivistyksen puuhamiehestä.

Anonyymi kirjoitti...

No, mut ku saara, sulla ei ole enää epäkohtia, mähän olen aakkostanut kaiken ja kaikki on järjestyksessä.

Ai energinen olo, kun antautuu provosoitavaksi. Äh, se on loputon suo, joka menettää viehättävyytensä pian. Oikeastaan, minulla on tarkoitus olla se provo, helpostihan se kääntyykin :)

Kumma, ettei kaikki tunne Petraa, ja mä kun on niin sinut itseni kanssa.

Petra-the-provoker

Saara kirjoitti...

Hei, se oli vitsi. Mutta ilman provokaatiota ei tosin olisi kiihkeää blogielämää. Pelkkää seesteistä auringonpaistetta vain.

Anonyymi kirjoitti...

Let the sun shine, let the sun shine, the sun shine in, oh my hair, if you can see my eyes, then my hair's too short...

my guts, my balls, my liver, my ass, totta, saara, ei mikään vitsi, vaan energiaa. Tiedä sitten tuleeko se provoista, vaan konjakista.

Petra-Very-Super-Onnellinen-Pitch

Jari Sedergren kirjoitti...

Tännehän se oikea sivistys oli tullut piiloon.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tää Saaran touhu oikein edisty. Pitäskö meidän Bätra jättää se rauhaan. Ainaski vähäks aikaa ja kattoo. Ei tänne kukaan uskalla tulla kun me melskataan. Siis kunnon ihmiset. Jos sen sijotus listalla vaikka nousis. Se vähän kyllä vihjaskin jo. On se vaan niin hassu epeli, siis tosi hupeli.
eki

Anonyymi kirjoitti...

eihän se sivistys täällä mitenkään piilossa ole

Jari Sedergren kirjoitti...

Ei olekaan. Kun vain paikalle löytää.

Tuo Ekin kommentti sukutauluineen, asematunneleineen ja karaokeineen oli aika hauska: akateemisten sivistymättömien tilalla olisi kuitenkin varmaan pitänyt olla että "Ei akateemisesti sivistyneitä saa mollata."

"Ne on yhtä kaukana räkäsestä,paskasesta ja surkeesta olemassaolostaan
tappelevasta ihmisestä ku Arkadiakin", Eki kirjoittaa.

Vaikka jättäisimme ironisen ja satiirisen ilmaisun syrjään, minun on vaikeaa kuvitella, että se kelpoisa sivistyksen määritelmä loppujen lopuksi kumpuaisi aloittamalla "räkäsestä, paskasesta ja surkeesta olemassaolostaan tappelevasta ihmisestä".

Siteeraan Eino Leinoa:
"Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks meillä niin on monta mielipuolta?
Miks vähän käyttäjiä kanteleen?"

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä jotkut henkistää, tai mitä nuo ennen sotia painetut klassikkoromaanit tuolla kirjahyllyssä ovat, neljän viikon kiertokoulussa saadulla lukutaidolla isoisäni hankkimia, jonkinlainen kokoelma kuitenkin.

Luulen että ihmisestä sivistymättömyys ei tee viisasta vaan pikemminkin ikä (siinä voi jo Veijo Darwinillakin ollasormensa pelissä), sillä nuorissa ihmisissä sivistyksestä riippumatta on kyllä enemmän tyhmiä. Vaikka tietysti fiksuja nuoriakin tulee vastaan, koulutuksesta riippumatta.

Mutta ei se sivistys tyhmäksikään tee, kun tästä katto- ja lattialuukusta puolivälistä katselee (F. E. Sillanpään käyttämä vertaus). Tiedän useita vanhoja ja nuoria sivistystä saaneita, jotka ovat ihan viksuja, vanhat suorastaan viisaitakin. Ja kun nyt muutamien tekemisiä tunnen, niin ei niitä yksin perselihaksilla ole tehty. Siinä on kyetty nurkalle muutenkin kuin paskalle, jos nyt jatketaan maalaiskuvastolla.

Mutta voiko nuorella ihmisellä (sivistystä saamattomalla tai sivistystä saaneella) olla sydämen sivistystä? Eikö se ole pikemmin vanhan ihmisen ominaisuus?

Nuorella voi korkeintaan olla hyvä kasvatus ja vastaanotto- ja erottelukyky.

Ja mikä onkaan koulutettujen osuus eri ikäluokissa?

Vanhemmissa hyvin pieni, uudemmissa hyvin suuri.

Joskus olen myös mitannut, mitä humpuukia vastaan mikäkin koulutus (kansakoulu, lukio yliopisto) antaa riittävän suojan, mutta toisaaltaa ilman näitäkin isovanhempani kiertokoulu- ja vanhempani kansakoulupohjalla eivät juurikaan ole langenneet mihinkään humpuukiin. Mutta tietysti he epäilemättä ovat myös niitä, joille koko oppimäärä on mennyt päähän. Mutta se kai ei ole heidän vikansa; isoisäni ainakin siitä huolimatta oli hyvin epäsovinnainen ja itsenäinen luonteeltaan.

Mutta Sedis sen jo tätä keskustelua jatkavassa blogikirjoituksessaan sanoi paremmin.

Paitsi että sydämen sivistys, ainakin nyt juuri tämän kokemuksen perusteella, ei niinkään ole maaseutu- kuin työläisromanttinen näkemys.

Maalla sentään on luettu raamattua ja maamme kirjaa jo satoja vuosia, ja sen jälkeen kansakoulun luonnonoppia, ketkä nyt vain ovat lukeneet.

Että sen verran nyt maaseudun puolesta tarkennusta.

Anonyymi kirjoitti...

Totta, eki, heti, kun vaietaan täällä alkaa syntyä keskustelua ja väkeä lappaa paikalla. Antakaamme siis Saaran olla rauhassa, seuratkaamme asioita sivusta, pitäytykäämme ylenpalttisesta paskanjauhamisesta, nukkukaamme paljon, syökäämme hyvin, lukekaamme ja tulkaamme viisaammiksi. Olkaamme ainakin hiljaa, hiljaisuus on valtaa.

Petra-the-ever-silent(with artikulaatio, pärkkele)

Anonyymi kirjoitti...

Sen verran on pakko Sedikselle sanoa, että virhettä ei ole, merkitys on:
akateemisesti sivistymättömät ovat "akateemisesti" sivistymättömiä.
eki

Anonyymi kirjoitti...

Pakko tulla tänne nuolemaan haavojaan, kun pärkkele olen koko päivän käynyt häpäisemässä itseäni ihan väärissä polkkapisteissä. Ihan niin kuin mulla olis näkemystä ja mielipiteitä, hah, kyllä eki tietää paremmin, ja saara, ei bättralla ole kuin kipeä kinttu.

Ei tänne sit kukaan tullutkaan koko päivänä, vaikka oltiin ekin kanssa poissa. Tilaa kyllä olisi ollut, ihan totta, me yritettiin, saara. Halataan!

Tiedäksä saara, mis eki on? Se on duunaamassa omaa polkkapistettä. Se sai niin imartelevan vastaanoton maalaisen polkkapisteessä, että meni lankaan.

Ai, et mä odotan, et pääsen kommentoimaan ekin postauksia. Kai se antaa anonymouksien kommentoida, mitäs luulet, saara? Onhan meilläkin joku arvo, meillä polkattomilla, eiks niin? Kai?

Petra-the-shameless-and-shameful

Saara kirjoitti...

Eiks Ekillä ole ollut blogi jo pitkän aikaa.... ainakin syyskuusta 2004.

Hyvin sinä olet Petra munkin puoliani tänään pitänyt. Kiitos siitä. Yhtään ei tartte hävetä.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, taas näitä sisäpiirijuttuja, pärkkele. No, tiätty ekillä on oma polkkapiste, mulle vaan ei kenellekään ole tullut mieleen kertoa, häh? Olenko mä siis ihan ainoa, joka ei tiedä mitään, häh? Joo, vahvistaa taas mun minäkuvaa. Varmaan mä oon kommentoinutkin siellä, enkä edes tiedä sitä.

No, nyt hävettää. Hyvä syy hautautua MM-kisoja katsomaan ja lopettaa ajattelu.

Niin kuin mä ylipäänsä koskaan ajattelisin.

Älä turhaan kiittele, en mä sun puolta ole pitänyt, itseäni mä puolustan ja omia "näkemyksiäni" ja "mielipiteitäni".

Petra-the-betrayed-and-confused-and-pissed-and-where-the-heck-is-uncle-ekis-polkadot, jou man.

Saara kirjoitti...

Puolustitpas. Selvitit sen mömmöissä istuvan joulupukinkin.

Siinä se ekin blogi on ollut nenän edessä jo jonkin aikaa. Ei minullekaan kukaan kertonut. Vahingossa selailin kaiken maailman blogeihin ja yhtäkkiä se lätsähti siihen naaman eteen: Jumankauta, mähän tunnen tän tyypin! Se... se... se... sehän on eki!

Anonyymi kirjoitti...

Enpäs puolustanut, usko nyt pärkkele. Käänsin sinut vain selkokielelle, että tyhmempikin ymmärtää(hah,hah, vitsi, vitsi, auts).

Pitäiskö tässä nyt muka alkaa kiertää blogistania ekiä etsimässä. Kuule nyt, Saara, ei mulla ole aikaa. Ensin mä painan duunia, sitten mä nollaan aivoni, sitten mä teen ruokaa ja pidän PP:n hyvällä tuulella. Se on mun karma.

Paitsi, ettenmä paina duunia.

No, kaikki on niin suhteellista.

Petra-working-in-the-coalmine-uh

P(lay)S(tation) eli pelipisteen lisäys: en aio enää osallistua tähän tietämätön-tiedostavakeskusteluun, olen puhunut, ugh.

Edublogi kirjoitti...

Kuka se tuo mystinen ja sanavalmis eki on ja mitä blogia hän pitää?

Saara kirjoitti...

Saanko mä, eki, kertoa? Tuletko sieltä kaapista ulos vai et?

Anonyymi kirjoitti...

Jos et eki halua keltaista julkisuutta, laita ihan Bättralle personal mail rihamston kautta, toisaalta jos sulla on oma polkadot, niin miksi salata? Oo mies! Tai nainen! Tai saaran puu!

Hur som helst, Petra sa och skrattade glatt.

Anonyymi kirjoitti...

HAH!

Petra-the-laughing-elf

Anonyymi kirjoitti...

Täällä kaapissa on kivemmin. Emmä jaksa sitä häkäpönttöö. Eihän se osaa edes lukee. Mä ratsastelen aukkoja katsellen. Niitä riittää. Yritän niin vitusti olla provosoitumatta. "Mähän tunnen...", höh, You don´t!
eki

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, eki-setä, pysy vaan kaapissa, kaiken maailman lööpit on jo täynnä turhanaikaisia julkkiksia.

Häkäpöntöt on haitallisia, ei sellaisia kestä kukaan. En mäkään. Vaikka mä luen itseäni kuin avointa kirjaa.

Provosoitua ei kannata, siin menee ihan kauheasti energiaa, ei siis tuu lisää, vaikka Her Majesty niin vitsaili. Siis ihan relax, jos aikoo tällä viikolla tehdä muutakin kuin roikkua netissä. Tai kaapissa.

Mun kaappi sulkeutu just. Vähä mua väsyttää, mahdankohan mä jaksaa ees aakkosta mun uniani tänä yönä.

Who cares?

Petra-en-ainakaan

ill. kirjoitti...

hyvä teksti :)

Saara kirjoitti...

Kato ill.! Hauskaa, kun kävit.

ill. kirjoitti...

(: käyn aika useinkin, harvoin vaan jaksaa noin monen kommentin perään enää mitään laittaa. favoritteihin on kertynyt kesän aikana niin monta blogia ettei pitempiä kommenttikeskusteluja enää pysty millään lukemaan. eli siis minulle on vähän niinkun käynyt Minhit..

Saara kirjoitti...

Hei sullahan on blogi! Hyvältä näyttää. Ilmoita vaan itsesi listalle, että muutkin sen löytävät.

Itse en edes tiedä sijoitustani, se kun pruukaa muuttumaan päivästä toiseen, eikä kärkikahinoihin ole mitään asiaa, enkä minä tiedä miksi pitäisi edes olla. Niinpä sen kyttäämiseen ajan kanssa kyllästyy ja asian kanssa oppii elämään. Eli pelko pois.