Elämää kompromissin varjossa

* Niin siinä sitten kävi, että koko kesän pyörittelemäni ongelma ratkesi eilen. En sitten vaihdakaan työpaikkaa tai tarkemmin sanottuna työpistettä. Se ei vaan käy. Nyt tässä jään enää ihmettelmään, että miksi minä ylipäätään vaivasin itseäni moisella asialla. Turhaan valvottuja öitä (noh, ei nyt sentään kovin montaa), puljaamista ja miettimistä. Kun on niin pitkään puljannut, ei osaa oikein lopettaa, joten ihmettelen nyt sitä sitten, että minä mitä minä oikein ihmettelin. Elämän voisi kai antaa mennä vaan, niin kuin se tähänkin asti on tehnyt.

Kotimatkalla kuuntelin kiukkuisena tyhmistävää viihdemusiikkia ("...mä en aina oikein tiedä, mitä sydämeni haluaa, se säntää ympäriinsä ja tekee mitä tahtoo..."), ja pelkäsin koko ajan tyhmistyväni. Junassa ei kuulu kuin Nova ja sama soittolista vuodesta toiseen. Jokainen Novan kuuntelija osaa ne biisit takuulla etu-ja takaperin. Sitten tuli mieleen, että jos jokainen tsipale on näin perseestä, puolen tunnin päästä olen jo täysin tietämätön. Olen ikään kuin tabula rasa, jos jatkan samaan malliin. Panin sitten radion pois ja tunsin pelastuneeni täpärästi. Aloin aatoksissani puljata uutta järjestystä toiseen myymälään. Se on kuulemma liian fiini ja siiihen pitäisi saada enemmän sykettä. Toisessa sitä taas on liikaa. Yritin keksiä jotakin kompromissia, joka tyydyttäisi kaikkia osapuolia. Sekin on niin hauskaa aina, että kun toinen sanoo toista, niin toisen mielestä se ei ollenkaan ole niin. Pikemminkin päinvastoin. Ja minun pitäisi kuitenkin täyttää molempien toiveet. Siksi kai halusinkin toiseen ja ennen kaikkea työpisteeseen. Olisin vähän vähemmän toivomuksia koko ajan ympärillä ja voisi keskittyä olennaiseen, eli siihen miten oikeasti kannattaisi tehdä.

Elämä on täynnä kompromisseja. Kun niitä ehdottaa työntekijöille, ensimmäinen reaktio on aina EI. Muutokset tuntuvat kauheilta, vaikka ne eivät välttämättä ole edes huonoja. Kun toiselle käy toinen, niin toiselle varmasti ei. Sitä se on meillä täällä kotonakin. Kaikkien muiden vaatimuksia ja minun tekemiä kompromisseja. Kuinkahan paljon ihminen voi tehdä kompromisseja räjähtämättä käsiin? Olisi niin paljon, mitä pitäisi sanoa tai tehdä, mutta mikä jää aina kompromissin varjoon. Olen huomannut toistelevani päivästä toiseen: mitä jos kokeiltaisiin EDES? Voisitko edes miettiä tätä yön yli?

* Uutislehti satasessa oli uutinen kiinalaisten blogeista. Niitä on 14.2 miljoonaa ja niitä syntyy samaa tahtia kuin ihmisiä Tellukselle; yksi per sekunti. Tämän pitäisi antaa hieman perspektiiviä niille, jotka pelkäävät suomalaisten bloggaajien vievän Internetistä liikaa tilaaa. Kiinassa myös mainostajat ovat villiintyneet blogeista. Tällainen mainosjätti on nyt myös listaumassa pörssiin.


* Kielitoimisto on huolissaan tulevan suomalaisen sivistyneistön suomen kielen taidosta. On herännyt epäilys, kasvattavatko yliopistot ja korkeakoulut opiskelijoita, jotka eivät pysty pitämään esitelmiä ymmärrettävästi suurelle yleisölle tai kirjoittamaan alansa tekstejä selvällä suomen kielellä. Tämä trendi on tainnut jatkua jo jonkin aikaa eikä huolen aihe taida olla tuulesta temmattu. Oman alansa jargonia sujuvasti englanniksi haastava suomalainen ei enää kohta kykenekään tuottamaan ymmärrettävää suomenkielistä tekstiä. Eikä lukemaan.

Ajatella, että ihminen voi olla joko niin tyhjä, ettei ymmärrä mitään ja toisaalta niin täynnä, ettei enää ymmärrä.