tiistaina, elokuuta 30, 2005

Ideaa etsimässä

Hups. Piti kirjoittaa päre ja lähdin varastamaan aihetta:
Kuolleet eläimet ja siitä siinnyt jumalakeskustelu on aivan kerta kaikkiaan, omaaluokkaansa.
Laihduttaminen se vaan toisilla sujuu, mutta en taida enää jaksaa siitä kirjoittaa, kun läskitkin tuli jo tänään piiskatuksi ja mainituksi.
Michel Houellebecq on aina siepannut mun mieltäni, satiiri on niin vaikea laji, tästä voisi melkein jatkaa, mutta riittääkö substraalia kukkahatussa ja subst... äh. Ei riitä.
Siisti mies, jonka Petra jo kiteyttää,
Unet, herranjestas mitä unta minä näin! Se on piipaa-auto tuossa oven edessä, jos kerron.
Miukumauku, että voi yksi merkki olla vaikea. Ihan samat kokemukset kuin Mealla ja päreetkin siellä palaa! Ei ei.
Krassinlehdet, ei ei, jäivät tänä vuonna kasvattamatta. Kateeksi käy, kun toinen mussuttaa krassia posket pullollaan.
Pikku G! Just eilen puhuttiin tyttären kanssa äänestysiästä ja siitä, miksi se on niin korkea. Sanoin, että muutoin Tony Halme olisi jo presidentti. Tytär oli aivan pöyristynyt. - No en mä sitä olisi äänestäny. Kyllä kymmenenvuotias sen verran tajuaa. Just.
Osa-aikakirjastoapulainen. Ollapa osa-aikakirjastoapulainen. Se olisi niin romanttista.
No mutta. Ohhoh. Pitääkin muistaa korjata linkkilista.
Risteily. Liian rasittavaa edes ajatella. Hukkuu pian.
Terapiajuoruliite... ööö, jotenkin tyhjä olo.
Platon! Vieläkös se on hengissä? Hahhahaa... ideat ovat ikuisia, mutta tälle postaukselle ei sitä vain löydy. Lieneeköhän se tuolla ilmassa ollenkaan?




79 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, en tiedä vielä sujuuko. Yritys on kova, mutta tuloksista ei vielä mitään varmuutta. Se on varmaa että syön tällä hetkellä vähemmän ton ruokapäiväkirjan ansiosta, kuin mitä söin pari viikkoa sitten. Kirjaamisella on yllättävän suuri vaikutus, julkisella kirjaamisella varsinkin.

Saara kirjoitti...

No mä lopetin sen leivän mussuttamisen sitten, kun ne hiilihydraatit tietty turvottaa. Sillä vaan lähtee niin äkkiä nälkä, kun ei sitä aikaa aina ole mussuttaa niitä rehuja. Jäneksilläkin menee ihan hemmetisti aikaa syömiseen. Kyllä kai niin, kun saa puputtaa puputtamasta päästyään, ettei nälkä kurnisi pikkupömpelissä.

Anonyymi kirjoitti...

Totta virkat, Saara.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Oletteko jo tutustuneet tähän vaihtoehtoon?

TENAVADIEETTI

kirjoittaja velikulta @ 26.08.2005 - 18:28:30

Eräs ylipainosta kärsivä henkilö oli kokeillut
lähes kaikki keinot ja ajautui epätoivon partaalle.
Lopulta hän päätti kokeilla toisenlaista lähestymistapaa.
Jo pitkään tunnettu tosiasia on että kaksivuotiaat ovat yleensä hoikkia.
Näin syntyi tenavadieetti.

Lastenlääkäreiden, röntgenhoitajien, ravintoterapeuttien sekä
turhautuneiden äitien yhteistyönä laadittiin tämä uusi dieettisuunnitelma.
Se on edullinen, vaihteleva ja ravitseva.
Älä kuitenkaan aloita tätä dieettiä neuvottelematta ensin lääkärisi kanssa.
Muuten voit kaivata hänen palveluksiaan jälkeenpäin.
Onnea uudelle, solakammalle Sinulle!

ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

Aamiainen

Yksi keitetty muna, viipale paahtoleipää aprikoosihillon kera.
Syö kaksi hyppysellistä munaa ja murenna loput lattialle.
Haukkaa kerran paahtoleivästä ja hiero sitten hilloa kasvoillesi sekä puserolle.

Lounas

Neljä väriliitua (värillä ei väliä)
Kourallinen murskattuja perunalastuja.
Lasi maitoa (kolme siemausta, kaada loput lattialle).

Päivällinen

Keksi, kaksi nappia ja viiden centin kolikko.
Neljä siemaisua tiskialtaasta.

Iltapala

Paahda viipale paahtoleipää ja heitä se keittiön lattialle.

TOINEN PÄIVÄ

Aamiainen

Ota eilinen paahtoleivän viipale keittiön lattialta ja syö se.
Lusikallinen vanilliinisokeria ja puoli pullollista vihanneksista tehtyä elintarvikeväriä.

Lounas

Puolikas pötkylä vaaleanpunaista huulipunaa.
Puraisu leikkipihalta tuodusta tupakantumpista jääkuution kera.
( jonka muut perheenjäsenet pakottavat sinut sylkemään pois )

Välipala

Nuole tikkukaramelli tahmeaksi, vie se ulos ja pudota hiekkaan.
Nuole jälleen kunnes se on puhdas.
Tuo se sitten sisään ja pudota matolle.

Päivällinen

Aluksi työnnetään kivi tai kuivattu herne vasempaan sieraimeen.
Sekoitetaan limonadia perunamuusiin. Syödään lusikalla.

KOLMAS PÄIVÄ

Aamiainen

Kaksi lettua ja runsaasti hilloa jonka hierot hiuksiisi.
Lasillinen maitoa.
Juo puoli lasillista jonka jälkeen tunge lettuja lasiin.
Poimi eilinen tikkukaramelli matolta, nuole karvat pois ja
piilota se sohvatyynyjen väliin.

Lounas

Kolme tulitikkua, kaakaojuomajauhetta ja hillovoileipä.
Tunge suusi täyteen leipää ja sylje se lopulta lattialle.
Kaada lasillinen maitoa poydälle ja nuole se siitä.

Päivällinen

Jääteloä, kourallinen perunalastuja, kahvia ( jos toiset eivät huomaa )

NELJÄS PÄIVÄ

Aamiainen

Neljännestuubi hammastahnaa, palanen saippuaa ja oliivi.
Kaada lasillinen maitoa kulholliseen maissihiutaleita.
Kaada päälle puoli kupillista sokeria.
Kun maissihiutaleet ovat pehmenneet, juo maito ja syötä murot koiralle.

Lounas

Syö muruja keittiön lattialta ja olohuoneen matolta.
Etsi tikkukaramelli sohvasta ja syö se loppuun.

Päivällinen

Spagettia sekoitettuna lasilliseen kaakaojuomaa.
Jätä lihapullat lautaselle.
Jälkiruoaksi toinen puolikas vaaleanpunaisesta huulipunasta.

Anonyymi kirjoitti...

Kyse on muutosvaiheesta: kesä vaihtuu syksyksi (vaikkakin syksy on ollut suomessa jo melkein kuukauden). Muutosta, muutosta. Silloin täytyy vain odottaa. Näin minä koetan sanoa itselleni.

Ps. Voisiko joku vahvistaa, että ensiviikolla asiat sujuvat paremmin kuin nyt. Voisiko?

Saara kirjoitti...

Olipas siinä mielenkiintoinen dieetti, täytyy sanoa.

***

Muutosta on kyllä ollut... siis töissä, voi huh. En mitään muuta toivo, kuin että ensi viikolla asiat olisivat ja sujuisivat edes vähän paremmin.

Anonyymi kirjoitti...

Vuodatus on kumossa, eli en pääse kotiin ja Blogibaarissa ei ole ketään. Siksi ajattelin tulla tänne. Täällä on porukkaa aina iltaisin :)

Anonyymi kirjoitti...

Juotavaa ei ole. Johtajatar lähti ostaan pimeetä lestiä. Kenellä ne olikaan ne kengät rikki?
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Hirveesti ulkomaalaisia täällä. Hello, hello! Where's the cat? The cat is in the moon. Oh yeah, I see.
Tääl mittää enää näe, kun valomerkki on tullut ja sammunu, niinku kaikki.

Ou boi, jopa oli piletystä, keravalta tulleiden matkaliput ja kaik.

Kerta kaikkiaan.

Petra

Saara kirjoitti...

Oijoi, olipa se nyt noloa, että kesken illan kuukahdin.

Anonyymi kirjoitti...

Vuodatus ei toimi vieläkään. Ahdistaa.

Anonyymi kirjoitti...

Karpalo, pääsen sinun blogiisi, mutta en omaani. Pääsen myös Katsaukseen, Kangastukseen, Loistavaan puhallukseen, mutta en esim. Blogisanomiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, kokeilin uudestaan, enkä pääse nyt sinunkaan blogiisi, mutta siis suurin osa Vuodatuksen blogeista näyttää toimivan. Ärsyttävästi uhkaa mennä koko päivän työjärjestys sekaisin nyt. Ei auta kuin ryhdistäytyä ja paneutua varsinaiseen asiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa´a kuin käynee tuossa osa-aikakirjastoapulaisen pestissä. Mä luulen että jos Ruu ei saa sitä paikkaa, niin se menee kysymään kirjakaupasta duunia...

ruu

Anonyymi kirjoitti...

Pian päästään taas kaikkiin blogeihin. Tämä on varma tieto.

ruu

Anonyymi kirjoitti...

Jaahas, ja mikähän on pian? Vielä ei onnaa.

Anonyymi kirjoitti...

Loistava puhallus aukesi. Kirsin ja Kirstin blogit eivät, ei myöskään omani. Nopeasti sitä totttuu asioihin. Järkyttävää.

Anonyymi kirjoitti...

Jee jee Saaran blogi pelastaa blogipäivän.

tv
Mocartes

Anonyymi kirjoitti...

Nyt pääsen jo kaikkiin muihin, mutta en omaani. Niin, missäpä tätä valtavaa ahdistusta kehtaisi muualla purkaa kuin täällä.

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta!

Jep, täällä kehtaa mitä vaan. On sen verran turvallinen paikka.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä, tämä on turvasatama vuodatuksen haaksirikkoisille. Nyt muuten pääsen omaan blogiini mutta en viidakon laidalle enkä häiriöklinikalle.

Anonyymi kirjoitti...

Tuntuu vaihtelevan, hetki sitten pääsin johonkin ja nyt en. Tehän olette nyt siis melkein kodittomia. Huh, onneksi on vain kommenttieläin, jolla on koti siellä missä ovi on raollaan :)

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Nyt olen päässyt kaikkialle paitsi Mocartesille. Liekö porttikielto vai onko muuttanut pois vai paikka suljettu?

Anonyymi kirjoitti...

Kreit fuckin Dog! Katrina is bloggin too. Petra, katolle ja äkkiä! You fuckin suns of fuckin bitches, stop spammin or I ´LL SHOOT U! Drop by, HAH, u DROP DEAD!
**
Eiköhän ne tosta ylly! Monesko hylly se oli Petra? Siis mikä turvasatama tää ny on, ei teilloo varaa drinksuihin täällä.
**
Siis Sonera Plazassa sanottiin että Kodinkoneitten ongelmat. Pitääks niitäkin jo alkaa kuskaa terapiaan. Ja Toimiva asunto, en haluu, mitä siitä tulis jos asunto alkas toimiin siinä ympärillä, höösäis kaikkee.
NJET! Ei puutu ku Sohvin Rauno.
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Nyt pääsen kaikkien blogeihin, mutta en pysty päivittämään. Aivan fucking tuskallista tämä.

Anonyymi kirjoitti...

Äsken päivittäminen onnistui, mutta ei enää. Enää ne pääse myöskään puhallukseen muista nyt puhumattakaan. Omaani pääsen. No pitää mennä sitten siivoamaan, kuluuhan siinä energiaa vähän.

Anonyymi kirjoitti...

Ainoa kekä ei mulla nyt pelitä on toi varma tieto -Ruu. Se on vissiin niin kaukaa pois.

Mocartes

Anonyymi kirjoitti...

Ai jaha, että Vuodatus on sitten maassa. Tuomaksen viestistä en ymmärrä mitään, mutta siitä saa sen käsityksen, että blogiin pääsy olis jotenki niinku omasta liittymästä kiinni? Nyt, kun olis just halunnu vuodattaa vähän omia juttujaan ja laittaa kirja-arvostelua ja muuta, niin ei sitte.
Tulin minäkin tänne Saaran tykö valittamaan. Voi voi. Toimiiks kaikilla muilla jo vuodatukset?
-minh-

Anonyymi kirjoitti...

Vai ei Sylvi pääse meille. KAuheeta. Mut ei siinä mitään menetä toistaiseksi vaikkei pääsekään.

Mocartes

Anonyymi kirjoitti...

Minh, pääsen kyllä lukemaan blogeja ja omaanikin, mutta en pysty päivittämään, vaikka pääsen hallintasivuille.

Anonyymi kirjoitti...

Nou pänik. Katolle vaan kaikki, niin kuin Reiska neuvoi. Tää on tätä. Elämää. Katrina and the Waves.
Olen leiponut pullaa, tässä jokaiselle yksi -montako teitä on?

Kyllä Saara ihastelee, kun tulee duunista ja huomaa tarjonneensa turvapaikan vuodatuksen uhreille. Eli vuodattakaa vaan tänne, ei tarvi Reiskan ja minun hoitaa tätä pistettä yksinään. Tuleepahan enempi niin kuin asiaa, eikä tarvi pohtia toimimattoman kodin kodinkoneitten ongelmia. Älkääkä uskoko Reiskaa, kaikilla on varaa juomiin täällä -Reiska avasi juuri piikin kommentoijille, so. juomaa Reiskan laskuun, ei muita piikkejä, ei kunto, ei huume, jne.

Nyt pelti pois uunista.

Petra

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Petrassa onkin varmaan aina kuivaa ja kuumaa.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kuivaa huumoria ja kuumat pellit. Ja kauniit värit. Sääliksi vaan käy Petra-parkaa, kun rapsutetaan kuivat pois ja pullotetaan turisteille. No, elämä ei ole täydellistä.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Ainahan sitä voi yrittää vähän petrata. Liitte petre.

Anonyymi kirjoitti...

Koko ajanhan petraantuu, se on väistämätöntä. Ei sille mitään voi. Se on niin kuin luonnonlaki. Tai uusiutuva luonnonvara. Niin kuin pöly. Tai hiekka.

Tekisi kyllä mieli mennä jälleen Petraan, enkä tällä kertaa tarkoita itseeni sukeltamista. Mutta kärryillä en sinne enää mene, sisuskalut ei kestä sellaista tärinää.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Copterline vie perille.

Anonyymi kirjoitti...

Taas on häiriöklinikkakin kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

Siellä täytyy olla joku häiriö.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, Copterline. Kuulostaa ihan kuin joku anonyymi haluaisi päästä eroon Petrasta. No, nähtäväksi jää, jos onnistuu.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Litra pirtua.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kävi kyllä niin, ettei Copterline toimi, vuotaa kuten vuodatuskin, mutta ei hätiä mitiä. Tilasin kirjekurssin ja suoritan helikopterilentolupakirjan. Eiköhän se jo illaksi tule se diplomi. Tuu sitten mukaan anonyymi, niin lennetään hakemaan sun pirtusi. Petrasta sitä ei kyllä saa, eikä rahatkaan riitä bensaan kuin Tallinaan asti, mutta sinne sitten. Nähdään Malmin lentokentällä kuudelta.

Ja jos joku muu haluaa lähteä lentoon, niin tervetuloa. Jos ei sisään mahdu, niin roottoreille sitten.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Enää puuttuu vain kopteri.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tietenkään puutu kopteri, en kai minä nyt niin pöljä ole, että ilman lähtisin lentämään? Jokin arvo sentään minun älylleni! Se ei ole paljon pyydetty, sen verran vähän tota älyä on.

Juuri tuli paketti Biltemasta, olen kokoilemassa. Aika kivan värinen. Valmistuu kyllä ajallaan, sen verran hyvät vehkeet löytyy talosta, ettei vääntämisessä ole ongelmaa.

Älä nyt sano, että vieläkin jotain puuttuu! Reiskalta jo lainasin kopterinkuljettajan lakin. Vähän se itki, kun sen roolileikki keskeytyi, mutta eiköhän se jaksa odottaa, kun saa palkaksi Tallinnan tuliaisia, en sano mitä.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Ääh, eikä puutu. Petralla on isot lavat. Se oli kyllä enkelien siipijonossa, mut siitä tulikin mankeli. Munamankeli. Ei Bi-cycle vaan Hetero-Cycle. Pellit kii, Petra. Ai ne on jo. Katrinalla on kyllä kuumemmat aallot ku sulla, taidankin lähtee sen tykö. Tyköistuva, mikä se on? Heitäks Petra mut sinne? Siis kuulaa ja keihästä, siis Javelin Woemen, ja Shot Put Woemen. Put put put, nyt käy jo!
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Ei se ollu Kopterileikki ku Lääkäri-, Saaralta salaa...
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Kuule Petra, opin Jarkko Sipilän uusimmasta kirjasta, että Copterlinen terminaali on Hernesaaren päässä, ei Malmilla. Kirjassa Helsingin poliisit tekivät äkkimatkoja Tallinnan poliisin luo.

Anonyymi kirjoitti...

Muistaksä Petra Hectorin? Elton Hector John. Daa- daa, lumi teki mankelin eteiseen... dipaduu...
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Helsingin poliisit joutaakin Talliin. Ja Turun...kerta kaikkiaan. Petralla on muuten doorilaiset pylväät, se on Petrapolis. (suom. huom. pellepoliisi)
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Petralla on vissiin oma viiva Ruissalon päässä.

Anonyymi kirjoitti...

Tää ei ole kyllä nyt meidän syy, vaan sen vuodon, ihan LVI -ongelma, ei AIV. Kyl se silti taas läpsii poskiaan ja käsiään, hellanlettas mussukat, olettepas te taas...kerta kaikkiaan... siis blaaaah.
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Joo, Sylvi, mutta ei me lennetäkään Copterlinelle -epäluotettavuuden takia- vaan omalla kopterilla -luotettavuuden takia-, jota juuri olen kokoamassa. Ja se lähtee Malmilta.

Arvasin, että Reiska suuttui, kun vein sen koppalakin. No, täytyy antaa sille koppahoitoa. Koppaa nyt! Kop-kop-syp-syp-ja pesäpalloa räpylään! Ja jos olet kiltti, pääset mukaan Tallinnaan ja jos et ole, niin pääset mukaan Tallinnaan. Ole mitä tahansa ja mene Tallinnaan. Siellä on suuret laululavat.

Muistan mä Hectorin, Make tempas kivellä päähän. Kannattaa varoa. Muuten joutuu häkkiin myöhemmin.

Joo, Katrinalla on kuumemmat aallot ku mulla. Mä teen vaan aaltoja.

Älä aina kiusaa Reiska. Kiusaukset on pahasta.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Se syö ny kerralla ne pullat. NIIIIN tyypillistä.
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Reiska, sun anonyymi alter egos kiusaa mua.

Kerta kaikkiaan.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole Janssonin kiusaus, kyllä sitä syö, just ja just. Palloa räpylään, höh, taas tää alko tää Petran seksipalsta.
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Ei mulla ole ku alter id, ja se on in cognac...cognito, ergo plumps.
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Siis hohtimet, comprende! HAH HAH HAH
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Just joo, konjakissa. Ehkä se on sitten Reiska sun alkohlin lieveilmiösi. Viina on viisasten juoma, mut maistuu se näköjään tolloillekin.
Tiedän, olen kokeillut.

Pullaa olisi vielä jäljellä, vaan eipä ole syöjiä ilmaantunut kuin yksi, eikä sillekään maistu, koska on sairas. Makaa sängyssä -lapsi siis. Toinen vielä koulussa. Jospa se söisi, kun tulee.

Oliko liian henkilökohtaista, häh?

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Biltemasta saa koottavaa luotettavuutta! Paljo maksoit?
reiska ei ikinä kiusaa

Anonyymi kirjoitti...

Täysin, kerta kaikkiaan. Substanssi puuttui.
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Ei Biltema takaa luotettavuutta, mutta se, että minä kokoan sen kopterin, luo sen luotettavuuden illuusion.

Joo, substanssin puuttuminen haittasi minuakin siinä. Sen siitä saa, kun menee henkilökohtaisuuksiin. Halusin vaan avautua. Ihan sulle. Niinku räpyäl. Tai hohtimet. Hur som helst.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

räpyäl=räpylä.

KÄÄK, en saa liikutukseltani kirjoitettua sanoja edse okien.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Petran pullat olivat erinomaisia.

Mokalaan pääsi äsken, mutta Mrs. Morbidilla ollaan edelleen kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, minäkin tykkään voisilmäpullista. Paljastan sulle Sylvi salaisuuden: olen himoleipoja, leipoisin vaikka joka päivä, mutta muodot ei enää kehota. Pitääkin mennä katsomaan mokalaan, jos aukeis ovet kolkuttavalle.
Aika erilainen päivä varmaan joillakin ollut, jos suunnitteli viettävänsä aikaa Bogistaniassa. No, onneksi voi aina leipoa, hoitaa sairasta lasta(sori, Reiska, tää on liian henk.kohtaista), pestä pyykkiä ja mennä vaikka päiväunille.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Ei mulle avata kuin häiriöklinikka ja puhallus. Aika kuvaavaa.

Kohta talon emäntä tulee, läpsii ja just!

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Sä olet aika ketku ja kelmi Petra! Ja straalia sullon muttei stanssia. Hyvin on kukat kasteltu, niin kukkivat voisilmäpullat, vehnäkummut ja sekoviini. Rvalle ei enää tarjoilla!
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Katrina tu...

Saara kirjoitti...

Voi teitä ressukoita. Onneksi tulitte tänne evakkoon, ettekä menneet muualle häpäisemään ittejänne. Sitä paitsi ihan hyvin tämmmöisen ketjun jaksaa lukea, vaikka välillä kyllä piti mennä kääntelemään jauhelihaa paistinpannulla.

Anonyymi kirjoitti...

Kokisitko sä saara myötähäpeää, jos häiriköitäisiin muualla?

Petra

Saara kirjoitti...

En tietenkään. Mitä häpeämistä siinä nyt muka on. Vaikka menisitte...ööö... jonnekin intellektuelliin paikkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mää jätän noi inter ellit Reiskalle, se on enempi ellien perään, joo.

Pullaa olis vielä jäljellä. Laitanko, Saara, tulemaan? Sun kannattais muutenkin varmaan varautua iltaa varten jotenkin, vuodatus ei toimi vielä kunnolla, joten porukkaa tulee tänne varmaan saamaan terapiaa ja muuta viihdykettä.

Petra

Saara kirjoitti...

Perkele, Petra, voit sä tuurata vielä tän illan? Kato kun mulla olis pari pientä menoa tässä illan kuluessa. Pitää viedä yhtä graniin pelaan lätkää ja kattoo toista jätkää, kun sillon futismatsi... missä se ny olikaan... ei tuu nyt mieleen... kai se jostakin löytyy. Enkä muistanut ostaa suodatinpusseja, eikä meillä ollut talouspaperiakaan. Panin vessapaperia suodattimeen. Ei kai se haittaa, jos saa pullaakin kerta.

Anonyymi kirjoitti...

Herrajee, kai sä laitoit ees puhdasta vessapaperia! Kerta kaikkiaan, välil mä kyllä vähän ihmettelen sua.

Voinhan mä sua tuurata, mut se tarkoittaa yleessä sitä, ettei illasta tule mitenkään älyllisesti korkealentoinen, lähinnä siis paskanpuhumista, mutta se kai sopii tähän vessapaperiteemaan? Meinaan, heti jos ja kun mä yritän puhua asiaa, Reiska vetää kääryleet(edelleenkin vessa-huumoria) nenäänsä ja vääntää(!) mun jokaista sanaa ja kiroaa, et on liikaa substanssia eli lannoitetta. Reiska on näköjään sillä tavalla herkkä, ettei se kestä asiaa.

Mutta mä yritän. Toisaalta, mulla on treffit anonyymin kanssa Malmin lentokentällä kello kuusi ja mun pitäisi vielä laittaa toi moottori kiinni kopteriin, joten ehtiikö tässä?

Mut katotaan. Tuskin tänne NYT ketään tulee, kun boksin emäntä kiertää maailmaa eli urheilukenttia.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Son tekosyy vaan, ne kentät. Kai sä ny Petra kentät tiedät. Perkeleen kauan sä saat yhden kopterin kaa aikaa meneen. Tollasen ny vääntää vaikka tolla Raunon dieetillä. Herkkäkö? Niin olen, ihan piikkilankaa. Vittu! Säikähditkö?
reiska

Saara kirjoitti...

Ei sitä tiedä. Reiska on kyllä aika herkkä, mutta ehkä sitä pitäisi kannustaa enemmän.

Saara kirjoitti...

No nyt se tuli jo siihen väliin. Varmaan mukavaa olla kahden naisen keskellä.

Anonyymi kirjoitti...

Voi, Saara, kyllä mä olen Reiskaa kannustanut, olen yrittänyt keksiä sille puuhaa pitkiksi päiviksi, innostanut sitä siivoamaan ja runoilemaan ja halaamaan. Mut ei se sula. Se vaan kavahtaa kosketusta. Ja peittää kaikki tunteet vittuiluun. Kyllä mä tiedän. Mutta se ei itse tiedä, että se on lutumutunen.

Vittu! En säikähtänyt, kun et käyttänyt isoja kirjaimia.

Nyt mun täytyy jatkaa vapaakenttää(se on koneessa, ei maailmalla. Peli 3469 on tosi vaikea)

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Kahden naisen, en ole. Mutulutunen. EI HERRAJEE. Kovispas.
reiska

Saara kirjoitti...

Kovispas. Tsihhih.

Anonyymi kirjoitti...

NO KYLLÄ. Kaiken kaikkiaan.
reiska