maanantaina, elokuuta 22, 2005

Hyvät vehkeet, nuori muija, yrjö sekä täi

Maanantai. Junassa jotenkin erilaista. Joltakin Veijolta katosi kenttä eikä se kehdannut soittaa takaisin. Miehet häpeävät niin kummia asioita. Veijo punastui kun katsoin sitä. Eihän se sen syy ollut, että kenttä katosi, mutta miehiä aina hävettää huonot vehkeet.

Harmaapäinen vanhamies ei saanut pidettyä näppejään erossa nuorikostaan. Minulle tuli mieleen Al Pacinon kieli, kun vanhus vilkuili minuun päin ja kähmäisi taas parikymmentävuotta nuorempaa muijaansa ryppyisellä kädellään.

Terveydenhoitaja soitti. Kuopus oli voinut pahoin. Oli kuulemma oksennustautia liikkellä. Minulla alkoi ihoa kihelmöidä siihen malliin, että kohta lentää laatta. Palleassa muljahteli. Vain vaivoin sain taottua päähäni, etten kenties ole edes saanut tartuntaa. Myötätuntotauti hellitti hieman. Vähän röyhtäisyttää vielä. Se on aina sama juttu täittenkin kanssa. Kun koulusta tulee täivaroituslappu, minun päätäni kutittaa seuraavat pari päivää, kunnes unohdan koko jutun ja lakkaan tonkimasta lasteni kuontaloita hullun lailla.

Tänään ei kai muuta. Vähän vaan poskia pullottaa.

***

Jaaha, muistatteko, kun listasin niitä hirveimpiä biisejä kautta aikain ja rankinglistan yrjöttävin taisi olla Roy Orbisonin Pretty Woman. Se olikin sinkkusoittolistan ykkösenä juuri silloin kuin synnyin. Niin että kaikelle löytyy aina lopulta selityksensä.

EveryHitin nappasin Paluu -blogista, jossa oli kyllä paljon lukemisen arvoista asiaakin.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Upea kirjoitus, saat junasi tuntumaan ihan maagiselta. Vaan arki on arkea ja huolta.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, syksy alkaa, koulut alkaa, taudit alkaa. Tytöllä flunssa terveen kesän jälkeen. Kohta kai ne täilaput alkaa tulla. Niin, ja kihomatolaput. Kutittaa. Tuttu tunne.
Miehet häpeää kehnoja vehkeitä? Hmmm, siitä tuli mieleen synttäriruno, jonka sain just:

"Siskot, älkää murehtiko ikääntymistänne. Ne on munat, jotka pilaantuu, ei kanat".

Petra

P.S. Onkin ollut ihan asiallista kommentointia blogissasi viime aikoina. Tunnen piston sydämessäni.

Saara kirjoitti...

Kiitos, Sylvi! Junalla matkustaminen onkin aina yhtä juhlaa.

Voi perhana, Petra. Nyt alkoi perssilmää kutittaa. Kihomatolappuja ei olekaan täällä näkynyt sitten päiväkotiaikojen.

Sait synttärirunon? Hyvä runo olikin. Mutta jumankekka, onnittelut ihanalle Petralle!

Anonyymi kirjoitti...

Ah, kiitos, enhän minä nyt sitä...siis, oikeastaan vasta huomenna, siis, mutta kiitos, kiitos.
Ajatella, jo näin vanha ja kuitenkin virkku :)

Saara kirjoitti...

Mulla nyt alkoi taas vähän muljahdella. Eikä olokaan ole virkku. Runorobottia lainaten:
Liekehtivä virkku
kaupungin laidalla.
Petra kulki ohi.

Minun on kyllä nyt mentävä maate.

Rauno Rasanen kirjoitti...

No voi mahoton...!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi tarkka huomio tuo miehiä hävettää aina huonot vehkeet. Minä olin kyllä ovela, päästin siipan imurikauppaan rajattoman lompakon kanssa ja se tuli sieltä sellasen upeasti muotoillun, sikakalliin ufolaitteen kanssa kotiin, siinä on miljoona lisäosaa eri tarpeisiin, ja nyt siippa voikin sitten harjoitella imuroimista ja kokeilla ja testata lisäosien toimivuuttaa esim. säleverhoihin, tyynyihin, sohvannurkkiin jne.:) Kuuntelen mielelläni raportit.:)

Mitä täihin tulee, niin täällä taistelu on aika toivotnta, kun ilmasto on subtrooppisesti juuri täille suotuisa. Onneksi ne ihmeellisesti häviävät n. 10 ikävuoteen mennessä.

ruu morbidi

Anonyymi kirjoitti...

Eiksne saanukaan Petraa päiviltä, jösses. No, amputoine siltä kohta koiven, ei pääse siwaan riehuun. Paljonse ny täyttää jo, 86?, vaikka kylse vaikuttaa ihan esileikkikouluikäseltä, jo. Tähän SUUREEN LÄSKIKESKUSTELUUN
light -versio. Allien poiston voi neuvoa Petra, joka on ammattilainen
koukistajalihasten alalla. Minä palaan taas tähän traktori-teemaan. Polkupyörän pyörien tilalle
takapyörät traktorista ja traktorista satula myös. Käytettävyys ja saavutettavuus
paranevat hetkessä. Siitsitte vaan kukkahattu päähän/päihin ja trotuaarille saiklaamaan, mutta olennaista on MUISTAA että LAATUliikuttuu eikä
vain liiku. Arkiliikunta on hyötyliikuntaa, mutta laihduttavaa linkutusta on ainoastaan/ vain/ jos ja kun LAATUKIILUNTA. Pimeässä.

reiska
pro kommenttieläimet ilman blogia ry.
***
blogilässykkö x:lle: haist vittu, mulkku! tollasesta vedätyksestä
jää vetävän käteen edes pää vaan pelkät kuivat
**
"tunnen piston sydämessäni" ja ristipiston sanonko mä missä

Anonyymi kirjoitti...

Alun perin (mitä perin ja keneltä?) tämä HybridiAinotar suunniteltiin Petralle, mutta prototyypin kokeilussa ei päästy pitkälle kun Petran perse levis, ei löydetty isompaa satulaa, eikä pyöriäkään edes maansiirtokoneista. Mutta teoriassa, JESS!
reiska
henk. koht. ip. kahv. yht.
kommenttieläimet@hotrod.com

Anonyymi kirjoitti...

Mutta ettei kuitenkaan totuus pääsisi lipsahtamaan käsistä, muistutan että läskeistä, seinästä reväistystä ulkonäöstä ja Turun sinapista suurin ei ole se plääp blaah prrrrrr--rrr
a) rakkaus
vaan
b) oman elämänsä haltuun otto
(ei siis huostaan) ja
c) itsensä toteuttaminen
(naiselta se ei yleensä onnistu ilman avioeroa, kyllä! olen lukenut lehtiä, ja kaikki akat niissä haluavat toteuttaa itseään)
jään ihmettelemään mitä se mahtaa tarkoittaa :-o

reiska

Rauno Rasanen kirjoitti...

Reiska - mitä kamaa sä olet vetänyt?
Siis ei millään pahalla. Meinaan kun tekstiä tulee kuin Esteristä ja ilman suodattimia...

Anonyymi kirjoitti...

Kai se on vaan tämä Saaran blogin ilmapiiri joka saa hallusinogeenit liikkeelle.

Saara kirjoitti...

Ei se mitään. Mä olen ihan pihalla.

Anonyymi kirjoitti...

Tuu ny sisään Saara, keitetään kahvit.
**
Ne on vaan nää halaa, halle lujaa geenit, Kirsti. Ilmapiiri pieni pyörii, jess.
**
Ihan vaan kapitalistista kamaa, Rauno. Leipää, gefilus sanctus piimää, rilli makkaraa ja Turun tautia.
**
SAARA, tuu sisään!

reiska

Anonyymi kirjoitti...

Nyt ne on taas päivän mittaan ehtineet vaikka mihin. Kun en ehtinyt aamulla tuoda täikontribuutiotani, palaan tähän eläinlajiin.

Työpaikalla kerran 80-luvulla yksi kertoi, että oli saanut Pakilan lastenpaikasta, tyttärensä hoitopaikasta, tiedon täihavainnoista. Tulossa paikalle oli kaupungin terveydenhoitaja ja sitten toimenpiteitä. Toinen työtoveri sanoi, että jaha, kunnallinen täitarkastaja. Oli sitten kysynyt oman lapsensa tarhassa oliko heillä käynyt koskaan kunnallinen täitarkastaja. Olivat ensin kysyneet mistä rouva tällaisia oli saanut PÄÄHÄNSÄ. Sitten joku muisti, että kyllä oli heilläkin joskus ollut terveydenhoitaja täioperaatiossa.

Saara kirjoitti...

Voi, Sylvillä on aina niin mukavia juttuja.

***

Joo, joo, Reiska. Tuun sitten. Onko sitä kahvia ny?

Anonyymi kirjoitti...

Mä join sen jo.
reiska