lauantaina, heinäkuuta 09, 2005

Tavallinen terroristi?

Miten niin muka terroristi on tavallinen ihminen? Siksikö että pieree ja paskantaa kuin kuninkaallinen. Tai naida napsuttaa. Tulee isäksi, äidiksi? Uskoo mihin uskoo, toivoo kuuta taivaalta ja rakastaa jotakuta muttei lähimmäisiään. Itkee, nauraa, mutta enimmäkseen vuodattaa krokotiilin kyyneleitä.

Minusta terroristi ei ole tavallinen ihminen. Jos olisi, olisi täysin normaalia, että minäkin myisin aseita ja huumeita rahoittaakseni sillä kaikki tappamisoperaationi. Olisi täysin normaalia, että minä katkeroituisin kaikille onnekkaille hannuhanhille ja haluaisin tappaa ne.

Se, että olen välinpitämätön luuska, joka ei lähde kotimaastaan auttamaan nälkäänäkeviä ihmispoloja, ei tee minusta terroristia. Tavallisella ihmisellä on kyky tuntea empatiaa ja tuntea halua auttaa edes jotenkin, vaikka lahjoittamalla rahaa. Terroristikin on loppujen lopuksi vain rahaa vailla. Sitä se saa vaikkapa ökyrikkaalta arabilta, joka muuten vain tuntee halveksuntaa amerikkalaista ja eurooppalaista yhteiskuntaa kohtaan. Silti se paskoo kaakelipyttyyn ja pyyhkii kultavitjojen helistessä takapuolensa superpehmoiseen paperiin. On parempi pitää yllä kauhun tasapainoa. Se on geopolitiikkaa. Öljy on hänen enkä minä sitä aio varastaa. Sen tekee joku toinen, joka ei ole myöskään tavallinen. Se on Ameriikan presidentti. Mutta mitä terroristi tekee sillä rahalla. Se ostaa pommeja ja matkustaa ulkomaille. Se luulee, että on pitkällä tähtäimellä viisaampaa tappaa kaikki muut, jotta omiensa elämänlaatu paranee. Sen sijaan, että se tuhlaa rahansa räjähdysaineisiin, se voisi parantaa omiensa elämänlaatua tässä ja nyt. Mutta kun se ei riitä. Sillä on missio ja usko siihen, ettei muunlaisilla ihmisillä ole oikeutta elää. Se voi olla jonkun mielestä tavallista, mutta minusta ei.

Eikö olisi ennemmin oikein, että nämä epätavalliset ihmiset tappaisivat miulummin toinen toisiaan, kuin että he tappavat meitä, jotka emme ole vihalla kyllästettyjä katkeria kusipäitä tai Chiraceja, Busheja, Berlusconeja, siis muuten vaan korruptoituneita, ahneita munapäitä. Siis siinä tapauksessa, että tappaminen on heidän elämäntarkoituksensa. Muussa tapauksessa he voisivat ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä ja opetella ajattelemaan niin kuin tavalliset rauhaarakastavat ihmiset. Nimittäin, jos ajatellaan tilannetta, ettei missään päin maailmaa olisi enää sotaa, miten paljon helpompaa ihmisten olisi lähteä auttamaan heitä, jotka apua ovat vailla. Sotiminen syö hirveästi rahaa. Se on jumalattoman kallista kaikille.

Minun elämäni ei ole sen tärkeämpi kuin kenenkään toisen. Silti olisi moraalisesti väärin tappaa minut tai ketään toista omien uskomustensa, vihantunteittensa, katkeruutensa tai minkään tekosyyn varjolla.

Niille, jotka pitävät itseään älykköinä ja asiantuntijoina, on turha tulla tähän aukomaan päätään. En tiedä asioista kovinkaan paljon, mutta sillä ei mielestäni ole edes merkitystä.

***

Ja sitten kevyempiin aiheisiin: Tuossa alla olevassa kuvassa seisova laiha poika (siis kuopukseni) lähti eilen kaverinsa ja tämän äidin kanssa mansikkatilalle ja toi kotiin ämpärillisen mansikoita. Siis sellaisen normaalin ämpärin. Oli kerännyt kaikki itse. Minä olen vieläkin niin pyörryksissä tästä sankariteosta, etten oikein meinaa tajuta sitä todeksi. Arvatkaapa olisiko nassikka lähtenyt mansikoita keräämään, jos minä olisin pyytänyt. No ei tasan. Lapsi on kyllä aika monimutkainen otus.

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tulin tänne aukoon päätä, kun olen älyttö, sellaset saa, (moskalla ja piikillä saat aukoo lisää jos joudat siltä Jari Sillanpään kalsareitten tirkistelyltäs, äläkä kiellä!) ja kotosin pikemmin Hupelista ku Keljusta, kyllä mä sun taustas tiedän, humphf! Ajattele hyvä ihminen rumbaas (tai ethän sä mikään ihminen edes ole ku se on man ja sä olet vaan woe-man), mihkä mä jäin, niin et mitäs mä teen nytten-sitten, kun olen ihan pilallinen munapää ja tosi täysi kusipää, moni on sanonu, JESS Pitääkö mun hankkia kravatti ja steppikengät nyt-sitten? (vaikken pidä kummistakaan, oli mulla kummitäti mutta kuoli)ja mennä kiikkuun heti? Äläkä kiihdy ettei propaani lopu taas, mä sun uskottavuuttas jyystä, senkin oikein rutjake! Huolet vaan painaa eikä ole hevosta lähellä, edes.
aunt erica

Saara kirjoitti...

Täti Eerika, minä en tirkistele Sillanpään kalsareita. Mistä sinä saitkin sen päähäsi?

Sinusta ei ole munapääksi, siitä olen aivan saletti. Mutta olen sinusta ylpeä, että uskalsit vastustaa tahtoani, älykkö.

Anonyymi kirjoitti...

Minä arvasin että sinä kiellät, Brutukseni! Älyttöpäs, ihan älyttä. Emmä kunnioita kuvia vaikka ne olis kuinka otettu susta ja vielä takaapäin, humphf taas.
eerika

Saara kirjoitti...

No voi hitto. Minusta se oli niin hyvä kuva. Edestäpäin ei olisi ollut lähellekään niin hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan hyvä kuva, ei siinä mitään, fisulätsä sun kaikki, ja sit turvallaan vodassa ku ankkuri otti kiveen ;-) Edestäpäin, höh, sellaseen sullei riitä kantti, son saletti seki.

Saara kirjoitti...

Siinä oli niin liukas kallio. Helposti se sitten irtosi kyllä.

Eikä riitäkään. Kerran oli, mutta sain kuulla siitä kunniani. Ei sitä viitti enää toista kierrosta.

Anonyymi kirjoitti...

Bush ja kumpp. on kyllä ihan samanlaisia terroristeja kuin ne, joita ne itse nimittää terroristeiksi. Minä en jaksa seurata tarkkaan tuota maailmanpolitiikkaa ja tapahtumia, sen verran herkkä olen, että yöunet menee lähes kaikesta.
Ihana kuva tuossa pojasta takaapäin. Jotenkin nostalginen.
-minh-

Saara kirjoitti...

Niinhän ne tuppaavat olemaan. Samanlaisia vallanhimoisia paskiaisia kaikki. Joskus olen yrittänyt ajatella, että ne kaikki ovat olleet lapsia, sitten niistä on tullut poliitikkoja. Siitä alkaa idealistin alamäki ja valta syö koko ihmisen.

Hanhensulka kirjoitti...

Sinä varmaan tarkoitit, etten minä saisi tulla tänne puliseen, mutta piruuttani pulisen kumminkin.

Joskus sata vuotta sitten semmoinen Schauman ampui jonkun Bobrikovin. Typerä teko, mutta se olikin ruotsinkielinen. Pari vuotta myöhemmin suomalaiset saivat säädyttömät valtiopäivät, joissa näinollen naisetkin sai ääni- ja edustajanaolon oikeuden. En tiedä onko noilla kahdella tapauksella mitään yhteyttä. Mutta näin kävi.

Viime sodassa saatiin pidettyä vapaus, vaikka koville otti. Terrorismiahan se on sotakin, niin kuin nuo Bush-viittauksetkin sanoo, mutta käytiin se kuitenkin, kun poliitikot eduskunnassa niin päätti (nin kuin Ameriikassakin ennen Irakin sotaa). Jos olisivat päättäneet toisin, voi olla, että oltaisiin vieläkin osa Karjalan tasavallan jatkoa ja Putin olisi meidänkin tsaari.

Olisiko parempi vai huonompi, en tiedä, enkä halua edes arvata:)) Mutta Irakissa olisi 100,000 ihmistä enemmän hengissä (ehkä).

Terrorismista on tietysti paha mennä tekemään arvailuja. Mutta muistetaan kumminkin, että New Yorkin ja Washingtonin lentokonejutut tapahtuivat ennen Irakin ja Afganistanin sotia.

Pirullisen vaikeita asioita tällaiset. Aivot meinaavat mennä solmuun. Ja sen lisäksi iranilaiset äänestivät fundamentalistit valtaan. Olisi naisilta odottanut toisenlaista äänestystä, miehet nyt on mitä ovat:))

Saara kirjoitti...

Tsih, Hanhis, just sua ajattelin ja tulit kumminkin! Voi älykön älykkö sentään!

Minulla on vähän erilainen ajatus tässä. Siis sellainen ikuinen toivomus, että ihmiset ylipäätään lakkaisivat pitämästä itseään niin erinomaisina, että pitävät jonkun toisen elämää vähäpätöisempänä kuin omaansa. Siis niinku ett ihmiset alkais kehittyä, mutt ku ei niin ei.

Tähän ei siten kuulu mikään jossittelu, miten asiat olisivat ja paljonko ihmisiä olisi ilman sotia, koska ihmiset kuolevat joka tapauksessa johonkin.

Siis yksinkertaisesti haluaisin, että tällä järjellä joka meille on jostakin syystä annettu, olisi jokin muu merkitys kuin hamuta valtaa, tehdä rahaa ja voida paksusti.

Valaistusta.

Hanhensulka kirjoitti...

Minäkin haluasisin elää siinä maailmassa, jos pääsee mukaan. Menee vielä kai jonkinverran aikaa. Toivottavasti se sinun kalastuskaverisi (siis se kaksijalkainen) ja sen oma ikäluokka on meitä vanhempia viisaampi. Valaistustahan sitä toivoisi itselleenkin, ja varsinkin poliitikoille, mutta taitaa olla toiveajattelua:((

Saara kirjoitti...

No kun minusta niitä siten ajattelevia ihmisiä on kuitenkin aika hirvittävän paljon, että jotenkin ihmetyttää tuo valtaviettiensä varansa porskuttelijoitten etuasema. Mutta onhan se toki näkyvin ja mahtavin.

Sinähän nyt pääset mihin vain.

Hanhensulka kirjoitti...

Kaikissa maissa naiset ratkaisevat kuka pääsee vaaliessa läpi. Demokratiassa vain sillä on kai merkitystä.

"olisi jokin muu merkitys kuin hamuta valtaa, tehdä rahaa ja voida paksusti"

Näinhän sitä tuli nuorena ajateltua ja piti vielä tehdäkin sille jotakin, mutta tässä sitä ollaan. Jospa ne pojat... Minulla ei olekaan kuin poikia ja pojanpoikia, niin kaksi miniää kyllä on kanssa, ja oikein mukavia ovatkin, niin kuin miniät ovat.

Saara kirjoitti...

Minun täytyy tuota nyt ihan miettiä. Siis miten niin vain naiset ratkaisevat? Jotenkin tuntuu siltä, että kyllä sen ratkaisevat miehet ihan yhtä lailla.


Niin, ehkä tällainen idealismi on ennemminkin utopismia. Mutta mistä sitä tietää, josko pelkkä ajatus aiheuttaisi jonkinlaista liikehdintää. Joskus.

Hanhensulka kirjoitti...

Naisiahan on enemmistö joka puolella, mutta ei taida olla montaa parlamenttia, joka olisi naisvoittoinen. Vaikka naisena sitä varmaan mieluummin äänestää miestä, kun ne on niin viisaita ja osaavat karttaakin lukea!
Ennen tätä Haloskaakaan ei vät presidentiksi päässeet liberaali YK:lainen (vaikka paksu YK:lainen mies kyllä sitten pääsi ilman meriittejä) eikä ruotsalais"liberaali" puolustusministeri.

Tietysti tämä kaikki on miesten eduksi, toivottavasti muistavat kiittää kaikkia naisia vappupuheissaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tavallinen terroristi!

tämä on nyt taas näitä, kovin puhutaan, tuomitaan, vaikkei kuitenkaan tiedetä asiasta juuri tuon taivaallista!

Ei kukaan valitse tulevansa terroristiksi.. Terroriteko ei millään muodolla ole hyväksyttävää!

Mutta ikävä kyllä, nämä valtaapitävät omalla toiminnallaan luovat terrorismia, jota myös itse rahoittavat! Jenkit rahottivat itse Afganistanin terroristeja Neuvostoliittoa vastaan! Itse he syytivät aseita ja rahaa niin Bin Ladenin joukoille kuin myös tänä päivänä Sudanin kapinallisille!! ja kuinka monille muille..

Samoin Jenkit tukevat itse diktaattori hallintoja, syytävät muutaman miljardin maiden valtaapitävien taskuun, kun kansa saa tarpeekseen ollaankin sitten sisällissodan partaalla, jolloin jenkit pääsevät taas pistämään nenänsä maan asioihin ja alkavat joko rahoittamaan sotaa diktaattorin kannalta kansaa vastaan tai halutessaan muuttaa uuden diktaattorin valtaan nukkehallituksineen, he alkavat rahoittaa kapinamielelle noussutta kansaa..

joten meni sitten niin tai näin, pääsevät jenkit ulkopuolisena muuttamaan maan hallituksia ja johtajia oman mieltymyksiensä mukaan..

tietysti on aina sellainen mukava mahdollisuus tekaista perättömiä todisteita joukkotuhoaseista tai muusta vastaavasta ja lähteä itse ristiretkelle haluamaansa maahan. Ja ei sitten muuta kuin sotajoukot tantereelle ja menoksi!! tietenkin houkuttelevammaksi maan tekee sen, jos sillä on Öljy varantoja joita voi sitten halutessaan ottaa omaan hallintaansa!

Niin että eikös tämä olekin mukavaa politiikkaa!!

Tärkeää tässä kaikessa on tietenkin tiedoitusvälineet, eikö!!
Kun sotaan lähdetään.. on syytä varmistaa että rintamalta toimitetaan vain "oikeanlaisia" uutisia! jos vastapuolella on tv- keskuksia tai uutislehtiä ne on syytä ottaa omaan haltuunsa heti sodan alkuvaiheessa, niiden toiminta on ehdottomasti saatava kontrollin alle tai ne on lakkautettava.. todellisuus ei saa tihkua maan rajojen ulkopuolelle, eikä omista hirmuteoista saa päästä maailmalle tietoja.. Sodasta kirjoittavat toimittajat on syytä pitää lähellä omia joukkoja ja valvonnassa.

luulen että suurimman osan mielipiteet heittäisivät häränpyllyä jos, jos totuus tulisi yleiseen tietoon!

tuntuu todella naivilta, että täällä itketään 50 ihmisen kuolleen Lontoossa!! kun samaan aikaan haudataan 8000 muslimin ruumiita Serbiassa!! tai lahdataan siviiliväestöa Irakin ja Palestiinan kaupungeissa..

Irakin sodassa on muuten kuollut tähän mennessä 100 000 siviiliä, että näin meillä!!

Anonyymi kirjoitti...

Tavallinen terroristi!

voisimme vielä leikkiä pientä kuvitteluleikkiä..

oletetaanpa, että asut maassa, jossa presidenttinäsi toimii diktaattori, joka vetää kansan fyffet omaan taskuunsa! Saa taskurahaa muutaman miljardin vuodessa yhdysvalloista!

Maasi Diktaattori, hänen perheensä ja lähipiirinsä omistaa lähes kaiken. Perheen omistuksessa on suuret turistikeskukset, joiden tuotto valuu perheen nimiin. suuret yritykset joiden voitot ja rahat häviävät mystisesti..

Diktaattorisi tekee päätöksiä, jotka ovat kansan edun vastaisia.. ja se onnistuu, kun hallituksen rivissä istuu vain omia sisäpiiriläisiä, jotka kaikki hyötyvät diktaattorin vallasta.

Diktaattorin perheenjäsen perustaa liike-yrityksen joka esim. tuottaa betoni laattoja.. isä diktaattori ajaa hallituksessa läpi aloitteen, että kaikkien kaupunkien katukivetykset pitää vaihtaa kaikki ko. yrityksen valmistamiin betonilaattoihin.. vaikka kaupunkisi kadut olisivat päällystetty itse marmorilla, ei asiaa voida muuttaa, joten kadut revitään auki ja päällystetään ko. laatoituksella. Näin saadaan perheen rahat poikimaan!

Maasi on köyhä, vedestä ja sähköstä on pulaa, ruoka ei riitä perheellesi, koska työttömyys on suuri ja sinun on kerjättävä rahasi kadulta!!

mutta työpaikkoja ei luoda, koska normaali yrittäminen maassasi tehdään mahdottomaksi.. yritysten verotus on tehty kieroksi, ja se suosii epärehellisyyttä ja lahjontaa..

korruptio on yleistä. Vaikka osa kansalaisista nauttii pientä palkaa toimestaan, sinun on ne vielä lahjottava hoitamaan sinun asioitasi.. se kuuluu maan tapoihin!

mitään köyhän apua tai sosiaalihuoltoa ei ole, olet täysin hyväntahtoisten ihmisten varassa!

Maassasi voitaisiin tuottaa lääkkeitä, puhdasta vettä ja sähköä kaikille. Mutta Diktaattorisi päättää, että lääketehtaat lakkautetaan ja samoja lääkkeitä, mutta 7x kalliimmalla hinnalla ne hankitaan yhdysvalloista!!

Ydinsähkövoimala lopetetaan ja paikalle rakennetaan huvipuisto!! ja sähkö ostetaan maan ulkopuolelta koska yhdysvalloissa on katsottu että voimalaa voitaisiin käyttää mahdollisesti joukkotuhoaseiden valmistamiseen!!

sinulla ei ole mitään mahdollisuutta elää ihmisarvoista elämää.. mitä teet??

Entäpä jos tähän nyt lisätään se, että maasi on jo sisällissodan partaalla..

Jenkit saapuvat suurella rintamalla, ja tappavat kaiken eteensä osuvan... ovathan he harjoitelleet sitä vuosia tapposimulaattoreilla kuunnellen samalla raskasta hevymetallia!!

"kuulut kuulemma nyt väärään uskontokuntaan!! ja tämä sotatoimi on nyt nimetty ristiretkeksi!!"

suurin osa perheestäsi on kuollut, etkä tiedä milloin tark'ampuja tappaa pienen 2 vuotiaan poikasi kadulle.. panssarivaunut piirittävät tavallisten ihmisten koteja keskellä yötä.. olet piiloutunut lastesi kellariin, jossa on kylmää ja kosteaa!!

Miehesi katosi toissa päivänä, naapuri oli nähnyt sotilaiden sitoneen hänet ja tunkeneet hänet kuorma-auton lavalle keskellä kirkasta päivää, veden hakureissulla.. kymmenien muiden miesten kanssa..

veljesi on nyt ainoa mies, hänkin vasta poikanen 19 vuotias!! uhkuu vihaa, raivoa ja turhautumista..
hän uhkaa liittyvänsä sisseihin.

sydämesi itkee hiljaa pimeydessä, pommikoneiden jylinä täyttää taivaan...

Saara kirjoitti...

Hyvä anonyymi, ajatukseni ei millään tavalla sodi vuodatuksiasi vastaan.

Totta kai kyse on vallasta ja myös sen ihmisen vallasta, joka pyyhkii sen perseensä siihen pehmopaperiin. Koston kierrettä ei tietenkään saa loppumaan muutoin, kuin tarttumalla sen syihin. Paitsi että sekään ei onnistu, jos ihminen ei kehity.

Saara kirjoitti...

Anonyymi, eipä oikein sopinut tuo kuvauksesi noihin pakistanilaisiin itsemurhapommittajiin.

Anonyymi kirjoitti...

eipä tainnut ei..

vastaus lähinnä käsittelikin sitä, että niin kauan kun maailmasta löytyy eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta.. on aivan turha kuvitella että voimme elää ilman terrorismin pelkoa. Niinkauan kuin joillakin valtioilla on oikeus miehittää muita valtioita, ryöstää ja vangita mielipuolisesti muita ihmisiä..

on meidän turha kuvitella, että mikään tulee muuttumaan!!

Anonyymi kirjoitti...

vedänpä sanani takaisin!!

olisii mukavaa jos tutustuisit Pakistanin tilanteeseen vaikka ensin näillä sivuilla..

http://www.kepa.fi/uutiset/pakistan

tiesithän muuten että jenkit myyvät aseita intialle!

Muslimit kautta maan ovat vastaan irakin ja palestiinan miehitystä.. englanti, israel ja jenkit niiden puolella..

Muslimille on silloin sama oletko englantilainen, israelilainen tai jenkki, kaikki kuuluvat samaan kastiin.

olihan Serbiassakin tarkoitus tappaa kaikki muslimit, etteivät sitten tule sodan jälkeen vaatimaan maitaan takaisin!!