Ooh, tämä näppis tuntuu sormissa aivan kummalta. Saaressa retkeily on vierottanut minut sähköstä ja kaikista sähkölaitteista. Onneksi salamakaan ei ehtinyt yllättää, vaikkakin kotiin tullessa ukonilma pukkasi päälle kaksikin kertaa; Kangasalla ja Tampereella.
Olin siis jotakuinkin hankkimassa Vilppulasta elämää. Kyllähän sitä elämää voi saaressakin viettää, mutta ei siitä minusta vakituiseen elämiseen ole. Addiktoiduin bloggaamisen sijaan uimiseen ja kalastukseen siiderin siemailusta nyt puhumattakaan. Ihan hyviä vaihtoehtoja nekin, jos ilmat sallii. Ja nyt salli. Nahka paloi ja kalaakin tuli. Tuskin on mitään niin typerää, kuin auringon ottaminen. Siis että otanpa tässä nyt ihosyöpää oikein olan takaa. Olan takaa? Noh. Niin justiin. Uimarenkaan kanssa järvenselällä seilaaminen antaa ehkä vähän osviittaa siitä, miltä tuntuisi olla sorsa pyrstö vedessä koko ajan. Kuvassa palovammat kartalla.
Sain käsin kiinni kivennuoliaisen todistaakseni, ettei lapsuudessa hankittu kivennuoliaisten pyydystämisen tietotaito ole iän myötä kadonnut. Käänsin suurinpiirtein toistasataa kiveä ennen kuin nappasi. Selkä siinä tietty meni ja polvesta pamahti jokin niin että kivennuoliasen kanssa tulin järvestä ylös naama tuskasta ja onnistumisen ilosta vuorotellen vääntyillen. Joku mainitsi Kellokosken samassa yhteydessä.
Joutsenet herättivät aamuisin ja kuikat huusivat. Yksi niistä kuudesta kuikasta lauloi tavanomaisen kuuuui-kukui sijaan kuuui-kuku...iik ihan vakituiseen. Voi olla, että juuri tuo kuikka oli erityisen luova ja innovatiivinen, mutta ei sille nauramattakaan voinut olla. Varsinainen koomikkokuikka.
Otin huomattavan määrän kuvia kivennuoliaisesta, auringonlaskusta ja saaresta; puista, kivistä ja kukista, linnuista ja kaloista sekä ihmisistä ja koirasta. Mutta koska tämä rakkine ei pysty tyhjentämään yhtä digikameraa, voi hyvänen aika sentään, odottelen, että joku perheenjäsenistä polttaa kuvat omalla trendivermeellään ensin rompulle.
Mitä tässä taas voisi sanoa. Nyt se loma meni. Perkele.
Tekstit
11 kommenttia:
Tervehdys, Saara. En malta olla kommentoimatta, kun huomasin tuttuakin tutumman paikannimen: Vilppula. Jestas. Muistan vieläkin ne Vilppulan Ajosjärven kalansaaliit.. Muistan myös ne järvestä pyydetyt rapusaaliit ja kivat rapuillanvietot.. Ja reissut Ruovedelle Kalelaan, jossa yksi ihminen lauloi Gallenin ateljeessa niin että katto nousi metrin ylöspäin. Ihanissa maisemissa olet lomasi viettänyt.
Ps Sukuani on levittynyt sen järven rantamille enemmänkin.Uimataitoista väkeä.
T. Illuusia
Kas vain, Illuusia ite! Olet palannut pitkältä tauolta näemmä.
Joo, niin pieni paikka kun se Vilppula onkin, on siellä ainakin kolme järveä. Meidän järvemme (minäkö suuruudenhullu) sijaitsee öbaut 18 kilometrin pässä Vilppulasta ja Ajosjärvestä. Valkeejärven vastaranta on osin Ruoveden puolella. Maisemat siellä kyllä ovat upeat. Meidänkin sukua on levittynyt Vilppulaan. Mummo oli sieltä kotoisin ja peri saaren isältään. Nyt se on koko suvun ikuisena kiistan aiheena ja kesänviettopaikkana.
Näin ravun rantavedessä kytiksellä. Perkasin ahvenia ja säästin pari päätä sille. Hämärällä se sitten kävi kahmimassa päät kiven koloon. Tämä ei ole mikään kalajuttu sitten, mutta auringon laskiessa luulin, että alkoi sataa. Ne olivat hyppiviä kaloja vain. Koko järven täydeltä.
Koomikkokuikka olin minä, mutta Mäntässä, Vilppulasta siellä oli pelkkä Kejonen. Onkimisesta oli kyllä puhe, mutta raippaonkimisesta. Yksi essee Zen ja mato-onkimisen taito, plz, Saara! Ai jaa, ne myy vielä jossain traktorin sisäkumeja, eh eh eh.
onkel e
Koomikkokuikka olin minä, mutta Mäntässä, Vilppulasta siellä oli pelkkä Kejonen. Onkimisesta oli kyllä puhe, mutta raippaonkimisesta. Yksi essee Zen ja mato-onkimisen taito, plz, Saara! Ai jaa, ne myy vielä jossain traktorin sisäkumeja, eh eh eh.
onkel e
Et sä kuitenkaan kerralla usko, perkele.
Minun pappani taisi tuntea sinun mummosi? Kenties? Voi olla, että oli kyllä hieman vanhempi mummoasi. Hän huseerasi vuosikymmenet Vilppulan koulunjohtajana ja nauratti siinä sivussa naisia, tunnetusti... Ehkä mummoasikin?
T. Illuusia
Morjens eki! Ihana aihe, Zen ja mato-onkimisen taito! Siis ihana. Tuosta olisi melkein pakko kirjoittaa.
Hehheh, vai vielä traktorin sisäkumi! Kuule, turjake!
***
Miten minulla on sellainen käsitys, Illuusia, että minun mummoni ei miehille naureskellut. En muista nähneeni hänen nauravan koskaan. Kerran valokuvassa kyllä, ja ihmettelin kuka siinä kuvassa oikein on. Mummo taisi olla aika tiukka raittiusihminen ja muutenkin selkärankainen. Mummo muutti Tampereelle aika nuorena opiskelemaan toimittajaksi ja löysi sieltä pappani. Sen jälkeen ne asuivat enimmäkseen Jyväskylässä.
Siinon vaan geenit hyppinny vähän yli. Tää on pilalle nauratettu tää Saara jo ennen syntymää, synnynnäinen koomikko, selvää stand-up ja lie-down-kamaa koko paketti, i presume.
eki
Misson Petra ja Ho Chi Minh, huhuuuu..
Lie-down -kamaa! Voi elämä.
Ku ei jaksa enää stand -uppia on paras alkaa lie -down. "Voi elämä". Kyllä sullon sit rasvaset puheet, ja varsinki sun mielihuvitus on oikee rasvakäsikranaatti, kauheeta ihan lukeekin, korvaat punasina.
eki
Lähetä kommentti