lauantaina, heinäkuuta 30, 2005

Älä jätä kissaa mökille


Linkola on antanut Iltalehden toimittajalle (Maria Sjövik) haastattelun Kuolema kissoille, joka on täysin Iltalehden tasoinenkin otsikointia myöten. Lieneekö siis Linkolasta tullut jo jonkin sortin romantikko ja hieman höperö, ja tuosta toimittajasta hysteerikko.

Brittitutkimukseen perustuvan arvion mukaan Linkola kertoo kissojen tappavan maailmassa vuosittain miljoona lintua, joista osaa uhkaa sen vuoksi sukupuuttoon kuoleminen. Siksi hänen logiikallaan kissat pitäisi tappaa sukupuuttoon:" Kissat ovat ikävä kyllä suloisia eläimiä, joita ei pitäisi olla olemassakaan."

Hän sanoo myös kuulleensa (hei, siis kuullensa) että kissan metsästys on huomattavan laaja-alaista ja lintujen lisäksi kissan hampaisiin päätyvät niin myyrät kuin hiiretkin, paljon, paljon oravia ja jopa jäniksiä. Kuitenkaan hänen mielestään "esimerkiksi seinien täytteissä elävien ja ruokakomeroon tunkeutuvien hiirten kimppuun kissa ei oikein edes pääse...", joten hyötyä kissoista ei näin ollen ole.

Linkolahan on ihmisten suhteen vähän samoilla linjoilla. Koska ihminen on pahis ja peto (ja niistäkin suurimmaksi osaksi vain nainen, joka pillua pihtaamalla ajaa miehet ahdinkoon, ja miehethän nyt tekevät puutteessa ihan mitä vain), on ihan hyvä että ne tappavat toinen toisiaan ja että niistä päästään mahdollisimman nopeasti eroon.

Nyt herää tällainen ihmeellinen ajatus, että onko Linkola vain yksinkertaisesti hurahtanut lintuihin ja pikkunisäkkäisiin. Ehkä hänelle on luettu pienenä liikaa herttaisia eläinsatuja ja hänen mielestään tämä Tellus on alunperinkin kuulunut vain lentäville ja jyrsijöille. Onneksi hän ei ollut täällä dinosaurusten aikaan... Vasta silloin maapallo ja Linkola saavuttavat rauhan ja tasapainon, kun nuoret kirskulinnut harjoittelevat lentämistä pilvettömällä taivaalla iloisesti kilvoitellen ja pienet hiirulaiset söpöissä koloissaan saavuttavat onnensa viikset vapautuneesti väpättäen. Päivät kuluvat pääksytysten tuossa vehreässä auvolassa. Lintuja ei enää koskaan uhkaa sukupuuttoon kuoleminen, vaan päinvastoin, taivas on mustanaan linnuista ja Linkola siellä järvellä onnellinen kalastaja. Lokit kirkuvat hänen päänsä yläpuolella laineiden hiljaa liplattaessa veneen laitoja vasten. Harakat nauravat, leivoset lurittavat peltojen yläpuolella, västäräkit tervehtivät kalastajan saapuessa kalasaaliinsa kanssa keikuttamalla pyrstöään pihakivellä. Harmi, ettei tuohon Linkolan idylliin mahdu muita kuin lintuja ja jyrsijöitä, Linkola ja terveyskeskuksessa vastaanottoaan pitävä huora.

Linkola ei ole tutkinut kissaa eikä omistanutkaan sellaista. Hän kyllä pysähtyy silittämään kissaa ja ottaisi sellaisen lemmikikseen, jos se eivät olisi "kauheimpia petoja", mutta varsinaista kokemusta hänellä ei niistä ole ja suurin osa hänen mielipiteistään tuntuu pohjautuvan kuulopuheisiin.

Minulla on ollut neljä kissaa. Lumpukka oli kuuro. Sen saalistukset nyt olivat melko vähäisiä. Lumpukka ei sietänyt lunta ja se pysyi vuosittain monta kuukautta sisällä. Lumpukka tosin eli kahdeksantoista vuotiaaksi, joten sillä varjolla jokunen myyrä heitti kesäisin henkensä. Sen perustella, että kotikissa kantaa yleensä saaliinsa ylpeänä nähtäville, niitä ei tainnut kovin montaa olla. Lintua en nähnyt sen saaneen koskaan.

Piu oli pieni reppana, joka katosi mystisellä tavalla. Jotkut epäilivät, että kärppä oli sen syönyt. Vai oliko se joku toinen petoeläin, jonka oli nähty majailevan niillä nurkilla Piun katoamisen aikoihin. Siihen teoriaan minä en tosin usko, mutta niitähän nämä petojutut ovat - uskon asioita näköjään.

Kassu oli pitkälle degeneroitunut löllykkä, joka ehti elinaikanaan olla ulkokissana vain muutaman vuoden ja silloinkin vain kesäisin. Taannoin Kassu ylpeänä kantoi hiirenpoikasia mökin nurkalla ja toi näytille jokaisen. Se oli löytänyt seinänraosta pesän ja veti tassullaan vikisevät poikaset ulos yhden kerrallaan ennen kuin ehdin hätiin. Ainuttakaan lintua se ei ikinä kiinni saanut. Ei, vaikka niitä lentää täällä ikkunoihin vähän väliä ja osa jää pökertyneenä hetkeksi pihaan makoilemaan. Kassu osasi kiivetä puuhun, mutta ei osannut tulla alas. Niinpä se kipusi korkeintaan metrin korkeudelle ja roikkui siinä kynistään korvat luimussa, kunnes minä menin ottamaan sen alas. Kerran sisälle eksyi hiiri, joka juoksi huoneen poikki vinhaa vauhtia. Kassu seurasi hiiren menoa tympääntyneenä, koska oletti sen kai leluksi. Esikoinen kun niitä autojaan päästeli siinä menemään samaan aikaan.

Sissi on saanut parikin lintua kiinni keväisin, kun poikaset ovat pudonneet puusta. Veikkaan, ettei viittä enempää kuitenkaan. Linnut ovat kissoille harvinaista herkkua. Sen sijaan myyriä ja rottia Sissi on kuskannut näytille ja päästäisiä ison kasan kesäisin, talvella Sissi ei astu tassuillaan ulos. Mutta kyllä, kissa on peto. Niin on ilveskin, susi, kettu, pöllö, haukka, kotka, karhu, ahma, kärppä, saukko... kissa vain ei kuulu Suomen luontoon, koska ei pärjää siellä talvella. Kissa on levinnyt kaikkialle, mutta pohjoismaissa se ei siis saa kylmyyden vuoksi tukevaa jalansijaa. Suomessa on tosin ollut kissoja jo noin vuodesta 100 lähtien, mutta joidenkin on yhä niitä vaikea hyväksyä.


Kesäkissan ottaminen on eläinrääkkäystä kaikin tavoin, myös Linkolan mielestä. Villiintynyt kissa syö monin verroin hiiriä normaaliin kotikissaan nähden, koska se syö nälkäänsä. Mutta koska se ei pärjää Suomen luonnossa hyljättynä, se lopulta kituu kuoliaaksi eikä ehdi lyhyen elämänsä aikana näin ollen maiskuttaa myyriä sukupuuttoon. Sen ymmärrän, että jos suomalaiset jättävät vuosittain tuhansia kissoja heitteille, ettei siihen pari hiirtä ihan riitä.

Mitä tästä pitäisi ajatella? Koska kissa ei kuulu Suomen luontoon siksi, ettei elä siellä talvisin, miten paljon se ehtii kesällä Linkolalle niin rakkaita lintuja syödä, kun nämä muutoinkin muuttavat syksyllä etelään. Koska kotikissa ei Linkolan mukaan saa seinänraoissa majailevia hiirulaisia kiinni, niitäkään ei siten sukupuutto ilmeisesti uhkaa, puhumattakaan nyt siitä, mitä sellainen kissa sitten edes saisi kiinni. Villiintynyt kissa toki voi hyvällä onnella oppia lentämään ja ahmia lintuja aivan helvetisti, mutta minä en ole koskaan nähnyt kissan syövän lintuja tuhottomasti. Ei Linkolakaan ole, mutta hän uskoo siihen. Minä en.


Vuonna 2004 Suomessa oli eniten löytökissoja Turussa. Mitä turkulaisista nyt sitten pitäisi ajatella? Kun löytökissoja muissa Suomen kaupungeissa oli noin 20-200, Turussa niitä oli 515. Ihme jengiä. Vai johtuuko se siitä, että Turun alueella on paljon kesämökkejä. Ehkä kuitenkin kannattaisi kertoa niille kavereille, ettei sitä kissaa saa ottaa vain kesäksi, vaikka muksut kuinka vinkuvat. Muutoin Linkolan utopia ei koskaan toteudu. Ja sehän meitä muitakin luonnon ystäviä surettaa.

46 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä että Linkolakin saa kunnon kyytiä joskus. Luulen Linkola diggaa lintuja, koska vietti herkässä iässä niin ja niin kauan aikaa yksin syrjäisillä luodoilla niitä bongaten ja rengastaen. Seppo Hovi kerran valitti kesämökillään, kun Linkola oli kalastanut kaikki kalat pois Päijänteestä. Että voi se kalastajakin/ihminen olla aivan kissaan verrattava peto, mikä on kotoisin Afrikasta. Ei ihme että Linkola on vähän käärmeissään toisille kalastajillekin.

Saara kirjoitti...

Hahhaa, hyvä kommentti, Moca.

Saara kirjoitti...

Really? Are you sure?

Minna Wilhelmiina kirjoitti...

Aivan loistava kirjoitus, Saara. :) Tällaisia sitä lukee hymyssäsuin - että joku osaakin noin terävästi ja hyvin sanoa.

Anonyymi kirjoitti...

En nykyään pääse näiden "tappava kissa" -juttujen ohi viittaamatta Anne Mannerin julkaisuun "Pienten ja keskikokoisten selkärankaisten liikennekuolleisuus Suomessa. Tiehallinnon selvityksiä 26/2002" (Netissä http://alk.tiehallinto.fi/julkaisut/pdf/3200758.pdf ).

"Realistisimman arvion mukaan lintuja kuolee Suomen tieliikenteessä vuosittain noin 4,3 miljoonaa, nisäkkäitä ja sammakkoeläimiä kumpiakin yli miljoona sekä matelijoita noin 0,2 miljoonaa."

Mitä tehdä liikenteelle?

Aake

Saara kirjoitti...

Niin, Linkolahan nimenomaan haluaa ihmisenkin pois täältä törmäilemästä autolla lintuihin ja muihin pieniin elukoihin. Että siinä mielessä johdonmukaista kyllä.

Jotenkin sitä olettaisi, että ekofilosofi kuitenkin pystyisi parempaan, koska eihän tuollainen utopia koskaan tule toteutumaan. Sehän on vain eräänlaista fundamentalismia.

***

Jaahas, kiitos Wilhelmiina!

Anonyymi kirjoitti...

Linkola kirjoittaa kirjansa "Voisiko elämä voittaa" esseessä "Luonnonsuojen vaiettu painajainen" mm. näin: "Entä nämä lehtien tuhannet imelät mirrikuvat? Miksei juuri koskaan näe kuvia, joissa kissa minun puolivuosisataisen kokemukseni mukaan on tyypillisimmillään - retuuttamassa metsäviklopoikueen emoa navetan kivijalan koloon tai leppälintua siivestä raahaten omakotitalon ruusutiheikköön? Tai vartioimassa talvisen lintulauden vieressä mökin portailla nitistämäänsä punatulkkua ja oravan häntää?"

En epäile Iltalehden enkä Saaran objektiivista tapaa esitellä Linkola ajatuksia, mutta vertailun vuoksi kannattaisi tutustua myös kyseiseen Linkolan artikkeliin ja sitä seuraavaan artikkeliin "Kissaonnettomuus".

- Prospero

Saara kirjoitti...

Valintakysymyksiä. Prioriteettien ja petoeläinten panemista omavaltaiseen järjestykseen. Ylipäätään eläinten panemista elämisenoikeusjärjestykseen. Linkolan painajainen on kissa ja siinä hengessä hän ajaa asiaansa. On ihan yksi hailee, mitä hän noissa tekeleissään sanoo, koska asenne on yksisilmäinen ja kissavihalähtöinen. Kaiken saa näyttämään kamalalta, jos on vähänkin sana hallussa.

Kun menimme mökkisaareen tänä kesänä, siellä odotti melko hurja näky. Häyhennettyjä linnunraatoja löytyi joka paikasta. Tiettävästi tuossa hehtaarin kokoisessa saaressa ei asu yhtään kissaa eikä muitakaan petoeläimiä. Haukka sen sijaan kaarteli iltaisin saaren yllä ja päästeli kimeitä huutojaan.

Niitä Linkolan peräänkuuluttamia kissan kuvia ei näytetä, koska niitä ei varsinaisesti ole muualla kuin Linkolan päässä. Kuten sanoin, kissa saa linnun kiinni melko harvoin. Meilläkin Sissi kyllä katselee sitä lintulautaa talvisin, mutta ikkunan takaa. Kissa kun ei siitä Suomen talvesta selviä, niin se pysyy enimmäkseen sisällä, eikä jahtaa niitä herttaisia punatulkkupalleroita pihalla.

Minä muuten ihmettelen tuota Linkolan puolivuosisataista kokemusta kissoista, koska hänellä ei niitä ole koskaan ollut. Kissa ei todellakaan tyypillisimmillään retuuta lintuja. Se on aivan älytöntä hysterian lietsomista, johon näköjään aika moni fiksukin ihminen menee mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Linkola jatkaa: "Olen elokuussa, jolloin pikkulintujen poikueparvet liikkuvat matalalla pensaissa ja piennarruohostoissa, seurannut kuinka naaraskissa läpi päivän kiikutti puolen tunnin välein pikkulintuja syyspoikasilleen linnunpönttötyömaan ohi - vähemmän rohkaiseva viesti työni kannalta. Kissaan verrattuna varpushaukka tai nuolihaukka ovat amatöörejä."

Jos Linkolan ajattelu on sinulle "ihan yksi hailee", miksi esittelet siitä täällä omia versioitasi? Vähän ristiriitaista?

- Prospero

- Prospero

Anonyymi kirjoitti...

Kissat ei kyllä ajele autoilla eikä linnut lentele lentokoneilla. Luonnottomista petoeläimistä sapiens on ylivoimaisesti vaarallisin sekä itselleen, luonnollisille petoeläimille että luonnolle.
Sitä Linkolan argumenttia on vähän hankala kyllä kenenkään kumota jos sattuu oleen vähänkään silmät päässä.
eki

Saara kirjoitti...

Kuten sanoin, Prospero, kyse on asioitten järjestykseen laittamisesta. On ihan puutaheinää väittää, että kissa syö linnut Suomesta sukupuuttoon. Sen sijaan, että Linkola olisi puuttunut yhden kissan elokuiseen pikkulintuterastukseen, hän olisi toki voinut halutessaan estää kissan tekoset. Mutta mitä teki Linkola; seurasi tilannetta, että saa sitten kertoa tätä harvinaista tapahtumaa kaikille kuin yleisenä kissalle "tyypillisenä" toimintana.

Yleensähän emokissoja paijataan kotona laatikoissa ja niille kannetaan ruoka eteen. Eli sikäli kumma tapaus, että suomalainen kissa on joutunut koko päivän rahtaamaan pennuilleen ruokaa. Sillähän ei tietty Linkolan mielestä mitään väliä olisikaan ollut, että kissanpojat olisivat kituneet ja nääntyneet nälkään. Valintakysymys siis. Linkola on valinnut linnut ja tulkitsee kaiken vain siitä näkökulmasta.

Mikäli taas kyseessä oli heitteille jätetty kissa, Linkolan olisi silloinkin pitänyt puuttua asiaan ja toimittaa kissa löytöeläinkotiin, koska kissahan ei kuulu Suomen luontoon ja kokee siellä talvella kivuliaan kuoleman. Välittikö Linkola tästä? Onko hän mielestäsi objektiivinen? Ja mikäli se taas oli navettakissa, nehän nyt eivät Linkolan sanojen mukaan saa hiirtäkään seinänraosta pyydystettyä, joten aika ufolta kuullostaa.

Se on totta, että ihminen on pahin kaikista. Sen sijaan että laittaa pieniä petoja pahuusjärjestykseen lietsomalla pahaa henkeä yhtä lajia kohtaan, olisikin varmasti tärkeämpää käyttää sanansäiläänsä ihmisten vääränlaisia toimia vastaan. Linkola lietsoo myös ihmisten tappamista suosimalla sotia ja terroristeja. Hänen käsityksensä on, että tappamalla jotakin lajia jokin toinen laji saa vankemman jalansijan. Minusta siinä on se ristiriita.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Saara! "Ihmisten vääränlaisia toimia vastaan", meaning what? Kauheeta roiskimista, kuka sen määrittelee, kun toisen oikein on toisesta niin helvetin väärin? Jos se oliskin jossain sen oikean koodi, mutta missä? Raamatussa, heh heh! Syvällä jokaisen omassa sydämessä? Eh eh, liian syvällä, ja siinon vielä lomsa välissä. Eikä se riitä et sanoo että minusta, kun toinen sanoo heti että MUTTA minusta. Tää on just se Humen giljotiini, ei ole sitä 'moraalia' jota sä kuulutat, on 'moraaleja', ja nekin vaan ihmisten päissä. "Ihminen on pahin", ihan yhtä hyvin ihminen on hyvin, koska sillä ainakin teoriassa olis mahdollisuus käyttäytyä ihmisiksi.
Eläimet vaan diggaa syödä toisiaan,
yleensä nälkäänsä, tai harjotellessaan miten hoitas sen vitun nälkänsä veks, mutta tää perkele kaivaa maasta vielä lopulta maapallon sulan ytimenkin, ennenku myöntää että vituiks meni.
eki

Anonyymi kirjoitti...

Sanon samoin kuin Moka, hyvä että Linkolakin saa kunnon kyytiä joskus. Minäkin antaisin jos jaksaisin, mutta olen niin tympääntynyt hänen horinoihinsa.

Kirsti

Anonyymi kirjoitti...

Kirsi on tympääntynyt Linkolan horinoihin ja rientää joka kerta, kun Linkolasta puhutaan ilmoittamaan sen. Onhan se arvokas lisäys keskusteluun, mutta ihmettelen silti, miksi?

Linkola esittelee siis ajatuksiaan kirjassaan "Voisiko elämä voittaa". Minulla ei ole siihen mitään lisättävää.

- Prospero

Saara kirjoitti...

Pitäisiköhän sen kirjan nimi olla Voisiko linnun elämä voittaa?

*** "Kissat ei kyllä ajele autoilla eikä linnut lentele lentokoneilla. Luonnottomista petoeläimistä sapiens on ylivoimaisesti vaarallisin sekä itselleen, luonnollisille petoeläimille että luonnolle.
Sitä Linkolan argumenttia on vähän hankala kyllä kenenkään kumota jos sattuu oleen vähänkään silmät päässä."

Niin, siis eki just noitä sinun jo aiemmin mainitsemiasi kuvioita vastaan. Jos se sinusta on räiskimistä, niin sillehän minä en mitään voi.

"...mutta tää perkele kaivaa maasta vielä lopulta maapallon sulan ytimenkin, ennenku myöntää että vituiks meni."

Niin, siis että voisi etukäteen vähän miettiä, miksi menee vituiksi.

Saara kirjoitti...

Minusta on tärkeä tietää, että joku muukin on kyllästynyt Linkolan horinoihin ja on valmis edes mielessään kyseenalaistamaan noita näkemyksiä. Enemmänkin saisi heitä olla, sillä onhan se mieletöntä, että noin yksisilmäisesti lintuihin hurahtanut tyyppi saa vankkumattomia seuraajia. Vähän enemmän arvostelukykyä soisi olevan. Tämän kaiken lisäksi moni lintu on pesinyt Suomeen kissaa myöhemmin. Kyse on tosiaankin vain arvotuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Linkolan ajatukset ovat niin tympäiseviä, etten ole pystynyt viettämään niiden parissa riittävästi aikaa kritisoidakseni niitä tämän kattavammin. Oikeastaan ne eivät mielestäni edes ansaitse mitään paneutunutta kritiikkiä. Viimeistään hänen terveyskeskushuorakommenttinsa riittivät vakuuttamaan minut siitä. Mutta olen iloinen kun joku muu jaksaa ihan oikeasti pohtia, missä Linkolan ajattelu mättää ja siksi haluan kannustaa jokaista joka viitsii hänestä jotain järkevää lausua. Tiedän että minunkin pitäisi. Varmasti se olisi minun velvollisuuteni. Mutta ei nyt vaan jaksa.

Kirsti

Vt kirjoitti...

Eihän Linkola tavallisesti tunnu muuta saavankaan, kuin "kunnon kyytiä", kuten Mocartes asian ilmaisee.

Minun mielestäni Linkolasta puhuttaessa pitäisi kuitenkin muistaa, ettei Linkola - ainakaan minun käsittääkseni - olisi itsekään käytännössä valmis kaikkeen, mitä hän pitää tavoiteltavana, vaan kärjistää mielipiteensä tarkoituksella mahdollisimman paljon ajatuksia herättäviksi.

Yksilönvapautta naurettavana pitävä Linkolahan tunnustaa itsekin, että saattaisi olla yksi ensimmäisistä sanavapautta vaativista, jos eläisimme jonkinlaisessa diktatuurissa.

Minusta Linkola on kelpo ajattelija. Toisaalta, häntä on hieman vaikea ajatella tuntevana, normaalina ihmisenä.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Linkola kannattaa tuota uutta ammattia terveyskeskukseen, hänhän voisi aloittaa itse työt omassa terveyskeskuksessaan ja pyytää vaikkapa tyttärensä kollegakseen samaan anmmattiin.

Olisi kevyttä sisätyötä, ei tarvitsisi mennä ulos kylmään ilmaan kalastamaan.

Jos hän tekisi niin, hän olisi sanojensa takana. Nythän kaikki tuo hänen puheensa on vain julkisuuden tavoittelua. Eihän kukaan tietäisi hänestä mitään muuten.

Saara kirjoitti...

Just noin minäkin, Vt, hänestä joskus ajattelin, mutta koin jonkinlaisen herätyksen juuri, kun ajattelin, miten sokeasti hän näkee vain linnut ja niiden oikeuden elää. Se ei voi enää olla kelpo ajattelijan tekosia, vaan ihan selvästi nyt pitäisi alkaa katsoa hänen filosofiaansa hieman tarkemmin. Se on johdonmukainen kyllä, mutta sen päämäärä on kyseenalainen. Ja jos se perustuu vain yhden lajin eliminoimiseen, siinä ei voi olla edes sitä totuuden siementä, jota pitäisi alkaa ajatella.

Se, että Linkola pukee hurahtaneisuutensa filosofian viittaan, on aika kamalaa.

***

Joo, terveyskeskushuora oli myös vuosi pari sitten Linkolan ideoima lääke miesten yksinäisyydelle ja puutteenalaisuudelle. Ymmärrän kyllä senkin, sillä ihminen on seksuaalinen olento ja on ikävää, jos ei saa koskaan tuntea toisen ihmisen kosketusta ja läheisyyttä. Siitä sairastuu. Seksuaalisuutta ei ehkä pitäisikään ajatella jonakin ylimääräisenä herkkuna ihmisen elämässä, vaan ihmisen henkiseen tasapainoon vaikuttavana tekijänä. Se kai oli tämänkin kärjistyksen tarkoitus. Toisaalta jos huorat olisivat terveyskeskuksissa, heidän terveytensä olisi koko ajan tutkinnan alla ja muutenkin homma olisi mahdollista kaikille. Nythän se on kuitenkin yksityisten sisarhuorien kontolla eikä kaikilla välttämättä ole varaa hakea tyydytystä yksityisvastaanotolta.

Ilman seksuaalisten tarpeittensa tyydyttämistä ihminen katkeroituu. Masturbointi on laiha lohtu yksinäiselle ihmiselle eikä siinä saa tuntea toisen ihmisen läheisyyttä. Hellyys on tärkeää ja toisen ihmisen kosketus kaikkein tärkeintä, vaikka siinä ei olisi seksiä mukana ollenkaan.

Mutta onnistuisiko tämä ajatusmalli sitten koskaan. Elämme tasa-arvon aikaa ja huomattava määrä naisiakin kärsii kosketuksen puutteesta, varsinkin avioliitoissa. Ja jos ei aio pettää, joutuu joskus elämään elämänsä kokonaan ilman minkäänlaista hellyyttä. Minä kuulkaa sanon teille, että se ei ole enää hauskaa. Mutta terveyskeskuksesta en siitäkäänn huolimatta luultavasti lähtisi ihan heti rattopojan kosketusta hakemaan. Ehkä miehillä tämä eroottinen puoli hoituu sillä, että on ihan sama kuka koskettaa ja ketä koskettaa.

Työntekijöistä voisi tulla pulaa, mikäli palkkaus ei olisi suunnilleen sama kuin minkä yksityiselläkin saa. Olisihan se varmaan nuorista tytöistä mielenkiintoista hakeutua kurssille, jossa valmistuisi huoraksi. Niin tai rattopojaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Saara hyvä! Mistä hyvänsä voi sanoa ihan mitä hyvänsä, ja mikä hyvänsä voidaan todistaa todeksi tai epätodeksi. Linkolan suhde kissoihin, mikä ettei, siitäkin voi olla tuhatta mieltä. Ja kävijäluvut senkun kasvaa ;-) Mut se ei ole edes hyttysen paska sen ongelmavuoren rinnalla, vittu mä jaksa langasta sitä vääntää. "Niin, siis että voisi etukäteen vähän miettiä, miksi menee vituiksi." Höpönlöpö, ei sitä tartte enää miettiä, sen näkee koko ajan ympärillään, SE ON JO. Mä olen siitä joskus kirjottanu: mun mielipiteet saattaa olla masokistisen-pessimistisiä, mitään vitun väliä, mutta sadistisen-optimistisista ajatuksista ja toiveista on. Jos ne jäiskin vaan ajatuksiks, mutta kun me kaikki toteutetaan niitä käytännön elämässä joka helvetin sekunti...ollaan niin perkeleen coolia että...oikea mielipide joka saatanan torakasta ja aina...höh
eki

Anonyymi kirjoitti...

Edes hiukka suhteellisuudentajua ei myöskään olis pahitteeks. Täähän onku joku lynkkauspaikka, joku yksinäinen äijänkäppänä...annetaan sille kyytiä...emmä ole lukenu mitä se on kirjottanu enkä jaksakaan sen horinoita...mut hyvä et sille annetaan kyytiä. Kuunnelkaa ny hetki itseänne, plz. Olkaa vaikka tunti ihan hiljaa, koettakaa edes, perkele, ja napsutelkaa sormianne joka kolmas sekunti: sitä vauhtia kuolee maailmassa lapsia. Kokeilkaa edes, yksi tunti, se ei ole paljon.
Ette jaksa, niin. Älkää sitten myöskään perätkö mitään moraalia ja oikeudenmukasuutta, perkele. Ja vielä: ällöttää että sitä yritetään niin maan perkeleesti olla oikeassa joka asiassa. Mä tiedän, asia on näin, jos se on räiskimistä, niin sitten pahempi. Voisko ajatella vaikka niin että se että mä sanon olevani oikeassa on kaiken pahan alku ja juuri? - Ehkä se opettas hiukka sitä suhteellisuudentajuakin.
Siis jos pystysitte oleen hiljaa ja vaan laskemaan.
eki

Saara kirjoitti...

Mikähän suakin, eki, oikein nykyisin vaivaa?

Sitä mieltähän minäkin olen, että kissat ovat yksi hyttysen paska koko ongelman rinnalla ja siksi Linkolankin pitäisi suunnata energiansa isompiin asioihin.

Ihmisen hävittäminen, kissojen hävittäminen tai minkä tahansa hävittäminen siirtää ongelmaa. Aina tulee olemaan ongelmia, kun täällä ei pystytä porukalla elämään.

Saara kirjoitti...

Ole sinä, eki, ite hiljaa. Alkaa pikkuhiljaa vituttaa, ettei minulla saisi täällä olla omia mielipiteitä ollenkaan. No niitä on. Koeta kestää tai juokse.

Saara kirjoitti...

From Italy! Oh, thank you, Cassidy, and big hug to you.

Anonyymi kirjoitti...

Kaamea määrä puhetta ja kirjoitusta viikon aikana, ei pää jaksa lukea näin paljon. Liikaa toikaijin viiniä ja kimiä, hyvä räikkönen.
Nyt pyykit koneeseen(omaan), huomenna junaan(en juoruile) ja Turkuun muutamaksi päiväksi.

Ihminen VOI elää ilman nettiä, M.O.T.
Ainakin viikon.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Muako, ei mua mikään vaivaa, paitsi tulo- ja menopaussi. Saaks mullakin olla mielipiteitä, Saara, jos oikein polvillani pyydän? Ei mua saa hiljaseks muuta saunantakana. Paljon juostaan, 10tonni vai maraton? Häviät kuiteski.
eki

Anonyymi kirjoitti...

No eki minä olen ollut nyt aika pitkään tässä hiljaa ja napsutellut sormiani, mutta mieleni ei siitä ole miksikään muuttunut.

Kirsti

Anonyymi kirjoitti...

Sä et keskittyny Kirsti, pitää keskittyä siihen kokonaisvallattomasti!

***

Ei vaineskaan, mussukkaiseni Saara! Tulopaussi mulla on, mutta menoissa ei ole paussia. Muita sairauksia minulla on: krooninen PMS, ATM, HTTP, F32.1, F34.1, F60.6, akuutti ja krooninen hellyyden vaje, krooninen uhmaikä, krooninen murrosikä postnativus, yleinen krooninen ja kokopäiväinen vitutus potenssiin än, dyspepsia, karies ja ajoittainen punajäkälä ja katatonia. Nämä ainakin minua vaivaat, riittääkö Saaraseni? Jotakin varmaan unohtui, niin kuin aina, ainakin hetkittäinen amnesia. Sitä paitsi minä olen tämän kielen säteellä ainoa joka uskaltaa pistää sinulle hanttiin. Ja se jos mikä on kyllä helvetillinen vaiva, sieltä pahimmasta päästä, kumpi tahansa sitten siksi pääksi lasketaankin.
eki

Anonyymi kirjoitti...

Ihmettelen vaan tuota Linkolan järjestystä, eli jos kissat pitää tuhota, että linnut ja jyrsijät saa elää, niin eikö silloin linnut pitäisi tuhota, että jyrsijät saisi elää? Jos loogisia ollaan. Linnut syö jyrsijöitä, ei toisinpäin.

Minä ainakin iloitsen ja puolustan talomme kissakantaa, joka tekee jatkuvaa työtä rottaongelman(iso!) poistamiseksi. Hiiriäkin hilluu, jos talossa ei ole kissaa. Naapureilla ihan riesaksi asti, olivat tuhonneet puoli keittiötä viikonlopun aikana. Sitten naapurit hankkivat kuolleen kissan paikalle uuden, joka hävitti ongelman.
Tykkääköhän Linkola hiirenpaskasta jauhopusseissaan? ja jalkaan syöksyvistä rotista kellarissaan?
-minh-

Hanhensulka kirjoitti...

Saara, otin tähän keskusteluun osaa omassa blogissani, kun tämä on jo niin pitkä lukea.

Saara kirjoitti...

Kiitos, Minh. Totta puhut.

Ja Hanhensulka, täytyypä käydä katsomassa. Vähän se jännittää kyllä, että en tiedä uskallanko vaiko enkö, mutta olenhan minä aika rohkea kuitenkin.

***

Jaahas, että sellaiset vaivat ekillä. Kyllähän siinä piisaa jos jonkinlaista. Hyvä, että kaiken tuon jälkeen rohkenet panna mulle hanttiin.

Sovitaanko niin, että kun panet hanttiin, niin panet hanttiin etkä ala karjua kuin mölyapina.

Anonyymi kirjoitti...

Mölyapina? Voi vittu ! Ja mähän en sun kaa mitään sovi, perkele! Eh eh, halataan Saara! Unohdin (amnesia) VC:stäni tietysti olennaisimman, (voi herregud, olen naisin, enpäs) eli, i.e. vetämäni Negatiivisen ajattelun kurssit. Kursseja on kolmen tasoisia, mutta ei niistä enemmän. Olen täällä laatikossa sekä demonstroinut, performoinut että reklamoinut
millainen on paskan tärkeä ja vakava ihminen, jolla on opinjooneja. Sanalla sanoen (kahdella) naurettava ja BORING. Kurssista mustan vyön suorittaneista on olemassa kävelevä
katastrofi i.e. po. esite, joka kuitenkin poistui hetkoseksi zu Åbo.
Hanhensulka puhuu asiaa. Varsinkin se jäljempi Linkola -kappale.
eki

Saara kirjoitti...

Paitsi että vääristeli sanojani aika pahasti, niin kuin sinäkin teet.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä? missä? Eiks teillä asiat keskustele eikä sanat? Mä? missä muka?
eki

Anonyymi kirjoitti...

Mä en ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvaston. Mä olen pelle. Mut ihan oikeesti tekis mieli kysyä, että mikä sua vaivaa? Sen vaistoo susta aika kauas, sorry vaan.
eki

Saara kirjoitti...

No, ei minua kyllä mikään vaivaa. Palkkoja laskeskelen tässä samalla. Että niissä riittääkin laskemista (miksei nostamista?).

Se ehkä kuitenkin, nyt kun kerran kysyit, että minulle tuli tuolla tunne, niin kuin olisin valehdellut näitä juttuja omista kissoistani.

Taitaa olla ihan sama, vaikka alkaisin kirjoittaa samanlaisia juttuja niin kuin Vt (hei, siis jos osaisinkin!). Mitä tällä muulla on mitään väliä. Kukaan ei usko kuitenkaan. Kaikilla, joilla on blogi, on omat mielipiteensä ja valmiiksi päivitetyt ennakkoluulonsa. Niin minullakin. Eikä niistä tingitä vaikka saatana mitä todistelisi. Taitaa olla niin, että tämä änkyräsukupolvi uskoo vain paperille painettua auktoriteettien sanaa, eikä niitä darlingeja kyseenalaisteta koskaan. Paitsi minä en usko niitäkään.

Hei. Kakki on tuhraa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tätä kantsi ottaa niin vakavasti. Tää on vaan tällanen uus laatikkopeli. Ja näkyy muuttuvan yhdeks ilkeilyks ja nokitteluks tääkin. Kakki on tuhraa, jep, ja kakki soikeessa.
eki

Saara kirjoitti...

Oijoi.
Huhhuh.
Ja voi.

Näin se on, eki. Näin se.

Ja minäkin niin vitun tyhmä välillä. Niin kuin millään olisi enää väliä. ei jaksa ennää välittää. Ei jaksa. Olokoot paska.

Sen verran tuossa blogistanian uumenissa just huomasin, että olen minäkin idiootti.
I D I O O T T I. VOI HERRANJESTAS SENTÄÄN. Ihan toope. Taliaivo. Pahvi. Noh, ei voi muuta kuin todeta, että hyvä kun vihdoin tajusin.

Anonyymi kirjoitti...

No ei ny perikskään saa antaa, perkele. Mitä? missä? Höpönlöpö, etkä ole! Aaltopahvit ja kor..kartongit on ihan toiset.
eki

Hanhensulka kirjoitti...

Ja nyt se sitten, että kaikki on turhaa, turhuuksien turhaa, tai turhuuksien turhakaan ei kai ole niin turhaa kuin kaikki. Voi olla kyllä niinkin.

Mutta itte se alotti tällä kissa-apologialla ja nosti kaikkien karvat pystyyn. Ja minäkin kesken työajan kiireessä rupean väsäämään, että kissat on tappajia. Helvettiäkö se minulle, kissattomalle, olin eilen jo kirjoittanut meleken valmiiksi toisen lastun, lastensaduista vielä, mutta on liian pitkä ja muutenkin tökkii.

Ja katto nyt sen kissankuvas silmiin. Onko ne terveen enkelin silmät. No just, ei ole, ja silmät on sielun pieli.

Saara kirjoitti...

Mutta itte se alotti tällä kissa-apologialla ja nosti kaikkien karvat pystyyn."

Kaikkien? Melkoinen yleistys. Todellako? Oletko aivan varma tästä, Henhensulka, vai oletteko Sinä ja Prospero sekä eki kenties kaikki?

Enkä minä suinkaan aloittanut, vaan Linkola sanomalla, että "Kissat ovat ikävä kyllä suloisia eläimiä, joita ei pitäisi olla olemassakaan."

Kissoja on, that's it. Koettakaa elää sen kanssa. Niitä on ollut Suomessa vuodesta 100 lähtien ja lintuja on vieläkin. Luonnon tasapaino ei ole myöskään myyrien ja hiirien osalta liiemmin järkkynyt. Taitaa olla pikemminkin päinvastoin joinakin "myyrävuosina".

Anonyymi kirjoitti...

Mitä sut mut mölyapinan tähän sotket :-( Mulle on yks vitun hailee, kissat, linkolat, räikkoset ja klinget. Tuhraa kakki, mä olen omasta sanakirjastani poistanu jo aikoja sitten tarpeettomana sanan 'toivo'.
eki

Hanhensulka kirjoitti...

Miten niin vain kolme. Olihan sielä tämäkin
"whatta wonderful cat ^__*
unfortunately i don't understand what you're writing ;____;,
joka kutsuu sinua ihmeiden täyttämäksi kissaksi ja ilmiselvästi ei ollut muutenkaan samaa mieltä kanssasi. Sehän sanoo ettei ymmärrä sinua...
:))

Saara kirjoitti...

Ei toivoa, Eki. Eipä ei niin. Siitä tulikin mieleen uusi aihe. Mutta se nyt ei välttämättä tarkoita mitään.

**

Tsihhih, Hanhensulka.

Hyvärinen J. kirjoitti...

No jaa. Viimeksi kun Linkola meillä kävi, niin kyllä se meidän Vilmaa kovasti silitteli. Älkää uskoko ihan kaikkea, mitä Iltalehdessä lukee :-)