sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2005

Elukat karkuteillä


Mac se on järjestänyt minulle puuhaa viime aikoina. Saaren vapaus lienee jäänyt päälle. Jätkä on ottanut jalat alleen jo kaksi kertaa, eilen ja toissapäivänä.

Minä olen sitten kaasuttanut autolla perään umpimähkään ja onnenkantamoisilla löytänyt koiran mistä sattuu. Siellä se aina lonkuttaa menemään kieli pitkällään, mutta tulee komentaessa häpeissään kyytiin.



Kissaa ei ole näkynyt sitten eilisaamun. Sammakkoakaan ei ole tavattu loman jälkeen. Edes lepakot eivät eilen lentäneet tavanomaista rundiaan pihan ympäri. Minusta tuntuu, että kaikki karkaa taas käsistä.

Eilen katselin Koirankynnenleikkaajaa televisiosta, kun jotenkin pisti silmään jokin outo eläin meidän takapihalla. Se paljastui kaniksi. Otin siitä kuvankin, mutta sitä ei nyt tähän hätään taas tänne saa. Ajattelin sitten ottaa kanin kiinni, ja menin ystävällisesti pyytämään sitä käymään peremmälle. Se kyhjötti korvat luimussa enkelipatsaan takana ja nyrpisteli nenäänsä. Hivuttauduin sentin lähemmäksi ja silloin se ampaisi metsään. Voiko kani tosiaan juosta niin hemmetinmoista kyytiä? Toivottavasti pelästyi minua niin, että pinkaisi kotiinsa ja sulki häkkinsä oven perässään.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lääkälihoitaja tietytti, Apple, hakee potilaansa muualta jos omat loppuu, senhän näkee kielestäkin. Se on sitten kollega pöllön perseessä, tai prinssinä muualla, veikkaisin jälkimmäistä. Meni sitten sekin tilaisuus sulta, ihan konkreettisesti, sivu suun.
onkle

Saara kirjoitti...

Ai joo, se oli tietty potilaskäynnille hälytetty ja meikä menee aina keskeyttämään. Voi mua.

Olen vähän pettynyt siihen konnaan. Kyllä minusta sen olisi pitänyt uskollisesti odottaa. Olisi.

Anna Amnell kirjoitti...

Saara, toivon, että eläinystäväsi löytyvät.

Kiitos, kun annat piiskaa terroristeille. Niin minäkin. Olen täysin kyllästynyt niiden paapomiseen.

Voisinkohan saada minäkin risun symboliksi blogiini siitä, että en "ymmärrä" viattomien ihmisten räjäyttämistä.

Saara kirjoitti...

En varsinaisesti tunne olevani viaton, tuskin kukaan on. Mutta joukkomurhaamisessa ei mielestäni ole mitään hyysäämisen aihetta, ja siihen olen sentään viaton minäkin. Jossakin sentään menee ymmärtämisen raja.

Yksi juttu tuli minullekin vielä mieleen mieleen. Kun Marginaali-Janin kanssa asiasta hetken keskustelin, Jani sanoi tuntevansa jonkinlaista mielihyvää siitä, että WTC:ssä jysähti, siis siksi, että Amerikka on sulkenut silmänsä eikä näe muiden hätää samalla kun itse porskuttaa vaan. Kun nyt näitä iskuja on jo useampi ja viesti on taatusti mennyt perille jokaiseen kolkkaan, niin tuntuuko kenestäkään siltä, että nämä iskut muka päättyisivät tähän. Ei. Ne tulevat jatkumaan niin kauan, että valta todellakin siirtyy terroristeille. Enkä minä usko, että se on parempi maailma kuin tämä Bushinkaan.

Mutta tämä helle vie voimat. Ei jaksa kertoa kaikkea mitä ajattelee. Sisiliskot ovat vallanneet pihalammen uimarannakseen. Ne käyvät pulahtamassa ja jäävät hetkeksi reunakiville kuivattelemaan. Hupaisan näköistä jengiä.

Anonyymi kirjoitti...

Olen hakenut saarestasi risun blogini sidebar-osaan pysyväksi symboliksi siitä, että vastustan terrorismia. Vallastahan siinä on kysymys. Ei asioita pidä hoitaa sillä tavalla.

Minkähänlainen olisi tunnelma, jos Suomessa tapahtuisi vastaavaa?

Pirkko

Anonyymi kirjoitti...

Ketä sen olis pitäny odottaa, konnan, ja miten niin uskollisesti, Godotako? Ei se tuu kuiteskaan. Ensin syötetään ja sit hylätään pöllölle, pöllömpi kohtalo. Sisilisko tuumaa susta ihan samaa: hupa tyyppi, juoksee kaneille höpisemässä.
onkel erich

Anonyymi kirjoitti...

Ei pidä Saarun nillittää jos vähän rehottaa. Joskus ylihuomenna taas saadaan kulkee turpa kuurassa ja märkää tumppua tunkee silmät suut täyteen. Ei kivempi sekö?
taas-onkel
petra hoi!!!

Saara kirjoitti...

Minä haluan kulkea turpa kuurassa jo huomenna, koska lähden aamulla töihin. Siellä maan alla on yksi sanonkominkähailee vaikka sataisi jalkarättejä tai mitä tumppuja tahansa. On se niin väärin, että muut saavat nauttia kesästä.


Juu, blogisysteri, siitä vaan risusavottaan, ollos hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

no nysse...sori vaan
eki

Saara kirjoitti...

No enhä. Enhä mää ny sillai. Mää vaan sanoin.