Kun kansallissankari osoittautuu tampioksi

Lopultakin hollywoodilaisten oma kansallissankari, kyltymättömän huomionkipeä Britney Spears on lukuisten pillunpaljastelujen ynnä muiden äärimmäisten tekojensa jälkeen viety hoitoon. Toivottavasti kaikki käy hyvin ja media unohtaa Britneyn edes vähäksi aikaa. Meillähän on ollut oma veteranisoitunut poikabritneymme jo vuosikausia, median jahtaama esimerkillinen Matti, joka hänkin päätyi lopulta alapäänsä paljastusten tielle ja pääsikin sitten rikkaisiin naimisiin. Matti nousee montusta joka kerta ylös kuin vieteriukko ja pitää suomalaista lööppilehdistöä yllä luotettavammin kuin toimittajat itse.

Suomalaisten rakkaimmat julkkikset ovat perinteisesti olleet urheilijoita. Kun urheilija tekee jotakin epäilyttävää, media teilaa tekosen jo niin valmiiksi, ettei selittelyille enää tilaa jää. Vaikea se on enää kenenkään uskoa, että pukinpartainen Jere Karalahti puhuisi totta, paitsi siltä osin, mikä on totta. Aivan varmasti ryyppäsi vapusta juhannukseen. Varsin hauska on vinosti myhäillä myös sille entiselle suloiselle naapurin likalle, mutta nykyiselle tyhymälle ämmälle, joka ihan epona meitä kaikkia rehtejä Suomen kansalaisia meni petkuttamaan.

Kun kansallissankari osoittautuu tampioksi, saa suomalainen kaikkivoipaisuudessaan tuntea sen hetken olevansa helvetin paljon parempi, vaikka koulujenvälisessä tulikin jäätyä keihäänheitossa viimeiselle sijalle ja karsiinnuttua pikajuoksufinaalista. Eihän sinne hei kaikki edes päässeet. Minäkin tulin korkeushypyssä kolmanneksi tuloksella 153 cm. Tämän muiston siivittämänä meikäläisellä on varaa. Kun maha pullollaan makaa sohvalla ja vetää pari bisseä palan painikkeeksi sipsin murut rinnuksilla, olo on röyhtäisyn jälkeenkin vielä niin raskas, että kun urheilija kusee silmään, ainahan se pahalta tuntuu. Kyllä se vihlaisee, kun kansallissankari vetää toistamiseen dopingia tai ratkeaa ryyppäämään ja ryhtyy kerta toisensa jälkeen rattijuopoksi. Vähän pahemmalta tuntuu, kun sankari menee ja toilailee kännissä puukon kanssa ja jopa osuu sillä ihmispoloonkin. Se vasta vihoviimeisen kurjaa on, kun jääkiekkoilija istuu joidenkin helvetin enkeleitten kerhotalossa ja sanoo luuriin monta kertaa vittu. Siis kerrassaan niin selvästi rikollinen, ettei sitä enää voi millään erottaa lasipöydällä lojuvasta valkoisesta jauheestakaan. Täysi kriminaali koko jätkä ja olikin onni, että media pelasti meidät diileri Karalahden Huumevälitys Oy:n lonkeroilta.

Suomalainen yleisö pystyy silmänräpäyksessä sivuuttamaan urheilijoitten entiset saavutukset ja ohittamaan sen kaiken työn ja tuskan, jota kansallisurheilijamme ovat uransa eteen tehneet ja kokeneet. Ajatelkaa nyt vaikka Myllylän Mikaa siellä suolla rämpimässä. Kuka tuota vapaaehtoisesti edes katselee saati siellä sitten vielä rämpii? Hullujahan ne ovat valmiiksi, mutta niin rakkaita, että maailmamme pysähtyy, kun jotain tällaista tapahtuu. Urheilija voikin lohduttautua sillä, että entisten ja nykyisten rokkitähtien, artistien, taiteilijoitten ja kirjailijoitten rikokset, kähminnät, seksuaaliset häirinnät, kamanvedot, umpikännit ynnä muut perustouhut hädin nousevat edes otsikoihin. Kun tuhti ja parrakas bestsellermyyntiin yltävä veijarikirjailija istuu espoolaisessa kantakapakassa ja joutuu veriseen tappeluun joka ilta, media ei puhu siitä sanallakaan. Tarjoilija soittaa sedälle tapansa mukaan taksin ja kuski ojentaa nenäliinan, jolla kirjailija pyyhkii sydänverensä ohimoiltaan. Ketä kiinnostaa? Tai kun valtakunnan iskelmäkunkku leuhottaa kelsiturkki auki kylänraitilla ja liftaa harva se ilta ärrälle kaljanhakuun. Sen verran fiksu tyyppi, ettei sentään itse istu auton rattiin. Enpä silti tuotakaan tietäisi, jos en itse olisi nähnyt. Kirjoittamaton sääntö on myös se, että suomalaisen promillekusen noustessa artistin nuppiin, pitää telkkarinkin lentää hotellihuoneen ikkunasta. Tapauksen voi korkeintaan nähdä seurapiiriuutisten kuvatekstissä. Jessejanina pääsi viime viikolla heittämään television saksalaisen hotellin ikkunasta. Tie tähtiin on auki. Bändin uusin biisi on Saksan latauslistalla kolmosena.

Entä mitenkähän lie on suomalaisten rokkareiden huumebusinesten laita? Onkohan tuo edes olankohautuksen arvoinen ajatus. Monet parhaat biisitkin ovat vähintään kännissä väännettyjä ja parhaat kirjalliset tuotokset tervomaisesti krapuloissa aikaansaatuja. Sai Tolosen Jukkakin ihan uhrilta Jeesuksen oppien mukaan anteeksi, vaikka huumehöyryissään lävisti naisystävänsä keuhkon. Sitä paitsi sehän oli mustasukkaisuuksissaan tehty puukotus. Kaikkihan me sen ymmärrämme, että kun ihminen rakastaa toista niin kovasti, jotain tällaista aina tapahtuu. Näissä taiteilijoitten tapauksissa suomalaisen ymmärrys on ylitsevuotavaa. Meistä ikään kuin huokuu rakkaus ja suvaitsevaisuus eikä sydämiemme suuruudelle näy minkäänlaisia esteitä. Ja kun suomirokkarista on kyse sydämemme vain paisuu paisumistaan niin että pitkään tukoksissa olleet kyynelkanavatkin aukeavat.

En tiedä perustuuko taiteilijoitten syrjiminen tässä tapauksessa kunnioitukseen vai kateuteen. Ehkä suomalaiset ovat niin realistista porukkaa, että tietävät mihin niistä itsestä on ja mihin ei. Jokainenhan voi ryhtyä urheilijaksi, kaikki on vain halusta ja motiivista kiinni, mutta taiteilijoita pidetään niin kovin syntymälahjakkaina, että pienet valuviat ovat aivan harmittomia ja sellaiset voi helposti antaa anteeksi. Ne jopa kuuluvat asiaan. Itse asiassa ne kuuluvat jokaisen suomalaiseen, paitsi jos satut olemaan urheilija.